Vauvakuume!

Vauvakuume!
No enhän tässä jaksa vaan pelkkiä arvontoja tänne rustailla, oma äänihän katoaa kosmetiikka-arvontojen alle. Oivalsin nimittäin, että tämä blogihan on kuitenkin jonkin asteinen päiväkirja, koska tänne on vapauttavaa puhdistaa asioita mielestä pois. 

Ei enää näitä leikkejä, ovat isoja tyttöjä jo. 


Mieltä kun juuri nyt vielä polttelee vauvakuume, sillä  heräsin tänä aamuna siihen, että minulla oli vauva, siis ainakin unessa. Voi että, olimme ukkelin kanssa saaneet pienen palleroisen, jota yhdessä ihastelimme, vauva tapitti meitä silmiin niin suloisesti ja laskeskelin vauvelin sormia, kuten aina laskeskelin omien typyjen varpaita, silloin kun olivat pieniä. Yksi, kaksi, kolme ja kymmeneen asti. Hassua unessa oli, että vauvan sormet muuttuivat välillä pikkuruisista sormista vappuhuiskan huiskuttimiksi eli neonvärisiksi ja olivat kuin huiskia, mutta muovisia kiekuroita. Sanoin sitten miehelleni siinä unessa, ”voi katso meidän vauvan sormet eivät ole vielä täysin kehittyneet”. 

Aamulla iski iso ikävä kyseistä vauvaa kohtaan, joka on elossa vain unessani, mutta silti tuntui niin todelta. 

Krista nyt 11v

Sofia nyt 9v
Vauvakuumeilu on nyt turhaa, koska täytän tänä vuonna 48-vuotta ja mies 50-vuotta ja turhaa se on ollut jo monen monta vuotta. Siksi kai on tullut Samu koiravauva, Hamsteri 1, 2 ja 3 ja mitähän vielä onkaan tulossa. 

Aamulla oli jotenkin suruinen olo ja kaiho tuota syntymätöntä, mutta niin todelta tuntuvaa vauvaa kohtaan, mutta sitten tuumin, kenties jonain päivänä meille syntyy lapsenlapsia ja saatan päästää hoivaviettini lieasta.

Liekö tämän merkillisen unen aiheutti eilen näkemäni Batman vs Superman, leffassahan keiteltiin aikamoinen avaruusolion ja ihmisen risteytys tai sitten viimeiset munasolut siellä jollottelee menemään ja minulle kuiskailee hassutuksiaan. 

Mitä sinne kuuluu, miten meni pääsiäinen tai onko jotain uusia outoja unia mitä jakaa?

Aurinkoista iltaa toivottelee hämmentyneessä vauvakuumeessa riutuva lähitulevaisuuden varhaisvanhus.


86 thoughts on “Vauvakuume!”

  • Vaikka omat lapset on pieniä palleroita vielä, havahduin yksi päivä miettimään.. että meillekin tulee joku päivä se päivä kun Napa ei halua enään nukkua vieressä..
    Tai kun Massu ei enään viihdy sylissä.

    tuli jo kaiho vaikka saan niistä asioista viellä nauttia.

    meillä meni pääsiäinen mukavasti, ja arki taas alkoi. Okei ei meillä ihan tavallisesti arki alkanut kun käytiin Funparkissa ja jäätelöllä ja vaikka missä 😀

    unet ovat kyllä jänniä ja niin todellisia usein:()

    Aurinkoisia päiviä sinne ♡♥

    • Ihan hirveää ja silloin oli aina myös niin paljon univelkaa, että osa muistoista on sumun peitossa. Kun katson näitä kuvia, niin oikein koskee ikävästä, vaikka tuossa vieressähän nuo ihanat tyttäret on, mutta missä on omat pallerot. <3 Funpark ja jäde kuulostaa ihanalta. <3

      Ihanaa viikkoa <3

  • Olipa veikeä uni! Oon nähnyt myös usein vauva-unia sen jälkeen kun täytin 40 ja veikkaan niiden olevan jonkinlaista luopumista ajatuksesta kun kiintiö kuitenkin täynnä:) Korkeintaan hauvavauvoja meille <3 Lastenlapsia odotellessa….

    • Ihan varmasti jotain sellaista, omaa ikäkriisiä ja miten kaikki muuttuu, elämä muuttuu. Ja jos saisin yhden toiveen, se olisi aikamatkailua päiväksi palleroiden kanssa, ihan liikuttaa sellainen ajatuskin. <3

  • Välillä sitä itsekkin ihmettelee miten tämä aika on mennyt näinkin kovalla vauhdilla, meillä Cia jo 18 vuotta ja suunnittelee kotoa pois muuttoa.

  • Minä olen nähnyt viimeisen parin viikon aikana peräti kolme vauvaunta. Kaikissa synnytin, kahdessa unessa pojan ja yhdessä tytön. Meille ei enää vauvoja tule, mutta ehkä tämä symboloi sitä, että "synnytän" nyt yritykseeni uusia tuotteita / palveluja.

    Mukavaa viikkoa!

    • Hyvinkin voi kuvata tuota yrityksesi synnytystarinaa, miten jännää. Ihmismieli on merkillinen ja monimutkainen.

      Oikein mukavaa viikkoa Heli <3

  • Sama vika rahikaisella:esikoinen 24 ja nuorempi 22 v eli vauva-ajat ovat ohitse 🙂 Katselin yhtenä päivänä vanhoja valokuvia tippa silmäkulmassa.Meidän kultainennoutaja Vili kuoli muutama vuosi sitten 13 vuotiaana. Oli maailman paras koira, onneksi tuli otettua paljon hauskoja kuvia muistojen albumiin.

    • Voi ei teillä myös kultsu eli samalla haikeuden kaarella menee nämä asiat. Luulenpa ettei meille enää edes eläimiä tule vaan sitten kun lapset lentää pesästä, koittaa miehen ja minun kaksinoloaika ja josko sitten vaikka reissataan enemmän. :=) Onneksi on kuvat ja muistot <3

  • Kuvasit tuon unen niin hyvin, että melkein voin kuvitella nähneeni sen itse. 🙂 Mutta ei, kyllä vauvat riittävät mulle. Ei ole vauvakuume ollut moneen vuoteen. Koira hoitaa vauvan virkaa varsin mainiosti myös meillä. Iloista arjen alkua!

    • Hih ja juu jos saisin päättää, niin tuskinpa vaan. Mutta omien lasten vauva-aikaan haluaisin edes päiväksi palata ja juu koirassa ja nyt sokeritautisessa kissassa riittää hommaa. 😉

      Samoin sinulle <3

  • No multa ei vauvakuume hellittänyt ennenkuin raskaaksi tulo tuli mahdottomaksi iän myötä. Koira meillekin hankittiin kun oltiin nelikymppisiä ja minä olisin vielä yhden lapsen halunnut. No koira oli kyllä aika rakas sekin. Nyt on hyvä näin, mutta jos vain minä yksinäni olisin voinut päättää perheemme lapsiluvun, niin kahteen se ei olisi jäänyt.

    • Juu aika sama juttu, että meillä ei neljään/kahteen olisi jäänyt. Miehellä kun on neljä ja minä synnyttänyt kaksi, mutta kaikki kuin omia, mutta jotenkin jäi tunne, että yksi vielä. <3

  • Mielenkiintoinen uni, todella mielenkiintoinen. <3 Voi kunpa näkisit uudestaan unta tästä vauvelista <3 <3 Minä olen nähnyt paljon sellaisia unia, joissa autoni jarrut ei toimi, taivaalla loistaa yhdeksän kuuta, ja kerran oli yhdeksäntoista kuuta, tulipaloja ihan ihmemaisemissa, tuntemattomia ja tuttuja ihmisiä on tullut pyytämään minulta tukea ja apua unissa. Tosi vaikuttavia unia on ollut paljon.

    Mukavaa viikkoa Tiia <3

    • Samaa mietin, että tulisipa vauveli useimminkin uniin. <3 Jäin kyllä pähkäilemään mitä nuo kuut unissasi tarkoittavat ja vielä tuo luku 9… Unet osaavat olla todella vaikuttavia, joskus menee jopa seuraava pv niissä velloessa.

      Aurinkoa viikkoon. <3

  • Vauvakuumetta minäkin välillä potenut mutta jää kuumeeksi vain kun tuota ikää alkaa olla ja nuo lapset jo niin isoja että aika helppoa tämä elämä tällä hetkellä ja aikaa parisuhteellekin taas ❤️ Nyt meillä tämä viikko onkin ihanaa 😉 koko perheen aikaa sillä teemne polttopuita ja vitsi miten iloinen olinkaan äsken katsellessani lapsia pinomassa puita on ne vaan reippaita ❤️

  • Minä näin viime yönä jotain ihan sekavaa unta ja sinä unta vauvoista, liekö johtuu tuosta typerästä kellojen kääntämisestä… Vaikka sinun unesi kuullostaa silti ihan kivalta. Meillä ei enää podeta vauvakuumetaa, mutta neljä lasta se vaatikin helpottaakseen :D. Kivaa viikon jatkoa sinne ja mukavia unia 🙂

    • Juu tuo kellohomma on tosi ärsyttävä, tänäänkin oltiin kuin nukkuneen rukous koko perhe.

      Hih juu neljä lasta tullut kasvatettua, mutta vauvakuume ei vaan hellitä. 😉

      Samoin sinulle <3

  • Vauvakuumeet on olleet jo menneet. Vai oliko nitä olenkaan, ei voi muistaa sadan vuoden taakse. Lapsenlapsikin jo melkein aikuinen ja kotieläimet ui kohta järvessä: joutsenet.
    Yksi miesflunssainen mies pelastaa aina vauvakuumeesta ;)Toivottavasti itse en joudu tuon uhriksi.
    Aurinkoista viikon jatkoa!

  • Ooh noo! Toi olisi ollut mulle painajainen ;). Mä en halua yhtään lasta ja tämä yksi rinsessa riittää <3
    Mä en pystyis käymään läpi sitä kaikkea uudestaan!!

    • Ihanaa ettet halua, haluaisin olla sinut tämän lapsiluvun kanssa ja kenties olenkin, on vaan ikävä välillä omia palleroita. 🙂

  • Itse en ole nähnyt vauva-unia vuosiin, mutta ystäväni kertoi taannoin nähneensä unta, että minulla oli vauva!!!! Olin ihan kauhuissani 🙂 Seuraava ihmis-vauva on lapsenlapsi (toivottavasti joskus), jonka tietenkin lellin aivan piloille;) Mummin etuoikeus <3
    Meidän nuoripari katseli juurikin koiranpentuja, joten saanen siis hoiviini aika-ajoittain koiravauvan.
    Pääsiäinen meni töitä tehdessä ja tänään tajusin, etten ole syönyt yhtään suklaamunaa!!!!
    Kivaa tynkäviikkoa!

    • Oho eikö yhtään sukumunaa, jopa minä söin vaikka olem lakossa. 😉

      Juu lapsenlapsia ja hauvavauvojakin korkeintaan enää lainaan. 😉

      Kivaa viikkoa. <3

  • Mä olin kuule yhtenä yönä katselemassa asuntoja joissa ollaan Rachidin kanssa yhdessä asuttu. Istuin Haagan yksiössä ja itkin, kaikki siellä oli ollut niin ihanaa (kuinka ihanaa voi olla 24m2?), Konalassa voivottelin jo sitä miten lapset on isoja. Heräsin siihen kun meidän Muhis oli olevinaan muuttanut siihen Haagan kämppään ja oli juuri päässyt armeijasta. Vähän alkoi napanuoraa kyllä kiristämään 🙂

  • Hahaa, sitä on nyt liikkeellä, keväällä. Minä nousin tässä yhtenä aamuna varovasti sängystä mahaani pidellen. Kun tytär kysyi mikä minulla on hätänä, sanoin että meinaa just tulla keskenmeno. Oli niin toden tuntuinen uni, että uskoin vielä herättyänikin unenpöpperössä. Keskenmeno minulle 64v. 5vuotta sitten leikatulle mummelille, hahahaa.
    Vielähän sinä ehdit vauvan tekaista jos oikein mieli tekee =). Kun minä olin nelikymppisenä tytärtä tekemässä, oli sairaalasta juuri lähtenyt 55 vuotias ensisynnyttäjä. Se on minusta jo kyllä turhan korkea ikä, kun ajattelee että äiti on 70v kun lapsi pääsee vasta ripille.

    • Totta kevättä rinnassa! Voi hurja mikä uni ja vielä niin toden tuntuinen. No ehkei kuitenkaan enää, ei ole jaksaminenkaan enää ihan sama. 😉

  • Meillä onpi tyttöset muuttaneet kotoa jo kymmenen ja kolmetoista vuotta sitten, siis kumpainenkin. Ja heillä on omat perheet. Aika hassua mutta nyt on jotenkn asiat alkaneet kääntyä päälaelleen – nimittäin me joudumme mieheni kanssa sanomaan omille lapsille että: hei on meilläkin OMA ELÄMÄ. Ei vakavissaan, mutta vähän leikilleen tulee usein sanottua. Niin se vaan on, että aikansa kutakin, nyt on niitä lapsenlapsia ja heistä saa nauttia usein mutta todellakin meilläkin on oma elämä;D Olenkin sanonut aina että elämän parasta aikaa on se kun lapset ovat pieniä, toiseksi parasta aikaa on se kun lapset ovat isoja. Nyt taisi mennä vähän sivuun aiheesta mutta tämmöisiä juttuja tuli nyt ekaksi mieleen.

    • Ymmärrän niin hyvin. Sitä niin helposti solahtaa vanhemmuudeen rooliin ja kohta ei osaa muuta ollakaan. On tärkeää huolehtis parisuhteesta ja itsestä. <3

  • Vai vauvakuumetta, minä olen unessa hakenut lasta päiväkodista…ei ihan vauvakuumetta mutta kuitenkin! Enää vauvakuumetta ei ole, vaikka toivoisin lastenlapsia ja sitten pääsisi vauvaa tuoksuttelemaan, kaverit ovat jo mummoja melkein kaikki! Ihanan unen näit ja söpösiä palleroita ovat pikkuisesi olleet! Onneksi unessa kaikki on mahdollista!

  • Vauvaunia olen nähnyt elämäni aikana varmaan lukemattomia kertoja =D Haaveilin todella pitkään monilapsisesta suurperheestä ja olen ollutkin neljä kertaa raskaana ja synnyttänyt kolme lasta. Vastoinkäymiset tekivät kai tehtävänsä ja vauva-aiheiset unet loppuivat viimeisimmän menetyksen jälkeen (v. 2007) kuin seinään. Nykyään haaveilen lapsenlapsesta, jonka taatusti lellin ihan pilalle, joten ehkäpä kohta taas näen ihania vaaleanpunaisia vauvaunia 😉

    • <3 ymmärrän hyvin. Kuopuksen sydänvika teki selväksi sen, ettei enää, pelkäsin että tapahtuisi jotain vielä pahempaa. Sinä olet kokenut sen pahimman. <3 Lapsenlapset <3

    • Oli ihan pakko tulla kertomaan, että taisin tänne kirjoittaessani jotenkin "vapauttaa" alitajuntani, kun viime yönä näin unen, missä itse olin juuri synnyttänyt tyttövauvan ja esikoiseni synnytti heti seuraavana päivänä poikavauvan =D Hih, omalta kohdaltani ei enää mahdollista, mutta pitäneekin tästä soittaa esikoiselle ja kysellä muina naisina, että mitä kuuluu? 😉

  • Onpa hyvä kuulla, että muillakin 40+ naisilla on samoja ihmeellisiä tuntemuksia ja unia. Minä olen nähnyt viime aikoina myös poikavauvasta unia. Poika on Oskari nimeltään ja kovin onnellisena koko perhe häntä hoivaamme.
    Näin 43- vuotiaana täytyy vain todeta, että juna meni jo ja lapsenlapsia odotellessa.
    Onneksi on nämä kolme ihanaista, rakasta isoa vauvaa:)

    • Jännä juttu. Mietin unesta itsekin, olisiko joku syntymätön sielu, mutta mieli se varmasti tekee tepposia ja jotain omaa ikäkriisiä. Onneksi on. <3

  • Mä muuten taisin tänään tajuta, että mun unissani näkevät kissat taitavat tietyllä tapaa edustaa minulle lapsia..erään kerran meinaan lykkäsin lasten lastenvaunuissa ( siis sellaisissa leikkilastenvaunuissa ) kissanpoikasta, joka oli siis lapseni 😀 Ja viime yönäkin näin jotain kissaunta..hmmph.

    Ihanaa alkanutta viikkoa sulle, Tiia 🙂

  • Kyllä unet ovat ihmeellisiä! Niissä voi kokea ihan mitä vaan, vaikka lentää kattojen yllä. Aamulla on sitten hieman pöllämystynyt olo, kun onkin pudonnut takas sänkyyn pötkötään.
    Meille tuleekin vauva ja musta tulee mummi toukokuussa!!! saadaan sitä ennen taas koirulikin hoitoon, niin äiti saa synnyttää rauhassa. Paljon mukavaa on siis tiedossa:)

  • Oiiii, mitä ihania vauvakuvia oot tänne laittanut, kertakaikkisen söpöjä ♥
    Ja tiätkö mitä, näen silloin tällöin unta, että odotan pikkuusta tai sitten meille on syntyny söpö vauveli. Sitte ku siitä herää niin mieli on jotenkin niin kaihoisa ja jää oikein miettimään, että miltähän tuntuus jos olis viä sylis oma vauva.
    Vaan turha sitä on haaveilla, kun ei se enää oo mahdollista, vaikka tuo poikaystä joskus sanookin, että olihan Saarakin 80 vuotias ☺☺

    Ja onhan meillä lastenlapsia yhtä vaille kymmenen ☺ Odotahan vain kun saat ensimmäisen lapsenlapsen syliisi, se on niin ihana tunne, ettei todeksi uskoisi ☺♥
    Ihania unia Sinulle Tiia Ihanuus ~♥~♫~♥~

    ps. mun pääsiäisen aikaiset unet oli lähinnä kuumehuuruisia joista ei oikein ittekkään saanut selvää ☺☺

    • Hih poikaystäväsi on huumorimiehiä. Juurikin se kaiho, se tuntuu vielä tänäänkin. Oi mahtavuutta 9 lastenlasta, saatte olla ylpeitä.

      Pikaista paranemista ma-te <3

  • Täytyy myöntää, että itsekin kun tuollaisen unen näkee, niin miettii että joskos sitä vielä… Noei… ei enää kun munasolut huutaa hoosiannaa… Ihania valokuvia <3

  • Outoja unia mulla riittää:D ja eräs näki viime yönä unta, että minä olin raskaana, mutta ei en ole. Ihania ovat vauvat, mutta onneksi voi aina pyytää kummipoikaa hoitoon;D

  • Voi miten ihana uni! Olen viime aikoina itkeskellyt sen perään, että ikävöin omia lapsiani heidän ollessaan pieniä. Niitä söpöjä pulleita käsiä ja puhevikoja, puuttuvia kirjaimia. Ne tyypit ovat muuttaneet meiltä pous. Tilalle on tullut teinejä ja esiteinejä. Ihania nekin, mutta eivät sylittele ja ole niin äidin perään. Voi haikeus! Tää äitiys on yhtä luopumista ja sen tuskaa…

    • Ihan sama juttu, voi että miten haikeus kaihertaa! Niin se sylitys, onneksi pienin vielä, mutta sitä on ikävä. <3 ihana kamala äitiys, niin moninaisia tunteita

  • Minullakin on aika usein vastaavia unia…kai ne on ne naishormoonit…Minäkin näen myös unia joissa omat tyttöni ovat vielä pieniä palleroita. Niin kaipaan sitä aikaa kun he olivat sellaisia sylissä olevia pehmoisia lapsukaisia. Halitellaan kyllä nykyäänkin mutta on se erilaista. 😀

  • Aaawww mitä ihania kuvia <3 Tervetuloa meille vauvan varpaita laskemaan jos kovasti kuumeiluttaa! 🙂 Kivaa viikkoa ihana Tiia <3

    • Saara ehkä se tosiaan on Katjan ja sinun blogit, jotka ovat saaneet hormonit hyrräämään. Aurinkoista viikkoa Saara ihanainen. <3

    • Saara ehkä se tosiaan on Katjan ja sinun blogit, jotka ovat saaneet hormonit hyrräämään. Aurinkoista viikkoa Saara ihanainen. <3

  • Kyllä minäkin välillä kaihoisasti ajattelin vauvoja ja pieniä lapsia. Unia en ole nähnyt enää aikoihin. Aina välillä kuulee, miten joku nainen on saanut lapsen myöhemmällä iällä ja silloin itsekin alkaa miettiä asiaa. Viimeisin juttu taisi olla, kun yksi 49 vuotias sai tietää olevansa raskaana ja ilmeisesti raskaus vielä päättyikin onnellisesti. Kyllä minä vielä 42-45 mietin, että joskos vielä yrittäisi, mutta meillä isäntä (järjen ääni?) sanoi, että se juna meni jo…ehkä meillekin tulee seuraavaksi koiravauva?
    Ja kiitos kysymästä, pääsiäinen meni oikein mukavasti perheen kanssa mökkeillen ja käytiin vielä jopa laskettelemassa yksi päivä. Nyt pukkaakin vähän kiireitä… Mukavaa viikkoa sinulle!

    • Miehillä on järjen ääni, ihan sama täällä. Meitä naisia taitaa riipiä hormonit, jotka aiheuttavat vauvakuumeilua.

      Ihanaa kuulla, että oli mukava pääsiäinen ja yhtä mukavaa tätä viikkoa. <3

  • Söpöjä vauvakuvia, mutta omalta kohdalta täytyy sanoa, että onneksi vain kuvia. Ei kyllä kiinnostaisi enää vauva-aika ollenkaan. Yövalvomiset, tiukkapäivärytmi, vaipanvaihdot. Uh, ei onneksi enää ikinä. Ainakaan omille lapsille.

    • Juu ja hyvä kun muistaa siitä ajasta edes, niin univelkainen oli. Järjellä tulee ajatella, mutta välillä iskee heikkoja hetkiä. <3

  • Täällä yksi kroonisesta vauvakuumeesta kärsivä 🙂 Mutta koska omat vauvat on jo tehty, ja kissa- ja koiravauvatkin on hankittuina, tyydyn odottelemaan mummupäiviäni. Välillä salaa haaveilen jo lapsenlapsista, mutta en sitten ihan kuitenkaan vielä niitä halua. Tosin mulla on riskinä, että mun ensimmäinen (ensimmäiset) lapsenlapset asuvat toisessa maassa eli en sitten saisi niitä riittävästi kuitenkaan paijailla.

    Aurinkoa päivääsi <3

    • Oi ei jos joutuisit riutumaan ikävästä. Sitten täytyisi matkustella usein. Juu ja ei ihan vielä mummuilua, hetkonen väliaikaakin olisi mukava. Mutta menee miten menee, aina on hyvä. <3

  • Voi vauvakuumetta taitaa olla liikkeellä täälläkin.. <3 Ystäväpiiriin on nyt lähiaikoina syntynyt sellaisia söpöliinejä, että Norppa-tädin sydän meinaa välillä pakahtua onnesta, kun heitä saa pitää sylissä. 🙂

  • Oi, miten suloinen uni 🙂 ja niin söpöjä lapsikuvia ja Samu koiravauvastakin kuva <3

    Näin itse viime yönä sellaista unta, että olin matkalla työkaverin kanssa jossain päin maailmaa lentokentällä. Itselläni oli yksi matkalaukku mutta työkaverilla laukkuja pilvin pimein ja hän ei millään saanut kaikki niitä kulkemaan mukaan. Lentokentällä kulki sellaisia kuljettimia ilmassa missä ihmiset siirtyivät kerroksesta toiseen ja minä vain ihmettelin niitä vaikka meillä oli kiire ja olisi pitänyt juosta jo eteenpäin. Lopulta työkaverin yksi matkalaukku rikkoutui lattialle ja sen sisällä oli kananpoikia ihan älyttömän paljon. Tipuset lähtivät juoksemaan ympäri lentokenttää ja me säntäsimme niiden perään 😀 Sitten pirahti kännykkä vaativasti ja piti herätä. Vähän jäi vaivaamaan miten tipusten kävi 😀 Ihan hassu ja absurbi uni.

    Ilo päivää – hamstereiden, koiran ja kissojen paijausta tasapuolisesti! Kun on aika tulee lapsenlapsiakin <3

    • Olipahan huima uni ja mitähän mikin tarkoitti? Jotain kiirettä, stressiä kenties tai matkan odotusta, mutta että.ne tipuset? 🙂

      Kiitos samoin sinne suloiselle haukulle terveisiä. <3

    • Hih pienenä olivat niin läheiset ystävykset, mutta kyllä vielä ajoittain nytkin, mutta harvemmin. <3 koirista on paljon iloa <3

  • Meidän pojilla on pieni vauvaserkku. Ihana on ollut käydä häntä sylittelemässä ja ihastelemassa. Niin on mukavuudenhalu kasvanut kiinni minuun, että en ryhtyisi vauvarumbaan enää vapaaehtoisesti. Koululaisten kanssa on ihanan helppoa ja vanhempien seura kelpaa heille vielä paremmin kuin hyvin.

    • Ihanaa kun välillä voitte käydä tuoksuttelemassa vauvan tuoksua! Niin totta ja nyt voi jo lyhyiksi ajoiksi jättää kahdenkin kotiin ja koko ajan helpotta. Takana jo 16v lapsiaikaa. 🙂

  • vai että vauvakuume. 😀 Eikun vaan. Vielä kerkeisit. 😉
    Kuulumisiani olet kuullutkin, joten jätän ne nyt kirjoittamatta tähän. Alan valmistelemaan ensi kuun arvontapostauksia

    • Hih no jos kerron salaisuuden, ukkeli meni neljännem jälkeen nipsaisuun eli lukema on täynnä vaikka kuinka vauvakuumottelisi. <3

  • Samaa mieltä Viltsu Marin kanssa – vielä ehtisit;)
    Minä olen pikkuhiljaa alkanut odottelemaan niitä lapsenlapsia, vaikka meidän nuoret aikuiset ovatkin ilmoittaneet, että turhaan odottelen. Vaan toivossa on hyvä elää – poika seurustelee tytön kanssa, joka on lastenhoitaja;)
    Valoa ja iloa sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Kyllä ne vielä vaikka nykyaikana myöhemmin, kuten itsekin. Juu ja Viltsullekin tuossa vastailin, että ukkeli on pitänyt huolen neljännen lapsen jälkeen ettei enää. Nips vaan. 😉

      Aurinkoisia päiviä ihana Lady <3

  • Mulla on ollut neljä kertaa totinen vauvakuume ja hyvin on kuume mennyt iho, kun olen saanut neljä poikaa. Onneksi enää ei tule kuumetta..Siitä olen kiitollinen, vaikka vauvat ovat niin ihania <3

    • Mistä ihmeen kupeista sinäkin olet neljä poikaa pyöräyttänyt, kun olet kyllä sellainen upeuspakkaus! <3 Juu ymmärrän, että kuumeilu hellittää. Neljä lasta täälläkin kasvatettu tai kasvatellaan, niin enhän nyt tosissaan jos järjeltä kysytään, mutta tunteet sanoo ihan muuta. Onneksi miehellä on järki päässä. :=)

  • Hauska yhteensattuma, nimittäin minä täytä tänä vuona kanssa 48 ja mieheni 50 =D. Ja tytär meillä on 12 vuotta joten ei ole enään pelkoa vauvakuumeesta. Silti pikkuiset ovat aivan ihania.

    • Onpa uskomaton sattuma ja Kristakin täyttää toukokuussa 12-vuotta. Jännää ja juu uni teki tepposia, mutta järki kyllä sanoo ei tai hih en ole varma. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud