Avainsana: voima

Kun kiusaamisesta tulee rikos ja arvonnan voittajat!

Kun kiusaamisesta tulee rikos ja arvonnan voittajat!

Mikään ei voi lannistaa mieltä, kun seurana on tälläinen maailman kuvattavin söpöliini kissakaveri, jonka kuvia tämä blogipostaus on pullollaan pehmentämässä tässä postauksessa myös käsittelemiäni ikäviä asioita. 

Aurinkokin vielä paistaa ja oli aivan huikea kirjailijakohtaaminen tällä viikolla, siitä lisää myöhemmin. Kiva työkeikka ja työpäivä eilen ja ukkelin kanssa ehdittiin käydä yhteisellä lounaalla ja omg sushilla. Olen tuhma, jo kahdet riisit eli tärkkelykset viikon sisään. 

Lisäksi pääsin todella huippuun seuraan Veera Biancan, Michael Ikolan, Uuninpankkopojan kanssa lehtihaastattelun muodossa ja tällä kertaa kyseessä asiahaastattelu, eikä heh meikäläinen kuorrutettuna Disney vaatteilla. 

Mutta on ihmisiä, jotka kaikin keinoin yrittävät lannistaa mieltä. Heidän sielunelämäänsä lainkaan analysoimatta tai noin kuusi kuukautta jatkunutta anonyymien kommentointia, joka on ollut mm. sukulaisia ja ystäviäni lainatakseni ”ällöttävää tekstiä.”

Vaikka en ole kommentteja juurikaan julkaissut täällä, olen kaikista kommenteista ottanut kuvakaappaukset ja ovat kaikki omassa anonyymin kansiossaan tallessa. Sanat ovat sanahelinää, mutta siinä kohden kun ryhdytään tekoihin, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkit, on asian vakavuuden taso jo aivan toista luokkaa.

Kunnianloukkaus: 

Koko henkilökohtaisella nimelläni aloitettu haukkumaketju Vauva.fi sivustolla.

Identiteettivarkaus:

Feikkinettideittiprofiili deittisivustolle, joka ilmeni, kun eräs mies otti yhteyttä, että olemme ”yhteen sopivat.” Tässä huijataan jo näitä miehiäkin ja kiusataan, eikä vain minua. 

Lisäksi elinkeinon harjoittamisen vaikeuttamiseen liittyvä rikos, ilmiantamalla Kissanpentublogipostauksiani ”loukkaavana sisältönä” Facebookissa ja Facebook robotin laittaessa blogini täysin estoon Facebookissa, poistaen mm. kaikki 6-vuoden aikana julkaisemani blogin Facebook jaot. 
Mitäs nyt sitten. Viime perjantaina jätin rikosilmoituksen kaikista näistä kolmesta rikoksesta. Rikosilmoituksen teko kevensi mieltä, nyt asia on viranomaisten hallussa ja elää omaa elämäänsä.

Lisäksi kuvakaappauksien lisäksi anonyymien ilkeistä kommenteista, blogissani on Ip-numeron seuranta. Anonyymin kommentoijan ip-numero on hallussa ja tiedän missä kaupungissa hän asuu, millä eri laitteilla hän käy blogissani, aamulla ensimmäisenä 7:ltä, lounastauolla, illalla vielä klo 23:30 ja viikonloppuisin suorastaan vähän väliä. Hän on jo muutaman päivän aikana käynyt blogissani yli 30 kertaa. Kaikista käynneistä tulee ilmoitus omaan sähköpostiini. 
Hän myös on jättänyt kommentit eri kirjoitustyyleillä. Jossain kohden epäilin, että blogissani käy kaksi eri anoa haukkumassa, joista toinen kirjoittaa kielioppia täydellisesti ja toinen aloittaa virkkeen suoraan pisteen jälkeen ja virkkeet ovat töksähteleviä ja lyhyitä eli keinotekoisesti luotuja, jotta vaikuttaisi eri henkilöltä. Nämä molemmat kirjoitustyylit sopivat myös vauva.fi sivuston tyyleihin. Poliisihan vauva.fi:ltä saa ip-numerot pyytäessä, kuten Facebookilta, kuka on ilmiannon päättänyt tehdä kissapostauksistani ja myös deittisivustolta. 
Ip-numeroita voidaan sitten vertailla näihin blogini kommentteja jättäneeseen. Anonyymi ei ole ymmärtänyt, että kaikilla hänen laitteillaan on tunnistettava sama ip-numero, oli hän sitten sillä kotikoneella tai padillä tai tabletilla, eri selaimilla, chromella tai safarilla. Vaikka hän ei kommentoisi, jokaisesta käynnistä jää jälki. 
Oma viestini anonyymille on, että nyt olisi hyvä hetki lopettaa käymästä blogissani ja pyytää anteeksi. Vielä asiaan voi vaikuttaa ennen kuin istumme saman pöydän äärellä poliisin luona ja pääsen kysymään ”miksi.” Ehkä anonyymi voisi nyt tämän jo selittää? Ehkä asia olisi vielä pelastettavissa, nimittäin olen pyytänyt, että vaadin tekijälle rangaistusta. 
Sanomatta on selvää, että tälläinen toiminta pitää saada kuriin, sillä välttämättä en ole ainoa kohde tai kuka on seuraava kohde? Mitä jos seuraava kohde on vaikka herkempi, masentunut, on isoja huolia, tälläinen toiminta voi riistää toisen mielenterveyden eli puhutaan hyvin vaarallisesta käyttymisestä, jonka tekijä tulee saattaa vastuuseen. 
Olen onnekas, että on erittäin vahva tukiyhteisö, kannattaa kurkata täältä mitä ystäväni Outikin omassa blogissani kirjoitti aiheesta. Myös vieraammat ihmiset ovat osoittaneet tukensa ja lämpönsä. Omasta perheestä puhumattakaan ja ystävistä. Bloggaaja Lady of the Messin kanssa parannettiin maailmaa yön pikkutunneilla saakka, suuret kiitokset Arjalle siitä. 

Se mistä kriisit muistuttaa, on ihmisten sydämellisyydestä ja auttamisen halusta, on hyvä herätys myös itselleni, että wow minkälaisia ihmisiä on elämässäni, suorastaan kultaa ja tekisi tähän mieli kirjoittaa kiitosrimssu lukemattomille ihmisille. Pikkuserkkuni Heidi Äiti yrittää blogista, myös viestitteli yön pikkutunneilla asti, kun tämä Facebook hullutus alkoi, vaikka pienten lasten äidillä nukkumaanmenoaika on normaalisti klo 20. 

Olen jo taistellut hometalon tiimoilta 2,5 vuotta oikeudessa ja nähnyt ja kokenut elämää niin paljon, ettei tätä venettä niin hevillä keikuteta. Hullua kyllä en tunne raivoa, en surua, jonkinlaista neutraalia välinpitämättömyyttä ja toki harmitusta siitä, että no niin, taas pitää taistella yhtä kovaa, kuin hometalon tiimoilta. Kyllähän tälläinen vie energiaa, sitä en voi kieltää. 

Jotain hyvääkin tästä kiusaamisesta on seurannut. Tästä saan vihdoin kimmokkeen alkaa toden teolla miettiä blogin alustan vaihtoa WordPressiin, jossa kaikki ip-numerot, joista tulee ilkeitä viestejä, voidaan estää. Pitkään olen alustan vaihtoa miettinyt, mutta laiskanpulleana en ole saanut mitään aikaiseksi. 

Joten sinulle anonyymi, nyt on viime hetket kirjoittaa minulle vaikka sähköpostiin, mikä ajaa sinut näin äärimmäisiin tekoihin, jotka täyttävät jo rikoksen tunnusmerkit ja mikä tarve sinulla on purkaa omia patoutumisia minuun? Miten olen sinua loukannut, että käyttäydyt näin? Nyt on viimeinen hetki pyytää anteeksi. 

Kannustan myös pysymään blogistani poissa, sillä jokainen käyntisi tällä hetkellä rekisteröityy sähköpostiini ja asia näyttää vain huonommalta sinun kannaltasi, sillä blogissani jatkuva ravaaminen, jättämättä useimmiten edes sitä ilkeää kommenttia, ei vaikuta kovin tavanomaiselta toiminnalta. Olet nyt seurannassa. 

Teille kaikille muille kissakuvien ja pienen videon kera ja itsellenikin muistutus siitä, että elämässä on niin paljon hyvää, että jos joku lyö hiekkaa rattaisiin, on hyvä tarrautua poijun lailla positiivisiin asioihin, ihmisiin, perheeseen, ystäviin, eläimiin, teihin lukijoihin ja kaikille teille suuret kiitokset, jotka olette Facebookin puolella antaneet viime aikoina tukenne, jo tähän aivan suorastaan parhaalta saippuaoopperalta vaikuttavan jutun käänteisiin. Olisipa ikävä olla nyt yksin, onneksi minulla on kaikki TE. <3

Pysytään positiivisina, tämäkin on vaan taas yksi vaihe elämässä, mikä pitää käydä läpi. Nyt rattaat pyörii ja seuraavan kerran tulen kirjoittamaan tästä aiheesta vasta, kun poliisin kanssa on asia käsitelty. Sillä välin keskitytään siihen kaikkeen mikä elämässä on hyvää. 
Jane Iredale arvonnan voittajat ovat ja olen teihin tuota pikaa yhteydessä tai voitte laittaa yhteystietonne osoitteeseeni [email protected]. Onnea vielä voittajille ja kiitos kaikille osallistujille. <3
Jane Iredalen meikit on mulle tuntemattomia 🙂 vitamiineja syön epäsäännöllisen säännöllisesti ja näitä olisi mukava kokeilla!


Hienoa että sait omegat kuntoon! En tiennytkää, että ne voivat vaikuttaa mielialaan.Käytän kasvisöljyjä ja syön saksanpähkinöitä päivittäin, joten nuo omegat on kaiketi kohdallaan. Minulta mitattiin edellisessä verikokeessa myös vitamiini- ja hivenainearvot ja ne olivat hyvät. Noita omegoita ei kai mitattu. Syön tällä hetkellä D-vitamiinia purkista. Puhdistuskäsineet ovat aivan uskomattomat! Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

[email protected]

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille. <3