Prada Candy Eau de Parfum, rakkaus tuoksuu tältä!

Syytän keski-iän kriisiä hyvällä siitä, että olen vuoden aikana ihastunut täysin tuoksuihin. Tuoksut voivat viedä minut, Lontooseen, Pariisiin, Barcelonaan, eri vuodenaikoihin ja myös tuoksumuistin kautta vanhoihin suloisiin muistoihin. 

Vaikka olenkin aivan tuoksuhöpsähtänyt, siltikin on ollut vain kaksi tuoksusarjaa ylitse muiden, Escadan tuoksut ja Marc Jacobsin tuoksut, mutta nyt aivan yllättäen onkin suurimpien tuoksurakkauksien joukkoon saapunut uusi tulokas. 

Kävi nimittäin kuin saduissa eli tapahtui ensituoksutukselta rakastuminen. Ystäväni tuli joulukuussa Porvooseen ja kävimme etsimässä hänen appiukolleen tuoksulahjaa, samalla taustalla tuoksuttelin erilaisia tuoksuja ja yhtäkkiä aika ja paikka pysähtyi Prada tuoksujen kohdalla. Ystäväni hoputteli lähtemään ja minä taasen olin nauliutuneena Prada tuoksujen lumoissa. Lisäksi huomasin etten ole rakkauteni kanssa yksin, Porvoon Sokoksen hyllyillä Prada Candy Floralen kohdalla oli numero 2 eli on toiseksi myydyin tuoksu Porvoon Sokoksella. Prada Candy Floralesta kuulette kevään korvilla lisää, mutta nyt annan kaiken palstatilan upealle Prada Candylle, josta Pradan Candy tarina sai alkunsa.

Prada Candy ilmestyi elokuussa 2011 ja tuoksun keulahahmoksi valikoitui mielenkiintoinen ranskalainen näyttelijätär Lea Seydoux, joka edustaa sensuellia, itsenäistä ja persoonallista ranskatarta. Lea on kuin tuoksu itse, persoonallisen rakastettava, erilaisen erityinen, makean jännittävä, tyttömäinen mutta silti naisellinen.

Prada Candy Eau de Parfum on herkullinen itämainen tuoksu joka sisältää vaniljaa ja kinuskia ja jotka tuovat tuoksulle uniikkia herkullista makeutta. Valkoinen myski pehmentää tuota makeutta ja taikoo tuoksusta ylellisen ainutlaatuisen ja mausteisuus tuo taasen tuoksulle lämpöä. Prada Candy tuo mielikuvina eteeni hattaran, mutta jostain syystä syön hattaraa 50-luvun Helsingissä pitsihansikkaat kädessä. Prada Candy luo mielikuvia ja vie paikkoihin, mikä on ainutlaatuisen tuoksun merkki. 

Prada Candy tuoksu sopii naisille ikään katsomatta, Prada Candy ei myöskään katso aikaa vaan sukkuloi yhtälailla kahviloissa, brunssilla tai iltapuvun siivittämissä iltatilaisuuksissa. Prada Candy on ajaton klassikko jo syntyessään. Prada Candy on myös järkähtämätön tuoksu, joka pysyy uskollisesti iholla muuttumattomana aamusta iltaan. 

Onko Prada Candy tuoksut tuttuja, miltä kuulostaa vaniljan kinuskinen tuoksu itämaisellä otteella? Prada Candy on omalla kohdalla poikkeava tuoksu tyypillisesti hyvin hedelmäisten tuoksujeni joukossa. Mutta niinhän sitä sanotaan, poikkeus vahvistaa säännön, näin myös tuoksurakkauksien suhteen.  

Aurinkoista ja tuoksuvaa tiistaita.



*Tuoksu lehdistönäyte


49 thoughts on “Prada Candy Eau de Parfum, rakkaus tuoksuu tältä!”

  • Mä en ole ikinä ollut hajuvesi-ihmisiä ja mua ottaakin ne tuoksut nenään. Ihailen kyllä kauniita puteleita.

    • Voi harmi, tuoksujen kautta jotenkin voi jopa päättää päivän tyylin ja suunnan. Mielialojen mukaan vaihtelenkin paljon tuoksuja.

      Mukavaa iltaa Satu <3

  • Voi Prada on yks lemppareista 🙂
    Tällä hetkellä kovassa käytössä Jadore….. Tuoksut on vaan niin ihania…vaikea laittaa järjestykseen kun on niin monta ihanaaaa <3

    • Täytyypä tuoksutella sitä Jadore tuoksua, sillä meillähän on paljolti sama maku. <3 Totta tuoksut on vaan niin ihania, mutta viime vuonna eniten käyttämäni tuoksu oli Escada Joyful Moments limited edition ja sitä ennen Marc Jacobs Dream. 🙂 Ihanaa <3

    • Elämä ilman tuoksuja, ei voi edes ajatella. <3 Juu oli hauska tilanne, kun kaveri oli, että mennään nyt ja minä olin Sokoksella aivan ylikierroksilla. <3 Rakastuneena <3

    • Elegantin tyylikäs ja sopisi eri aikakausille, näen modernilla naisella, mutta näen myös Downton Abbeyn kartanon yöpöydällä. <3

  • Kaikki missä on vaniljaa ja myskiä ovat kyllä suosikkejani, saa olla voimakas itämainenkin tujaus mukana! Tätä Candya meni pullollinen + body lotion tuossa parisen vuotta sitten. Tuo Florale kiinnostaa myös, pitääpä käydä tuoksuttelemassa : )

    • Voimakkaat itämaiset eivät ole minun juttu ja jännä tämä Candy koska tässä on itämaista twistiä, mutta ei lainkaan päällepuskevalla tavalla vaan hienostuneella tavalla. Tämä Candy on aivan ihastuttava, kuin paras paahdettu kinuskinen karamelli. <3 Tähän on pakko laulaa "love is in the air". <3

  • Mää onnistuin joulushoppailun lomassa suihkauttamaan tätä suoraan naamaani 😀 Onneksi se tuoksui kuitenkin hyvälle, ettei joutunut kärsimään kammottavasta hajusta niin lähellä sieraimia!

    • Hih oli jo silloin joulukuussa en muista monentena, mutta viime perjantaina oli kakkosena. Florale on taivaallinen tuoksu, se on itse asiassa näistä oma suosikki. <3 Jos nyt suosikkia pitää edes valita, riippuu päivästä. <3

  • Mä rakastan myös Escadaa ja koska oon lähdössä kohta kutsuvierasiltaan tuoksujen maailmaan, käyn nuuskaisemassa tuota Pradaa 🙂 Ei ole ennestään tuttu, voin sitten tulevalla Tukhlman reissulla ostaa jos on mieluinen. Kiitos vinkistä <3

    • Oi ihanaa kutsuvierasilta tuoksujen maailmassa, kuulostaa fantastiselta, toivottavasti tästä saan lukea blogissa pian? Muista tuoksutella kaikki Prada Candyt, ovat hyvin erilaisia, vaikka samaakin niissä on. <3

      Kivaa iltaa ja myös kivaa Tukholman reissua <3

  • Tää on aivan ihana <3! Ihastuin vuosia sitten, mutta en vielä tätä omista, vain pienen testerin 😀 Sen verran olen noviisi, että yllätyin kun tuossa jokin aikaa sitten luin tämän nuotit ja kuvauksen, tuoksuperheen. Enpä olisi uskonut! Mutta tietyllä tavalla sellaisen karkkisen nostalgisena tämän koen 🙂

    • Niin toisaalta kun luen noita nuotteja niin kun tuoksun tuntee, on tavallaan selvää, että näinhän se on, mutta silti nuoteista tulee vielä makeamman ja voimakkaamman tuoksun tuntu. Tämä on todellinen yllättäjä tämä tuoksu. On tämä karkkinen, tulee mieleen vaniljahattara. <3

  • Minä hankin tämän päätä pahkaa hetikohta kun se ilmestyi. Tosi pian sen jälkeen yhdellä naisella oli tätä varmaan puolikas pullollinen suihkittuna itseensä ja multa meni jotenkin maku pitkäksi aikaa. Sitten kun uudestaan aloin käyttää Candya niin se ei enää ollut ihan niin ihana, kuin mitä silloin alkuhuumassa koin sen olevan. 🙁 Mutta siitä huolimatta mulla on sitä kaksi pullollista 😀 ja taitaa muuten olla se eka flankerikin ja toi kukkaflanker on ollut listoilla. 😉

    • Voi ei, ei saa liikaa laittaa, tätä tulee laittaa hienostuneesti, jotta tuoksun kauneus tulee esille eikä puske päälle. Hih joskus joku ensin tuoksutettu muuttuukin jotenkin tai omat fiilikset muuttuu ja tuoksu ei enää miellytäkään. Monesti tapahtuu ihastumisia, mutta sitten jokin yllättävä tuoksu on suurin suosikki, kuten viime vuonna minulla oli Escada Joyful Moments suurin suosikki. Sitä ei heti tiedä mistä tulee lemppari. Candy sarjasta ehdoton lemppari on Florale ja uskon, että siitä tulee sama, kuin viime vuonne tuo Escada Joyful Moments oli, merkit on nähtävissä. Mutta tämä Candy on ihanan makea ja voimakas, tämä sopii taas erilaisiin päiviin, jolloin haluan tuoksuuni enemmän syvyyttä. <3

      Kaksi pulloa, se kertoo kuitenkin jotain. 😉 <3

    • Meillähän on Outi samanlainen tuoksunenu <3 Taru käyttää sanaa muija ihanasti, mutt sanonpa, että olet Escada tyttönen. <3

      Ihanaa lltaa Outi <3

    • Meillähän on Outi samanlainen tuoksunenu <3 Taru käyttää sanaa muija ihanasti, mutt sanonpa, että olet Escada tyttönen. <3

      Ihanaa lltaa Outi <3

  • Mulla on tätä ollut sellainen viiden millin sämple ja heti käytin. Tuoksui arvokkaalle rouvalle ja tykkäsin niiiin. Mulla on nyt lempparina Ysl Black Opium ja Escadan Joyful edelleen. Aqua del soliin totuttelen!

    • Eikö tuoksukin arvokkaalle rouvalle ja sensuellille naiselle, on ylellinen, mutta silti nuorekkaan karamellinen. <3 Ooh ja mikä parasta pysyy muuttumattomana koko päivän, monet tuoksut muuttuu iholla tai eivät kohta tuoksu lainkaan. Prada Candyyn voi luottaa. <3

      Ysl Black Opium on hyvä ja tuoksuttelin sitäkin, mutta en rakastunut, se oli liian tumma. Escada Joyful ja Agua del Sol, aah. <3

  • Tämä on ihana ja taitaa tyttärellä olla tämä loppumaisillaan:) Juu, kyllä, tämä se oli ja kävin juuri tuoksuttelemassa. Muistin oikein, että tuoksu on kyllä hyvä!:) Kaikki mausteiset on mun juttu!

    • Tyttärellä ja äidillä on siellä loistava maku ja se mitä täällä kirjoittelinkin postaukseen, että tämä tuoksu ei katso ikää, sopii kaiken ikäisille. <3

      Tämä on todella niitä harvoja mausteisia joista pidän aivan mielettömän paljon, mutta tässä onkin tuota karamellin ja kinuskin jännää makeutta. <3

  • Pradalla on ihania tuoksuja, mm. Milano on ollut pitkään yksi mun suosikeista, jota suihkauttelen aina, kun kaupan hyllyllä pullo sattuu eteen. Jostain ihmeen syystä en ole saanut sitä hankittua, vaikka suunnitelmissa on ollut. Täytyypä käydä Prada-hyllyllä nuuhkimassa niin Candya kuin muitakin tuoksuja.

    • Milanoa en olekaan tuoksutellut, kiitos vinkistä, ehdottomasti täytyy tutustua muihinkin Pradan tuoksuihin, vaikka Candyt aiheuttivatkin oikean villaantumisen. Juu nyt kyllä näitä testamaan, kun Pradasta kerran pidät. <3 Minä taas menen tuoksuttelemaan Milanoa.

      <3

  • Toi paketti, se vaan on niin mun näköinen. Pinkkiä ja mustaa. Jos itse hajuvesi olisi pinkkiä, niin kombo olisi ollut täydellinen 😉

  • Vanilja kuulostaa hyvältä. Ruusu on toinen, joka vie multa jalat alta. Käytin tuoksuja joka päivä, en lotvannut. Sitten alkoi olla tuoksu negatiivisuutta ilmassa, käytin vaan juhlissa ( miekin oon ollu niissä???? ) ja tyttö alkoi kommentoida. Nyt jos hoitoaine tuoksuu, saan kommenttia, jos on käymässä. Eli en käytä, vaikka kaipaankin kaikki ihania tuoksupilviä. No elämä on…..

    • No ihana sinä ja ilman muuta olet ollut juhlissa, voi että sinun kanssa, kun olet niin ihana ja vaatimaton. <3 <3 <3 Voi ei niinkö tytär moittii, ilmeisesti on tuoksuallergikko. Käytät ja tuoksut vaikka sitä ruusua, silloin kun tytär ei käy, eikö vaan. <3

  • Tuo pullo ja tuoksun väri näyttää kyllä siltä että tämä on tosi voimakas tuoksu. Mutta Lea Seydouxia fanitan ihan täysillä ja toi mainosvideo oli aika hauska 😀

  • Ei ole muuten tosi voimakas, ei myskimäinen, ei puskevan itämainen vaan makean pehmeän vahva. Miten sen nyt selittäisi. Lea on upea ja mainosvideo oli kyllä kivan erilainen ja vauhdikas.

  • Yleensä itämaiset tuoksut eivät kolahda lainkaan ja tuoksuvat tunkkaiselta ihollani (ilmeisesti jotain tekemistä ihon Ph-arvojen kanssa). Tämä kuitenkin tuoksuu testini mukaan kivasti omalla ihollanikin.

    Tuoksulla voi tosiaan määrittää päivän fiilistä tai vahvistaa sitä. Pari voimatuoksua löytyy kaapista haastavia päiviä varten, sitten on niitä ihan ok-tuoksua tavallisiin päiviin ja pari sellaista, joista tulvahtaa ensi suihkauksella paljon hyviä muistoja.

    YSL:n Paris-tuoksu oli nuorena yksi suosikeista, mutta selkeästi ruusuntuoksuisia hajuvesiä en ole voinut sietää sen jälkeen kun minut viime laman aikoihin ikävällä tavalla irtisanottiin. Kun sain ilmoituksen, oli Parisia käytössä. Muistan edelleen tilanteessa päällä olleet vaatteet ja sen tuoksun. Tuoksumuisti on todella vahva.

    • Aivan sama juttu, itämaiset eivät sovi, enkä oikeastaan edes pidä niistä. Pradan tuoksuissa tuoksunuotit nivoutuu niin mielenkiintoisesti yhteen, että tuoksu ei ole mausteisen itämainen vaan pehmeän karamellimainen olematta kuitenkaan liian makea.

      Totta tuokin, tämä tuoksu täälläkin tuoksuu vankkumattomana samanlaisena iholla koko päivän. 🙂

      Sama juttu tuo YSL Paris oli lemppareita, mutta niin siinä käy, että jos surulliseen hetkeen tai traumaattiseen kokemukseen liittyy tuoksumuisto tai asu, niin niitä ei vaan voi enää käyttää. Etenkin tuoksu voi muistuttaa ihan huonolla olollakin. Irtisanominen on aina järkytys ja suuri epäonnistuminen vaikka itsessä ei olisi vikaa. Etenkin edellisen laman aikaan, olimme vielä niin tottumattomia, nykyään tuntuu jo, että irtisanomiset ovat jo joka päivän leipää, mutta ei koskaan irtisanotulle. <3

      Tuoksuvaa päivää Lumo <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud