Uudet kengät, jalat kesäkuntoon ja Oriflame!

Johan oli kiva yllätys, koska löysin pinkit Hilfigerin sandaalit vaatehuoneesta.
Joku kotitonttu on viime syksynä ne ostanut alesta ja tuuminut, että olisivat kivat tänä kesänä.
Mutta ennen kuin sandaaleilla kehtaa kävellä, niin jalat ovat saatava kesäkuntoon!
Myönnän, eipä ole talvella varpaankynsiä tullut lakkailtua, eikä
jalkapohjia raspattua.
Sitä hieman muumioituu metsäläiseksi pimeän ajan tullen, mikä on aika harmillista, sillä tänään tein jalkahoidon ja eihän se ollut vaiva eikä mikään. 



Tykkään koko ajan enemmän Oriflamesta. Laadukkaat Giordani Gold meikit ovat voittaneet puolelleen ja yllä oleva NovAge Ultimate Lift sarja on ollut niin tykätty, että yövoiteen käytin juuri loppuun. 





Ensin laitoin kylpyammeeseen Relaxing Bath Soakia joka tuoksuu vienosti laventelille.
Seuraavaksi kuorin jalat oliivisella jalkojen kuorinta-aineella ja ei kun jalkoja raspaamaan.
Arvaatteko mitä, kuvissa hyppysissäni on ehdottomasti ergonomisesti parhaiten suunniteltu jalkaraspi ikinä!
Vitsi tuolla oli kätevää raspata, koska tuo taitettu muoto teki raspauksen aivan mielettömän helpoksi.
Miten tuollaista raspia ei ole aiemmin keksitty? Raspasin sitten oikealla tai vasemmalla kädellä jalkojen eri sivuista,
niin helppoa kuin nakki!





Tulipahan raikasta jälkeä!



Vasemmalla olevalla jalkakuorinnalla oli kätevää ensin kuoria jalat ja viimeistellä jalkavoiteella jossa on
ns.deodorantti mukana ja on hyvin miedon ja raikkaan tuoksuinen.
Tähänkin mietin kun olen aivan mahoton hajuneurootikko, että miksi en ole koskaan aiemmin ymmärtänyt käyttää ns. jalkadödöä?



Ihanan kermaiset jalkavoiteet joista mantelin tuoksuinen on oma suosikki. 



Lopullinen silaus Eucalyptys&Mint jalkasuihkeella jossa on erittäin raikas mintun ja eucalyptyksen tuoksu, on ihan mielettömän kiva tuote! Kyllä nyt kelpaa tallustella kesällä uutukaisissa kengissä ilman pelkoja katsooko kukaan yhtä kuivia jalkapohjia kuin tuo terassin lankku ja saatikka, että jalat tuoksahtaisivat.
Minä tykkään ja mieskin tuumi, 

että tätä voisi käyttää ennen golfkierrokselle menoa. 



Onko Oriflamelta suosikkeja tai onko kyseiset jalkatuotteet käytössä ja minkälaisia hoitorituaaleja sinä suoritat saadaksesi jalat kesäkuntoon?

Aurinkoa päivään!

Oriflame

Oriflame Feet Up

*Tuotteet saatu blogiin, kengät toki ostettu itse. 😉



61 thoughts on “Uudet kengät, jalat kesäkuntoon ja Oriflame!”

  • Oooh, ihanat sandaalit! Nyt tuli myös inspis, kiitos vain :), hoitaa jalat kuntoon. Olen pari jalkakylpyä tehnytkin aurinkoisella terassilla kuivattuja yrttejä käyttäen kun mulla on vielä niin paljon viimevuotisia yrttejä että ne pitää käyttää loppuun ja uuttaa pukkaa maasta koko ajan 🙂 Mutta mutta, millä konstilla sais vaivasenluut pois? Tehoaisiko Oriflame? 🙂

    • Ei taida vaivaisenluihin auttaa muu kuin operaatio? Mutta yrittkylpy kuulostaa aivan ihanalta, juhannustaikojakin voisi kenties tehdä. 🙁

  • Mun on pakko rasvata jalat joka ilta, tai mulle tulee heti hirveet röpelöt jalkoihin. Ja vaikka rasvaisikin niin silti tulee vähän, että nää mun jalat ei oo mitkään helppohoitoiset 😀 Mutta kuluneen talven kun otin haasteeksi rasvata ne oikeasti joka ilta niin nämä ovat nyt loistokunnossa. Välillä teen kuorintasukkahouidon myös niin ei tarvi raspailla. Ja lakkaahan on tietty oltava aina sekä sormen- että varpaankynsissä 🙂 Kivaa torstaita Tiia!♥

    • Voi hitsi siinäkö se taika onkin. Olen todella laiska rasvaamaan, mutta nyt on yöpöydällä Oriflamen voiteet ja siitä sitten rasvaa joka ilta jalkoihin ja sukat jalkaan. Kuorintasukat ei ole oma juttu, niissä tulee ahtaanpaikankammo. Niin kyllä kaunis lakka viimeistelee jalat myös. <3

      Kivaa sunnuntaita Emmi <3

  • Mitkä hempeät kuvat & sandaalit. Aika hauska on tehdä noita löytöjä omasta vaatehuoneestakin, itse löysin viime kesältä tai elokuun lopun alelöytönä tosi kivat bikinit! Ja luulin että pitää lähteä biksukaupoille mutta ei tartte! Jalkadödöä kyllä tarvitsen, kiitti tuotevinkistä!

  • Oiiii, mitkä ihanat sandaalit ☺☺ Ja tuo raspi näyttää tosi kätevältä.
    Joskus käyn ammatti ihmisen pakeilla, joka hoitaa jalat viimesen päälle. Väliaikkoina yritän raspata ja hoitaa omatoimisesti. Iän myötä jalaat on kuivat, vaikka onneksi ei halkeamia kantapäissä, ja onhan niitä pakko rasvata joka päivä ja tietysti käytän Oriflamen jalkarasvaa ☺ Tietysti varpaiden kynnet pitää olla kesällä punaaset ☺
    Ihanaa tätä päivää Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Tuo raspi on aivan megakätevä, paras millä olen raspannut!

      Ihanaa ihan parasta hemmottelua ja jälkeä tulee, kun ammattilainen hoitaa. Oriflamen jalkatuotteet olivatkin tosi hyviä, joten ei ihme, että käytät. 🙂

      Ihanaa päivää <3

  • Oi mitkä sandaalit – ihana karkkiväri! Minultakin tuppaa löytymään kaappien kätköistä "unohdettuja aarteita" ja yllätys on aina kiva juttu "koska mä nämä ostinkaan" -ilmeellä varustettuna 😀 Itselläni on pedikyyri ja jalkahoito tiedossa lauantai aamulle. Käyn säännöllisesti vaikka toki itsekin käytän jalkarasvoja ja -kylpyjä myös kotioloissa.

    Aurinkoa päivääsi 🙂

  • Vau, noi tuotteet pitäisi saada. Jalat menevät uskomattoman nopeasti huonoon kuntoon, karheaksi ym. Sandaalijalat täytyy olla tosiaan paremmin hoidettuja kuin talvisaapasjalat.. Vaikka ei varmaan haittaisi hoitaa jalkaparkoja talvellakaan vähän enemmän.. Mutta kauniisti lakatut kynnet ja pehmeät kantapäät ovat kauniit sandaaleissa. Pitääpä taas muistaa… 😀
    Nätit sandaalit, säitä odotellessa!

    • Hih samaa mietin, jospa jaksaisi hoitaa jalkoja ympäri vuoden, se voisi olla viisasta. 🙂

      Näin kyllä on, että kauniit jalat ja parempi mieli sandaaleillakin. 😉

  • Kesät täytyisi itse kunkin hoitaa kesäkuntoon. Kauniit sandaalit, mullakin Hilfigerin pinkit, mutta hieman eri malliset 🙂

  • Minullakin on pinkit flipflopit ja ihan lempparit! Kuiville kantapäille pitäisi todellakin tehdä jotain. On niin kauheat, että parempi piilotella villasukissa;)
    Kivaa loppuviikkoa♡

  • Ai niin, ne oli nuo sandaalit! Söpöt ja kyllä nyt tarttis tehä jaloille jotain. Pitää varata jalkahoito, niin sit hoito kotona on helpompaa:)

    • Hih no juuri nuo. Totta jos jalkahoidolla aloittaa, niin sitten on helppoa hoitaa. Minä kun en juuri koskaan käytä korkkareita, niin talven jälkeenkään ei jalat ole kovinkaan huonossa kunnossa eli täällä pärjätään ihan kotiavuin, mutta ammattilaisen tekemä jalkahoito on niin ihanaa. <3

  • Ihanat sandaalit. Itsekin pitää kaivaa sandaalit talvisäilytyksestä. Mulla on aikoinaan City-marketista ostetut sandaalit, joista tykkään aivan hirveästi. Mistään ei ole rikkoontuneet eikä sisäpohjassa kulumajälkiä. Ihme kengät, kun kestävät noin.
    Jalkojen raspaamisen olen saanut ujutettua ihanalle miehelleni. Tekee sen kuulema mielellään ja rasvaus vielä kaupan päälle. Mikäs sen mukavampaa, kun ojentaa jalat oman kullan hoidettavaksi.

    • Täälläkin on Cittarista sandaaleja ja Lidlistä ostettuja ja hyvin ovat pelittäneet! Ihanaa jos mies hoitaa homman, ei voisi olla parempaa <3

  • Voi, miten söpöset sandaalit. Nuo jalassa on ihana vastaanottaa kesä!
    Omiin jalkarituaaleihin kuuluu aina silloin tällöin käydä jalkahoidossa ja väliajat yritän hoitaa itse. Minullakin on tuo raspi, se on oiva väline. Ja Oriflamen jalkavoidetta käytän myös. Hyväksi myös havainnut.
    Kivaa torstaita!

    • Tuo raspi on aivan mahtava, todella ergonomisesti hyvin suunniteltu. Oriflamen jalkavoiteetkin vaikuttavat todella hyviltä ja jalkahoidot ovat ihanaa rentoutusta. Kivaa sunnuntaita Tuula <3

  • Ihanat sandaalit! Ja ihanan väriset!😍
    Kivalta vaikuttaa nuo Oriflamen tuotteet!
    Olen joka kevät käynyt jalkahoidossa. Tänä keväänä en ole vielä ehtinyt.
    Pitäis kyllä varata aika.
    Mukavaa torstai päivää!😊

  • Onpas pirtsakat sandaalit, ihanat! Kyllä jalat on meikäläiselläkin talven jäljiltä kamalassa kunnossa, kuka niitä kenkien ja sukkien alta muka näkisi, sitä jotenkin on talvella niin helppo unohtaa jalkojen hoitaminen, vaikka siinä ei oikeasti vaivaa olisi ja olo tulee hyväksi kun sen tekee. Meillä töissä on aina tuota Oriflamen tilausta tehty, itse en ole sieltä mitään tilaillut, mutta nyt on ehkä noita jalkajuttuja kokeiltava…

    • Juu tämä talvi meni jopa säärikarvoja ajelematta pitkään, että huhhuh. Juu ja nuo jalkatuotteet tuoksuukin tosi kivalle. 🙂 Iloa päivään <3

  • Ihanat pinkit.
    Viimeistään mattojen tarrauduttua kantapäihin on aloitettava raspaaminen =)

  • Aivan ihanat nuo sandaalit! Mä en varvassandaaleita voikaan käyttää, koska nää mun hirvittävät varpaat sais ihmiset voimaan pahoin :O :D!

    • No en usko, nää on taas näitä juttuja joita itse kokee. Täälläkin on varvaskammo kyllä, en mielellään niitä esittele. 😉

  • Silloin tällöin tulee raspattua (pitäisi kyllä useammin). Varpaankynnet on aina lakatut.
    Iltaisin käytän viilentävää jalkageeliä. Hyviltä tuotteilta kuulostavat nämäkin.
    Ihanaa iltaa Tiia!

  • Tosi ihanat sandaalit, ihan mun väriset 🙂 Nämä oli kaikki uusia tuotteita mulle. Omiin rutiineihin kuuluu jalkojen rasvaus aina suihkun jälkeen. 🙂

  • Mulla samanlaiset sandaalit, jalat vaan ei siinä kunnossa että kehtais käyttää. 🙂 Kiitos jalkojenhoito vinkistä. Jos vaikka sais sandaalit käyttöön. 🙂

  • Nyt kun jalat on kesäkunnossa, sä oot varmasti valmis PING Helsinkiin varvastossuissa 😉 Eikö niin?

  • Kesäkynnet varpaissakin on tosi jees :). Itse tykkään sokerikuorinnasta ja laiskana raspaamisesta Schollin pattereillä toimivilla.

    Nyyh, itse en voi käyttää tuollaisia varvassandaaleita, painavat varpaiden välistä inhottavasti 🙁

    • Hui sokerikuorinta, en niin ikinä rohkenisi, aijai.

      Tiedätkö en itsekään ennen voinut käyttää tuollaisia sandaaleja, mitähän on tapahtunut? Onkohan jalat jo kovettuneet niin kovin, etten vaan tunne enää mitään. Tätä olen kuule pohtinut ja pohtinut. .) <3

  • Ihan mun väriset kengät. Ite en vaan tykkää tuosta "remmistä" varpaiden välissä…sen takia en tuollaisia käytäkään.

    • Juu moni ei tykkää, enkä itse ennen, mutta en tiedä mitä on tapahtunut, kun ei ne paina lainkaan. Tehdäänkö nykyään laadukkaampia kenkiä vai onko jalat jo niin kovettuneet, hih en tiedä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud