Höh, höh ja höh

Höh, höh ja höh
Mitäs tänne, no Onnipojan eli kisumme kanssa olimme lääkärissä ja Onni on saanut insuliinia yli kahden viikon ajan, mutta arvot olivat huonommat, jopa niin korkeat, että sokerimittarilla ylitti suurimman luvun nro 33. Lääkäri on toiveikas ja alku aina hankalaa ja insuliinimäärää lisättiin, mutta silti ei näy pojassa muutosta vielä, vaan juo ja pissii ja kerjää koko ajan ruokaa. 




Tilasin tänään sokerimittarin kotiin ja vastaavaa aparaattia lääkärillä testattiin. Sanotaanko nyt näin, ettei Onni poika ja emäntä tykänneet tuosta hommasta lainkaan. Korvalehdestä otetaan verta neulalla ja puristetaan liuskaan joka laitetaan sokerimittauslaitteeseen. Onnilla ei näy korvissa lainkaan verisuonia ja tuikkiminen neulalla on yhtä hakuammuntaa, paha mieli.

Kävimme sitten tyttären kanssa lääkärissä, koska sormi jäi uusien kenkien vetoketjun väliin, tuli haava ja haava tulehtui ja antibiootit tuli. Lääkäri oli aika hauska, kun tokaisi, ”onko teillä antibiootteja, tähänhän pitää syödä antibiootteja”, siihen jouduin vastaamaan, ”juu siksi täällä lääkärissä ollaan hakemassa niitä antibiootteja”. 

Samalla reissulla soi puhelin ja itkuinen pienempi tytär soittaa, luurin näyttö on mennyt rikki kuulemma repussa, huoahhh ja haukotus..

Samalla huomaan  myös, että autossa palaa jokin hälytinvalo, lampun kuva kaiketi. Soitan miehelle, sanoo tarkista auton valot, enpä muuten tarkistanut, jätin miehelle sen homman ja aion sanoa, että oli niin valoisaa, etten nähnyt mitään. Siinä kohdin joku laiskuus nyt iski, rajanveto miesten ja naisten hommiin. 😉 

Tänään olen jo tilannut nuohoojan ja auton katsastusajan, blaah, meillä ei ole Porvoossa enää K1 Katsastuspistettä ja joudun menemään Vuosaareen katsastukseen, koska minulla on lahjakortti. 



Hyvää päivässä oli sormipoloisen tyttären kanssa laatuaika ja kävimme shoppailemassa ProMarker tusseja ja salaa kahden pizzalla, oli mielipuolisen hyvää ja olen tainnut taas lihoa lisää. Ostin meinaan paidan ja sen koko oli XL. Eilen muuten shoppasin vaatteita Lidlistä, kolmet farkkulegginsit, yhdet tyttärelle ja kahdet minulle, hupparin tyttärelle ja kaksi neuletta minulle. Mieskään ei hah huomaa mitään, kun menee ruokalaskuun, aika ovelaa muuten. Nyt on kai sitten kevätvaatteet päivitetty ja halpaa kuin saippua. 😉

Sellainen päivä tänään, huomenna Helsinkiin ja lauantaina iiks tädit on kutsuttu tuberisteilylle, hih tädit ja tuhat nuorta, sillä risteilyllä ei varmaan nukuta lainkaan ja hups siis tyttäret lähtee matkalle mukaan. 🙂


Miten siellä tökkiikö vai paistaako, mukavaa torstaita!




74 thoughts on “Höh, höh ja höh”

  • Onpa teillä ollut nyt kaikkea… Huh sanon minäkin… Itse täällä kipuilen hävyttömiä ihmisiä joilla on pokkaa sanoa ihan mitä vaan… Ei mee täälläkään ihan putkeen… Onnille terkkusiiiii!!!

  • Onpa kaikkea kerralla 🙂 No välillä sattuu ja tapahtuu. Autohommat saa munkin puolesta olla niitä miestenhommia 😉 Eli mä lähinnä ajan rengashotelliin vaihdattamaan renkaat, ja jos mun autossa syttyy joku valo, niin silloin pakko lukea manuaalia ennenkuin soitan miehelle.. Mun uudessa autossa syttyili kaiken maailman valoja, oli oikein ärsyttävää kun auto huolehtii liikaa kaikesta. Ed auto meni hiljaa, eikä häirinnyt yhtään.. 😀

  • No todellakin höh!!! Onnille paljon terkkuja – tovotaan että lääkitys löytyisi kohilleen ja Onnin vointi paranisi 😘

    En mäkään lamppuvalon reagoi muuten kuin mainitsemalla miehelle. Siis jos muistan. Kyllä hän sen sitten huomaa, kun itse ajaa autolla 😉

    Aurinkoista päivää Tiia

  • No höh ja pöh kerrassaan! Tsemppiä vastoinkäymisiin. Onneksi on risteilyä/hubaakin tiedossa sentään 🙂

    Mä kipuilen lähinnä työjuttujen kanssa. Painiskelen tylsien tekstien kanssa ja haaveilen, että saisi lasin-pari viiniä, niin johan alkais juttu luistaa ja tulisi vähän eloisampaa tekstiä 😀

    • No viimeistään huomenna ellei tänään jo, ne pari lasia viiniä eikö vaan. <3 Voit huokaista toivottavasti pian. Zemppiä! <3

  • Hei hyvän näköinen pizza, oliko se joku Porvoon ravintola? Hauskaa risteilyä, teidän tubekanava on uusi suosikkini 😊

  • Voi ei, toivottavasti insuliiniannos saataiseen Onnille kuntoon. <3 Et kuitenkaan itsestäs saanut verikoetta otettua samalla? 😀

  • Jopas on sattunut ja tapahtunut! Voi Onni-poloista, ei ole kivaa tuollainen neulalla tökkiminen tökkijälle eikä tökittävälle 🙁 Pizzahan näyttää siis tajuttoman hyvältä, kummallista kun ei mun ravintovalmentaja suositellut pizzaa ollenkaan… Täälläkin puhelinhuolia, pojan luurissa ei pysy sim-kortin luukku paikoillaan. Onneksi sentään aurinko paistaa (viis pölyistä, jotka osuu nyt jopa minun silmääni). Ihanaa keväistä päivää, Tiia <3

    • Pizza oli kyllä tajuttoman hyvää ja nyt on massu tyytyväisenä pömpöllä. :=) Ärsyttävää ettei pysy Sim, täällä omassa lataus hankalaa, kuin se latinkireikä olisi liian iso ja ei saa kosketustta.

      Ihana aurinko, kivaa iltaa Marika <3

  • Voisko enää enmpää kaikenlaista sattua yhdellä kertaa! Mikä pöhkö lääkäri! Miten voisi jollain olla antibiootteja kotona, kun aina toitotetaan ettei kuuria saa jättää kesken?

    Täällä menee muuten hyvin, mutta vatsatautia olen potenut tässä jo monta päivää. Se ei ole raju, mutta annoin salmonellanäytteen kun työpaikallani on löydetty sitä. Nyt pitää sitten odottaa viikko että saa tietää onko se sitä vai tavallista vatsatautia.

    Toivottavasti kisulin sokerit saadaan kuntoon!

    • Lääkäri oli kyllä oikein kiva ja hauskakin, mutta tuota kysymystä en ihan no kärryillä siinä pysynyt, hieman hämmennyin. 😉

      Voi ei ja toivotaan ettei ole salmonella, siinähän voi paranemiseen vierähtää viikkoja. Zemppiä kovasti Kristiina <3

      Kiitos toivotuksista <3

  • No johan nyt taas on tapahtumarikas päivä ollut. Onneksi on pizzaa!
    Lidl vaatteet on oikeesti tosi hyviä. Mun yksi lemppari raitapaita on juurikin lidlistä.
    Toivottavasti loppuviikkoa sujuu ilman haavereita. Nauttikaa myös risteilystä <3

    • Onneksi pizza ja hei mielipuolisen hyviä ostoksia eilen Lidlissä ja samaa mieltä, olen ostanut sieltä vaikka mitä ja juuri noita ihania pehmeitä farkkulegginssejä. 🙂 Kiitos kovasti Outi ihanuus <3

  • Onneksi Onni alkaa voimaan paremmin ja noi autojutut on meidän taloudessa myös miehen heiniä. Aika ovelaa ostaa ruokalaskuun vaatteita 😀 Mukavaa risteilyä!

    • Hih aika ovelaa kyllä, mutta vihdoin oli niitä pehmeitä farkkulegginssejä Lidlissä joita olen ostanut viimeksi varmaan pari vuotta sitten.

      Mutta siis Onni ei voi vielä yhtään paremmin, suru sentään, mutta toiveita on. 🙂

      Kiitos Satu <3

  • Kylläpäs teille on sattunut yhteen päivään paljon!
    Haleja pikku Onni kisulle! ❤️ Toivottavasti tulee kuntoon pian!
    Herkullisen näköinen pizza!
    Hauskaa risteilyä teille!⚓️🛳

  • Jopas olikin huono päivä, toivottavasti toista samanlaista ei tule lähi-aikoina. Voi Onni-reppanaa, ei se neulalla tökkiminen ole mukavaa ihmisellekään. Aivan hurjat sokeriarvot, ihmisellä tuommoinen olisi jo kuolemaksi. Toivotaan että Onnin olo paranee. Ihana tuo kisukuva, kävis ihanasta postikortista, joksi äkkiseltään ensin luulinkin .

    • Ei ole kiva ja on tottunut jo tuohon insuliiniin, mutta se korvahomma ei ole kiva lainkaan. Voi kiitos, siinä on meidän rakkaat Osku ja Onni. 🙂

  • Voihan sattuma ja niiden kertyminen! Onnilla edelleen tsemppirapsuja, luotetaan tilanteen helpottamiseen pian.

  • Voihan sattuma ja niiden kertyminen! Onnilla edelleen tsemppirapsuja, luotetaan tilanteen helpottamiseen pian.

  • Asioilla on taipumus kasautua. Toivottavasti Onni alkaa voida paremmin. Aika outo kommentti lääkäriltä, ihan kuin terveyskeskuskin toimisi itsepalveluna ja niin se taitaa osittain toimiakin. Iloisempia päiviä vastaisuudessa 🙂

    • En tiedä oliko se lääkärin huumoria vai mitä, mutta mukava hän oli, mutta hämmennyin hetkeksi, olenko huono kun en ole ymmärtänyt hankkia antibiootteja jostain mistä lie, aiemmin jo. 🙂

      Kiitos kovasti Cheri ja sinulle ihania aurinkoisia päiviä <3

  • Se on muuten niin, että kun tuloo niitä sattumia, niin niitä tuloo ovista ja ikkunoosta. Kamalaa kun joutuu Onnin korvanlehteä pistelemään. Uudet kengätkin saatta olla vaaralliset. Toivottavasti tyttären sormi voi jo hyvin ♫

    Juu täälä paistaa ja nyt koko huusholli on siivottu kaikki "villakoirat" häädetty seinänvierustoolta ja niitä oli melkoinen määrä ☺ Pyhästi taas päätin etten tällääsehen kuntohon päästä huushollia ☺☺

    Ihanaa kevätpäivän ehtoota Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Niin on, korvalehti on herkkä alue ja tämä juttu ei tunnu kivalta yhtään. Eihän Onni edes ymmärrä, että miksi?

      Oi mahtavuutta, nyt olen laittanut oikein kunnolla sauhuamaan ja miten hyvä fiilis siitä tuleekaan.

      Ihanaa iltaa Ma-te <3

  • Voi Onni-ressukka! Ja tytär-ressukka myös. Ei kyllä ole kivaa, että kaikki kaatuu niskaan samalla kertaa. Mutta onneksi saitte viettää tyttäresi kanssa laatuaikaa. <3
    Täällä ei ole tapahtunut mitään erikoista ainakaan vielä. Ehkä onneksi. Hyvin tasainen torstai.

  • Nyt ei voi muuta kuin toivottaa oikein ihanaa loppuviikkoa <3
    Tääl paistaa aurinko… mitä nyt maha on sekasin jännityksestä!!! Näyttöarviointi edessä, toivottavasti huomen on iloisia uutisia kerrottavana 🙂
    Kisulle rapsutukset ja tytölle pikaista paranemista!

    • Uijui niin jännä päivä ja mitä facea kurkin, niin asiat meni vallan ihanasti, kuten arvata saattoikin. <3 Ihanaa viikkistä <3

  • Voi Onnia ja muita havereita <3 Mutta hih, mä niin odotan kunnon insta-kuvapläjäystä viikonlopulta 🙂 🙂 Ihanaa reissua teille siis! ^_^

    • Hih katsotaan mitä matskua saadaan aikaiseksi ja pääseekö tädit heilumaan nuorten tubeideoille, hih. 🙂

      Kiitos Salka ja ihanaa viikonloppua <3

  • No kylläpäs teillä taas on ollut yhtä ja toista, huh huijaa! Toivottavasti Onnille löytyy sopiva annostus ja kaikki menee hyvin! Ihanaa reissua teille!

  • Voi Onni parka, mutta onneksi on huolehtivissa käsissä 🙂 Ja toivottavasti tyttären sormi paranee pian.
    Laatuaika tyttären kanssa, miten ihanalta kuulostaa!! Minä nään meidän pikkuprinsessan, siis tyttärentyttären, sunnuntaina ja meillä on sitten kolmisin laatuaikaa kun pistetään ukkelit jonnekin pihalle heh 🙂
    Ihanaa, hauskaa risteilyä teille!!!!

  • Miten välillä tuntuukaan siltä että kaikki tökkii, niin kuin teillä tänään. 🙁 Mutta, meillä on mennyt tänään oikeastaan ihan hyvin. Kerran tällainenkin päivä! 🙂
    Huomenna jälleen perjantai, toivottavasti teilläkin sujuu päivä mukavammin!

    • Ihanaa että on mennyt ja välillä vaan on Murphyn lailla sivallettuja päiviä, niin se vaan menee. Kiitos kovasti ja sujuihan se. 🙂

  • Hei, oman Onni -kissan diabetesta hoitaneena voini todeta, että alussa oikean yksikkömäärän löytyminen voi olla hankalaa. Meidän Onni ei ollut moksiskaan sokrujen mittaamisesta, me hoidettiin se kahteen pekkaan; mä pidin edestä lavoista kevyesti kiinni ja mies otti näytteen. Hänellä oli sormessa paksusta erkkateipistä tehty tuppo…..sormi tuppoineen oli korvalehden ulkopuolella…..helpotti näytteenottoa. Korvalehteä kannatta hieroa, verenkierto on sen vertta heikkoa lehdessä, että voi tosiaan käydä niin että näyte tuleekin omasta sormesta. Ja suonta saa etsiä ikuisuuden!
    Kissan kohdalla on niin, että haima voi alkaa tuottaa insuliinia uudestaan toisin kuin koirilla.
    Meillä oli Onnin tarvikepussukkaa säilytetty kissanminttupussin vieressä…..siinä ilmeisesti syy miksi näytteenotto oli ihan jees 🙂 Onni -poika menestyi diabeteksensa kanssa hyvin, mutta sairastuttuttuaan toiseen krooniseen sairauteen hän ei enää jaksanut kauaa voida hyvin. Onni ♡
    Onnillenne menestystä ja onnea näytteenottoon!

    • Kiitos niin paljon tuesta ja tästä kommentista, valoi taas toivoa ja uskoa, että Onnin asiat järjestyy, vie vaan aikaa saada sokerit balanssiin. 🙂

      Loistava vinkki tuo korvien hierominen, Onni on tosi kiltti ja antaa kyllä tehdä, mutta lääkärissäkin näin, ett korvasta nipsaisu sattui toista kyllä.

      Nyt peukut pystyyn ja oikein mukavaa viikonloppua teille. <3

  • Oikea surkeitten sattumusten summa taas….juurikin tänään keskulteltiin ystävän kanssa lääkäreiden kuuluisista kommenteista 😀
    Mies tuli tänään reissusta ja totesi, että sun autos pitäis huoltaa ja katsastaa, johon sanoin JOO…niin pitäis..ja katsoin kysyvästi ja lähdin uuden ihanan ystäväni kanssa reippaalle kävelylenkille parantamaan maailmaa….sillaaikaa oli huoltoaika varattu ja katsastuskin 😉 Vihje oli siis ymmärretty…tosin toteutus taitaa jäädä mulle :/
    Meilläkin on tänään iltapalaksi pizzaa, tosin omatekemää…
    Onnille onnelliset rapsutukset <3

    • No lääkäri oli kyllä mielettömän mukava, mutta veti hetken hiljaiseksi, kun hih siksihän me siellä olimme, lääkekuuria hakemassa.

      Hih hyvä keskustelu teillä miehen kanssa, hyvin pelittää tuo äänettömyyskin siis.

      Pizzaa, olet kyllä sellainen superkokki!

      Kivaa viikkistä. <3

  • Kyllä on taas sattunut ja tapahtunut kaikkea! Aika erikoinen lääkäri, joka kysyy että onko teillä antibiotteja, ei kai niitä kovinkaan monella kaapissa valmiina ole!?
    Oikein mukavaa risteilyä! <3

  • Ei kyllä yhtään kivaaa;( Voimia ja tsemppi haleja / silityksiä !<3

    Nauttikaa risteilystä <3 Ihanaa viikonloppua<3

  • Olipa tapahtumarikas päivä! Harmi tuo diabetes ja että sokerit ovat yhä koholla 🙁 Tsemppiä! Lidlistä voi kyllä tehdä yllättäviä löytöjä 🙂 Ihanaa viikonloppua Tiia 🙂

  • Olet oikea teho- + energiapakkaus. Saat aikaseksi ilon pienistäkin asioista, kuten esim käänsit tyttäresi lääkärikäynnin eduksesi ym ym.
    Itse "hoitelin" 2 päivää pojanlapsia (2v + 5v) ja olen/olin ihan puhki illalla. Ei sitä vanhana enää jaksa.. heh.
    Mukavaa risteilyä.

    • No en tiedä olenko, jos on vauhtia, niin sitten pitää nollata. 🙂 Juu 2-ja 5-vuotiaat luulenpa, että olisin itsekin ihan töttöröö.

      Kiitos kovasti ja kivaa viikonloppua <3

  • Voi Onnia! Toivottavasti Onnille löytyy pian oikea insuliiniannostus ja arki alkaa helpottamaan. Kovasti Onnille terveisiä, varsinkin meidän kissoilta jotka tsemppaavat täällä 🙂

    • Kiitos niin paljon ja nyt näyttää hieman, että Onni olisi virkeämpi, on metsästänyt jopa hiiriä ja linnun, josko se tästä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud