Chloé Love Story

Chloé tuoksut edustavat minulle tätiäni. Muistan olleeni melko pieni ja ihastelleeni tädilläni Chloé tuoksua ja mielestäni tätini tuoksui ihanalta. Muistan myös hassun tapauksen, löysin kaupasta postikortin, jossa apina kaunistautuu suihkumyssy päässä ja hammasharja kädessä ja apinan kosmetiikkapöydällä seisoi samainen tätini lempituoksu Chloé. Lähetin kortin tädilleni ja tätiä nauratti ja muistan jopa mitä hän sanoi kortista ”vaikka tuoksu on sama, niin toivottavasti minulla ei ole samanlaisia hampaita kuin apinalla”. Koin jo pienestä pitäen, että tätini edustaa Chloé tuoksua ja, että he ovat yhtä. 

Samaisesta syystä en ollut koskaan aiemmin tuoksutellut muita Chloé tuoksuja, sillä yksilöin niin vahvasti tuoksun ihanaan tätiini. Kun rakkaalla henkilöllä on niin selkeä nimikkotuoksu, lumousta ei halua särkeä.

Tuoksuteltuani sattumalta tämän kevään uutuutta Chloé Love Story Eau de Toilettea, oivalsin kuitenkin, että Chloé tuoksut sopivat myös minulle. Love Storyyn ihastuttuani olen käynyt tuoksuttelemassa kaikki Chloé tuoksut ja Love Storyn lisäksi ihastuin kovin pariin muuhunkin Chloé tuoksuun. Ihastusta aiheutti myös Chloé Roses de Chloé ja See by Chloé si Belle. 

Näin on tätini tuoksumyytti murrettu ja uskon myös, että viehätys samoihin tuoksuihin kulkee myös geeneissä. Tätini nimittäin rakastaa myöskin yksiä omia suosikkeja Marc Jacobs Daisy tuoksuja. 

Chloé Love Story tuoksussa on mykistävän kaunis pullo, jonka viimeistelee herkkä satiininauha. Tuoksu on puhdas, pehmeä ja samalla vahva, kukkainen ja hyvin naisellinen, jopa hieman viehättävän salaperäinen tuoksu. 

Appelsiininkukka rehevöittää tuoksua ja taikoo tuoksusta pirteän ja sellaisen, että Chloé nainen huomataan. Hennon pippurinen krassin tuoksu lumoaa ja rakkautta voi tuntea ilmassa. Luumunkukka taikoo tuoksusta intensiivisen mieleenpainuvan, jota kasteiset kukat raikkaudella korostavat. 

Tuoksun liitän selkeästi kevääseen, auringon paisteeseen, luonnon jälleenheräämiseen ja siihen, että me naisetkin puhkeamme kukkaan pitkän kylmän talven jälkeen. Itse tuoksukin puhkeaa iholla kauniiseen tuoksukukkaan ja viipyy iholla pitkään lumoten.
Chloé tuoksut tulevat olemaan aina ja ikuisesti tätini nimikkotuoksuja, mutta ajoittain minäkin haluan olla Chloé nainen.

Naisella ei voi olla koskaan liikaa tuoksuja ja jokainen päivä on uusi alku, enkä koskaan herätessäni vielä tiedosta, minkälaisen tuoksun valitsen päivääni tunnelmoimaan. Chloé tuoksut ovat täydellisiä kevättuoksuja ja eilisestä koiralenkkikuvastakin päätellen, elämme nyt vuoden parasta aikaa, odotusta tulvillaan.

Onko Chloé tuoksut sinulle tuttuja, löytyykö tuoksuista jokin oma suosikki? Olisiko kertoa tarinaa rakkaan ihmisen nimikkotuoksusta tai koetteko ylipäänsä niin, että ihmisellä on oma nimikkotuoksunsa?

Aurinkoista keskiviikkoa!

*Lehdistönäyte


17 thoughts on “Chloé Love Story”

  • On tuttu sarja, yhden pullon käytin muutama vuosi sitten Chloen tuoksua, todella naisellinen ja ruusuinen : ) kuitenkaan olematta imelä.

    Ehkäpä vanhemmilla ihmisillä on helpompi ajatella olevan nimikkotuoksun tai siis aikoina jolloin tuoksuja oli vähemmän, ehkä silloin tuli selvemmin lemppareita. Tosin jotenkin kielon tuoksu assosioituu ainakin omaan mummoon! Nykyään on niin paljon tuoksuja, että helposti voisi sanoa 3-5 tuoksusuosikkia! Jos ihan pakko olisi valita oma nimikkotuoksu, niin se olisi Chanelin Eau Tendre! Siitä ehkä mut muistetaan…; )

    • Totta muuten, nämä eivät ole lainkaan imeliä. 🙂 Hyvä pointti, ennen oli niin vähän tuoksuja, että ihmiselle tuli nimikkotuoksut. Omat nimikkotuoksuni taitavat olla Daisy ja Escadan kesät ja kaikkia muita tuoksuja käytän vaihdellen ja fiiliksen mukaan, mutta noita kahta en ole hylännyt vuosiin.

      OOh Chanel <3

  • En ole hetkeen tainnut Chloen tuoksuja nuuskutella, mutta ainakin siitä alkuperäisestä (?) tykkäsin aikoinaan kovasti. Tässä taas yksi mikä pitää seuraavalla kauppareissulla käydä tuoksuttamassa 🙂

    Aurinkoista keskiviikkoa <3

  • Cloen tuoksut ovat tuoksuneet myös minun lapsuudessani. Meidän äidin yksi vakkarituoksu on Cloen tuoksu.
    Tuoksumuistot voivat kyllä olla todella vahvoja ♡
    Aurinkoa päivääsi Tiia ♡

  • Ihan mahtava tämä sinun blogi, olen nyt muutaman postauksen luettua saanut nauraa vaikka kuinka. 😀 Pitääpä lisätä lukulistalle. Mun tuoksu on aina sama Cleanin Warm Cotton. Tykkään kyllä tuoksutella muiden vaihtuvia tuoksuja, mutta itselle on vaikea löytää muuta, kun on tällainen hajusteille herkkä nenä. Tuoksuista voi kyllä tulla vaikka mitä muistoja mieleen. 🙂

    • Voi eih kiitos kovasti ja kävin tykkäilemässä sinun blogin fb sivuista, niin saan infoa milloin sinultakin postausta tulee. 🙂 Olisin liittynyt lukijaksikin, mutta lukijapalkkia ei ainakaan vielä ollut. Warm Cotton on ihana ja Cleanin monet muutkin tuoksut. Tuoksut voivat nostaa muistoja hyvinkin kaukaa.

      Ihanaa päivää Outi <3

  • En ole koskaan ollut "nimikkotuoksunainen" vaan vaihtelen tuoksua fiiliksen mukaan. Tänäänkin avasin kylppärin kaapin aja mietin miltä tuntuu tänään; kevyeltä bambunkukalta halusin tuoksua.

    • Minulla on pari nimikkotuoksua ja joukkoon tainnut liittyä pari muutakin eli voisiko siten todeta, etten enää minäkään? Ooh bambunkukka kuulostaa ihanalta, pehmeältä ja raikkaalta. 🙂

  • Hauska muisto 🙂 Mun mummo kyätti Yver Rocherin vahvoja tuoksuja ja vieläkin hän tulee mieleen jos jossain haistan sen tuoksun, useimmiten vanhemmilla rouvilla. Itse vaihtelen tuoksuja 🙂 Kivaa keskiviikkoa!

    • Hih ihana mummo ja Yvesillähän on ainakin nykyään muutama kiva tuoksu myös. Sama täällä, vaihdellen aina fiiliksen mukaan, mikä on ihanaa. Kivaa torstaita <3

  • Ihana muisto tädistäsi. Totta, liikaa tuoksuja ei voi koskaan olla. Onneksi mieheni pitää tästä huolen, että tuoksu on joka lähtöön!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud