Tälläiseen artikkeliin törmäsin Ylen sivuilla ja artikkeli nosti syviä tunteita pintaan. Ensimmäisen mietin, että en uskaltaisi kenellekään sanoa, että vaatteesi tuoksuvat homeelle. Jo itsessään toisen tuoksuista huomauttaminen on hyvin epäkohteliasta, mutta eniten se asia, että voisin laittaa pallon vyörymään joka päätyisi isoon tragediaan, sellainen mahdollisuus hirvittää ja pelottaakin. Pyörremyrskyn silmässähän toki kosteusvaurioisessa talossa asuva ihminen on jo ja kyseessä on tikittävä aikapommi, joka vääjäämättä vie ihmistä erilaisia sairauksia kohti, mutta myös hyvin todennäköisesti taloudelliseen ahdinkoon.
Miksi olen homekoira, miksi haistan jo kaukaa tuulahduksen kun homeelle tuoksuva ihminen lipuu kävellessään minun ohi, no koska olemme perheenä kokeneet kyseisen hometalotragedian. En ole hirveästi asiaa blogissa halunnut avata, sillä asiasta on jo vuosia (2008-2010) ja kaiken muisteleminen on ahdistavaa ja väsyttävää.
Lyhyesti kerrottuna ostimme vanhan talon, johon kuntotarkastuksen tiimoilta porattiin reikiä pohjalaattaan ja mitattiin kosteusarvoja ja arvot olivat rutikuivat. Muutimme onnellisena uuteen kotiin, josta ehdimme remontoida katon ja huoneiston sisäkatot vielä tiedostamatta, että tulisimme pian rakentamaan koko talon uudelleen.
Noin viiden kuukauden jälkeen aloin ihmettelemään juuri sydänleikkauksesta toipuvan tyttären merkillisiä nukahtamisia ja korkeita kuumeita ja jokin sisimmissäni pakotti haistelemaan lattialistoja ja sieltä tunnistin tuon varmasti oman elämäni niljakkaimman makeahkon maakellarin tuoksun. Talossamme oli mittavat kosteusvauriot, joita kuntotarkastaja mielenkiintoista kyllä ei mittauksissaan huomannut. Eipä kuntotarkastaja myöskään kertonut samaisen yrityksen tehneen aiemmin kuntotarkastuksen, jossa oli jo kehotettu korjaamaan ja tutkimaan tietyt asiat. Talomme oli siis täysin uudelleenremontoitu, mutta kaikki olikin tehty vanhojen vaurioiden päälle.
Itse aiheestahan olisin voinut kirjoittaa vaikka kirjan. Kävimme oikeutta 2,5-vuotta ja asuimme evakossa 13kk. Evakkoasunnon vuokra juoksi, asuntolaina juoksi ja asunnon uudelleen rakentamisen laina juoksi, eli aikamoinen pilvi oli pään päällä. Kaupan purku ei tullut kyseeseen, koska sen odottelu olisi voinut viedä vuosia ja koimme järkevämmäksi olla odottamatta, vaan päätimme remontoida talon.
Oikeudenkäynnissä kävi periaatteessa hyvin ja voitimme taistelun, mutta tuomari oli hyvin sovitteleva ja vaikka voitimme 2/3 jutusta, päätti tuomari langettaa molemmille maksettavaksi omat oikeudenkäyntikulut, jotka meidän osalta olivat 30 000 euroa miinusta myyjälle langetettavasta korvaussummasta. Mahdollisuus olisi ollut valittaa Hovioikeuteen, mutta 2,5 vuoden oikeustaistelu vei voimat ja päätimme antaa olla, sillä löysässä hirressä taas vuosien roikkuminen ja korvausrahojen odottaminen oli niin suuri henkinen arvo, että hyvinvointi meni rahan edelle, jonka takaisin saamisesta ei ollut edes varmuutta.
Olin pitkään katkera ja muutettuamme remontoituun kotiimme halusin myydä kodin ja unohtaa pahat muistot. Mies tuumi, että olemme niin paljon taistelleeet ja pitkään, että meidän tulisi arvostaa kotiamme, jonka eteen kävimme yhden elämämme suurimmista helveteistä.
Meillä oli varaa taistella, mutta entä ne joilla ei ole, joiden on pakko asua homeloukussa tai jättää talonsa raunioiutumaan ja muuttaa vuokralle ja samalla asuntolainan juostessa. Elämä ei ole reilua ja aina kun haistan jonkun ohi vilahtavan ihmisen vaatteissa homeen tuoksun, minulle tulee fyysisesti huono olo ja vanhat muistot nousevat pintaan. En ole se oikea henkilö, joka uskaltaisi sanoa toiselle ihmiselle, että olet astumassa elämäsi helvetillisimpään suonsilmään ja toivon, että selviät siitä.
Tätini sanoi meille toivottomuuden hallitessa mieltämme, että ”vastoinkäymiset jalostaa”. Silloin ajattelin, että juu ihan ok viisaus, mutta jälkikäteen olen oivaltanut, että hometalokatastrofi ja oman lapsen sydänvika ovat asioita, jotka ovat liimanneet mieheni ja minut vahvasti yhteen. Tiedän, että rinnallani kulkee vankkumaton kallio, joka ei taivu eikä mene rikki silloin kun elämä pahiten koettelee. Jos jotain hometalotapaus opetti, se näytti minulle vahvan rakkauden.
Miten teillä, kokemuksia vastaavasta, tuttuja, epäilyksiä kosteusvaurioista? Tälläinen postaus syntyi tällä kertaa, mutta kenties tätäkin asiaa oli aika blogissa sivuta, onhan se niin olennainen osa minuutta, joka teki minusta vahvemman ja ehkä myös empaattisemman, mutta myös varovaisemman sen suhteen, ettei koskaan voi tietää minkälaisen tragedian keskellä kukin elää.
Meiltä meni myös koti purkuun homeen takia. Ihmiset aina kauhisteli asiaa, mutta sanoin että yhden omakotitalon maksaminen on pieni hinta siitä, että sain pitää poikani elossa…
Onhan se aivan järkyttävä tragedia, mutta terveys ennen kaikkea, erityisesti lapsen terveys. <3
Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta, mutta terveys ennen kaikkea muuta. Miten tyttärenne nykyään voi?
Mutta, tuon hajun tunnistan.
Tytär voi hyvin, kaksi reikää korjattiin ja läppä pallolaajennettiin 3-viikkoisena. Nyt seurataan läppää ja toki sivuääni on, mutta ei muutoksia ainakaan vielä. Teini-ikä on kriittinen kohta. Mutta saa tulla äidiksi, vaikka ei kylläkään monen lapsen äidiksi, se olisi liian raskasta korjatulle sydämelle. Mutta meillä asiat niin paljon paremmin kuin monilla. <3 Kiitos kun kysyit. <3
Itse tiedän myös ihmisten vaatteiden tuoksusta sen, että ko. henkilön koti taitaa olla homeessa. Onneksi kovin moneen en ole törmännyt. Ihan hirvittävää, että olette joutuneet kokemaan hometalohelvetin oikeudenkäyntineen. Serkkuni perheelle kävi samoin ja kaksi heidän lapsistaan menetti terveyden loppuelämäkseen.
Me muutimme evakkoon todella nopeasti eli terveys ei ehtinyt mennä, mutta kyllä sain itse siitä episodista kroonisen korvatulehduksen ja korva ei ole enää ollut sama. Hometalohelvetti voi viedä koko elämän.
Ihania kuvia!! ♥ Kiva kuulla, että asiat ovat kääntyneet parempaan, vaikkain todella hurjan taistelun jälkeen. Vaatii urheutta!!
Olen kerran käynyt kunnon hometalossa ja sen hajun todellakin tunnistaa. Onneksi omalle kohdalle ei ole sattunut tuollaista. Toki myönnettävä on, että kun asuu 30-luvulla rakennettua rintsikkaa ja jossain vaiheessa pitäisi ehkä myydä, hieman hirvittää ajatus, että päätyisi itse taistelemaan myyjänä tuollaista vastaan. Haluaisin siis jo oman itseni vuoksi myyjänäkin teettää tehokkaan kuntotarkastuksen.
Tuo hajuista kommentointi. Minulla oli ei-niin-kauan-sitten työkaverina ihminen, joka varmasti peseytyi yms, mutta haisi ihan silmiä kirvelevästi hielle joka ikinen päivä. En itse keksinyt asiallista tapaa ottaa sitä puheeksi. Jälkeenpäin on harmittanut, ettei tullut puhuttua, koska hän siirtyi muualle töihin ja tavallaan vei ongelman mukanaan. Kuitenkin jo ihmisen itsensä takia (ihana tyyppi, todella hieno työkaveri) olisi pitänyt kertoa, jotta hän olisi voinut asialle jotain tehdä.
Kiitos kovasti <3
Luulenpa, että ne 30-luvulla rakennetut rintsikat on loistokunnossa ja tuulettuvat. Edellinen kotimme oli rintamamiestalo ja loistokunnossa. 🙂 Kyllä kuntotarkastus suojaa sekä myyjää, että ostajaa. 🙂
Niin tuo on niin vaikea asia, kun ei halua nolata, mutta jälkikäteen kyseinen ihminen voisi olla tyytyväinen ja kenties tuntisi häpeää vain sanojaa kohtaan, jos häntäkään. 🙂 Mutta miten joku haisee, eikä huomaa sitä, tuleeko omalle löyhkälle immuuniksi?
Me olemme vuokra-asunnoissa joutuneet kärsimään homeesta, homeen jälkeen ällöistä ötököistä. Ja se ketutti..
Voin vaan kuvitella jos kyse on omasta kodista..:/
Kaikkien näiden sateiden ja pilvisten päivien jälkeen aurinkoa loppuviikkoon<3
Sanoisinko, että on totaalinen romahdus, jos oma talo on homehelvetti. Mutta me selvisimme, kaikki ei, joten voisin jälkikäteen ajatella, että me olemme niitä onnekkaita. <3
Kyllä tunnistan hajun. Ennen myös työkaverini vaatteet haisivat aivan perunakellarilta. Hän itse sanoi, muutettuaan uuteen kotiin, että siihen loppui päänsäryt ja jatkuvat infektiot. Hän oli itsekin tajunnut hajun, mutta piti sitä vain vanhan puutalon hajuna. En kehdannut koskaan hänelle asiasta sanoa.
Juu vanhaan puutaloon ei kuulu maakellarin löyhkä. 😉 Hyvä että hänellä elämä helpottui. <3
Sivusta tässä seuraan tuollaista tilannetta tässä samassa kerrostalossa, jossa vielä asutaan. (Kämpän etsintä meneillään siis meillä.) Naapurini, josta tullut hyvä kaverini, joutui muuttamaan pois kotoaan ja parisuhteesta, koska sairastui homeesta. Heillä edessä käräjät ja mitä kaikkea.
Elävät ihan hirveää aikaa, toivon heille kaikkea parasta ja etenkin kaverillesi. <3
Eikä! Meilläkin ollu hometalo. Kylppäri oli tehty ilman vesieristeitä ja seinän takana oleva makkarin seinä mätäni pystyy. Haistan siis homeen ja oireilen heti. Oltiin silloin koko bändi AINA SAIRAITA. Nyt ei tuoksu kuin Escadat, toivottavasti. En kyllä kehtais sanoa tuoksusta, mutta toisin asian muuten esiin. Että ootteko olleet terveinä tmv.
Taru, en kestä, miten meidän kohtalot sivuaa toisiaan koko ajan. <3 Tästä pakko puhua ajan kanssa. Sama täällä, Escadat ja Daisyt tuoksuu vaan ihanasti ja vanhat möröt ovat menneit. 🙂 Juu tuo on hyvä kulma lähestyä asiaa. Fiksu olet <3
Olette eläneet paineen alla liian kauan, huh ! Nostan hattua. Sinulla on viisas mies ja olette varmasti hioutuneet entistä enemmän yhteen. Hienoa, että jaoit kokemuksen, koska nykyään todella moni kamppailee saman asian kanssa.
Toivottavasti tästä saa joku lohtua, vaikka silloin kun elää hometalohelvettiä, oma tuska on niin lohduton ettei elämässä muulle ole edes sijaa. <3 Kiitos Satu <3
Kauhea tuo teidän hometalotaistelu! Onneksi olette päässeet siitä ohi ja nyt asiat ovat hyvin. En minäkään pystyisi toisen hajusta huomauttamaan, vaikka se voisi olla tavallaan toisen parhaaksi. Ihmetyttää se, ettei kuntotarkastajilla ole yhtään mitään vastuuta. Joskus tulee mieleen, että onko nuo jutut kiinteistövälittäjän kanssa jo sovittu. Rahat pois vaan tyhmiltä ostajilta! -meininki. Hyvä postaus Tiia vaikeasta ja tärkeästä adiasta.
Se oli kyllä lohdutonta ja erittäin raskasta. Katkeroitti myös se, ettei jaksanut olla neljälle lapselle jaksava äiti, koska energia meni taisteluun, yksityiskohtien selvittelyyn ja vielä kodin uudelleenrakentamiseen täysin ja eihän sekään ole mikään pieni asia.
Nykyään voi ottaa kuntotarkastukseen vakuutuksen, toista oli silloin. Kuntotarkasttaja lupasi auttaa ja katosi kuin pieru saharaan ja oikeudessa istui tulipunaisena. Hmppphhh. olisi tehnyt työnsä kaikkien puolesta, eikä vaan myyjän diilissä kiinteistövälittäjään päin, että talo pitää saada kaupaksi. Kiinteistövälittäjä sentään oikeudessa todisti, että meillä oli syytä olettaa ostavamme uudelleenrakennettu talo, häntä moikkailenkin vielä täällä Porvoossa, mutta kuntotarkastajaa en.
Kiitos Kati ja aika kultaa kauheudetkin. 🙂
Mäkin olen niin hienotunteinen, etten tohtisi asiasta sanoa 🙁 Mutta tavallaan toivoisin, että minulle asiasta sanottaisiin! Mekin ollaan n. vuoden kuluttua ostamassa koti, niin en kyllä tiedä, minkä homekoiran palkkaan nuuhkimaan paikat läpi 😛
Kiitos tästä postauksesta, onneksi olette selvinneet taistelusta ja se on ohi! <3
Niin minäkin kyllä toivon, olisi kamalaa haisuloida ja mitä jos vaikka haisuloinkin, apua. Voin tulla homekoiraksi, sniffaan homeen kyllä, ruokapalkalla vaikka, hh.
Kiitos niin paljon ja olemme selvinneet, vaikka rahaa paloi itkettävän paljon ja olisihan niillä rahoilla mielellään kiertänyt vaikka maailmaa. Myös koin silloin olleeni väsynyt äiti ja siitä olinkin miltei eniten katkera. Emme myöskään ehkä ole ihan samoja ihmisiä vaan jotenkin väsyneempiä, tälläiset asiat kuluttavat kyllä, koska olisi ollut mukavaa viettää normaalia perhe-elämää ihan normaalien ongelmien äärellä. 🙂 Kivaa päivää <3
Ei sellaista kertaa tule, että ulos menisin ja en jostain ihmisestä haistaisi tota hajua, se on niin selkeä. Ei sitä kehtaa ventovieraalle sanoa, mutta hyvälle tutulle kyllä sanoisin. Monet pitää sitä ihanana mummonmökin tuoksuna, mutta hometta se on… Se imelä kellarin tuoksu, huh. Seuraavaan kerran kun kämppää ostan pyydän homekoiran nuuhkimaan nurkat, koira valehtelee vähemmän kuin ihminen. 😉
Juu mummonmökki, uhhuh, se haju on minulle nykyään yksiä niitä pahimpia ja saankin hyvin nopeaan oireita, jos jotain vaikkapa homeista ulkosäkkiä kosketan. Mä voin tulla nuuskimaan, mieskin kutsuu hajuneurootikoksi ja homeen kyllä tunnistan. 🙂
Kun tähän kaupunkiin muutettiin, käytiin varmaan 20 taloa katsomassa, osaan en suostunut menemään ulko-ovea pidemmälle sisään, kun haistoin 'kellarin' heti. Kiinteistövälittäjä vain sanoi, että unohdettu tuulettaa tai kellarin ovi jäänyt auki! Jep…en silti mennyt sisään. Ja mies uskoi minua.
Tähän taloon kun astuin sisään, en haistanut mitään, tai siis vain edellisten asukkaiden hajun ja sekasotkun 🙂 Oli täällä jotain porailuja muka tehty, mutta oma nenä kertoi totuuden. Ja kun koko talo on jo rempattu, ei ole tullut yllätyksiä vastaan. Olemme siis olleet onnekkaita <3
Salilla käy yksi vanhempi nainen joka haisee (siis vaatteet) todella pahalle, siis tunkkaiselle ja kaupassa tulee tasaiseen tahtiin eteen ihmisiä jotka haisee samalle, yl vanhempia ihmisiä. Jotenkin sitä vain haluaa heistä kauas pois ja samalla ajattelee, etteikö he itse sitä huomaa? Tiedän etteivät välttämättä, mutta huonoa mennä sanomaan ventovieraalle, että haiset kosteudelle, onko kotisi homeessa?:/
Voimahali sinulle Tiia, tekstiä lukiessa jopa minua alkoi hieman ahdistamaan…kamala kokemus 🙁
Törkeä kiinteistövälittäjä, pitäisi heillekin olla kunnia-asia, että myyvät joko tervettä tai viat kerrotaan. Omalla kohdalla talokeissi täytti kyllä monella tapaa petoksenmerkit, mutta asiaa oli vaikeaa todistaa.
Ihanaa, että olleet onnekkaita ja niin jokaisen tulisi olla, ellei sitten ole himskatin tyhmä.
Kiitos paljon, mutta enää en tunne surua, vaan on taaksejäänyttä täysin. Ihana sinä ja fiksu! <3
Sen verran on kokemusta homeisesta työpaikasta että sain muistoksi joka keväisen poskiontelotulehduksen ja kroonisen nuhan. Haistan myös homeen herkästi.Pitäisiköhän ryhtyä sivutoimiseksi "homekoiraksi" oman työn ohessa 🙂
Mulla kävi tänään just hometalolle tuoksuva asiakas sovittelemassa paitoja. Rouvan mentyä haistoin loppupäivän sen hajun. Haju jäii niihin paitoihin kiinni pitkäksi aikaa. Mietin siinä että varmaan ketään ei kehtaa sanoa että…rouva hyvä talonne homehtuu, oletteko huomannut jotakin outoa tuoksua kotona.. Ite kyllä haluaisin että joku sanois jos vaatteet haisis.
Onneksi selvisitte ehjin nahoin moisesta kurimuksesta . Meillä oli tuttavapiirissä hometalo riita joka ei päättynyt hyvin ja nykyään asukkaat asuvat asuntovaunussa hometalon pihassa. Mitään remontoitavaa eii ole vain purku on mahdollista
Vielä sen verran että muistaisin lukeneen jostakin, i että se mikä haisee ei välttämättä olekaan se home joka aiheuttaa kaikkein pahimmat oireet, vaan pahin home on piilossa ja saa siksi levitä niin pitkälle ennen kuin huomataan
Se löyhkä tarttuu kamalaa kyllä ja voi aiheuttaa herkille allergisia oireita. No meillä purettiin kaikki paitsi ns.seinät, mutta nekin avattiin eli koko homma rakennettiin uudelleen ja se on työläämpää jopa kuin purku. Totta se mikälie mustasieni joka on pahinta on salakavala ja ei haise. ihan oikeassa olet.
Oi kamalaa, onpahan teillä ollut ikävät koettelemukset.
Onpa hyvä, että olette saaneet homeen ja hajut pois ☺
Pakko tunnustaa, oon niin hajuherkkä, että haistan kyllä homeen hajun. Joskus esim. kaupassa joku kävelee ohi ja tunnen hajun, niin tekisi ihan mieli sanoa, mutta eihän sitä voi mennä kellekkän sanomaan suoraan. Sitä vain toivoo, että henkilö itse sen huomaisi.
Mukavaa viikon jatkoa Sinulle Tiia ~♥~
Samoja kokemuksia juurikin kaupassa, metrossa ja muualla, haju pyyhältää ohi ja aina silloin tunnen surua!
Oikein ihanaa viikkoa ma-te ihanuus <3
Huh huh – ollut varmaan tosi rankkaa. Onneksi talosta tuli vielä asuinkelpoinen. Niinhän ei aina käy. Ja onneksi ette sairastuneet kroonisesti – niinkin kun tiedän käyneen.
Itse en ole hometalossa onneksi joutunut asumaan, mutta minulla on ystävä, joka sellaisessa asui ja sairastui loppuiäkseen.
Ja minulla on ystävä, jonka vaatteet haisevat homeelle. Itse en ole asiasta hänelle sanonut mitään mutta pari muuta ystävääni on – ja tämä ihminen ei usko tai halua uskoa, että heillä hometta olisi! Kärsii astmaoireista ja nenää on punktioitu monesti. Mutta ei – ei tarvitse edes mitata arvoja sillä heillä ei ole hometta. Onneksi lapset ovat jo aikuisia eivätkä asu enää siellä kotona.
Hyvää viikonjatkoa sinulle, Tiia ihaNainen <3
No talo rakennettiin täysin uudelleen ja purkaminen olisi ollut helpompaa, joten en tiedä oliko se näin onni vai ei. Mutta katon olimme jo uusineet, joten siinä sitten uusittiin kaikki muu pohjalaattaan asti ja seinätkin revittiin auki. Emme ehtineet sairastua kroonisesti, mutta talolainaa toki tuli miltei kahden talon verran, kenteis asuinalueemme arvokkaimpia taloja, mutta raha on vain rahaa, huh kamalaa sanoa näin, mutta kyllä se laina jonain päivänä on pois maksettu ja meillä oli siinä suuri onni, että saimme järkälemäisen lainan tai mies sai, minun tuloilla ei ollut siinä merkitystä. Kroonisen korvatulehduksen sain, eli aina kun nuha niin korvatulehdus ja korvaani tuli arpikudosta, koska korva oli niin tulehtunut hometalossa asuessa, mutta muutoin kaikki terveinä, mikä on mielettömän upea asia.
Juu jotkut eivät usko, eivät halua uskoa, koska olisi kamalaa katsoa totuutta silmään. Luulen, ettei koko asiaa voi ymmärtää, kuin sellainen joka on asian käynyt läpi, kun koti pettää ja talous on menossa konkurssiin ja ei jaksa olla reipas äiti, ne voivat katkeroittaa, mutta onneksi aika kultaa ja ihmiset kohtaavat paljon paljon kamalimpia asioita ja mitä luultavammin jokaisen elämäään osuu jotain suurta ja kamalaa, ne ovat vain ajan kysymyksiä. Joten ei voi ajatella, miten epäreilua, asia vain kävi meille, oli huonoakin huonompi tuuri.
Ihanaa viikkoa Lady kulta <3
Täälä ilmoittautuu myös homeen tunnistaja! 🙁 Oon käynyt peruskoulun+amiksen+amkin aikalailla homekouluissa ja niistä aika kivasti oon saanut kroonisen poskiontelotulehdus-kierteen, johon mulla on nykyään jo ihan jatkuva lääkitys. Oon käynyt muutamassakin työhaastattelussa ja oon joutunut hylkään ne heti sillä fiiliksellä,että epäilen hometta rakennuksessa.. En voi kyllä edes ajatella sitä fiilistä mikä teillä on ollut, onneksi asiat on nyt jo paremmin <3
Voi ei ja juurikin tuo korva/Poskiontelotulehduskierre on tyypillisiä oireita. Meidän lapset sairasti taukoamatta eräässä päiväkodissa, jota ei enää ole ja kerroimme, että siellä haisee home, kukaan ei tehnyt mitään. Nyt tyttöjen koulu on täysin uusi, koska aiempi oli homekoulu ja siinä eivät ehtineet käydä päivääkään. Sillä lailla käynyt tuuri. Zemppiä sinulle, sinusta on tullut homeallergikko. <3
Minäkin tunnistan homeen hajun. Olisi muuten aivan hyvä sanoa homehavainnosta, koska homeeseen voi sairastua vakavastikin. Tyttäreni asunnossa tehtiin mittauksia vuokranantajan toimesta ja kaikki oli hyvin, mutta kun keittiön matto kastui homevedestä, muutto olikin jo seuraavalla viikolla. Homeen hajuun voi tottua ja ei itse tiedosta homevaaraa.
Niin olet oikeassa ja sen sanominen vaatii rohkeutta ja voi muuttaa toisen elämän, varmaankin kauheuksien kautta lopulta hyväksi. Hurja tuo tyttäresi juttu! Näin on siihen varmasti juurikin tottuu…
Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat sanoa. Minäkin tunsin vuosia oman talon ummehtuneen hajun, mutta monen lailla luulin sitä vanhan talon ominaiseksi hajuksi. Tyttäret kyllä sanoivat, että meillä haisee mummolalle. Hajuaistini heikkeni, enkä enää tuntenut muitakaan tuoksuja.
Jossain vaiheessa olin muuttamassa kerrostaloon. Tilasin kuntotarkastajan, joka perusteellisessa raportissaan ei ollut löytänyt kosteusvauriota eikä hometta. Ulkokatto oli tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen korjattava juttu.
Tulin katumapäälle muutosta ja päätin korjata katon.
Vasta kun eteisen seinä alkoi kupruilla ja siihen tuli pieniä vihreitä pilkkuja, aloin huolestua.
Syykin löytyi. Keittiön viemärissä oli eristysteipillä korjattu reikä, josta tiskivedet olivat hiljalleen valuneet maapohjaan ja aiheuttaneet tuhon. Olimme asuneet talossa liki 20 vuotta, joten aikaisempia omistajia oli turha ajatellakaan vastuun kantajiksi. Minulla kävi tuuri. Vakuutus korvasi melkein koko rempan.
Vika olisi tullut varmaan esiin aikaisemmin, jos olisin ollut siivoushullu ja lorotellut vesiä mielin määrin. Laiskana ja saitana kerään sadevedetkin talteen.
Hyvä, kun kerroit. Sain muistella ikävää kokemusta ja purkaa sen näin pitkästi.
Vallaton Mummeli hyvä kun sanot suoraan ja niinhän sitä itsekin kyllä toivoisi, koska tämä on ongelma joka ei poistu vaan jopa pahenee.
Todella hurja juttu tuo teidän juttu ja jäin vielä miettimään, että ilmenikö teillä terveydellisiä haittoja. Monestihan niitä ei ymmärrä, pohtii vaan, voi aina olen kipeänä. Teillä oli erittäin reilu vakuutusyhtiö, meillä vakuutus korvasi terveet alueet, mutta taistelun kautta, mutta kuitenkin vain, että lakimiehet hieman kirjoittelivat toisilleen. Olen todella iloinen, että teillä kävi tuossa ns. hyvin, vaikka tiedän itsekin, että henkisesti nämä vaatii hirmuisesti ja ovat raskaita prosesseja.
Kiitos että purit. <3 Täällä saa ja pitääkin purkaa. <3
Nuo on kyllä niin rajuja juttuja – olen itse ollut töissä koululla missä oli hometta..nykyisin koulu on purettu. Haistan kyllä homeen ja olen itskein monesti hankalassa tilanteessa kun ei oikein tiedä kumpi on oikein – sanoa vai olla hiljaa.
Juurikin tuo, sisäinen taistelu sanoa vai ei…. Hyvin raskaita juttuja, silloin ei ollut miltei kolmeen vuoteen elämässä muuta kuin epätoivoa.
Homeen hajusta pitää kyllä ehdottomasti sanoa vaikka se tuntuisi pahalta, moni kiittää jälkeen päin:)
Ritva hyvä kun sanotte näin täällä, niin tulee itsellekin varmuutta, jos joskus törmään kyseiseen hajuun. 🙂
Oh, tosi hurjia kokemuksia. Luin tämän jo eilen ja koko viime yönä näin unta kosteusvaurioista meillä kotona. 😮
Voi eihh, tuli painajaisia tästä, olet niin ihana ja empaattinen, mutta en silti painajaisia olisi toivonut! <3
Kääääk mitä kokemuksia sulla tuostakin… huh mikä mylly… onneksi se on nyt ohi ja kaikki hyvin!! Me etsittiin kolme vuotta uutta kotia enkä minäkään mennyt edes sisälle asti taloihin joissa eteisessä, tai jo ulkona, haisi home. Taitaa täältäkin löytyä homekoiran vikaa… Olen usein törmännyt homeen hajuisiin ihmisiin ja surkutellut mielessäni tilannetta… Olisin kyllä itse kiitollinen jos minulle sanottaisiin että home haisee… Rakennettiin sitten itse talo koska mitään sopivaa tervettä taloa ei meille löytynyt… Ihana koti teillä nyt, kaunistakaunistakaunista! <3
Juu oli kyllä aikamoinen mylly ja vielä neljä lasta, joista kaksi silloin ihan pieniä tiitiäisiä. Hieno juttu, että rakensitte, nyt voitte taloon luottaa kuin kallioon. Sama täällä, kun tämä rakennettiin uudelleen ja valvoimme koko ajan rakentamista, niin nyt on tunne, ettei muualle uskalla ajatellekaan muuttaa. Pelko jäi valitettavasti.
Kiitos niin paljon ihana Marja voi kiitos <3
Hyvä kysymys, jota olen omakohtaisesti joutunut pohtimaan, kun mun työkaverin vaatteet haisivat juurikin sille maakellarille ja tiedän, että asuivat vanhassa (meillä on itsellä täsmälleen samanikäinen..), suht remontoimattomassa talossa. Myös perheen lapset oli aina kipeinä. Kuumetta, poskiontelotulehduksia ja kaikkia hengitystieoireita niin usein, että ihmettelin, miten selvisivät koulunkäynnistäkään.
Mun olis niin tehnyt mieli kysyä, että voiskohan teillä olla kotona jotain sisäilmaongelmia, mutta en koskaan kysynyt. Työkaveri (mies) kun on rakennusteknikko ja arvelin, että mun kysymyksiä ei sillä saralla kaivata. Paha olo oli silti itsellä.
No, remontoivat sittemmin taloa ja vaatteiden hajukin loppui ja perheen pojat muutti molemmat omilleen ja pääsivät eroon sairauskierteistä, että loppu hyvin tässä tapauksessa.
Mutta sanonpahan vaan, että melkoisen helvetin ootte käyneet läpi. Tollasta ei toivo kenellekään.
Mua huolettaa meidän oma talo ja tämän tästä nuuhkin kellarissa, haistanko jotain outoa. Mutta se täytyy tehdä niin, ettei mies huomaa, koska se aina hermostuu kaikista mun "vainoharhaisuuksista", jotka ikävä kyllä osoittautuu aika usein aiheellisiksi. Toivon todella, että nyt ei. Mua vaan pelottaa, että mitä jos oon näiden 23 tässä kodissa asutun vuoden aikana niin tottunut homeeseen, etten enää haista sitä.. Ja sitten kun joskus ehkä muutetaan, niin talo onkin arvoton, purkutuomion saava mörskä. Hrrr.
Mutta niin totta, että yhdessä koetut vaikeudet liimaa yhteen entistä tiukemmin. Meille on käynyt samoin.
Eli hekin sitten remppasivat, ehkä huomasivat sitten itsekin tai joku sanoi kuitenkin.
Juu oli helvetti, ihan kauhea helvetti ja toki pelko jäi, miten uskallan ikinä muuttaa minnekään muualle…
Juu ei se omakaan mies tykännyt, kun silloin kerroin epäilyistä, muistan miehen sanatkin, ei älä vaan ja älä sano. No haisteli sitten itsekin, kun ei enää muuta voinut ja niin lähti pallo pyörimään, iso ja raskas rautapallo, joka moukaroi meidät kyllä jotenkin väsyneemmiksi, ei sitä ihan samoja olla moisten jälkeen.
En usko, että teille on purkutuomion saava mörskä, pidätte talosta taatusti enemmän kuin hyvää huolta ja niin se menee, että omakotitalo on rahareikä ja siellä tarvitsee remppaillakin ajoittain.
Niin totta, jotkut vaikeudet erottaa ja jotkut liimaa yhteen. <3
Kyllä teillä onkin ollut kova koettelemus. Itse eikä ketään tuttava ole tuollaiseen prässiin onneksi joutunut, mutta paljon olen noista lukenut. Ihmetyttää vaan miten Suomessa voi olla niin paljon hometaloja. Taitaa niitä kyllä olla muaallakin, mutta kun melkein jokaisessa esim. koulussa on huono sisäilma.
Ja mitä tulee näistä passiivitaloista…huomataanko muutaman vuoden jälkeen, että susia ovat.
Niin sepä siinä on, että miten tästä esim. ikinä uskaltaa muuttaa, koska ei voi luottaa uusiin eikä vanhoihin taloihin. Höh.
Itse en uskaltaisi ostaa vanhaa taloa, niin paljon näitä juttuja kuulee. Olen myös tullut myös itse niin vainoharhaiseksi, että vaikka haaveilen välillä uudesta omakotitalosta, en uskaltaisi teettää sitä vieraalla. Puistattaa ajatuskin, että esim. villat kostuvat ulkona, laattaa ei kuivateta tarpeeksi jne. mitä monesti kiireestä johtuen ei tehdä kunnolla. Nykyinen talo itse rakennettu ja tiedetään "mitä syönyt".
t:Sanna
Juu ja meillähän kun talo purettiin pohjalaattaan, niin voin kertoa, ettei remppamiehet olleet suojanneet viemäriaukkoja ja kun muutimme taloon, vesi ei vetänyt ja 6-viikkoa kesti, että saimme hieman riitelyn kautta remppayhtiön tilamaan lokayhtiön tutkimaan viemäriaukot ja ne oli pullollaan kaakeleita. Kyllä sitä voi rakennuttaa, mutta koko ajan ja joka pv pitää käydä kyttäämässä mitä tapahtuu ja tehdään.
Mutta kun on itse rakennettu, niin silloin voi nukkua yönsä rauhallisesti, hienoa. <<<3
Itse toivoisin, että asiasta mainittaisiin, jos joku epäilisi meidän kodissa olevan hometta. Hienotunteisena ihmisenä en kuitenkaan itse tiedä, miten asian ilmaisisin, jos joku tuttavistani haisisi selkeästi homeelle. On ne vaan niin henkilökohtaisia juttuja, vaikka toisaalta, monestihan se on juuri niin, että hajulle tottuu itse siinä määrin, ettei sitä itse tunnista. Siksi olisikin tosi tärkeää epäilyksistään aina tuttaville puhua. Mutta miten sen sanoisi niin, ettei se loukkaa toista?
Onpa teillä ollut ikävä taistelu. Onneksi asiat selkenivät kuitenkin. Kauniita kuvia <3
Niin toisille ihmisille on helpompaa sanoa kuin toisille ja joillekin jopa turhaa… Mutta hirmuisen hienotunteinen ongelma on.
<3
Olipas tuo home/kosteus todella ikävä juttu! 🙁 onneksi pääsitte siitä eroon, vaikka se vaati todella paljon teiltä voimia ja varoja! Nyt teillä on kuitenkin todella kaunis koti! <3
Tuota home asiaa oo monesti miettinyt ja sitä ollaan joidenkin kaa ainakin yhdessä työpaikassa mietitty, et pystytäänkö sanomaan, ku sen ihmisen vaatteet tuoksu todella voimakkaasti.
Vaikea sitä on mennä sanomaan toiselle, varsinkin ku se koti on monelle se rakkain, että teillä on varmaan hometta!
Me asuttiin hetken vuokralla, jossa oli varmaan hometta, sen jälkeen sitä ajatteli, että oisi kiva jos ainakin mulle joku tulee sanomaan sen että onko teillä ilmanlaadun kaa jotain ongelmaa…
Kiitos niin paljon Kata-Maria <3
Niin sepä se, kun koti on turvapesä ja kaikki kaikessa ja sanopa sitten siinä, että kotinne haisee homeelle, se voidaan tulkita suoraksi loukkauksesi, vaikka se sanotaan hyvällä.
Vuokra-asunnossa asuville sanominen on kenties hieman helpompaa..
<3
En ole kyllä uskaltanut sanoa, mutta mieli on tehnyt. Meidän neiti on kyllä sellainen totuuden torvi, että hän on muutamalle kaverilleen sanonut, kun teillä haisee ihmeelliselle (kaikki asuvat vanhoissa taloissa). Jottei mitään pahaa verta tulisi, olen yrittänyt lieventää asiaa sanomalla, että kaikilla on kodissa oma ominaistuoksunsa.
Meillä ei omakohtaista kokemusta hometalosta ole, mutta syksyllä neiti pääsee aloittamaan upouudessa koulurakennuksessa ja vanha homeinen koulu puretaan. Onneksi meille ei ole tullut mitään ongelmia tuon koulun sisäilmaongelman vuoksi.
Mutta kyllä olette aikamoisen helvetin joutuneet kokemaan. Kyllähän se on niin, että vastoinkäymiset joko vahvistavat entisestään tai sitten ajavat täysin erilleen. Onneksi kuulutte siihen vahvempien joukkoon.
Mukavaa keskiviikkoa Tiia <3
Lapset sanovat suoraan, eivätkä tarkoita loukata, joten ollapa hieman lapsenmielinen. .)
Teille kävi sama kuin meidän pienemmille upouuteen kouluun pääsivät. Poika taasen joutui opiskelemaan parakissa.
Helvetti oli, ihan kauhea helvetti, silloin ei ollut mitään muuta valoa, kuin perhe ja lapset, mutta tätä tavallista tylsää arkea osaa arvostaa, miten mukava on olla, kun pään päällä ei ole isoa pilveä.
Kiitos niin paljon Tuija ja ihanaa perjantaita <3
Voi ei mitä olette käyneet läpi, olet rohkea kun jaoit. Itse olen homeelle herkistynyt entisessä työpaikassa vuosikausia. Nykyään ääneni särkyy ja alkaa "rykiminen", jos olen paikassa missä on jotain hämminkiä. Ärsyttää kun edelleen oireita vähätellään ja ongelmia peitellään.. Kellarin haju on kyllä vahva merkki, mutta on kyllä kauheaa mennä toiselle sanomaan asiasta. Onneksi asia on teillä nyt ohi, aikamoinen taistelu! Kivaa viikkoa. <3
Sinä olet sitten herkistynyt ja tullut allergiseksi homeelle, mikä on kurjaa koska hometta on varmasti monessa paikassa. Niin totta tuo, että asioista sanovaa tai kärsivää miltei pidetään kummajaisena. Pahinta on, että hometaloja/kouluja/päiväkoteja on niin paljon.
Kiitos paljon ja ihanaa viikonloppua Outi <3
Mä olen myös aikamoinen vainukoira ja taannoin käytiin asuntoesittelyssä ja ovesta pelmahti sisälle astuttaessa maakellarin tuoksu, jota kukaan muu ei välittäjän mukaan ollut huomannut??! Ja mulla sattui vielä olemaan hirveä flunssa päällä, miten voimakas haju olisi ollut terveenä..home ei ole leikin asia todellakaan. Tosi kurjasti teillä käynyt, mutta ilmeisesti ei mitään vakavia sairauksia siitä altistuksesta ei ole jäänyt? Niistäkin kun kuullut..
No eipä tietenkään kukaan muu ja eipä tietenkään välittäjä itse ja jos vielä nuhaisena huomasit!
Ei jäänyt sairauksia, tärykalvo vaan arpeutui eli tulee välillä kroonista korvakipua tai tulehdusta, mutta ei muuta!
<3
Voi ei mitä ootte saanut kestää
<3
Meillä ei ole kosteusvaurioita, eikä toivottavasti löydykään kun nyt vihdoin päästään kylpyhuoneemme remontoimaan, mutta kokemusta huonon asunnon ostosta löytyy. Ostettiin muuttovalmis asunto 2011 jossa rupesi vikoja ilmenemään. Sähkötyöt oli tehty hengenvaarallisesti ja koko muukin remontti ihan päin helvettiä. Asunnosta oli keittiö ja kylpyhuone käyttökiellossa melkein kuukauden kunnes sähkömies kävi asentamassa sähköt uudelleen. Me kaksi, nuorta ja kokematonta ensiasunnonostajaa asuimme sen kaiken keskellä itku kurkussa unettomina kun emme tienneet mitä tehdä. Unelma-asunto muutti koko elämän kamalaksi. Myyjän kanssa vääntö vei voimat eikä meillä ollut rahaa remontoida asuntoa. Juttu meni oikeuteen ja tänä vuonna tuli päätös, että juttu hylätään sillä syyte oli vanhentunut. Se oli vanhentunut siellä tutkijoiden pöydällä. Tuntui kuin jalkojen alta olisi taas vedetty matto ja monta viikkoa itketti ajatus, että toinen voi pilata kahden nuoren elämän moneksi vuodeksi ilman mitään rangaistusta. Nyt vihdoin meillä on tilanne niin hyvin, että pystyimme hakemaan lainaa ja saimmekin sen, jotta voisimme remontoida asunnon oikeasti käyttökuntoiseksi ja sellaiseksi joka sen piti jo muuttaessa olla. Kyllä on monet itkut itketty tämän asunnon vuoksi enkä malta odottaa, että remontit saadaan tehtyä ja voin alkaa oikeasti nauttia meidän kodista, vihdoin, viiden vuoden jälkeen.
Onneksi teidän tilanne on jo ohi, ihan kamalia kokemuksia nämä! Ihanaa iltaa <3
Nyt en kestä ja mikä oikeusmurha, syyte vanhentunut?! Miten sellainen on mahdollista, jos seisoo oikeuden hitauden vuoksi oikeuden pöydällä. Tuossa nyt auttaisi kallis juristi, mutta milläs niitä makselee. En kestä ja vielä nuorille asunnon ostajille nostan enemmän kuin hattua, itse asuin nuorena vuokralla ja teillä kävi noin.
Nyt sitten teidän lompakosta ne remontit tehdään, ihan kauhean surullinen juttu. Ihanaa, että kuulen kirjoituksessa valoa, että lainan kautta kun asiat saadaan järjestymään, niin se on tärkeintä kuitenkin. Samaa mekin, että menetettyä rahaa ei itketä enää, eikä olla itketty pitkään aikaan vaan onneksi asiat järjestyy.
<3
Meille on "entises elämäs" käyny lähes vastaavaa…
– Kolmas lapseni oli vasta vuoden ja me ostettiin omakotitalo. Hyvässä uskossa vesivahingon jälkeen juuri remontoitu talo ihanalla puutarhalla. Remontista oli mustaa valkosella, mitä kaikkee oli tehty. Päästiin muuttaan juuri joulun alla. Ensimmäisenä iltana pesin muutaman koneellisen pyykkiä ja saunoimme. Iltasella menin viemään vielä jotain alakerran varastoon, joka oli pannuhuoneen vieressä. Lattia lainehti pesuainevedestä! Asiaa tarkemmin tutkittuamme kutsuttiin paikalle seuraavana päivänä kiinteistönvälittäjä (joka edusti myyjää) ja putkimies ja he totesivat ongelman. Viemäriverkosto oli kaiketi tukossa ja vedet oli nousseet lattialle huokoisen betonin läpi…
Melko erikoinen tapahtuma!
Ei auttanu muu ku ottaa putkifirmasta kameramiehet käynnille ja todellinen vika löytyi. Ja vielä kun saatiin pienessä kylässä tietoomme, että vesivahinkoremontin alkanut yritys oli laitettu pois ja loppuhomman hoiti toinen yritys. Tää ensimmäinen riitaantu talon omistajien kanssa, kun he halusivat korjata vaan vesivahingon aiheuttaman vian, kun vakuutus ei korvannut putkistoa. Toinen firma sai kuulla syyksi aivan jotain muuta ja tekivät pintakorjaukset loppuun.
Eli syynä oli se, että vanha sementtiputkisto oli vuotanut ja kastellut lattiat. Lattiat siis korjattiin, muttei niitä vaurioituneita putkia ja talo myyntiin.
Kaupan purku ei onnistunut ja meidän kotivakuutus ei ottanut kantaa, koska asia eteni käräjille.
Oikeudes myyjän asianajaja väitti, että me oltiin rikottu tahallisesti putket lattian alta!!!
Me saatiin hinnan alennusta oletetun remontin verran ja oikeudenkäyntikulut meni puoliks.
No, vuoden päivät me asuttiin kyllä siinä, mutta viemäriä ei saanut käyttää. Saunottiin ja pyykit pestiin sukulaisilla ja vessana meillä oli asuntovaunun "portapotta" jota tyhjennettiin likakaivoon. Tiskivedet heitin talon takana olevaan ojaan ja elämä oli kamalaa!!!
Ainoo helpotus oli, että me aikuiset oltiin päivät töissä ja lapset hoidossa, ei ollu kokopäiväistä kotona asumista. Siitä kaikesta on vähä yli 20 vuatta, mutta vieläki kauhulla niitä aikoja muistelen.
Anne olen lukenut tämän sana sanasta moneen kertaan ja arvaat varmaan, että tämä oikein nostaa omat kauhukuviot myös pintaan. Erityisesti taas ihmettelen, sitä että miksi oikeus määrää kuten meillä oikeudenkäyntikulut puoliksi, jos juttu on ns.voitettu, sitä en vaan käsitä. Kuin jokin ilkeä näpäytys tai myyjälle sovitus, yritetään inhimillistää kaikki. Kyllä korvaussummasta meni iso potti lakimiehen palkkiohin, ihan hirveää. Suomen oikeudessa voi oikeasti käydä mitä tahansa ja kun on syyttämisen taakka eli todistamisen taakka, niin se on todella hankalaa. Mielestäni tuo on niin törkeä juttu, ettei niitä putkia korjattu joista se vahinko lähti, vain ne lattiat, halvalla myyntikuntoon koska se purkiremppahan olisi ollut vietävän kallis. Mielestäni tuo on petos, ihan kuten meidän keissi, jossa kaiken kökön päälle oli rakennettu kaikki uudet pinnat. Meilläkin alkaa olla kohta 10-vuotta, joten nyt asiasta pystyy puhumaan, mutta silti asian liika ajatteleminen tuo katkeria tunteita pintaan.
Kiitos niin paljon kun jaoit tämän surullisen koettelemuksen, sillä todellakin tiedän minkä helvetin olette käyneet läpi!
Iso halaus, ihana Anne ja olet rohkea, sydämellinen ja vahva nainen. <3
Putkiremppa, ei purkiremppa 😉
Olen kuullut kyseiset kommentit – se oli toisaalta hyvä, koska se sai minut haluamaan muutosta entistä enemmän (vuokrakoti), vaikka se myös "sairastutti" – vaikea liikkua ihmisten parissa, kun tunne että lemuan koko ajan. Ja melkoisen gallup ryöpyn tein läheisille ihmiselle 🙂 Kirjoitinkin tässä joskus pohdintaa siitä, että miten sitä uskaltaa kotia ostaa kun kuulee kaikenmaailman kauheita hometarinoita taloista, joiden piti olla kunnossa :/
Niin ja kiitos kun jaoit hyviä mietteitä <3
Jotenkin pystyisin vielä vuokrakodissa asuvalle sanomaan, mutta entäs isolla rahalla ostettu omakotitalo joka on pommi, siinä murksaa isot unelmat ja koko elämä voi mennä henkiseen ja taloudelliseen konkurssiin.
Samaa mietin, miten ihmeessä uskaltaa kotia ostaa, en tiedä uskallanko enää jos rehellisesti sanon…
Ole hyvä ja kiitos kun luit ja jaoit omat kauheat kokemukset. <3 Toivottavasti ei jäänyt pysyviä terveysoireita?
Hieno kirjoitus (taas kerran) vakavasta asiasta.
Itsellä ei ole kokemusta vastaavanlaisesta tapauksesta. Mutta eräs tuttavantuttava joutui vastaavanlaiseen koettelemukseen kuin te. Kuvat joita he näytti olivat katastrofaalisia. En tiedä mikä oli lopputulos oikeudesta.
Onneksi teillä meni sillai hyvin, että saitte talosta silti asumiskelvollisen. Mutta voimaa se tarvitsi.
Sanoit koettelemustenne nivouttaneen teidän perheen vahvasti yhteen. En ole ajatellut koettelemuksia näin, vaan miettinyt sen fraasin "koettelemusten kautta voittoon" olevan vain lohtulause, ihan turha, sillä ilman koettelemuksiakin voi tulla toimeen (paremminkin). 😉 mutta sait minut ajattelemaan asiaa toisin. Kiitos siitä.
Kiitos kovasti Orvokki <3
Juu meilläkin on joitain kuvia ja se näky on kauhistuttava. Jotenki uskon, jos tuomari olisi tullut talokatselmukseen silloin kun kaikki oli revitty auki, eikä silloin kun kaikki oli remontoitua ja uutta, tokkopa silloin olisi oikeudenkäyntikulut langenneet meille.
Niinpä onneksi päätettiin rempata, jos talo olisi seissyt pitkän oikeudenkäynnin ajan ja olisimme hakeneet kaupan purkua, emme saaneet. Sitten vasta kallista olisi ollut rempata… Lisäksi asunnon vuokra ja lainanlyhennys olis aika rankka juttu, joten koti 13kk kuntoon ja pääsimme asunnon vuokrasta vaikka tupla asunto-laina sitten taas oli, onneksi sitä saimme hieman alas myyjän korvauksella, mutta emme riittävästi, kun oikeudenkäyntikulut jostain ihmeellisestä syystä, joka juristinkin mielestä oli pöyristyttävää ja vastapuolikin odotti, että valitamme, mutta emme enää jaksaneet taistella. Oikeus väsyttivoitti meidät. Lannisti.
Ei sitä murheissa oivalla, mikä on syy sillä kaikella, mutta jälkikäteen on ainakin oma tapa haluta löytää jotain hyvää kamalasta eli kääntää se posiitiiviseksi. Monilla olisi voinut liitto särkyä, mutta me taistelimme yhdessä vahvoina.
<3 Kiitos Orvokki sinulle aina sielukkaista kommenteista <3
Vanha mutta hyvä kirjoitus. Ajankohtainen asia minulle, joten lähdin googlaamaan ja tämä tuli eteen.
Tilanne on sellainen, että esikoisellamme on eskarivuonna laajentunut kaveripiiri. Yksi tosi kiva kaveri löytynyt, jonka kanssa leikit menee mainiosti yhteen. Ongelmana on se, että tämän kaverin vaatteet haisee aivan kamalasti homeelle. Haju tarttuu meidän lapsen vaatteisiin, kun on vieraillut tämän kaverin tykönä. Eilen tämä lapsi tuli viereeni sohvalle istumaan ollessaan meillä kylässä ja halu oli sellainen, että en meinannut henkeä saada. Vieläkin tuntuu keuhkoputkessa, vaikka vierailu oli eilen. Tiedän myös perheen sairastelevan paljon (ääni lähtee, tukkoisuutta jne koko ajan). Vanhemmat mukavia ja asiallisia. Mutta mutta… Miten voisi ottaa puheeksi tämän, että lapsen vaatteet haisevat homeelle niin vahvasti, että en pysty hengittämään vieressä?
Tämä on muuten todella paha paikka. Hometalokeissin läpikäyneenä haistan kaikista ihmisistä ja heidän vaatteistaan, asuvatko he hometalossa. On kamalaa haistaa tuo tuoksu vieraassa ihmisessä, saatikka tutussa ja pohtia miten toimia? Tavallaan jos kertoo totuuden, pilaa toisen ihmisen elämän ja samalla pelastaa sen.
Meilläkin on tyttären kamulla sama juttu ja aina kun tytär on ollut yötä, joudun pesemään ihan kaiken.. En ole kehdannut sanoa, mutta rohkea on se joka sanoo. Ensin tulee varmasti shokki ja epäusko, suuttumuskin, jonka jälkeen kenties alkaa tutkiminen ja asia kaikessa kauheudessa selviää todeksi.
Olemme käyneet ihan sen pahimman ja oma kotimme todella rakennettiin täysin uudelleen ja vaikka huomasin homeen hajun ihan itse, silti tieto totuudesta oli parempi, kuin hometalossa asuminen ja sairastelu. Monesti vaan se sanansaattaja "ammutaan" ja se on se kurja puoli. Rehellisyyttä arvostan, mutta en ole itse uskaltanut.
Hirmuisesti sinulle voimia minkä valinnan teetkin. Molemmat valinnat ymmärrettäviä kuitenkin. <3
Kaikkea hyvää, lämmöllä Tiia