Sekoilut sen kun jatkuu ja uutukainen anonyymi innostui hieman….

Ooh nyt olen henkisesti ihan loppu ja tyhmästä päästä sakotetaan… Sain hetki sitten joltain Merjalta viestin jostain kummallisesta palvelusta kuin Zorbia. En ole tekniikan ihmelapsi, kaikkea muuta ja tiedän todella vähän kaiken maailman viestipalveluista/kuvapalveluista ym. Minulla on Merja niminen ystäväkin ja tuumin, että on joko hän tai blogiin liittyvä viesti”loinen” ja Zorbia on taasen yksi mysteeriviestityspalvelu vain. 


Menin kurkkaamaan ja laitoin sähköpostini, muita tietoja en antanut, ei kun annoinpas iän. Ja uuupppss, olin kirjannut itseni onnistuneesti deittisivustolle. Sain suht äkkiseltään lopetettua profiilini rakkauden villissä viidakossa, mutta rakkauden polut ovat moninaiset, sillä tarina ei lopu tähän.


Sain äsken sähköpostia eräältä lukijalta/blogiystävältä, että olin lähestynyt häntä Zorbian kautta ja tiedättekös mitä viesti pitää sisällään! Etsin kaikkea ja kaikkia 22-vuodesta ikävuodesta eteenpäin. Mietin kaikkia henkilöitä joille erittäin kieroutunut hakupalstaviesti on lähtenyt, yhteistyökumppanit, entiset työnantajat, ystävät ja apua oma ukko!!! Jeiks, täällä tylsistynyt kotiäiti etsii mitä tahansa seuraa, voi sun maar, nyt vajoan. Vaikka olen jo lopettanut koko tilin, karmaiseva vahinko on jo tapahtunut.


Jos saatte viestin minulta Zorbian kautta, älkää laittako sähköpostiosoitettanne, kyseessä törkeä tietojen kalastelu huijausyritys, seksirinki, ammattilaisten kimurantti hyväksikäyttöorganisaatio. Kävin salamaailman rattaissa ja mokasin….


Toinen asia, suututin eilen anonyymin aivan vahingossa Optimismia ja energiaa Katjan ihanassa blogissa ja meni kyllä yöunet….  Niin järkytti miten sanojani voidaan tulkita niin väärin ja kaiketi pahinta oli syytös, että kommentoin hänen mukaan kaikissa blogeissa anonyymeille ja ilmeisesti sitten ilkeään tapaan. Voi pyhät pyssyt sentään. En varmaan ikinä aiemmin ole kohdentanut viestiä suoraan anonyymille ja kyllä olen puolustanut kommenttilaatikossa ilmoille paria blogiystävää, kun heitä on anonyymit solvanneet mitä rumimmilla tavoilla>miten lihavia he ovat tai miten mikäkin tyyli ei sovi kyseiselle bloggaajalle. Apua….


Miehelleni sanoin aamulla, että nyt ei kuules ukko rakas uni tullut, koska loukkasin tahtomattani vierasta ihmistä. Mies lohdutti kovasti ja käski vain karaisemaan itseäni ja myös ylipäänsä valmistautumaan pahimpaan anonyymien taholta. Mutta ”millä ilveellä sen teen”, uikahdin ukolleni. En osaa karaistua, tunteet ovat aina vallan auki levällään…


Oheisesta linkistä löytyy anonyymin, Optimismia ja energiaa Katjan ja minun kommentit. Tarkennattakoon, että Katja voitti Supermoodit blogistani ja halusin anonyymille puolustaa/tarkentaa että Supermoodit todellakin ovat luonnonkosmetiikkaa ja olen toki joutunut Supermoodeihin perehtymään, koska tuotteet minullakin juuri testissä. 🙂 


http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/2015/03/supermood-natural-beauty-from-finland.html#comment-form


Jännää on se, että anonyymi voi haukkua Supermoodeja mielikuviensa perusteella, mutta kyseenalaistaa minut Huuhaa Innaseksi samasta asiasta eli olenko edes testannut niitä, tiedänkö mistä puhun? Ja ymmärrän toisaalta anonyymiä siinä, että kun nimenomaan viittasin omaan tietämättömyyteeni inceistä ym. en ole luonnollisestikaan asiantuntija, enkä millään muotoa tarkoittanut häntä. Mutta ymmärrän, että olin kyllä asettanut sanani pöljästi ja toinen ihminen voi lukea sanani niin, että viittasin häneen. Höh hölmö minä.


Anonyymi olen hirvittävän pahoillani, että sinua loukkasin, se ei ollut tarkoitus. Olen pönttö! Mutta minäkin olen vain ihminen. 


Silti ihmettelen kyllä kommenttia että ”minulla ikävä tapa tarttua anonyymien kommentteihin kaikissa muissa blogeissa”. Tästä haluaisin kyllä hieman todistusaineistoa. 😉


Meinasi kyllä vaniljakahvit purskahtaa suusta deittipalvelu toilailuiden jälkeen…


Tälläinen torstai ja viime yö täällä, mitähän seuraavaksi?

Parempaa päivää kaikille toivottelee kävelevä katastrofi. <3

Täti toi eilen halvaa ja Porvoon Paahtimon kahvia, nam.


Päivän värihaaste 4/5 on tietenkin sininen eli blue, koska mielikin aivan blue…




84 thoughts on “Sekoilut sen kun jatkuu ja uutukainen anonyymi innostui hieman….”

  • Voi älä masennu anonyymien kommenteista! Ikäviä ihmisiä tuollaiset jotka eivät edes omalla nimellään/naamallaan kerro mielipiteitään ja sitten vaan haukkuvat tai kirjoittavat negatiiviseen sävyyn. Nimenomaan hyvin negatiiviselta ihmiseltä tuo anonyymi vaikutti. Sellaisia ihmisiä ikävä kyllä on paljon kanssaihmisissä ja heillä on tapana "imeä energiaa" muista. Mutta yritä olla välittämättä. Minusta sinä olet aina kirjoittanut hyvin positiivisesti etkä ole koskaan antanut sitä kuvaa, että kehut tuotteita vaikket niistä pitäisikään, tai ole tuntevinasi niitä enemmän kuin tunnet. Jatka samaan malliin vaan!

    • Sama mielikuva minullekin tuli, lättäsi Supermoodit aika maan rakoo vailla parempaa tietoa ja sitten osoitti minua sormella, että kirjoitanko vailla parempaa tietoa. Hieman ristiriitaista. Mielestäni hän meni henkilökohtaisuuksiin ja jopa panetteli, että minulla on tapana veetuilla blogeissa, siitä pahoitin mieleni, vaikka tiedän ettei se ole totta.

      Juu en tiedä tuotteista paljoakaan. Pyrin kyllä aina tutkimaan sen, onko aitoa luonnonkosmetiikkaa vai ei.

      Kiitos aivan mahtavat zempit. <3 Matkatar tuli hyvä mieli. <3

  • Voi ei, mitä sekaannuksia! Ystävällisesti ja erittäin asiallisesti kyllä perustelit kyseistä asiaa tuolla optimistia ja energiaa blogissa . Olen saanut sinusta juuri sellaisen kuvan, ettet ainakaan tahallisesti loukkaa muita, vaikutat niin symppikseltä kuin olla ja voi!

    • Sekaannuksia väärinkäsityksiä, tälläistä tämä elämä on, erityisesti naisen maailmassa. 🙂

      Mielestäni on kamalampaa loukata toista, kuin että minulle sanotaan inhottavasti….

  • Ai kauhistus miten joku voikin käsittää asiat eri tavalla kuin tarkoittaa. Mä olen sitä mieltä anonyymikirjoittamisesta, että sinne tekstin perään voi nimensä vaikka kirjoittaa. Usein vain on niin, että ne ilkeät kommentit tulee anonyymeinä, miksi niitä ei voi sitten nimellään kirjoittaa. Toisen arvostelu on vain helpompaa nimettömänä.
    Juu kiitos vaan tuosta deitti-ilmoituksesta. Kyllä me voidaan treffata, vaikka en olekaan enää 22v. ☺

    • Niin no tavallaan ymmärrän, koska oli siinä väärinymmärryksen mahdollisuus, Pöntösti olin sanani asetellut. Siis todellakin viittasin minuun, sillä tietämättömyydellä. Jos minua yhtään tuntee, tietäisi, että heh minullahan on tapani itseäni pilkata. En suin surminkaan halunnut anonyymiä pilkata. Vain puolustaa Supermoodeja, että ovat luonnonkosmetiikkaa. Ja Anne todellakin on ollut suunnittelussa mukana tai yhdessä suunnitelleet. Anne ei ole keulakuva. Lisäksi olen ilokseni Annen saanut kerran tavata ihan eri asian tiimoilta ja hän on aivan ihana ihminen.

      Koin hieman velvollisuudekseni, koska Katja oli blogistani Supermoodit voittanut ja kyseessä minun yhteistyö. En todellakaan tuolla pitkin poikin kommentoi ihan huvikseen. Ja oli kyllä ensimmäinen kerta, että anonyymille kirjoitin. Mielestäni kommenttilaatikoissa saa pulista ja syntyä keskustelua. On helppoa ottaa asiaton linja anonyymiteetin takaa, sillä asiatonta on valehdella, että ikävään sävyyn kirjoitan kaikissa blogeissa anonyymeille. Se oli solvausta.

      Ja kuules Outi deittipalvelu Zorbian mukaan minulle käy kaikki, jotka täyttäneet 22v. Kaippa sitten hevosetkin ym. 😉

  • Huomasinkin että joku Tiia oli lähestynyt minua jonkun Zorban kautta, mutta en avannut, sillä muistelin pari vuotta sitten päätyneeni jollekin deittisivustolle isäni sähköpostista tulleen linkin kautta… Potentiaaliselle puumanaiselle sitten ehdoteltiin vähän väliä sähköpostilla erilaisia könsikkäitä kuulemma ihan lähikulmilta… Onneksi sain lopulta poistettua kaikki jäljet itsestäni (toivottavasti) moiselta sivustolta.

    Yksi bloggaava kaverini totesi lohduttavasti, kun puhuimme anonyymien ilkeistä kommenteista, että se on menestyksen merkki bloggaajalle, kun kateellisten kommentteja alkaa tulla… Ehkä, en tiedä.

    • Lumo no niin apua, sinullekin tuli. Tämä on kauhea kalasteluhuijaus. Ja menin urpona laittamaan sinne sähköpostiosoitteeni ja tässä sitä nyt ollaan teitä kiusaamassa. Olen todella pahoillani. Toivottavasti saimme poistettua jäljet, mutta ovelia tuollaiset deittisivustot, tuntuu että pahimpia kaikista.

      Muistan kyllä, että olen sinun blogissakin joskus puolustanut sinua, kun joku anonyymi moitti, jotain kalliisti ruuista ja siitä, että syöt liikaa lihaa. En kohdistanut kommenttiani suoraan anonyymille, mutta kirjoitin kyllä yleisesti, että sinä saat mielestäni syödä lihaa juuri niin paljon kuin itse halajat ja kuten itsekin kommentoit, kaksi ihmistä ja Lidlissä paljon käytte.

      Raha-asioissakin kaikki niin suhteellista, minkälainen asuntolaina, onko perhettä, eikö ole perhettä, kuinka monelle kokkaa. Täytyisi ensin puntaroida taustat, kuin suin päin moittia. Kaikki ei ole todellaan sitä mitä päälle näyttää ja muita ihmisiä ei voi peilata itsensä kautta.

      Olen samaa mieltä, mitä menestyneempi blogi, sen enemmän tilastollisesti mahtuu negatiivisia puolia. Mutta minua ei ole haukut blogissa vielä tavoittaneet eli menestykseen tämä ei ole verrannollinen. Tuo kohtaus tosiaan tapahtui Katjan blogissa. 🙂 Mutta sinulle muistan tulleen nuo lihakommentit. En tiedä kiihdyn jos muita/bloggaajia parjataan vääryydellä ja haluan puolustaa…

      Iloista torstaita Lumo ja kiitos kannustuksesta. <3

  • Minä sain myös sulta viestin ja ihmettelin sitä kovasti… Klikkasin linkkiä hetken mielijohteesta, mutta siinä kohtaa kun ohjelma pyysi vahvistusta/lupaa käyttää kaikkia sähköpostiyhteystietojani, peräännyin. Toivottavasti ajoissa! Ei kai se voinut ehtiä mitään yhteystietojani saada, kun en hyväksynyt sitä enkä mennyt eteenpäin? Kamalaa, jos mun nimissä olisi lähtenyt viestejä kaikille blogiyhteistyökumppaneille! Sanoisin vaan, että apua… Onneksi sait itsesi pois sieltä!!!

    • Ei ole ehtinyt saada ja uskomatonta, että lähti koko maailmalle ja sieltä taas eteenpäin. Todella paha juttu. Sain heti pois, mutta viestit meni jo…. Tämä kiertää nyt kaikki ja siksi heti kirjoitin blogiin, faceen, ettei kukaan vaan avaa ja joudu saman huijauksen kohteeksi kuin minä. Mutta onneksi olit paljon viisaampi kuin minä tonttu. Minulla on nyt surkea olo, suututin vieraan ihmisen ja sitten tämä… voi syvyyden onkalot… mikä päivä…

  • Jo mamma kauhistui, jopa kaikenlaista rinkiä netin maailmassa pyörii, pitää olla varovainen!!!

    Anonyymeissä harmittaa jos ei omaa nimeä laita, se olisi ystävällistä ja kohteliasta laittaa oma nimi tai keksiä joku nimimerkki, eikä nimelläkään kukaan selvää saa kuka viestin on laittanut, tuntuu vain mukavammalta! Houkutteleva nojatuoli ja ihania käpyjä! (olen käpyjen ja simpukoiden ystävä :D)

    Oikein mukavaa päivän jatkoa Sinulle, toivottavasti ensi yönä uni tulee helpommin!

    • Niin minäkin olen aivan järkyttynyt, siis aivan! Koska on niin paljon eri kuvapalveluja, blogipalveluja ym.että olen aivan pihalla ja sitten olikin deittisivusto joka onkin kupppaava iilimato. Samaa mieltä, että kasvot ja oikea nimi/nimimerkki olisi kohteliasta. Ei varmastikaan kyseinenkään henkilö olisi ollut niin ärri purrina oman nimen takaa.

      No kuules, käpyjä ja simpukoita täälläkin kerätään. Ja ne myös ihania tuliaisia saada reissuilta.

      Uni tulee taastusti, mehut on menneet. 🙂 Ihanaa päivää sydämellinen Saila. <3

  • En olekaan kuullut noin kieroista deittipalveluista. Kyllä verkkopalveluiden pitää olla sellaisia, että ihminen helposti ja selvästi ymmärtää, minne kirjautuu ja missä omia tietojaan jakaa. Härskiä toimintaa!

  • No ei pääse ainakaan tylsistymään kun sattuu ja tapahtuu:) Se tahtoo olla elämässä niinkuin myös täällä "blogimaailmassa" niin että jos alat yhteen suuntaan kumarrella niin samalla tuut pyllistäneeksi toiseen suuntaan joten ei muuta kuin jatkossakin pää pystyssä hyvillä mielin vaan sillä omalla, persoonallisella ja positivisella, linjalla ♥

    • Kirsi niin totta joka sana. <3 Isosti kiitos. <3 Ja kyllähän näille pian taas nauretaan, yleensä jo seuraavana päivänä. Tänään ollaa suon silmässä hetken. 🙂

  • Netti tekee vainoharhaiseksi. Yksi pieni sivuaskel ja hässäkkä on valmis… Antaa anonyymien räksyttää, karavaani kulkee 🙂

  • Luin tämän juttusi ja menin sen jälkeen sähköpostiin. Siellä oli joku Tiia -viesti 😀 en avannut tietenkään kun klikkaan nuo aina suoraan roskiin 🙂

  • Mä ainakin ajattelin, että kun kirjoitit viestin anonyymille, olisut voinut suunnata sen vaikka "Liisalle", jos siinä olisi ollut joku nimi/nimimerkki. Harmittaahan selkkaukset aina, mutta näitä tulee niin netissä kuin livenä, yritetään vain jatkaa pää pystyssä! 🙂 Hali! <3

    • Kirjoitin vain siksi, että kyseessä minun yhteistyö ja koin vastuuta tarkentaa, että on luonnonkosmetiikkaa. Sinä Katja minut jo tiedätkin ja tarkoitus oli minulle itselleni nauraa, että minä en aina tosiaan ymmärrä tuoteselosteista, ovat vaikeaselkoisia. Supermoodeilla ne ovat upeasti laitettu. En lainkaan tarkoittanut osoittaa häneen millään lailla, kirjoitin vain itsestäni.

      Ja ilmeisesti olen törmännyt häneen aikaisemmin, sillä olen tosiaan parissa blogissa puolustanut bloggaria haukuilta. En osoittanut tekstiä suoraan anonyymille vaan puolustanut. Koska hän kokee että viljelen näitä, täytyy kyseessä olla samainen henkilö, koska puolustuskertoja on yhden käden sormin laskettavissa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä, että nämä bloggaajat joita olen puolustanut, ovat aitoja blogiystäviäni. En tiedä. Mutta mielestäni hän panetteli suoraan minua, että kylvän kaikissa blogeissa negatiivisesti. Minäkin olen ihminen ja vielä omalla kuvallani ja nimelläni.

      Täytyy nyt puntaroida josko laitan kommenttien hyväksynnän tai jopa anonyymien eston pikkuhiljaa, sillä en halua tänne negatiivista henkeä. Olit viisas ettet puuttunut asiaan, olisit ollut heti seuraava kohde. Ikävä tilanne sinulla. Ja minä en voi alkaa taas riehumaan muiden blogeissa, vaan yritän todella pysyä asialinjalla. 🙂 Vaikka kuinka tulisi lisää vastaavaa muiden forumeissa niskaan.

      Ihanaa päivää Katja ja voihan ihana Supermood. <3

  • Heh, kiitti vaan treffikutsusta, mut on tää välimatka ja kiirettäkin pitää tuon opiskelun kanssa ;-P

    Meitä on moneen junaan ja toinen ymmärtää kirjoitetun aina vähän eri tavalla kuin toinen, se vain on niin. Ja nimellä tai nimimerkillä kommentointi olisi kyllä kohteliasta, jos sanottavaa on! Ja sinä Tiia ainakin hoidit tilanteen hienosti. Vain elämää, ei sen enempää! <3

    • Tuitiina voi harmi, eikö sovi, kun mulle kelpais kai myös heppaset ym.kaikki joilla ikää 22vee. Voi kaameus….

      Niin joillakin tunteet niin herkässä, että halauvat lukeakin väärin. Tietäähän sen itsekin, jos asiat huonosti, löytyy muistakin enemmän vikaa, jos hyvin ei niin mitään. Näin se menee.

      Samaa mieltä, että anonyymiteetin takaa on kovin kevyttä kirjoittaa ihan mitä tahansa. 🙂

      Vain elämää ja tälläinen oli viime yö ja tämä päivä. 🙂

  • Voi sua… ajattelin laittaa viestin heti, jollet ois tiennyt 🙂 En siis ollut vielä kerjennyt lukemaan blogeja… Nyt otat jotain kuumaa ja hyvää juomaa, henkäiset oikein syvään… <3
    – Kirjoituksia pystyy tulkitsemaan niin monella tapaa ja toisilla on (ikävä kyllä) tapa löytää kaikesta aina nekatiivista…
    Halauksia päivääsi <3

    • Oli hyvä että otit yhteyttä ja et todellakaan ole ollut ainoa. Tänään on viestejä pukannut. 😉

      Niin ja huomasin kyllä itsekin, että virkkeessäni oli väärin ymmärryksen mahdollisuus ja toinen kun ei minua tunne, niin siinäpä se. Mutta aika ärhäkkään vastavedon hän laittoi ja muutoinkin oli varsin ärhäkkä Supermoodeja kohtaan ja kuitenkin mielikuvien varassa, mistä syytti minua….

      Halauksia ja kiitos. <3

  • Jopas sinua nyt koetellaan ❤️ Jaksamishalitus ja hyvän mielen toivotus täältä sinulle ❤️

  • Sinulla on Tiia kiireiset ajat tiedossa, kun juokset treffeiltä toisille 😀 😀
    Oikeasti ihan sikaärsyttävää tuollainen kalastelu ja tietojen väärinkäyttö.

    Kuten moni on jo todennut, niin kirjalliset viestit saattavat helpostikin aiheuttaa väärinymmärryksiä. Sellaista sattuu. Sitten vaan neutraalisti tarkennos, häntä pystyyn ja eteenpäin.

    • Niin nyt on kysyntää kuules, on mistä valita, ikähaitarikin vallan venyvä. 🙂 Ja kun vielä kaikki käy ja kaikkea….

      Niin oli siinä virkkeessäni täysin väärin ymmärryksen mahdollisuus, otan siitä täyden vastuun ja sitä pyydän anteeksi, mutta asialinja olisi mukava, ihminen olen minäkin. 😉

  • Torstai on kuitenkin toivoa täynnä. Voi sinua ihanaa symppistä Tiiaa!
    Tuossa Marru jo oivasti sanoi, että kirjoituksia pystyy tulkitsemaan monella tapaa. Valitettavasti sekä positiivisesti että negatiivisesti. Meitä ihmisiä on moneen junaan! Me bloggarit ilolla luemme tekstejäsi!
    Halauksia ja hyvää mieltä sinulle Tiia-ystäväni!

    • Tuulia ihanuus <3 Niin kyllä minäkin kenkkuna päivänä näen mörköjä vaikka missä. Ymmärrän hyvin, että kyseinen anonyymi koki tekstini noin ja sitä pyysin siellä ja täällä anteeksi. Mutta kyllä ei mukavaa, että hän meni kuitenkin erittäin ikävällä tavalla henkilökohtaisuuksiin.

      Halauksia sinulle ihana Tuulia, viis moisista, koska niin ihania naisia täällä. <3

  • Zorbia sentään mitä kaikkea ! Täytyykin kurkata onko tullut kiinnostava viesti 😉 ja napata roskiin sen tien , hui !
    En lakkaa koskaan ihmettelemästä noita anonyymejä , jotka kasvottomuuden turvin huutelevat ikävyyksiä 🙁 kurjaa, että tulit selvästikin vielä väärinymmärretyksi !
    Pysy vaan sellaisena kuin olet ❤️

    • Sano muuta voihan Zorbia, sai aivan raiteiltaan ja anonyymitkin muuttuivat mielessä aivan liian möröiksi kun oltiin jo tunteiden vuoristoradassa. 😉 Ymmärrän kyllä että asetin sanat huonosti ja väärinymmärryksen mahdollisuus oli. Mutta se tietenkin kertoo myös anonyymistä, että halusi ymmärtää väärin ja lähti panettelemaan….

      Kiitos ihana Anneulikki, vaikka nyt hieman jopa hävettää koko draama. ;;)

  • Tiia, minäkin olisin ollut jo lähdössä treffeille, mutta onneksi Lumimies tuossa esti mun avaamasta sitä linkkiä.

    Olen tänään privaatisti kertonut sinulle kaiken mitä tiedän anonyymeistä, jotan ajatellaan nyt jo jotain kivampaa. Tuo sininen kuva on ihana <3

    Torstai on toivoa täynnä ja kohta saapuu ihanainen Luna visiitille, josko hyväksyy meidät lomakodikseen. Ollaan ihan täpinöissämme ja sitten on niin ikävä tyttärne koiruuksia ja tietty tytärät, että täytynee lähteä Hesaan. En tajua milloin ehdin blogata…

    <3

    • Me kyllä vielä treffataan ilman Zorbiaa! Mutta onneksi Lumimies oli viisas, toisin kuin minä…

      Meillä oli hyvät viestittelyt, kiitos suuresti sain niistä valtavasti voimaa. Nyt on panssarit kiillotettu ja vaitiolosopimus allekirjoitettu eli enää en lähden anonyymien matkaan, sanoilla en millään. 🙂 Mutta on niitä niin mukaviakin anonyymejä, täällä käynyt monta ihanaa pakkausta.

      Nyt nokka kohti iloisia asioita.

      Halit <3

  • Hyvä kun kerroti tuosta ettei muut haksahda kyseiselle sivustolle. Hyvä taas sanoa jälkikäteen, mutta koskaan ei kannata klikata mitään linkkiä ennen kuin kysyy vaikka kuuklelta mitä sivustosta sanotaan. Itse olen saanut ja saan edelleen kavereilta kutsuja mitä oudoimmille sivuille eivätkä kaikki ole ihan vaarattomia.
    Älä kanna pahaa mieltä siitä, että loukkasit kommentoijaa. Toisen loukkaantumiselle ei voi mitään, tärkeää on tietää, ettei oma motiivi ollut tahallinen satuttaminen. Minusta kaikkien olisi reilua käyttää jonkinlaista ID:tä netissä. On käsittämättömän helppoa olla rajattoman reaktiivinen anonymiteetin suojissa. Kohti valoisampia päiviä!

    • Lähdin viivana ja paineessa nakuttelemaan, kun oikein pelkäsin ketkä kaikki vielä sen avaa ja voi ei!!! Ikinä en klikkaa enää yhtään mitään….

      Häntä on jo pystyssä, hieman Zorbia sai minut raiteiltaan ja kaikki asiat suureni… Ja en kyllä koskaan ketään halua loukata, tuli hirmu surullinen olo, että näin minut ymmärrettiin. Ja kyllä olisi jos asiaa on, omalla ID:llä kommentoida… Olet niin oikeassa. <<3

      Niin vaikka en silti ymmärrä, että anonyymiteetin suojassakaan tahdotoaan ihmisiä loukata. Pelkurimaista se on…

      Valoisia päiviä odotellessa ihanainen Cheri <3

  • Voi Tiia, ikävä kuulla, että sinulle on sattunut noin harmittavia juttuja! Netissä on kyllä se ikävä puoli, kun yhdellä klikkauksella voi saada niin paljon harmia aikaan. Toivottavasti et joudu enää menettämään yöuniasi moisten juttujen takia enää. Jaksamista toivottelen <3

    “Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter, and those who matter don't mind.” – Bernard M. Baruch

    • Sano muuta, voi Zorbia sentään. Kiitos Johanna Maria, tiedätkö sain aivan valtavasti voimaa tuosta lauseesta ja kolahti myös muihin ihmissuhteisiin. Ihminen joka tuntee, ei tahallaan ymmärrä väärin. Suuri halaus ja iso kiitos. <3

  • No olipas seikkailu ja väärinkäsityksiä sattuu, mutta asioilla on tapana järjestyä. Ihanaisen värikästä loppuviikkoa ja pörröisiä tunnelmia sinulle ♥

  • Sekaannuksia sattuu ja kirjoitteluja voi tulkita välillä vähän väärin, kun mm. elekieli jää kokematta. Pää pystyyn ja eteenpäin!

    • Koskaan ei pitäisi esim.riidellä tekstiviestein ym.vaan laittaa soittaa rämpäytten. Äänen paino, ilmeet, kaikki jää kokematta. 🙂 Ihanaa viikonloppua. <3

  • Voi ei..:( Jospa huominen olisi parempi päivä? Ja silloinhan alkaa viikonloppu! Tsemppiä joka tapauksessa <3

  • En todellakaan jaksa toista deitti-sekoilua omalle kohdalleni. 😀 Mutta syytön sinä siihen olet. Ole huoleti.
    Anonyyminä on helppo vaahdota, kun ei ole pokkaa seisoa sanojensa takana. Ei sanoa suoraan, mitä ajattelee, omalla nimellään. näitä riittää. Vaaditaan hyvää kohtelua ja kultakruunua, mutta itse ei kohdella toisia kauniilla kädellä. Katsokoot peiliin, mokomat.

    • Viltsu sinä olet ihana ihminen. Sanasi ovat rautaa ja kultaa. Niin totta, sain tästä valtavasti voimaa. Ja myös se, että ystäviä puolustetaan. <3 Juu loukkaannutaan, mutta annetaan moninkerroin takaisin. Mutta on niitä aivan ihania anonyymejä myös. 🙂

  • Pää pystyyn ja unohda koko anonyymi!
    Olipas sillä toisella viestllä sitten ovela tapa saada sun tietoja. Onneksi olen niin pöljä, etten saanut auki sitä kännyllä. Ei tullut mieleenkään, että oli huijaus,ennenkuin viestitit! Vitsit, että sitä osaa itekin olla niin sinisilmäinen! No, tästä me opitaan:)

    • Onneksi viestiti! Huh olin niin kauhuissani…. onneksi et saanut avattua ja homma tyssäsi lopulta siihen. Mutta eikö olekin kiero virus mikä lie…
      Taas opin paljon uutta. 😉

  • Minusta viestisi hänelle oli kirjoitettu nätisti alunalkaenkin ja vielä nätisti selvensitkin… Se että ihmiset ymmärtää asiat joskus väärin, kertoo kai vain meidän ihmisten erilaisuudesta. Älä kanna siitä huolta ja murhetta enää Tiia! On asioita joillekka pystyy tekemään jotain, ja asioita, joillekka ei voi mitään… Tärkeintä on, että lopulta itse tietää, miten asiat on;)
    Ja tuo nettihuijausyritys,.. Olisin varmaan vastaavassa tapauksessa hyppinyt pitkin seiniä säikähdyksestä vähän aikaa;) Ymmärrän siis, kuten kaikki täällä, että olet säikähtänyt. Mutta, katsottapa asiaa hetki hieman kauempaa, jos se viesti on tullut ulkomalta, miten monen, monen monta ihmistä onkaan toiminut samoin kuin sinä!? Olet vain pienen pieni osanen tuossa pirullisessa viestissä. Hoitelit sen lopulta erittäin hyvin, ja ilmoitit porukalle heti. Pidit oikeastaan meille kaikille hyvän 'oppitunnin', minkälaista kierolua kaikenmaailman viestit nykyisin voi pitää sisällään. Eli tämä voisi olla tämän yksi hyvä tarkoitus, eikö vaan?
    Muista, ne hyvät naurut! Sen tästä sai jälkikäteen naurettavaksi, muu unohtuu 😉
    Halauksia ja hyvää mieltä uuteen päivään!

    • Niin todellakin viittasin itseeni. Täällä aina postailen kosmetiikkaherkuista juuri kuitenkaan vaikkapa ymmärtämättä ainesosista mitään. Toki aina selvitän mikä aitoa luonnonkosmetiikkaa, mikä ei. Mutta ymmärrän, että jos ei minua tunne, väärinkäsitys mahdollisuus piili hölmösti asetetuissa sanoissani. Mutta näin se on Hyvä Mieli, sinulla on sielu kultaa, etkä ymmärtänyt tekstiäni mustanan. Riippuu ihmisestä joka lukee.

      Kyllä tuo Zorbia sai sellaisen hysterian aikaiseksi, että illalla kun olin jo rauhoittunut mietin jo hetken olenko joku draamakuningatar. Että miten tästä tälläiset draamat tuli. Mutta onhan moiset huijaukset aivan kamalia ja vielä viesti mennyt kaikille joiden kanssa olen sähköpostitellut…. Jotenkin siinä tuo anonyymikin sai samaan syssyyn järkälemäiset mittasuhteet.

      Hyvää kuitenkin, että juttu toimii myös opetuskeissinä. 🙂 Hih ja häntä heiluu jo.

      Hirmuisesti halauksia sinne, saat aina hyvälle mielelle, tiedäthän sen. <3

  • Hyvä kun kerroit tuosta sivustosta, kiitos tiedän, aiemmin en olisi tietänyt.

    Sitten Sinuun tänään,, voi ihana Sinä, niin energinen, positiivinen, iloinen ihminen, älä missään tapauksessa pahoita mieltäsi. Tai pahoitithan jo, mutta unohda ja jatka ihania postatuksiasi, niitä on kiva lukea.
    Joku kommentoikin hyvin, että kun blogi on suosittu, niin alkaa kateelliset parjaamaan. Olen samaa mieltä.
    Nyt unohdat ikävät asiat, hop hop ja valmistaudut mukavaan viikonloppuun.

    • Tämä Zorbiajuttu oli kyllä varmaan hyvä opetustapaus kaikille, että vaikka tulisi viesti minkälaisessa kääreessä kannattaa vaikka ensin googlata kyseinen putiikki ja sitten harkita avaako.

      Häntä on jo pystyssä, täytyy mennä eteenpäin, ihan jo hölmö olo, kun moiset draamat tuli. Ja jatkan omaan tyyliin, muuten ei edes tekstiä sitten syntyisi. Omalla linjalla niin hyvä olo.

      Tänne ei vielä anonyymit löytäneet, että tuo melu tapahtui toisessa blogissa ja aiempi soppa sitten siellä kuvapalvelussa. Kurjaa bloggaajilla jotka suosittuja kovasti, että saavat niin paljon ikävää myös osakseen. Raskasta…

      Ihanaa viikonloppua ihana KässäRitu. Mitä yhdestä anonyymistä, kun te ihanat olette täällä <3

    • Katja olen tosi iloinen, että asialle tuli positiivinen käänne. Ja sinä ja Supermoodit saitte ansaitusti vielä lisähuomiota. Olit niin upean postauksen niistä tehnyt. Pahoittelen vielä soppaa omalta osaltani. <3

  • Voi hyvät hyssykät mikä päivä sinulla on ollut! Toivottavasti ilta on saanut ajatuksesi kääntymään taas positiiviseen suuntaan ja ikävät tapahtumat painumaan unholaan ♥

  • Jopas otti ohraleipä! Ymmärrän, että ketuttaa 🙁 Vahinkoja sattuu,varsinkin kiireessä, tyrkyllä on ties mitä. Eikä ne enään murehtimalla muutu, joten leuka pystyyn ja moiset ikävät jutut unohduksen alhoon. Kateudestakaan ei mihinkään päästä, sitä on ja tulee olemaan aina. Ei se varmaan kateellisillakaan helppoa ole, kun mieli mustana vierii elämä ohi, toisia kadehtiessa :-DD Jää oma elämä elämättä. Iloisempaa loppuviikkoa 😀

    • Näin on Jaana näreet, häntä heiluu jo. 🙂

      Olet oikeassa ennemmin tämä pääkoppa, kuin kateellinen pääkoppa. Kateus ja ilkeys kertovat omaa kieltään ja ovat surullisia ominaisuuksia. Ja kun liikaa vaan pohtii muiden tekemisiä jää tosiaan oma elämä elämättä.

      Aurinkoista viikonloppua sinulle viisas ja sielukas Jaana. <3

  • Voi sinua Tiia!
    Kiva kun kerroit tuosta treffisivustosta, enpä olisi tietänyt 😀
    Ketuttaa saakin, kun tuollainen anonyyminä on helppo huudella vaikka mitä 🙂
    Olet niin ihastuttavan herskyvä ihminen, joka saa liikkeelle kaikenlaiset omaan elämäänsä kyllästyneet. Sussa on monta juttua joka saa kateelliset huutelemaan..
    Unohdettu ja kuopattu!
    Vaikka tiedän hyvin tuon tunteen kun en itse pääse negatiivisesta palautteesta yli kovin helpolla..
    Railakasta perjantaita!

    • Marika voi että sinun kanssa. Niin kyllähän sitä kai naamatauluni nyppii, kun sitä instaan ja tännekin tuuttailen. 🙂 Onneksi blogini, on huom.vielä säästynyt, mutta jos jotain ikävää tännekin tulee, niin estot tappiin. Blogin hyvälle hengelle ei saa tapahtua mitään ja siitä hyvästä hengestä kiitos teille maailman ihanimmat blogiystävät ja lukijat. <3

      Häntä heiluu jo, kiitos aivan ihanista sanoista ja aivan huikean mukavaa viikonloppua Marika. <3

  • Voi pahus tätä nettipaastoa, kun nyt vasta tähänkin asti pääsin – ja voi sinua – kaikenmaailman deittipalvelut ja anonyymit riesana.
    Noita tietojenkalastelujuttuja tulee vastaan siellä täällä – ja vaikkei itse edes klikkaisi, riittää, että on jonkin toisen sähköpostilistalla! Jotta turhaan siellä nolostelet – näitä tulee kaikille.
    Ja nuo anonyymien arvostelut – eihän ne ole kuin kateellisten kalkatusta. Älä välitä ollenkaan – älä edes pyllistä noihin pahanhengen levittäjiin päin – eivät ole sen arvoisia!
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, ihaNainen <3
    Sinä olet aito, rehellinen itsesi – ja ihana sekoilija! Älä vaan muutu liian varovaiseksi noiden anojen takia – ei kannata antaa niille mitään valtaa!

    • Lady on upeaa, että olet nettipaastolla, ai että se tekee hyvää ja tekisi minullekin. <3

      Juu jos ne anot tänne hyökkää, niin saapi nähdä miten panssarivarustuksen käy. Aika herkkä olen, enkä ole oikein millään lailla valmistautunut. Muuta kuin laitetaan sitten estot tappiin.

      Omana itsenä jatketaan, sillä muuta en osaa, heh.

      Ihanaa viikonloppua superpakkaus <3

  • Voi miten ikäviä on ollut menneellä viikolla. Tuon deittisivun osalta olet varmasti tehnyt jo kaiken voitavasi, joten toivotaan parasta sen suhteen (ei deittejä, eikä linkkien lataajia ;-)).

    Oikein hyvää viikonloppua ja kauniita ja rentouttavia yöunia öihisi <3

    • No juu, mutta oikeastaan omaa vikaa kaikki. <3 Ja onneksi heti pääsin pois deittisivuistoilta, mutta kutsu meni kyllä kaikille…. Voi suru sentää.

      Sinulle myös ihania unia, sängyn onkin juuri valloittanut Oskukissa ja 8v tytär, kun mies katsoo golfia tuolla toisessa huoneesa. Ei taida tänä yönä mahtua meidän viereen. 😉

  • Voi kylläpäs nyt on sattunut ja tapahtunut.:( Olipas tuo deittiviesti tullut minunkin sähköpostiini…:) Nyt se on roskiksessa ja sillä hyvä. Näitä on nähty ennenkin, joskus sitä vaan ihmettelee etteikö näiden kalastelusivujen tekijöillä ole mitään elämää?? Olen saanut vastaavia kuolleen ystävän sähköpostiosoitteesta ja se tuntuu aika hirveältä tuijottaa sähköpostia ihmiseltä jonka varmasti tietää edesmenneeksi, ikävä kun putkahtaa siinä hetkessä takaisin. Ei tuo onneksi sähköpostikalastelu onneksi ole mitään vakavaa. Ja anonyymit tuntuu välillä aina pillastuvan aika herkästi. Älä huoli, mielipiteitä mahtuu maailmaan. Tämä juna se vaan jatkaa kulkuaan, nauti hyvästä Porvoon kahvista ja unohda paha mieli. Joskus ihmiset vaan on tylyjä tai sattuu huono päivä. Ihkua sunnuntaita<3

  • No onpas sinulle sattunut. Mutta ihan tosi, anonyymeistä ei kannata välittää. Olen huomannut, että kirjoittaa niin tai näin, joku haluaa sen ymmärtää tahallaan väärin. No matter what. Hyvää naistenpäivää!

    • Hih Marjukka toimim hyvänä esimerkkinä miten ei tule toimia. 😉

      Ja kirjoitat asiaa, jokaisella omat henkilökohtaiset kokemukset asioihin ja joskus kovin herkästi peilataan oman itsensä kautta vaikka olisi kyse vain minun subjektiivisesta kokemuksesta/mielipiteestä. Otan kohta kenties itseäni viisaampien tavoin kommenttien valvonnan käyttöön, koska haluan että blogin hyvä henki säilyy. -<3

      Ihanaa kum kommentoit täällä, upea Marjukka. <3

    • Hih Marjukka toimim hyvänä esimerkkinä miten ei tule toimia. 😉

      Ja kirjoitat asiaa, jokaisella omat henkilökohtaiset kokemukset asioihin ja joskus kovin herkästi peilataan oman itsensä kautta vaikka olisi kyse vain minun subjektiivisesta kokemuksesta/mielipiteestä. Otan kohta kenties itseäni viisaampien tavoin kommenttien valvonnan käyttöön, koska haluan että blogin hyvä henki säilyy. -<3

      Ihanaa kum kommentoit täällä, upea Marjukka. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud