Treffipub ja Aurinkolahti

Treffipub ja Aurinkolahti

Eilen oli taasen pikkuserkkutärskyt ja jo toistamiseen kävimme Treffipubissa herkuttelemassa ja tällä kertaa brunssilla. Treffipubissa on erinomainen ruoka ja puuhiiligrillissä paistetut hampurilaispihvit hakevat vertaistaan. Lisäksi koskaan ei ole täydellisen samanlaista brunssia, eikö laitakin haluamaan kokeilemaan monen monet brunssit Treffipubissa. Brunssin teemat vaihtuvat 5-viikon välein, mutta tosiaan yksikään brunssi ei ole identtinen toistensa kanssa. Jos menette, muistakaa varata pöytä, muutamaa päivää ennen varatessamme, ensimmäinen kattaus oli jo täynnä ja niin tuli kyllä se meidänkin kattaus ihan täyteen. 

Olen kerran aiemmin ollu italialaisella brunssilla Treffipubissa ja eilen nautiskelimme New York brunssin ja voi suorastaan itku sentään, miten kaikki oli niin hyvää. Brunssi oli tulvillaan erilaisia antipastoja ja herkkuja ja lisäksi sai koota oman hampurilaisen. Jälkkärinä hedelmiä, juustokakkua ja mustikkapannukakkuja ja kinuskijädeä. Olin maltillinen ja jätin croissantit syömättä ja hampparinkin söin ilman sämpylää, mutta myönnän maistoin hieman jälkkäreitä ja kyllä kannatti, juustokakku oli kuin silkkaa unelmaa. Kurkin brunsseja eteenpäin, niin 30.7 on välimerellinen brunssi ja ooh 6.8 kiehtoisi kyllä venäläinen brunssi kovasti, miehen kanssa jo sovimmekin, että sinne mennään. 🙂

Eilinen New York brunssi: Fly away and enjoy the taste of New York!


Persikkajääteetä & tuoremehua (M,G)
Croissanteja, tuorejuustoa, kylmäsavulohta, marinoitua punasipulia & kaprista (L)
Caesar-salaattia (L,G)
Paahdettua bataattia, hasselpähkinää, pinaattia & chiliä (M,G)
Pastramilohta, rucolaa & limeaiolia (M,G)
Club sandwich; kananrintaa, vuohenjuustokreemiä & pekonia (L)
Leikkeleitä, salamia, parmankinkkua & provolonejuustoa (L,G)
Katkarapu-avokadosalaattia (M,G)

Make your own burgers:
Kanniston leipomon burgersämpylöitä (L)
Grillattuja häränlihapihvejä & cheddarjuustoa (L,G)
Pihvitomaattia & pikkelikurkkuja (M,G)
Ranskalaisia, savumajoneesia & chilikastiketta (M,G)

Pannukakkua, jäätelöä & mustikkahilloa (L)
New York -style cheese cake (L)
Tuoreita hedelmiä (M,G)

Brunssin kattaukset klo 10-11.30, 12-13.30, 14-15.30
Hinta aikuisilta 25€


Välimerellinen brunssi: Aurinkoa ja ihania makuja!


Ciabattaa, foccaciaa, hummusta & balsamicoa (M)
Kreetan salaattia: tomaattia, kurkkua, fetaa, paahdettua paprikaa & kapriksia (L,G)
Tabbouleh-salaattia: bulguria, kirsikkatomaatteja, persiljaa & punasipulia (M)
Mezelajitelma: viininlehtikääryleitä, oliiveja, munakoisoa, halloumijuustoa & kananmunaa (L,G)
Varhaisperunasalaattia, herneitä & tsatsikia(L,G)
Sitruspaahdettua lohta & aiolia (M,G)
Mustekala-mustariisisalaattia (M,G)
Grillattuja kanavartaita & chilijogurttia (L,G)
Grillattua merguez-makkaraa & korianterisinappia (L,G)
Souvlaki-vartaita karitsalla & tummalla kantarellikastikkeella (M,G)
Munakoisoa Melanzane (L,G)

Appelsiini panna cotta (L)
Manteli-pistaasikakkua & ruusuvaahtoa (L,G)
Jogurttijäätelöä & tuoreita marjoja (VL,G)

Brunssin kattaukset klo 10-11.30, 12-13.30, 14-15.30
Hinta aikuisilta 25€


Venäläinen brunssi: Tämä on sitä hunajata, hunajata, hunajata sulle! 


Ruisleipää, rieskaa & kirnuvoita (L)
Härkäpelmenejä & tummaa lihalientä (L,G) 
Suolakurkkua, smetanaa & hunajaa (L,G) 
Silakkaa à la Russe, kanamunaa, punajuurta & sipulia (M,G) Vodkagraavattua lohta & tartarkastiketta (M,G)
Tattaripannukakkua, mätiä, sienisalaattia & punasipulihilloketta (L) Hirssisalaattia & pikkelöityjä kesäkasviksia (M,G)
Hatsapurileipää & hapatettua juustoa (VL)
Venäläinen lihalajitelma, villisikapateeta, suolakinkkua, meetvurstia & punaherukkahilloa (M,G)
Karitsaa saslik (ШАШЛЫК), vartaassa grillattua karitsanpaistia & muhennettuja kantarellejä (L)
Voissa paahdettuja juureksia (L,G)

Charlotte russe -kakkua, vadelmaa, kermaa & kääretorttua (VL,G) Jääpuolukoita & kuumaa kinuskia (L,G)
Persikka­rahkapiirakkaa (VL)

Brunssin kattaukset klo 10-11.30, 12-13.30, 14-15.30
Hinta aikuisilta 25€

Treffipub brunssitiedot poimittu heidän Facebook sivuiltaan, kannattaa käydä tykkäilemässä, niin pysyy brunsseista ajan tasalla. Noin muuten kannattaa Treffipubin hampurilainenkin käydä katsastamassa. Treffipubihan sijaitsee Herttoniemen metroasemaa vastapäätä. Ihan siis omaksi iloksi mainostan, koska on löytynyt niin hyvää ruokaa tarjoava ravintola ja omalla kustannuksella on myös joka kerta Treffipubissa ruoka nautittu.

Pikkuserkkujen kanssa kävimme eilen sulattelemassa ruokaa Aurinkolahdessa ja on kyllä huikean hieno paikka, niin lähellä Helsingin keskustaa ja metroyhteyksien päässä. Lokit liitelivät aika räväkkään päiden yllä, joten sain napattua lähikontaktikuvankin lokista. Tuli kyllä mieleen ensimmäinen työviikko Porvoon Osuuspankissa, kun lokki kakki päälle aamusella matkallani töihin. Hih siellä sitten läikkäisillä vaatteilla coolina uutena työntekijäni. Silti lokit kertovat meren läheisyydestä ja lokeissa on sitä jotain, rakastan jopa lokkien kirkunaa. Ai niin pikkuserkkuni Chilisitruunan ruokablogia voi halutessaan kurkkia täältä .

Ehdimme muuten eilen käydä muutaman minuutin vierailulla Fazerin vierailukeskuksessa ja sieltä lähti matkaan tuo länkkäriteemainen uusi Muumipurkki ja oivalsin samalla, että hei minultahan uupuu sarjasta se edellinen purkki!

Eilen oli niin kiva päivä pikkuserkkujen kanssa, vaikka päivää siivitti Osku-kissan oudohko käyttäytyminen. Osku hyökkäsi muutaman kerran mustasukkaisuusdraaman siivittämänä Samun kimppuun ja oikein mourusi menemään. Aina lempeä Osku ei ole koskaan aiemmin tehnyt moista, saattanut joskus ilmaan hutkia varoittaakseen, mutta nyt oli ihan miltei tosi kyseessä, paitsi vieläkään ei Osku kyllä Samua satuttanut, karva vaan pöllysi. Samuhan tästä kaikesta on hyvin järkyttynyt ja pyrkii syliin kovasti. Taitaa Oskulla olla pientä dementian poikasta tai sitten se Onnin poismeno, vaan on muuttanut persoonaa, koska siitä lähtien Osku on ollut hieman outo.

Mukavaa maanantaita kaikille ja me tyttöjen kanssa menemme pilvistä päivää pakoon leffaan. 🙂

Related Posts

Punaiset paljetti Uggit liikenteessä ja mukihulluutta!

Punaiset paljetti Uggit liikenteessä ja mukihulluutta!

Eilinen aamukahvihetki siivitti ystävän kanssa Helsinkipäivään. <3 Suuntana oli Kluuvin Cafe Fazerin brunssi. Brunssi oli erinomainen,vaikka pidän brunsseista, jotka eivät ole ihan näin aamupalamaisia.Kaikki oli erityisen hyvää, parhaat ja rapeat sulhaspiirakat mitä olen maistanut, skagen, letut, kakut, konvehdit. Eilen vaan vaivasi jokin ongelma, enkä saanut alas […]

Elämäntaparemppa riistäytyi muutamaksi päiväksi aivan käsistä! Mitä rempalle kuuluu?

Elämäntaparemppa riistäytyi tasan viikko sitten aivan käsistä. Viikko sitten perjantaina teki valtaisasti mieli hampparia ja pirtelöä, no niitä tietenkin sitten. Viikko sitten  lauantaina taasen olimme ystävien luona kylässä ja siellä notkui pöydät herkkuja pullollaan. Selittelin lämpimikseni remppaa, että kyllähän sitä näin kylässä, matkoilla, tapahtumissa jne. […]



18 thoughts on “Treffipub ja Aurinkolahti”

  • Voi Osku-raukkaa, varmasti kissakaveria kaipaa. Kiva lukea ruokapostauksiasi, vaikka sinne saakka ei lähimain olla tulossa. On täältä Oulusta sen verran matkaa;) ja toissaviikolla käytiin lomareissulla Hesassa. On sinulla ihania muumimukeja. Mukavaa heinäkuun jatkoa! Sari

    • Osku on kyllä hieman hämillään Onnin poismenosta ja en tiedä miten pää sekoaa sitten, jos tulee uusi kisu, voih..

      Noh eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Oulustakin saakka Treffipubiin, ihmeitäkin voi sattua.

      Ihanaa tiistaita Sari <3

  • Mä olen käynyt Treffissä eteläamerikkalaisella grillibrunssilla, jollain aasialaisella brunssilla, sun kanssa en muista olikohan se tuo italialainen ja tiramisut :-P? Nyt missasin tän Nycin ja missaan sen venäläisenkin, argh! Onnelliset kun pääsette, saat sit makustella mulle kaikki ne tarjottavat 😀 Ollaan Tallinnassa just silloin venäläisen aikaan. Ehdottomasti täytyisi pian päästä taas Treffiin ja treffaileen sua <3

    • Oli se oli se italialainen ja se Tiramisu, om miten hyvää. No vähän sitä mietin tuossa just, että jos oisitte tulleet meidän kanssa Treffiin. Pitäisikö ottaa tämä asiaksi ja sopia puoliväliin treffit sinne. 🙂

      Elokuussa treffataan, sitten tuun stadiin <3

      Muiskuja ja ikävä on Ninski, otetaan sitten heti useammat treffit peräkanaa. <3

    • Ihan mieletön ja paikka todellakin kulkee ruoka edellä, eli on mielettömän hyvää. Loistavaa ja kiitos vinkistä, hyviä ravintolavinkkejä otetaan aina ilolla vastaan. 🙂

      Ihanaa viikkoa Kristiina <3

  • Hieno kokoelma muumimukeja sinulla. Ehkä Osku kaipaa Onnia. Pannaanpa Treffipub korvan taa. Joskus harvoin, kun on Hesaan asiaa, voisi rikkoa rutiineja.

    • Kiitos Kirsti ja arvaas mitä, Muumit on tyttärien, kummit ja mummit ovat keräilleet niitä tytöille vauvasta ja toki minäkin iskenyt sormeni keräilyyn. 😉

      Suosittelen sydämestäni Treffipubia, miljöö on pubimainen, mutta ruoka on paratiisista. <3

      Ihanaa ja aurinkoista viikkoa Kirsti <3

    • No nyt kyllä sinne vaikka hei tämän vuoden puolella? Siellä on kyllä tosi hyvä ruoka ja ne hampparit tai brunssit, ooh. Pirtelöitä suosittelen myöskin. 🙂

      Kivaa viikkoa Rva Kepponen <3

  • Voi Osku!
    Mutta, teillä ollut mukava tapaaminen pikkuserkusten kanssa ja oi mitkä tarjottavat.
    Aurinkoista viikkoa!

    • On mahtavaa, että pikkuserkkujen kanssa olemme löytäneet toisemme n. pari vuotta sitten ja nyt meillä on säännöllisesti treffejä, joihin toki aina liittyy hyvä ruoka. 😉

      Kaunista päivää Kaisa <3

  • Ihania tuollaiset treffit ja voi mitä herkkuja tuolla Treffipubissa onkaan tarjolla!! Ehdottomasti käytävä jos siellä päin liikkuu näytti niin hyvältä:) Mukavaa alkanutta vkoa sinne ja hauskaa leffailua teille tytöille♥

    • Suosittelen todellakin, joka kerta olen saanut siellä aivan mielettömän hyvää ruokaa. <3 Kiitos oli ihan huippuleffat ja tänään siivoskellaan.

      Kivaa tiistaita Päde <3

    • Eikö mieletön, ensin meinaan oli ihan muita suunnitelmia, mutta kun bongattiin tuo New York brunssi, niin se oli siinä. 🙂 Kiitos kovasti ja eikä edes kakkinut päähän, hih.

      Kaunista viikkoa Outi <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud