Viva la Juicy Rose tuoksu kuin poreileva samppanja!

Sisäistä prinsessaani on kuultu, sisällänihän on aina asunut persoona joka on ollut hurjan viehättynyt kuninkaallisista ja olinhan nuorena aivan armoton Prinsessa Diana fanikin.




Nyt on nimittäin tuoksujen saralla ilmestynyt pullo, joka on ulkoasultaan ja myös tuoksultaan suorastaan kuninkaallinen. Saatuani pullon hyppysiini ensimmäisenä ihmettelin hetken pullon ulkoasua ja tuumin onko kovin tyttömäinen, mutta mitä enemmän pulloa olen katsellut, sen kuninkaallisemmaksi ja glamourimmaksi se on silmieni edessä muuttunut ja voisin kuvitella tämän pullon löytyvän kuninkaallisten tai vaikkapa edesmenneen Ranskan kuningattaren Marie Antoinetten puuterointipöydältä. 




Toisaalta pullo taittaa aikaa ja jos tuntuu ettei kenties hieman pölyttyneen kuningashuoneen jäsenet kiehdo, niin yhtä lailla pullon voin mieltää Hollywood tähden tai supermallin puuterointihuoneeseen. Metsään ei tässä mennäkään, sillä tämän kevään Juicy Couture tuoksun muusa on kansainvälinen kaunotar ja supermalli Candice Swanepoel. 


Nyt olen kuitenkin keskittynyt erittäin paljon pullon ulkoasuun, mutta onhan pullon visuaalinen ilme merkittävän huomiota herättävä, mutta toisaalta täydellinen luomaan mielikuvia tuoksun kuplivasta olemuksesta. Viva la Juicy Rosessa on selkeästi, mutta hienovaraisesti tunnettavissa alkuperäinen Viva la Juicy, joka on ollut ehdottomia suosikkejani Juicyn tuoksuista, tuoksun kanssa vaan kävi köpelösti ja sen tytär ”nappaisi” hoteisiinsa. Juicy Couture tuoksuja rakastavat äidit ja tyttäret. 




Siinä missä klassikko oli äärinaisellinen ja taipui myös iltatuoksuksi, Viva la Juicy Rose on raikkaampi, kuplivampi ja pirteämpi versio alkuperäisestä tuoksusta. Siltikään en kutsuisi Viva la Juicy Rosea tyttömäiseksi tuoksuksi vaan pikemminkin perinaiselliseksi ja aivan originelliksi tuoksuksi. En ole aiemmin tuoksutellut mitään vastaavaa. 


Tuoksua luonnehditaan poreilevaksi ja juhlavaksi kuin samppanjakuplat.




Tuoksu viipyy iholla muuttumattona koko pitkän päivän ja jos olen laittanut tuoksua iholle illalla, pystyn tunnistamaan tuoksun samaisena, mutta vienompana vielä aamulla. Tuoksu on erittäin riittoisa eli tätä tuoksua ei tarvitse suihkutella pitkin päivää, jos haluat sijoittaa johonkin tuoksuun tänä keväänä, tässä voisi olla sellainen tuoksu, joka pitää ensituoksutukselta lupauksensa. 


Ensituoksussa voit aistia mandariinin ja päärynän raikkaan hedelmäisyyden, johon kutoutuu kasteiset jasmiinin terälehdet.


Sydäntuoksussa sammalruusu, valkoinen pioni ja arabianjasmiini taikovat esille runsaat kesäiset juhlat, jotka on kukkamerellä koristeltu ja pöydät notkuvat runsaista juhlaherkuista. 


Pohjatuoksussa aistit hienostuneen ambroxan, aisteja herättävän iiriksenjuuriuutteen ja bentsoiinin lämmön, jotka luovat klassisen hienostuneelle naiselle iloisen ja hersyvän olemuksen.




Viva la Juicy Rose on tuoksu jonka kuvailussa ei adjektiivit riitä, tässä tuoksussa on niin vahvasti jotain ainutlaatuisen omaleimaista. Tunne, että tätä tuoksua kantava nainen huomataan ja muistetaan, kuitenkin hienostuneella tavalla viipyen, eikä äkkiseltään rönsyten. Tuoksu on suorastaan positiivisella tavalla häkellyttävä, samalla hienostunut, moninainen ja pirteällä tavalla vahva. Jostain syystä tuoksu tuo mielen pintaan juurikin nuoret kuninkaalliset, filmitähdet, supermallit ja myös kauniit suomineidot, joita vaikkapa Helsingin katukuva on pullollaan ja jotka kesällä puhkeavat kauniina kukkaan pitkän viileän talven jälkeen. 






”Naisellisen poreileva tuoksu, joka tuo juhlavuutta samppanjakuplien tavoin.”


-Honorine Blanc, Perfumer



Tuoksu on ollut saatavilla maaliskuusta lähtien Kicks myymälöistä ja Stokmann-tavarataloista, käy tuoksuttelemassa, sulje silmäsi ja tunne kuninkaallinen Hollywood glamour. 🙂


Ovatko Juicy Couture tuoksut tuttuja, miltä tuoksu vaikuttaa ja aiotko käydä tuoksuttelemassa?


*Lehdistönäyte


40 thoughts on “Viva la Juicy Rose tuoksu kuin poreileva samppanja!”

  • Siis eikä, sä oot saanut Buckinghamin palatsista postia!!! Muistan, kun bestis oli kielikurssilla juuri Dianan ja Charlesin häiden aikaan tai ainakin sinä vuonna, ja hän sekosi kuninkaallisiin ihan täysin. Täytyykin kysäistä, muistaako itse… Nuo postimerkitkin muistan niin elävästi saamistani korteista ja kirjeistä 🙂

    • Hih hieman "hullu" lapsesta asti, no fanitus oli niin kovaa, että kirjoitin Dianalle ja Dianan hovineito vastasi eli henkilö joka kulki aina Dianan rinnalla tapahtumissa ja reissuissa. Kova homma hänelle vielä vastailla kirjeisiin.

      Juu eli on tuo aivan korvaamaton muisto ja kirjekuoren Buchkingham palatsin sinettikin on sellainen kohokuvio, ooh ja wau. <3

    • Ajattele mikä kaunotar tämä olisi sinun valkoisessa kodissa, oikea sellainen huomiota herättävä piste. 😉 <3 Ihanaa päivää <3

    • Tämä pullo kyllä vetää magneetin lailla luokseen ja herättää halun tuoksutella. <3 On kyllä erittäin isolla glamourin täyttämä ja ihastuttava tuoksu, hyvin naisellinen ja uniikki. <3

  • Mulla on ollut aikaisempia Juice Couture tuoksuja ja ne on aivan huippuja , ulkoasua myöten <3 Tätä en ole vielä ehtinyt tuoksutella , mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa!

    • Niin se on sillä rajalla, onko se Barbie vai ei, mutta mitä enemmän katselen, niin ei. Hirmuisesti riippuu minkälainen käyttäjä ja ympäristö. 🙂

    • Ymmärrän, koska on niin kauhea tuoksuvaihe. On aina näitä vaiheita, käsilaukkuvaihe, Disneymukivaihe, Muumimukivaihe ja nyt on jotenkin sellainen tunne, että tuoksujen kautta saan haettua erilaisia fiiliksiä päivään. Tuoksu ei ole vain tuoksu, se on niin paljon enemmän.

      Pullo on kyllä vangitseva.

      Kyllä me varmaan nähdään huhtikuussa sittenkin. 😉

  • Mä olen suhtautunut Juicyn tuoksuihin vähän nooh, skeptisesti, mutta tän postauksen jälkeen käyn ainakin tuoksuttamassa. Ties vaikka päätyisin jossain vaiheessa jonkun tuoksun hankkimaankin, tässä pullo on niin överi, että se on hieno 😀

    Ja oi, tuo kirje!! Ihailin sen perään jo Instassa. Muistan vieläkin sen aamun, kun heräsin radiouutiseen, jossa kerrottiin Dianan kuolleen auto-onnettomuudessa. Kipitin alakertaan kertomaan uutisen, eikä äiti suurena Di-fanina meinannut uskoa..mutta niin vain oli tapahtunut 🙁 ( Sama juttu oli muuten WTC-iskujen aikaan, olin lukiolaisena päikyillä ja havahduin hereille radiouutiseen iskusta..iskäni oli myös päiväunilla ja kömpi myös yhtä hämmentyneenä omasta valtakunnastaan ja yhdessä sitten, päiväunipöperöisinä taivastelimme tapahtunutta :/ )

    • Itseasiassa sama aluksi ja siis pullon perusteella, mutta sitten tuli Viva la Juicu ja se oli täydellinen ja jopa harvinainen kolahdus omalla kohdalla, koska oli vahvempi, kuin tuoksut joita yleensä käytin. Sen jälkeen seuraava iso Juicy kolahdus oli I am Juicy Couture, joka on aivan taianomaisen naisellinen pullo. Noissa kahdessa tuoksussa on todella kauniit ja elegantit pullot, mutta tätä Rosea kyllä piti hetken aikaa katsella, mutta mitä enemmän katselin, sen enemmän tuli sellainen Klonkku olo "my precious". Eli juurikin niin överin klumeluuri, että on aika mieletön.

      Juu se Dianan kuolema, sen varmasti muistaa moni, koko päivä meni tuijotellessa epäuskoisena uutisia ja myös itkien. Dianan persoona oli kyllä vaikuttavan valovoimainen ja siinä oli ihminen josta ei koskaan saanut yhtään huonoa kuvaa!

  • Siis iik mä en kestä, mä haluuuuun ♡♡♡ juuri tnään mietin että pitäisi mennä kikcsiin ostoksille lähiaikoina ettei bonuataso tipu, nyt siihen vielä parempi syy♡

    ihanaa loppuviikkoa♡

    Pakko vielänyhä uudelleen rullata tekstiä ylös ja katsoa ihanaa pulloa ^^

    • Nyt sitten Kicksiin juoksujalkaa <3 Toivottavasti ihastut, pullo on ainakin sellainen, että siihen joko rakastuu tai noh ei rakastu, mutta tuoksu on hyvin viehättävä ja kaunis.

      Ihanaa loppuviikkoa <3

  • Heti kun luin sanan shamppanja, aloin kiinnstumaan tuosta. Täytynee käydä tuoksuttelemassa ensi tilassa =)

    • Tästä tulee kyllä mieleen rosesamppanja, ruusumeri, notkuvat jälkiruokapöydät, juhlamekot, tässä tuoksussa on taikaa. <3

  • Tuo hedelmäinen tuoksu kuulostaa ihanalta. Joskus olen tällaisen hedelmäisen tuoksun ostanut ja hakemalla hakenut samanlaista, vaan eipä ole vastaan tullut ☺
    Nyt on pakko käydä tuoksuttelemas ☺ ♥ ☺

    • eekku vaikka blogissa on nyt synttäriarvonnat, niin tämä oli tuoksupostaus ei arvonta. 😉 Eli valitettavasti ei ole tuoksua arvottavaksi. Kivaa pivä <3

  • Huikean hieno kuninkaallinen kirje.
    Tuoksun kuvaus kuulosti taivaallisen ihanalta. Harmi ettei meilläpäin ole mahdollisuutta päästä tuoksuttamaan ihanitta. Arvonnassa toki mukana.

    • Kuninkaallinen kirje on kyllä uskomaton muisto ja hoituukohan faniposti nykyään heillä sähköpostitse. 🙂

      Tuoksu ei ole arvonnassa eli tuolla tekstissä ei ole mainittuna arvontaa vaan kyseessä on ihan henkilökohtainen tuoksupostaus tuoksusta. Pahoittelen, ymmärrän, että arvontaviikko hämää, mutta jos lukee tekstit, niin huomaa ettei arvontaa ole mainittu. 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Todellinen aarre tuo kirje! Mun varhaisimpia lapsuusmuistoja on, kun katsottiin prinssipatin häitä televisiosta ja sen jälkeen piirtelin vain Dianan ja Charlesin kuvia. 🙂 Tätini oli Englannissa kielikurssilla ja toi mulle häämukin ja postikortteja. Myöhemmin aloin keräämään kaikki Diana-jutut talteen lehdistä ja niitä kertyikin aika monta vihkoa. Keräsin myös Diana-postimerkkejä ja niitä on aika paljon, kaikki kun on edelleen tallessa äidin luona. 🙂

    Kävin Kensingtonin palatsissa ja Windsorissa ekalla Lontoon vierailullani ja oli aika sanoinkuvaamaton fiilis, kun tiesin Dianan kulkeneen niissä samoissa huoneissa… En oo kenenkään julkkiksen kuolemaa surrut niin paljon kuin Dianan poismenoa, se oli jotain ihan hirveetä mitä ei todeksi voinut uskoa. :'(

    • Ooh muistan häät niin hyvin ja miten ihanaa niitä oli katsella. OOh reissu Lontoossa ja ostin kaikenlaista Diana kamaa ja kirjoja, mutta sitä mukia ei ole ja sellaisen huolisin milloin vaan, olisi ihana. Hih ja minä kävelin isän kanssa koko hääreitin, se tuntui ihmeelliseltä. Ikinä en ole fanittanut mitään muuta, kuin juuri Dianaa. Ehkä se on outoa tai ehkä ei, tai ehkä Diana vaan oli yhtä valovoimainen, kuin Elvis, James Dean ja Marilyn. Sama juttu, tuntui kuin hyvin tuttu ihminen olisi kuollut. Dianan kuolema tuntui epätodelliselta, että joku niin suuri ikoni voi kuolla.

      <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud