Kinderjuustokakkua, ystäviä, meksikolaista ruokaa ja mitä tuli mokattua

Kinderjuustokakkua, ystäviä, meksikolaista ruokaa ja mitä tuli mokattua


Eilen oli kamuja ruokailemassa ja päätin kaiketi jollain tasolla ylittää itseni, sillä lähdin omasta mielestäni taikomaan monivaiheista Kinderjuustokakkua, jonka reseptin bongasin Kinuskikissan sivuilta. Lidlistä ostamani mikälie vatkain/monitoimikone kaivettiin esiin naftaliinin kuorruttamasta pahvilootasta. Ehkä jo nyt tulee rivien väleistä selväksi, etten pidä kakkujen leipomisesta juuri lainkaan ja se johtuu siitä, että niitä reseptejä pitää seurata niin huolella. 

Eilen mokasin juustokakkusen alkuvaiheessa jo ja unhoitin laittaa valkoiseen osaan valkosuklaat. Räiskäytin sitten juustokakun yläkerroksen ruskeaan osaan, sekä valkosuklaat ja maitosuklaat, tyyliin tulee mitä tulee. No mitä tuli sitten, tuli löysä valkoinen osa, joka ei hyytynyt edes viidessä tunnissa ilmeisesti valkosuklaan uupumisen takia ja ehkä liivatteitakin levisi hieman pöytiä pitkin… Yläosasta tuli täydellinen koostumukseltaan, mutta entäs maku sitten… Noh tuo valkoinen osa maistui aikalailla tuorejuustolle ja ei ollut omaan makuun. Kakku kyllä miltei kokonaisuudessaan meni parempiin suihin, mutta olin itseeni sen verran pettynyt, ettei se kakkukaan sitten ottanut maistuakseen. 

Meksikolainen ruokapuoli taas onnistui mallikkaasti, itsetehdyt tortillat, guacamole ja nachopelti maistui kaikille. Laitan tähän reseptit mukaan, sillä kyllä kotona leivotut tortillat ovat suusasulavampia, kuin kaupan pahvisemmat lättyset. Jossain voin minäkin siten hieman briljeerata, wou tein itse tortilloita. 😉 Tosin niiden tekeminen on helppoa kuin nakki. 

Guacamole: sitruunaa ja merisuolaa ja mielellään isoja avokado sattumia joukossa. Chili olisi yes, mutta eihän meidän vanhusten massut kestä. 

Nachopelti: Nachoja, jauhelihaa tacokastikkeella maustettuna, maissia ja cheddarjuustoraastetta ja uuniin. Päälle smetanaa, tuoretta korianteria, salsaa, kirsikkatomaatteja ja limeä puristettuna. 

Tortillaresepti, joka on alunperin Sunnuntain oma resepti ja ollut hallussani noin 20-vuotta. Tortillalettuja olen joskus paistellut ihan laittaen väliin mozzarellaa ja tomaattia ja milloin mitäkin. Reseptin ohjeesta pitäisi tulla 8 tortillaa, no ei meikäläisellä vaan, en taida olla hyvä kaulimisessakaan.. Nelinkertaistin eilen reseptin ja tortilloja syntyi kaikkiaan 18 kappaletta nelinkertaisella reseptillä! Arvaatte varmaan, että jo kaksi tortillalettusta täytteineen täyttää vatsan kuin vatsan. 

Tortillat: 3,5dl vehnäjauhoja, 1/2 tl suolaa, 1dl lämmintä vettä, 1/2dl juoksevaa margariinia ja humps siinäpä se. Paistoin paistinpannulla, puolet öljyä ja puolet juoksevaa margariinia.

Onneksi ruokaa jäi ja tänäänkin on meillä tortillapäivä. Millä siellä on herkuteltu viikonloppuna, olisiko jakaa jotain  hyviä meksikolaisia ruokavinkkejä lisää, vaikka joku herkullinen täyte? Ihanaa sunnuntaita kaikille. <3




48 thoughts on “Kinderjuustokakkua, ystäviä, meksikolaista ruokaa ja mitä tuli mokattua”

  • Näyttääpä ihanalta! Kiitos tortillaohjeesta: ne kaupan lättyset maistuu kyllä aivan pahvilta ja me kyllä kokeillaan noita paistaa seuraavan kerran itse 🙂 Nachopelti on myös meidän perheen suosikki mutta täytyypä kokeilla maustaa sitä ensi kertalla korianterilla 🙂 Ja hei, Kinderkakku näyttää hyvältä ja varmasti maistui hyvälle eli elä tunne mitään harmitusta siitä 🙂 Ihanaa sunnuntaita!

    • Korianteri tuo kyllä hyvän twisting nachopeltiin ja muutenkin meksikolaiseen ruokaan suosittelen tekemään itse tortillalettuja, tulee todella hyviä ja paljon ruokaisampaa. :)ihanaa uutta viikkoa <3

  • Vitsi, että tuli nälkä, kun luin tän postauksen! Ihanaa herkkupäivää muru! Täällä sataa kaatamalla, joten kannattaa ottaa rennosti – niin kuin minä aina 😃😄

  • Nam mitä kuvia! 😛 Ei ne kakut mullakaan aina onnistu.. mut näitä ajattelin kyllä kokeilla! Erityisesti nachopelti vois olla miehen makuun aika täydellistä 😀 IHanaa sunnuntaita! <3

    • Ehdottomasti nachopeltiä tekemään ja kakut ovat kyllä haastavia, niissä pitää noudattaa niin tarkkaan reseptiä. kivaa uutta viikkoa <3Terhi

  • Herkkuja, herkkuja. Tuo kakku näytäisi ihan sulavan suussa ja tortillareseptin kirjoitan kyllä ylös.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

  • Siis WOW mikä kotikokki – täytyy myöntää, et mä turvaudun pääsääntöisesti niihin kaupasta ostettaviin lättyihin! Ihan täydellinen menu teillä, ja mitäs siitä kakusta, jos se kuitenkin maistui vieraille! Itse tykkään täytteenä raikkaasta lohi-cevichestä, johon tulee raakaa lohta, sitruunan mehua, pieniä tomaattilohkoja, valkosipulinkynsi, korianteria ja mustapippuria. Maistuu hyvältä tacoissa : ) Loistavaa päivää, me lähdetään koko perhe paikalliseen Bistro Omatiin blinibrunssille!

    • Juu kyllähän se kakku meni, se on pääasia. Hei Hei kiitos mahtavasta uudesta resepti täytteestä tortilloihin aiotaan kokeilla ehdottomast. Löysin myös tuosta tortillareseptin vierestä myöd katkarapureseptin, sitäkin pitäisi kokea liian usein tekee lihasta ja kanasta. kivaa uutta viikkoa Heli <3

  • ,) tuttua tuo kakunleipominen…minäkin meinaan aina lukea vain joka toisen rivin ohjeesta ja nekin väännän oman mielen mukaisiksi…
    Nachopelti oli meillä perjantaina tarjolla ja bravuurini on burritot kaktis täytteellä….täytyskin taas tehdä 😉
    Mukavaa sunnuntaita <3 ja hieno tuo kakku on!!!!

    • Mitä Mitä kaktisreseptistä haluan kuulla enemmän! Toivottavasti löytyy sinun blogistasi tai pitää laittaa yksityisviestiä. herkullista uutta viikkoa Satu <3

  • Meillä tortillat syödään usein naudanliha suikaleiden tai broilerin filesuikaleiden kanssa.
    Ihanalta näyttää tarjottavat ja itsetehdyt lmtortillaletut on aina niin herkullisia.
    Mukavaa sunnuntaita Tiia ❤️

  • Minä kun en koskaan leivo, niin nostan hattua, että kaivoit pahvilootan sisällön esille;) Ja sait paljon aikaiseksi. Herkulliselta näyttää<3 Syömispuoli sujuu minulta paljon luontevammin kuin tekemispuoli;) 🙂
    Ihanaa sunnuntaita:)

  • Hyvältä näyttää! Ja mitä tuohon sinun unohdukseen tulee, tutulta kuulostaa. Olenkin todennut parhaaksi aloittaa reseptien etsinnän sillä missä lukee sana HELPPO ja seuraavaksi katson raaka-aineiden määrän. Mitä vähemmän, sitä korkeammalla prosentilla onnistuu. 😀 Ihanaa sunnuntain jatkoa Tiia! <3

  • Oli niin hyvän näköistä kakkua, että meni reseptin haekemiseksi. Löysin muutaman ohjeen. Tuo koristelu on sulla kyllä upea. Pitää itsekin noin kokeilla.
    Lasagnea tein meille tänään ja on nyt uunissa.
    Tortilloja en ole ikinä kokeillut. Pitänee kokeilla niitäkin joskus.
    Rentoa sunnuntaita sinulle
    >Leena

    • Kiitos niin paljon Leena ja omasta mielestä tuo päällinen olikin parasta kakussa.Lasagne on myös kyllä meidän herkkuruokaa ja siihenkin voi laittaa vaikka minkälaisia täytteitä. ihanaa uutta viikkoa Leena <3

  • Täällä toinen joka ei tykkää tehdä ohjeiden mukaan. En muista milloin olisin ohjeesta tehnyt ja senkin varmaan silloinkin ihan omiani soveltaen. 😀 Ihanat herkut oot kyllä jaksanut loihtia. 🙂

    Mukavaa sunnuntai-iltaa <3

    • Joo en minäkään en tykkää tehdä ohjeiden mukaan ja normaalisti aina vähän sävellän ripaus sinne ripaus tänne ja nyt sitten ihan tapahtui unohdus ja kakusta tuli hieman omituinen. oikein ihanaa uutta viikkoa Soili <3

    • Kannattaa kokeilla niiden kanssa ei voi epäonnistua, taikinasta tulee helposti sellainen täydellinen eikä tartu ja paistuu hetkessä. kivaa uutta viikkoa Mira <3

  • Ihanan näköinen kakku ja taatusi olisi maistunut ainakin tälle herkkusuulle. Myös nachopelti houkuttelee ja itse tehdyt tortillat. Joskus parikymmentä vuotta sitten ystäväni paisteli aina itse tortilloja. Ohjeenkin sain, mutta olen hävittänyt sen, joten tuota sinun ohjettasi voisi testailla.
    Ihanaa alkavaa viikkoa<3

  • Kiitti reseptistä, pitääkin seuraavan kerran kokeilla tehdä itse noita lettuja 🙂

    Voi pojat mikä kakku! Kuola valui suupielestä 😀

    • Kakku oli kyllä aikamoinen.Kiva jos otit tortillareseptin talteen, niistä tulee tosi hyviä,kannattaa kokeilla. mukavaa uutta viikkoa Marina. <3

  • Nyt ei voi muuta laulaa kuin, että "oi jospa oisin saanut olla muuuukaaaanaaaa", niin makoisan näköisiä herkkuja oot Tiia valamistanu ☺
    Tuota Sun kakkua syön täälä silimilläni ☺☺
    Tortillapohjia en oo koskaan ite teheny, mutta varmasti ne on parempia kuin kaupan.
    Meillä yx päivä löytyi kaapin kätköistä kaupan kakkupohja, tosin se oli täysin kuivanut ja meinasin heittää sen pois, mutta sitten tuli älyn väläys ja kurkistin jääkaapin kätköihin, löytyisikö mitään värkkiä juustokakkuun. Ja löytyihän vajaa kahden desin kermapurkki, smetanaa, suklaatuorejuustoa. Ei muutakuin jäätelökauhalla painelmaan korpuksi kuivanu kakkupohja muruuksi, voi sulaksi, liivakot likohon, vispilä töihin ja niin vain tuli juustokakku ja poikaystävän kans se on syöty tasapaloohin ☺

    Kiitos Tiia kommenteistasi blogiini ♥
    Ihanaa alkavaa viikkoa Ystäväin ♥♥♥

    • Olet ihana ja olisitpa ollut mukana. Vai olet oikean juustokakun tehnyt, nsmam. Niin se kuulee on että mitään ei kannata heittää pois, vaan käyttää mielikuvitusta, niimn keksii vaikka mitä ihanaa herkkua. Hyvältä kuulostaa,juuri ihanalta ja tasapalat eli kristillinen tasajako se olla pitää. oikein ihanaa uutta viikkoa sinulle ystäväin. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud