Tuoksu joka kääntää päät, Elizabeth Arden Always Red

Olen miettinyt onko jokin lähestyvän 5o:n vuoden ikäkriisi, sillä tuoksut ovat todella vahvasti astuneet elämääni. Ennen käytin  noin kahta eri tuoksua ja olivat kovin tyttömäisiä. Edelleenkin tuoksuviehtymys on hedelmäisen kukkaisen raikkaisiin tuoksuihin, mutta joskus odottamaton tuoksu voi yllättää.

Tälläinen odottamaton yllättäjä on Elizabeth Arden Always Red. Näin tätä tuoksua blogeissa ja tuumiskelin, että tuossa täytyy olla sellainen vahvan mystinen tuoksu, joka ei sovi lainkaan minulle ja unohdin koko tuoksun. Unohdin siitä huolimatta, että minulla on aiemmin ollut Ardenin Red Door tuoksu ja pidin siitä. Tosin näistä kahdesta ei voi puhua samana päivänä, niin erilaisia nämä mielestäni ovat.

Kävipä sitten niin, että treffasin Kristallikimaran blogin Minnaa ja Minna tuoksui hurmaavan hyvälle. Oli pakko kysyä, mitä tuoksua Minnalla oli yllä ja vastauksenahan tietenkin oli Always Red. 

Always Red on omalla kohdalla ollut todellinen yllättäjä, tuoksu jota laittaessa koen oloni erittäin naiselliseksi, tuoksu joka viipyy pitkään iholla ja on mielenkiintoisen salaperäinen. Tuoksussa on riittävästi raikkautta ja mukava määrä mausteisuutta. Itämaiseen vivahtava, mutta sopivassa määrin.

Tuoksu on täydellinen joulun ajan, talven tuoksu, tuoksu suorastaan lämmittää sielua. Sopii myös yöttömiin kesäöihin. Tuoksu ei ole verrattavissa mihinkään muuhun vaan on ainoa laatuaan ainakin minun tuoksukokoelmassa.

Ensituoksussa veriappelsiinia, punaisia luumuja ja passionhedelmää.

Sydäntuoksussa arabian jasmiini, vaaleanpunaista freesiaa ja ruusunlehtiä.

Pohjatuoksussa ambraa, praliinia, mahonkia ja meripihkaa.

Eniten hämmästyttää tuoksun edullinen hinta 30ml 42e ja 50ml 63e. Tuoksu viipyy koko päivän iholla, eikä tuoksua tarvitse uudelleen suihkutella pitkin päivää. Jos rakastat tätä tuoksua, ostospäätös on kannattava ja rahoille saa erinomaisen vastineen, nimittäin pitkään viipyvän ja naisellisen lumoavan tuoksun. 

Always Red on tuoksu, joka kääntää päät ja tulet huomatuksi. 

Onko Elizabeth Arden tuttu merkki sinulle tai Ardenin tuoksut? Pidätkö enemmän kevyistä vai mausteisista tuoksuista vai molemmista? Minulla on aika paljonkin Ardenin meikkejä, olen niitä itselleni ostellut ja kokenut, että nekin ovat hinta laatusuhteeltaan erinomaisia ja lompakkoystävällisempiä, kuin monet muut selektiiviset kosmetiikkamerkit. 

Myynnissä Kicks liikkeissä ja Stockmann tavarataloissa.

*Lehdistönäyte





19 thoughts on “Tuoksu joka kääntää päät, Elizabeth Arden Always Red”

  • Red door on tuttu, muuten en ole Ardenin tuoksuja omistanut. Eipä, onhan mulla yksi minkä olen saanut bloggaajakolleegalta mutta nimeä en muista nyt millään 🙂

    • Tämä on jotenkin kyllä hyvin erilainen, mielestäni ehdottomasti paras Red sarjan tuoksuista. Todella paljon olen tykännyt niistä Ardenin Green Tea sarjasta ja se onkin täysin erilainen ja kevyt.

      Ihanaa päivää <3

  • Muistatko sen ekan Ardenin Red door-tuoksun 90-luvulta, vai oliko se jo aiemmin? Muistuttaako tämä sitä? Fanitin sitä yhden pullollisen verran silloin…Ardenin kasvovedet ja tehoseerumi tuttuja, laadukkaita mutta hieman edullisempia kuin muu selektiivinen kosmetiikka!

  • Muistatko sen ekan Ardenin Red door-tuoksun 90-luvulta, vai oliko se jo aiemmin? Muistuttaako tämä sitä? Fanitin sitä yhden pullollisen verran silloin…Ardenin kasvovedet ja tehoseerumi tuttuja, laadukkaita mutta hieman edullisempia kuin muu selektiivinen kosmetiikka!

    • Muistan sen hyvinkin, koska minulla oli se kyllä ja pidinkin siitä. Mutta tämä ei ole sellainen tuoksu, vaan noh omaan tuoksunenään paljon parempi vielä. Ardenilta en koskaan ole kokeillut kasvovoiteita, meikkejä ja Green Tea sarjaa kylläkin, vaikka Eight hour cream on legenda!

      Käy tuoksuttelemassa tätä Kicksillä tai Stockkalla, että mitä tykkäät. 🙂

      Kivaa päivää Heli <3

    • Viipyvyys ja muuttumattomuus iholla on jotain uskomatonta! Olen niin yllättynyt, että näinkin mausteinen tuoksu kolahti, täytyy olla jatkossa avoimemmin mielin tuoksujen suhteen, eikä aina tarttua varmaan hedelmäpommiin.

      Tuoksuvaa päivää Jonna <3

    • Pullo on uskomaton ja valoa vastan tuo ovi etenkin tulee erittäin hyvin ilmi. On nyt joku ikäkriisi meneillään, sillä tuoksut kiinnostavat tällä hetkellä kovasti, niissä on jotain kiehtovaa,luovat tunnemuistoja ja vaikuttavat mielialaan. <3

      Ihania unia Outi <3

  • Kuulostaa ihanalta, sitäpä täytyy koehaistaa seuraavalla kaupunkimatkalla. Yleensä pidän kyllä vihreistä tuoksuista, mutta sydäntuoksu tuossa sisältää kaikki ihanimmat kukkaistuoksut.

    • Suosittelen tuoksuttelemaan, tämä on ehdottomasti oman tuoksukokoelman vahvin tuoksu, mutta hyvällä tavalla, ei synkällä tai raskaalla tavalla vaan tässä on myös mukana ihania kukkamaisia vivahteita. <3

      Kauniita unosia Sude <3

  • Minä olen puhtaiden, kevyiden tuoksujen ystävä. Uusin ostokseni viime viikolta on Boss jour pour femme, joka täyttää kriteerini täysin. Aivan ihana tuoksu <3

    • Täytyypä tuoksutella sitä Bossia, en ole ikinä tuoksutellut sitä. <3 Sama täällä, enemmän kevyiden tuoksujen ystävä minäkin, mutta pari tummempaa on kolahtanut viime vuonna, mikä on kiva poikkeus ja tuo vaihtelua. 🙂

  • Se aina vähän riippuu päivästä millainen tuoksu innostaa, jos on jotain romantiikkaa tiedossa niin sitten tartun tummiin ja mystisiin tuoksuihin. Myös talvella ja kesällä viehättää erilaiset tuoksut 🙂 Mun tuoksukokoelma tosin koostuu neljästä tuoksusta joten ihan hirveen laajaa skaalaa ei löydy 😀

    • Hyvin samanlaisia ajatuksia, erityisesti juhlaan haluan vahvempia tuoksuja, mutta niitä en tosiaan tarvitse montaa, pari riittää, sillä käytän vähemmän. 🙂 Tätä voisi käyttää päivälläkin, vaikka on vahvin tuoksuni. 🙂

      Kivaa iltaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud