Ravintola Rantapuisto Bliniviikot!

Ravintola Rantapuisto Bliniviikot!

Perjantaina kävimme mieheni kanssa nauttimassa Ravintola Rantapuiston blinibuffasta. En ole hirmuisen montaa kertaa itse blinejä syönyt, vaikka kotona olenkin tehnyt latvian pannukakku ohjeella pannukakkuversioita mädin ym. kalaherkun kanssa. Mutta eipä ole aidon blinin voittanutta ja ne kaikki poro-ja lohimousset, sienisalaatti, mätimousse, skagen eli katkarapukastike ja erikseen kirjolohen mäti sipulihakkeineen ja smetanan kera, niin aah. 

Ravintola Rantapuistohan sijaitsee Hotel Rantapuiston tiloissa Vuosaaren rannassa ja entisissä nostalgisissa SYP:n koulutustiloissa. Vaikka itse olin nuorena KOP:ssa töissä Aleksanterin kadulla Helsingin keskustassa, hyvä ystäväni oli taasen vastapäätä SYP:ssä ja muistan hyvin, kun hän lähti aina koulutukseen Vuosaareen ja minä taasen nykyisen Långvikin tiloihin silloisen KOP:n koulutuskeskukseen. Eli historian havinaa on näissä paikoissa ja tunnelma nostalgisen 60-70-lukulainen, mutta silti kauniisti remontoituna nykyaikaan, vanhaa kunnioittaen.

Blinit tosiaan olivat esimerkillisen hyviä ja ainoa mikä harmitti oli, etten jaksanut kahta bliniä enempää. Koska kuitenkin jälkiruokamaha on ihan oma lukunsa, jaksoin nautiskella peräti 5kpl mini Pavlovaa ja joissa oli täydellisen tahmea sisus eli just eikä melkein. Pavlovathan eivät paina mitään, heh joten niitähän voi syödä kymmenittäin. 😉

Olipa kiva aloitus viime viikonlopulle, aloittaa tunnelmallisessa ja jotenkin rauhoittavassa miljöössä, herkutellen blinejä ja pavlovaa. Muuten punainen drinkki oli tilaamani alkoholiton drinkki. Juon yleensä aina colaa tai jos on vaikka kuusenkerkkäskumppaa tai pommacia tarjolla, mutta tämän olin jo miettinyt etukäteen, että nyt tilaan itselleni alkoholittoman drinkin, koska on siinä drinkin ulkonäössä jo ihan extrafiilistä. Alkoholittomia drinkkejä tosiaan en muista ikinä tilata, mutta olkoon tulevaisuudessa ravintolatieni alkoholittomien drinkkien siivittämä ja väistyköön ikuinen Pommac ja cola ja juotakoon niitä kotona. 

Pidätkö blineistä ja mikä on lempitäyte blinien kanssa ja entäs pavlova? Onko Ravintola tai Hotel Rantapuisto teille tuttu paikka? Suosittelen, sillä miljöö meren rannalla ja se 60-70-kivasti säilytetty henki, siinä on sitä jotakin. 
Ihanaa maanantaita kaikille ja herkullista sellaista ja kiitos Ravintola Rantapuistolle, kun kutsuitte blogini aveceineen nauttimaan herkullisista blineistä. <3




42 thoughts on “Ravintola Rantapuisto Bliniviikot!”

  • Kiva ruokapostaus!
    Pidän blineistä, kyllä, vaan täytyisi kehitellä joku LCHF-versio niistä, jotta voisimme mieheni kanssa herkutella. 🙂
    Mitä pavlovaan tulee, niin se on suurinta herkkuani, suklaahipuilla lisättynä! Aah.. voisin syödä sitä vaikka kuin lempparikahvilassani. 🙂 <3 Itsekin aion kokeilla tehdä sitä karppina, jos vaan löydän hyvän ohjeen.
    Mukavaa, aurinkoista viikkoa Tiia!

    • Pavlova on niin hyvää ja täytteenä mikä vaan, kaikki käy. Voisiko blinejäkin tehdä jollain tietyllä psyllisjauholla? Ei tulisi tattarinmakua, mutta ajaisi jotenkin saman asian.

      Ihanaa ja aurinkoista tiistaita Thea Ester <3

  • Viime talven yöpymsen yhteydessä söimme blinejä Rantapuistossa. Niin hyviä!

    Pavlova on meillä juhannusherkku. Teen aina ison pavlovan maalla juhannuksena, se syödään appivanhempien, kälyn perheen ja juhannusta juhlimaan tulleen ystäväperheen kanssa. Ihan parasta, jos ensimmäiset kotimaiset mansikat ovat jo kypsyneet, mutta on pavlovaa nautittu aprikoosien ja nektariinienkin kanssa.

    • Hei nyt muistankin, te söitte silloin blinejä Rantapuistossa <3

      Ihana juhannuksena juuri tai noh mioin vaan. 🙂 Mansioiden kanssa ihaninta, mutta monesti teen mintunlehdillä ja mangolla eli kaikki käy.

      Ihanaa tiistaita Tuuli <3

  • Blinejä ei tule useinkaan syötyä, mutta mätiä aina laivalla buffetissa ja toisinaan myös kotona.
    Mukavaa viikon alkua sinulle Tiia <3

  • Blinit ovat kyllä ihan ehdottomia tähän aikaan vuodesta! Niin kuin myös Runebergin tortut, laskiaispullat, pannukakut… Ihan kamala syöpöttelykuukausi tämä helmikuu, onneksi on sentään lyhyt kuukausi! 🙂 Ainakin Kappelin ja Lasipalatsin blinejä on tullut maisteltua, ja itsekin tein jonain vuonna tehdä täällä vierailla mailla paikallisille eksootteisena herkkuna. Oikein mukavaa talvista päivää (meilläkin satoi aamulla lunta)!

    • Hih just kun ollaan selvitty joulusta. 😉
      Kappelin blinejä haluan joskus testailla myöskin. 🙂

      Ihanaa päivää ja luntahan täällä taas sataa. 🙂

  • Rakastan blinejä. Ja ihan perinteisillä lisäkkeillä tulee hyvää. Ongelma tosiaan on, ettei blinejä jaksa kovin montaa syödä kerralla.
    Pavlovaa en muista koskaan syöneeni. Mutta macaronsit, Britta-kakku…ahh! Eli marenkiherkut uppoaa kyllä.

    Pirteitä pakkaspäiviä!

    T: Minna

    • Oijoi mutta kun tykkäät marengistä selvästi, niin kannattaa kokeilla ja tehdä vaikka itse Pavlovaa, helppoa kuin nakki.

      Ihanaa tiistaita Minna <3

  • En edes muista koska olisin blinejä syönyt:) Kuvat oli niin herkullisia, ihana tuollainen viikonlopun aloitus❤

  • Olen ihan hulluna blineihin! Tykkään tehdä taikinan pitkän kaavan mukaan hiivalla ja tattarijauhoilla ja pitkään kohotettuna, mutta paistan ne sitten pikkublineiksi ohukaispannussa. Löytyy kyllä sellainen aito blinipannukin, mutta sitten niistä tulee liian isoja ja paksuja, eihän niitä jaksa syödä kuin sen 1 tai 2. Minikokoisina saa maistella kaikkia mahdollisia täytteitä. Oma suosikki täytteistä on kuitenkin se klassinen smetana-punasipuli-kirjolohenmäti! Ja aina on tilaa useammalle enkelin kevyelle pavlovalle, joissa ihan mieletön täyte on sellainen passionhedelmämousse ; )

    • Oih mahtaa maistua hyvälle. 🙂 Ihan niin totta, tosin otin myös kaikkia täytteitä ja jaoin niitä sitten suupaloihin. 🙂
      Aina on tilaa Pavlovalle ja tuo passionhedelmämousse kuulostaa aivan ihanalta.

      Ihanaa tiistaita Heli <3

  • Blinit on aivan sikähyviä. Olen joskus päässyt niitä syömään vieläpä oikein hienoon ravintolaan ja kyllä oli upea kokemus. Ehkä vielä joskus koen sellaisen, jos hyvin käy:) Käyn melko harvoin ravintoloissa.
    Ihanaa talviviikkoa<3

    • Oijoi kuulostaa ihanalta ja nämä Rantapuiston olivat fantastisia ja mitkä täytteet. Toivottavasti pääset uudemman kerran. Ihanaa tiistaita Sari <3

  • Tykkään tosi paljon blineistä mädin, suolakurkun, punasipulin ja smetanan kanssa. Pavlova maistuu myös, vaikka en ole hirveästi makean perään. Minä olisin varmasti ahmaissut suureen suuhuni 6 bliniä ja yhden pavlovan. Ihanasti teidän viikonloppu alkoi.

    • Niin minäkin ja rakastan myös skagenia ja sienisalaattia. 🙂 Ihana sinä, voin vannoa, ette olisi jaksanut, blinit ne vaan on niin täyttäviä. <3

      Ihanaa tiistaita Marja <3

  • No ei ole tuttu paikka, muutoin kuin sinun teksteistä:) Kuulosta hyvälle, vaikka en blinejä syökään tai kun ensitä mätiä syö, niin eipä ole tullut muutenkaan tutuksi:) Jälkkärit olisi varmasti maistuneet mulle kanssa:) Olet kertonut niin kivasti paikasta, että pitää varmasti joskus mennä kokeilemaan:)

    • Uskonpa vaan, että tykkäisit Rantapuistosta ja ei teiltä kauaa ajaisi sinne, kuten ei tosin meiltäkään. 🙂 Paikka on mielestäni nostalginen ja ihana ja se meren läheisys ja se 60-luvun lopulla rakennettu paikka, lämmin suositus.
      Ihanaa tiistaita M <3

  • Pavlovaa ajattelin tehdä viikonloppuna. Nolona myönnän, että en ole koskaan maistanut blinejä, joten en osaa sanoa, minkä kanssa niitä mieluiten nauttisin.
    Herkulliselta näyttää tässä postauksessa kaikki <3
    Ihanaa viikkoa Tiia <3

    • No mutta ihanaa, kun on jotain sellaista, jota kokeilla. <3 En minäkään vielä pari vuotta sitten pitänyt sushista. ;)Pavlova on niin hyvää aah.
      Ihanaa tiistaita OUti <3

  • Oi… miten ihania herkkuja! Onneks mulla on sentään torttuja täällä, muuten valuis kuola oikein kunnolla 😉

    Mukavaa viikkoa <3

  • Olin ihan unohtanut, että nuo olivat aikoinaan legendaariset koulutuspaikat. Niin Pavlova kuin blinitkin ovat ihania. Tähän aikaan vuodesta herkuttelemme muikunmätiblineillä muutaman kerran kotona. Mulla lehdestä otettu resepti 90-luvun lopulta ja teen aina blinit saman ohjeen mukaan.

    • Paikassa on todellista nostalgiaa ja historian havinaa, todella kutsuva ja hieno paikka. 🙂 Oi teillä onkin nostalginen myös resepti, ihanalta kuulostaa.
      Kivaa tiistaita Belladonna <3

  • Tuohan sijaitsee ihan kiven heiton matkan päästä meiltä joten pitäisi kyllä mennä kokeilemaan esim brunssia.

    Ihanaa viikkoa Tiia <3

    • Ei hitsi niin muuten, ehdottomasti kokeilemaan se brunssi, sekin on testattu ja nam. Mutta nämä blinit omg miten hyviä.

      Ihanaa tiistaita Taru <3

  • Omnomnom…blinejä😍 Ovat ihanaa herkkua ja tässä on juuri mietitty niiden syömistä viikonloppuna. Pidän mädistä, smetanasta, sipulisilpusta, suolakurkuista, hunajasta… Rantapuisto on upea paikka ja viikonloppu brunssi myös mahtava.
    Mukavaa päivää❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud