Oriflame Novage Ultimate Lift uusi ihonhoitosarja ja elämäni paras kasvovoide!

Oriflame Novage Ultimate Lift uusi ihonhoitosarja ja elämäni paras kasvovoide!
Oriflame Novage Ultimate Lift sarjaa helmikuun ajan testailtuani jäi päällimmäiseksi tunne, että tämä sarja tulee taatusti olemaan omalla kohdalla vuoden iloisin yllättäjä mitä kasvonhoitotuotteisiin tulee. Oriflamen ihonhoitotuotteista ei ole aiempaa kokemusta, vaikka Oriflamen Giordani Gold meikkisarja tempaisi ihastuksesta jo syksyllä. Kun uusi merkki on kyseessä, on ennakkoluulotkin sitä isommat. 

Advanced Lifting Eye Creme sopi erinomaisesti atooppisen kuivalle ja herkälle silmänympärysiholle ja on merkittävästi rauhoittanut ja silottanut kuivaa silmänympärysihoa. Kyseessä on myöskin hajustamaton tuote.

Lifting Concentrate Serum  on ollut niin loistavan kosteuttava yhdessä Toning Lotionin kanssa, että olen ajoittain kiireisinä meikkipäivinä jättänyt päivävoiteen pois. Heleyttää, kosteuttaa ja jättää iholle mielenkiintoisen napakoittavan tunteen ja seerumissa on ihastuttava silkkimäinen koostumus. Seerumi on kevyesti tuoksutettu ja tuoksu on esimerkillisen puhtaan ja raikkauden huipentuma, tuoksu joka kattaa koko linjan. 

Ultimate Lift Overnight Lifting Contouring Cream purkin olen saanut jo kulutettua puolilleen. Tuoksu, koostumus, hoitavuus ja miten nopeaan kuivuu iholla ovat kaikki olleet ominaisuuksia, joita yövoiteessa rakastan. Monissa sarjoissa yövoide on jäänyt jopa käyttämättä ”voimaisen” koostumuksen vuoksi. Yövoide hipoo täydellisyyttä. Painavat lasipurkit peilikorkkeineen luovat aivan uudenlaista luxustunnetta Oriflamen ihonhoitotuotteiden osalta ja mielestäni vastaavat selektiivisen kosmetiikan laatua hintojen ollessa kuitenkin puolet tavarataloissa myytävistä selektiivisten tuotteiden hinnoista.

Advanced Lifting Day Cream SPF15 on jäänyt vähemmälle käytölle ainoastaan siksi, että seerumi ja kasvovesi ovat olleet niin loistavat, että olen monena kiireisenä aamuna jättänyt kasvovoiteen pois. Päivävoiteen käyttö on kuitenkin kevätauringon porottaessa tarpeellista, koska sisältää SPF15 suojan. Yhteistä päivä-ja yövoiteessa ja seerumissa on, että iholle jää käytön jälkeen napakoittava tunne eli iho kiinteytyy. Kerrotaan, että tuotteiden kasvikantasolu-uutteen ja AspartoLift tekniikan avulla ihon kimmoisuus palautuu ja juuri kiinteytyy. Omalla kohdalla voin todeta, että iho tuntuu joustavalta, kosteutetulta, tuotteet napakoittaa ja mikä mukavinta hormonalisia näppyjä ei ole näkynyt. 


Smoothing Cleansing Milk on kermaisen täyteläinen ja riittoisa puhdistusmaito meikinpoistoon tai poistaen aamulla unihiekat pois. Jättää ihon miellyttävän pehmeäksi ja koko sarjan kattava puhtaan raikas tuoksu kruunaa ihonpuhdistuksen. Extraplussaa pumppupullosta. Sitten kenties koko sarjan suosikkini Skin Softening Toning Lotion kasvovesi jonka geelimäinen koostumus, tuoksu, puhdistavuus, riittoisuus ja miten pehmeäksi ihon jättää ovat aiheuttaneet sen, että vihdoinkin kasvovedellä lantraaminen on minustakin mukavaa puuhaa ja tämän pullon myötä, ei ole tullut aamuin eikä illoin laiminlyötyä kasvoveden laittoa. Sanoisinpa, että on tähän mennessä elämäni ihastuttavin kasvovesi!


Kokonaisuudessaan sarja on ylellinen, aivan ihastuttava ja koko sarjan kattava tuoksu on fantastinen. Ryppyvoiteisiin en niinkään usko, mutta ihon napakoittava vaikutus on selvästi tunnettavissa. Giordani Gold meikkisarja, Essenza tuoksu, joka muutoin viime vuonna eräässä lehdessä valittiin vuoden parhaaksi tuoksuksi ja Novage Ultimate Lift sarja ovat aiheuttaneet minussa sen, että Oriflame sarja kiinnostaa tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti ja jään innolla seuraamaan mitä kaikkea uutta Oriflamelta ilmestyy jatkossakin. 


Oriflamen nettisivut ovat muuten todella tyylikkäät ja helpot selata, käykää ihmeessä kurkkimassa mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään. 


Onko Oriflame tuttu merkki, löytyykö sarjalta suosikkeja ja kiinnostuitko uudesta Novage Ultimate Lift sarjasta? Lempeää torstaita kaikille!


*Lehdistönäytteet









39 thoughts on “Oriflame Novage Ultimate Lift uusi ihonhoitosarja ja elämäni paras kasvovoide!”

  • Täytyy sanoa, että varsinkin nuo puhdistustuotteet kyllä näyttävät tosi ylellisiltä 🙂 Mulla Oriflame on jäänyt ihan paitsioon. Joitain tuotteita käytin teini-ikäisenä, mutta sen jälkeen Oriflame on vain jäänyt. Avon oli mulle nuorempana se tutumpi sarja, vaikka senkin osalta käytin enemmän meikkejä kuin ihonhoitotuotteita. Mutta kuullut olen paljon hyvää Oriflamesta ja sarja on varmasti kehittynyt paljon vuosien varrella. Onhan tästä jo kohta 15 vuotta, kun olen viimeksi Oriflamea käyttänyt 😀

    • Sama juttu, vasta Giordani Gold sarjan myötä innostuin todella ja kiinnostuin. Lisäksi Essenza tuoksu suorastaan vei jalat alta. Myönnän, että olin aika ennakkoluuloinen kun sain nämä testiin, mutta hyvin pian huomasin, että nämähän on aivan fantastiset. Ns.lääkemäiselle tuoksuvat hoitotuotteet eivät ole mieleen ja näissä aivan ensimmäisenä ihastutti hurmaavan puhdas ja raikas tuoksu. On kenties paras tuoksu ihonhoitotuotteissa ikinä.

      Nämä ovat sopineet ikääntyvälle ja herkälle iholleni loistavasti ja purkit tulen käyttämään loppuun ja taitaa olla niin, että tuosta Toning Lotionista ja minusta tuli erottamattomat.

      Kannattaa antaa Oriflamelle mahdollisuus, sillä niin monta vuotta on mennyt ja kyllä on uskomatonta miten nämä edullisemmatkin sarjat kehittyvät.

      Aurinkoa päivää Mia <3

  • Oriflame on tuttu sillä olen myyntikonsultti vai millä nimellä se nyt kulki.Pitkään aikaan ei oo tullu tilattua ja nyt ei oikein varaa kun ei töissä tällä hetkellä niin tulot aika heikot

  • Pääsin yhden blogin kautta näitä testaamaan ja kohta kolmisen kuukautta testannut, tilaukseen kyllä menee. Seerumi jo loppui niin sen tilaan , muita on vielä varmaan kuukaudeksi jäljellä. Ihanan täyteläisiä, pehmeitä ja ravitsevan tuntuisia, iho kiittää. Iho pehmeämpi/kimmoisampi ja näyttäs juonteet pienentyneet.
    Ylellinen <3
    -Päivi-

    • Ylellinen on kyllä täydellinen sana ja muutenkin kuvailet ihanasti sarjaa, johon kyllä ihastuin kovasti. Niin mukavaa, että pääsit näitä testaamaan ja olet tykännyt!

      Kivaa viikonloppua <3

  • Hyviä tuotteita ovat sain siskoni tyttäreltä lahjaksi useampaa tuotetta,hän on myyntipäällikkö Helsingissä:)

    • Ritva sinä varmasti tunnet Oriflamen hyvin kun on siskosi tytär myyntipäällikkönä. Ihanaa kuulla. <3

      Kivaa viikonloppua <3

  • Onpa tosiaan ylellisen näköinen sarja. Oriflamin tuotteista olen itsekin pitänyt ja niitä aina silloin tällöin tilaillut ystävien kautta.
    Kivaa torstaita Tiia <3

    • Kivaa että sinulla on kontaktit mitä kautta tilata, minulla ei, mutta helposti sujuu tilaaminen netin kautta. Kivaa kun eilen nähtiin <3

  • Ihanan kuuloisia tuotteita <3 Oriflame on tuttu lähinnä meikkien kautta, mutta kyllä nuo kasvojen tuotteet kiinnostavat myös 🙂

  • Kyllä innostuin, hieno esittely ja ainakin tuon kasvoveden voisin tilata jos täältä joku Oriflame-konsultti sattuisi löytymään? Oriflamelta ovat tuttuja ne hyväntuoksuiset Milk & honey-vartalonhoitotuotteet sekä meikit, joita joskus parikymppisenä tuli käytettyä!

    • Heli postauksessa on linkit ja Oriflamen verkkokauppa on megahelppo, sieltä vaan itselleen tilaamaan. 🙂 Ihanaa viikonloppua <3

  • Geelimäinen kasvovesi kuulostaa ihanalta! Tiedän että DDDP:lla sellainen myös on, se vain kuulostaa konseptina vallan mahtavalta 🙂

    Tiedätkö, Oriflame on jäänyt itselleni etäiseksi 😀 Äidillä on ollut sarjan meikkejä, joita itse lapsena leikeissäni käytin..^_^ Ehkä toi saatavuus, se että niitä pitää tilailla konsulentin kautta on vähän hidastanut meininkiä?

    • Juu tuo kasvovesi on kyllä ihanin ikinä!

      Ei tarvitse tilata konsulentin kautta vaan tuonne verkkokauppaan kirjautumaan ja tilaamaan. Ehkä ennen oli muuten niin, mutta nyt voi tilata ihan itsekin. 🙂

      Kivaa viikkistä Salka <3

  • Eipä ole tullut vuosiin Oriflamea köytettyyä, mutta nyt on kyllä kiinnsotus herätetty, täyypäs käydä kurkkimassa tuolla nettisivuilla 🙂

  • Kiva kuulla tuosta sarjasta, sanoo Oriflamen edustaja 😀 En oo itse ehtinyt vielä tutustua tähän sarjaan, joten oli mukava kuulla sulta. Voisi itsekin testata ja muillekin tarjota näitä. Kyllä yli nelikymmpisen on jo pakko alkaa huolehtiin itsestään. Oriflame on nykyään yllättänyt monta kertaa positiivisesti:) Ihanaa viikonloppua Tiia <3 Tää tyttö jäi tänään lomalle 🙂

    • Nyt kyllä täytyy tutustua, sarja on kyllä aivan ihastuttava ja ylellinen. 🙂 Samaa mieltä, Oriflamella on vaikka mitä ihanaa.

      Kivaa lomaa. <3

  • Puhdistustuotteet näyttää tosi ihanilta, mutta noita Oriflamen liloja pakkauksia olen ennenkin vähän kritisoinut, mä en tiedä, mutta mun silmissä ne toimi yhtään, hirveän muovisen ja halvan oloisia, vaikka lila on arvokas väri. 😮 En käsitä. 😀

    • Nämä ei ole niitä muovipakkauksia, joita näkee joissain punissa jne. Purkit ovat painavaa lasia ja niissä korkeissa on peilitkin eli ovat kyllä hieman eri asia. 🙂 Mutta kauneus on katsojan silmissä. 🙂

      Ihanaa viikkistä Jonna <3

  • Kyllä näyttävät ylelliseltä ja kuitenkin ovat suht edullisia:) Meikkeihin olen enimmäkseen tutustunut ja niistä kyllä tykännyt tosi paljon. Varsinkin The One ripsari on mielettömän hyvä.

    • Juu ja Giordani Gold meikit ja aah Essenza tuoksu. Nyt on kyllä Oriflamekin kokenut kasvojenkohotuksen minun silmissä. 🙂

      Kivaa viikkistä <3

  • Oriflame on tuttu ja laadukas merkki, työkaverini on edustaja. Meikkejä on tullut ostettua mutta tunnustan että ihonhoitotuotteita en ole testannut.

  • Etsin juurikin joitain uusia kasvotuotteita, ihan pakko saada tää keski-iän rupuisuus kuosiin… Mutta en vaan osaa rekisteröityä Oriflamen sivuilla asiakkaaksi… jokohan nämä silmäpussit on peittänyt koko näön… 🙁

    • No odotas niin laitan ohjeet tähän. 🙂 Voit myös rekisteröityä Oriflame-asiakkaaksi, saat oman asiakasnumeron ja voit tilata tuotteet suoraan netistä esitehintaan ilman välikäsiä. Kun olet rekisteröitynyt asiakkaaksi ja valinnut haluamasi tuotteet tilauslomakkeelle, paina ”lisää ostoskoriin” -painiketta. Tämän jälkeen jatka tilausprosessia ohjeiden mukaan. Tuotteet toimitetaan sinulle noin 5-7 arkipäivän kuluessa.

      https://fi.oriflame.com/business-opportunity/become-consultant tuossa linkki eli rekisteröinti löytyi sieltä oikealta yläkulmasta ja lukko ja nyt uudet asiakkaat saavat näköjään viel -25% tilauksesta. Toivottavasti onnistuu ja tykkäät tuotteista. Mukavaa maanantaita Marja <3

  • Oriflameen voi liittyä myös edustajaksi, silloin saa tuon 25 % alennusta eli Ultimate Lift -paketti (kaikki 6 tuotetta) tulee todella edulliseksi (111 e) ja saa vielä lisä tuote-etuja lahjaksi 🙂
    Edustajana tuotteiden tilaaminen on helppoa, edullista ja palkitsevaa. Meillä ei ole pakollista ostomäärää ja uutuustuotteita tulee myyntiin kolmen viikon välein. Ultimate Lift aloitti uusien ihonhoitopakettien esiin marssin, eli jatkoa seuraa. Mielelläni kerron kiinnostuneille lisää millainen Oriflame tänään on 🙂

    Kiitos Tiia erittäin tarkasta testailun, pidän itsekkin sarjasta todella 🙂 Hyvää huomista Naistenpäivää kaikille! Hyvin hoidetulla iholla, meikkikin on aina kaunis!

    • Marjo mahtavaa ja kiitos kun vinkkasit ja tarkensit asiaa. Tuo sarja on niin ihastuttava ja tuoksu hakee vertaistaan, pidin erittäin paljon. Nyt bongasin Oriflamen sivuilla Giordani Gold puuterin, jossa aivan upea hopeinen rasia, I H A N A <3

      Ihanaa päivää Marjo <3

  • Ihanat tuotteet! Olen käyttänyt heti kun niitä sain tilata. Kerron mielelläni myös lisää sekä Kaunis Iho- koulutuksista. Terkuin Marjo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud