Näetkö mielikuvitushahmoja?
Jokainen varmaan muistaa lapsuudestaan ihmetyksen taidon. Miten saattoi köllötellä nurmikolla ja ihastella, miten pumpulipilvistä muodostui erilaisia eläinhahmoja, kukkasia ja mitä mielikuvituksellisimpia rakennelmia.
Jossain kohden taivaalle kurkottelu ja kaiken ihmettely lakkaa. Tulee murrosikä ja nuori käpertyy omaan koloonsa. Syntyy aikuisuus, kiire ja aniharvoin tulee pysähdyttyä ja oikein katsottua taivasta pitkään ja ihmetellen. Lapsuuden taitekohta onkin, uskon menetys joulupukkiin ja hammaskeijuun ja taikaolentojen näkemiseen, siellä missä niitä ei ole vai onko?
Onko tuo taitekohta siirtymäriitti todellisuuteen vai luopuminen jostain satumaisesta. Onko lapsuuden mielikuvitusolennot pään sisäistä leikkiä vai jäänne jostain ihmeellisestä ja taianomaisesta, josta me olemme saaneet alkumme?
Jäin eilen miettimään näitä asioita aamusuihkussa, kun näin lasimosaiikkiseinässämme suden hahmon. Olen aiemmin nähnyt myös pellen, Totoron ja myös Alienin hahmot ja hahmojen ympärille olisi voinut suoraan piirtää hahmot todeksi.
Kun poistun suihkusta arjen oravanpyörään, en katsele taivaalle ja näe siellä ”pilviolentoja”. Näen toki joskus kauniin sään, auringonlaskun, kukkasia, mutta monesti unohdan nekin, ihminen tulee sokeaksi omalle kauniille arjelle.
Olen iloinnut suihkussa nähdessäni lasitiileen piirtyviä hahmoja siksi, että en ole kadottanut täysin lapsuuden liekkiäni. En ole Peter Pan, ikuisesti lapsuuteen tarrautuva aikuinen, mutta näen satumaisia asioita niille ollessa tilausta, silloin kun minulla on aikaa pysähtyä.
Kaikesta tästä tuli mieleen, miten lapsuuden mielikuvitus on rajaton ja miten tuohon rajattomuuden kulmaan haluaisin ajoittain tarrautua ihan pienesti kiinni. Miten hienoja lahjoja mielikuvitus ja heittäytyminen on ja miten surullista on kulkea laput silmillä läpi elämän, näkemättä kaikkea kaunista mitä eteensä näyttäytyy.
Elämä on ihmeellistä ja taianomaista ja haluan pitää kaikesta kauniista kiinni. Joten anonyymillekin aurinkoisia terveisiä, jos olet huolissani alkoholinkäytöstäni, ei kaikki ei ole sitä miltä päälle näyttää ja kauniissa skumppalaseissani on 99% aina alkoholiton vaihtoehto tai limua, mutta miksi en voisi kippistellä kauniilla laseilla, kuten lapsetkin pitävät hienoja teekutsujaan, elämä on liian ihanaa synkistelyyn ja kauneutta on kaikkialla. <3
Miten siellä, muodostaako pilvet teille vielä erilaisia olentoja tai lasimosaikkiin piirtyvä höyry? Suretteko tietynlaista lapsuuden menetystä, sitä hetkeä, kun tietoisuus itsestä aukenee, muiden miellyttäminen alkaa ja on aika opetella aikuisten pelit ja valkoiset valheet. Lapsuuden loppu, on myös aidon rehtiyden loppu.
Pidetään tietystä pienestä lapsuuden minämme syrjästä kiinni, koska se voi avata meille ihmeellisen maailman, myös kaiken rumankin keskellä, haaveillaan ja unelmoidaan. Kaunista perjantaita kaikille. <3
*Ylimpänä kuvassa oleva drinkki, on mansikkasmoothie 😉
