Viikon kohokohdat!

*Sisältää saatuja ilmaistuotteita
Kiva viikko takana, johon mahtui monta kohokohtaa, hyvin nukuttuja öitä ja miehen paluu Barcelonan reissulta kotiin. Kivaa oli myös, että Pauligilta tupsahti yllärilähetys, jossa oli tuo punainen kaunotar peltipurkki. Juhla Mokka lähti mummille, mutta purkin pidin ja meiltä löytyy jo 13 Pauligin keräilypurkkia eli ihan kiva kokoelma. 

Tässä punaisessa rasiassa on sama kuva, kuin ensimmäisessä Juhla Mokka pakkauksessa vuodelta 1929. Eli Juhla Mokka on huikeat 90-vuotias. Täällä juodaan kahvi nykyisin tuoreista jauhetuista tummapaahto pavuista, mutta mummin lempparia taitaa olla tämä Juhla Mokka. 
Myöskin yllätyksenä sain Twilly d’Hermès Eau Poivrée tuoksun, joka on ilmestynyt elokuussa. Olen taas miltei joka päivä hakenut energiaa Dolce Gabbana Light Blue Eau Intense tuoksusta, joka tuoksuu kirpeille vihreille omenille. Jos kiinnostaa lukea, niin Dolce Gabbanan tuoksuista olen kirjoittanut  mm. täällä.  Ajattelin, etten välttämättä nyt ihan hevillä vaihda toiseen tuoksuun, mutta toisin kävi.

Hieman tosiaan ajattelin miten tässä käy, sille alkuperäinen Twilly ei ollut täysin omaan makuun, johtuen ehkäpä tuoksunuoteissa olevasta tuberosasta. Mutta Twilly d’Hermès Eau Poivrée tuoksuun rakastuin ensituoksutuksella jopa niin paljon, että olen kylpenyt tässä tuoksussa koko viikonlopun ja eittämättä tähän tuoksuun tiedän haluavani tarttua taas tänään ja vielä huomenna eli tästä tuli nyt tämän syksyn selkeä lemppari. 

Tuoksu jonka kerrotaan sisältävän punapippuria, sai hieman jaloilleen, voisiko toimia vai onko liian voimallinen, iltatuoksuksi tarkoitettu. Rosepippuri toimii kuitenkin täydellisesti ja antaa kivan pirteän puraisun tuoksun alkuun, on se tuoksunuotti, joka saa tuoksun säkenöimään. Ruusu tuo tuoksulle kukkaisaa vivahdetta, patsuli raikkautta ja myski ja pieni makeus viimeistelevät tuoksun omalle iholle niin, että lopuksi iholla lempeästi tuoksuu lämmin, puuterinen ja pienesti ja hienostuneesti raikas ja pippurinen tuoksu. 

Kyseessä on omaleimaisesti Hermesille, hyvin hienostunut ja elegantti tuoksu, jonka uskon viehättävän kaiken ikäisiä. Oi menkää tuoksuttelemaan, tämä tuoksu on hienostuneen uniikki, jota koristaa kirkkaan vaaleanpunainen silkkihuivi pullonkaulassa. 

Hinta 30ml 72e

Hinta 50 ml 108e



Rocketman takki sai uusia koristeita. <3
Kävimme blogikamujen kanssa nauttimassa funkkisravintola  Loisteessa keittiömestari Mikko Terhon luomia joulupöydän makuja. Loistehan sijaitsee Original Sokos Hotel Vaakunan yläkerrassa. Mikä oli maistelemistani jouluruoista lemppareita, omenainen drinkki, makkarat ja jälkiruoka, nam. 

Näimme myös tämän joulun ensimmäisen joulupukin, joka saapui lahjoineen ja kaikki saimme hyvän yön takaavat Familonin tyynyt joululahjaksi. Lisäksi yllätysvieras Paola Suhonen lahjoitti Ivana Helsinki kankaita ja pikkulaukkuja pakattavaksi jollekin rakkaalle ja Ivanan kankaisiin käärittyinä paketteina. 

Fanitan mielettömän paljon Ivana Helsingin vaatteita, niin alkuperäisiä, kuin Tokmannillekin suunniteltuja. Armeliasta vaatteissa on selkeästi suomalaisella vartalolle tehdyt leikkaukset, persoonalliset ja hienot kuosit. Oli upeaa tavata Paola livenä. 

Tyynyn kanssa meinasi käydä köpelösti, sillä tyynyn unohdin metroon, kääks. Onneksi oli pääteasema ja toivoa oli saada tyyny takaisin. Kävin koko metron läpi, kun metro saapui käännyttyään raiteillaan Helsinkiin menevään suuntaan. Ei löytynyt. Koputin kuljettajan koppiin ja siellä iloinen ja nauravainen kuljettaja ojensi Familonin tyynyn, jonka oli kerännyt metrosta talteen. Jihuu. 

*Sokoksen ja Hotelli Vaakunan 10. kerroksessa tarjoaa 9.12. alkaen joululounaalla kauden parhaita makuja; tarjolla tulee olemaan mm. seljankukkasilakkaa, sillikaviaaria, savuporo-päärynätartaria, hirvipateeta, paahdettua kukkakaali-karpalosalaattia, joulumakkaroita, porkkanoita, juustoja ja appelsiinipannacottaa.

Loisteen joulupöytä 64e ja lapset 3e/ikävuosi (3-12v.)

(Tällä kertaa yllä ostamani Esprit mekko)







Seurana ilahdutti mm. kuvan Maarit Sopusointuja, alemmassa kuvassa Kristallikimara Minna, Beach House Kitchen Heli, Marjon matkassa Marjo, Lumo lifestyle Tuuli ja Kristallinhohtoa Kride. 









Kävin myös tällä viikolla tutustumassa The Body Shopin Suomen jouluun. Ruotsin joulusta kirjoitin isommin täällä.  Tänä jouluna kausituotteissa ihastuttaa marjainen luumu, makea päärynä ja toffeinen vanilja, joulukalentereita unohtamatta. Joulukalentereista aiempina vuosina on kaikki tullut koko perheen käyttöön ja Body Shopin joulukalenterit ovat omaan makuun yksiä markkinoiden parhaimpia. 

Body Shopin tuotteista kaikki tulee aina käytettyä viimeistä pisaraa myöten, tytär saanut atooppiseen päänahkaan apua Fuji Green Tea sampoosta ja muuta ei käytäkään. Eli Body Shopin tuotteet ovat kyllä oikeita aarteita. 

*Valitsemalla Body Shopin tuotteita niin itselle hemmotteluun, kuin lahjaksi, voit myös auttaa. Body Shop lahjoittaa jokaisesta ostoksesta marras–joulukuussa 2019 kaksi senttiä (0,02€) Plan Internationalin ohjelmalle, joka edistää 1 500 tytön ammatillista koulutusta Indonesiassa ja Brasiliassa.






Viikkoon on mahtunut myös aamukahvittelua ystävän luona, ihan parasta. 

Ole Henriksenin Stockmanin pisteellä käynti. Nyt Olen tuotteita saa myös Helsingin keskustan Stockmannilta.

Sain samalla käsihieronnan, joka tehtiin tällä Phat Glow Facial naamiolla ja ajattelin, miksi en ikinä ennen ole älynnyt laittaa kasvonaamiota myös käsille ja hoitaa käsiä paremmin, sillä ikääntymisen merkit näkyvät juuri ensimmäisten joukossa käsissä. Ettepä usko miten pehmeältä iho tuntui tuon Phat Glow Facialin jäljiltä ja tästä käsien hoitamisestahan pitää ottaa tapa, sillä ikääntymisen merkit ovat kyllä jo nähtävissä. 

Olen tuotteita saa toki myös Stockmann verkkokaupasta eli täältä. Olen tuotteista olen aiemmin kirjoittanut into piukeana täällä. 







Myös yksi viikon kohokohtia oli tämän pikku veijarin lenkittäminen, joka toi sellaista piristysruisketta päivään, että ihan kuin olisin saanut pistoksen c-vitamiinia elimistöön. 
Sitten se oma rakas, jolle en antanut minkäänlaisia tuliaistoiveita. Joskus olen saattanut ulkomaanreissuilta toivoa Disney mukeja, jos aikaa shoppailuun työreissulla on jäänyt, mutta en koskaan aseta paineita, eikä toinen niitä otakaan. Meillä on jo keskinäinen vitsi, että hommasitko nämä tulkkarit lentokentältä, hihi. 

Pääasia on ajatus ja se, että ei ole paineita, kotiin voi tulla yhtälailla tyhjin käsin, lentokenttätuliaisin tai joskus, jos aikaa shoppailuun on jäänyt tai joku toisen näköinen juttu iskeytyy verkkokalvoille, sellainen tulee shopattua. 

Meillä on hauska tapa, niin omilta blogimatkoilta, miehen omilta lomilta tai työreissuilta laittaa toisillemme niin nassukuvia kamujen kanssa, hotellihuoneesta kuvia ja parhaista ruoka-annoksista. Jos aikaa on yksinäisessä hotellihuoneessa, silloin tietenkin soitellaan ja aina viestitellään toisillemme oli reissu mikä tahansa.

Kaikkein vähiten kuitenkin viestittelemme miehen ollessa kalareissuilla, mutta jännää kyllä, mitä enemmän meille on tullut ikää ja mitä enemmän olemme jotenkin kasvaneet toisiimme kiinni, sen enemmän tekee tänä päivänä mieli toisillemme viestitellä, oli kyseessä sitten mikä tahansa reissu. Sen huomaa, että vuosien varrella sitä kasvaa kiinni toiseen ja haluaa jakaa asioita juuri sille omalle rakkaalle ihan ensimmäisenä. Silti jos toisesta ei kuulu moneen päivään, sitten sen vaan tietää, että on niin kiire ohjelma, ettei aikaa ole tai raportoitavaa. 

Rakastan sitä, miten yhteydenpito on hengittävää, paineetonta ja vapaaehtoista. Olisi kauheaa, jos pitäisi raportoida toiselle jotain pakosta, sellainen olisi tukehduttavaa. Emme omista toisiamme, olemme yhdessä vapaaehtoisesti ja on hyvä muistaa, että pitkässäkin liitossa, yhdessä olo perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä ole mikään itsestäänselvyys. 

No mutta tällä kertaa tuli lentokenttätuliaiset. Purkkihullulle oliiviöljyä ja nuo sitruuna-ja appelsiinimarmeladit ovat himskatin hyviä, ei mitään ällömakeaa marmeladia vaan sellaista hyvää ja herkullista, joka ei myöskään jää kitalakeen kiinni. 

Sitten alla vielä jouluvinkki, jep niin aikaisin täällä joulua nyt höyrytään, mutta hei vielä käsijarrulla. Tämä Ivana Helsingin Tokmannille suunnittelema paita on pakko hankkia. Siinä on kivaa Ivana henkisyyttä, jouluista blingiä, mutta maltilla. 


Kuva täältä. 


Tony’s Chocolonely sukulaatit päihittää jopa Fazun sinisen. Oma lemppari on Tonyn punainen maitosuklaa. Nyt Tonyn kookos, pekanpähkinä, tummaa suklaata saa Ruohonjuuri myymälöistä. Keitä tälläinen makukombo viehättää, niin mars Ruohonjuuri myymälään. 
Eilen haimme tyttären nettikamun Helsingin juna-asemalta ja tämä on jo toinen kerta, kun tyttären nettikamu on meillä lomalla, sillä nythän alkoi syysloma. Tytär on ihan onnessaan ja ystävyyttä on kestänyt jo 5-vuotta eli kyllä netistä todellakin voi löytää ystäviä. 

Sillä välin kun tytöt kävivät shoppailemassa, kävimme miehen kanssa sushilla ja appivanhempia tervehtimässä. 

Viikkoon on siten mahtunut paljon ihmiskohtaamisia, sillä kävin myös kahden eri kamun kanssa sushilla tällä viikolla eli kääks 3x sushit tällä viikolla. Kasvaakohan kohta meikäläiselle suomut. 

Mitä teidän viikkoon kuuluu, löytyikö postauksesta jotain mikä innosti. Kysytään nyt kuitenkin, mikä on sinun mielestä paras jouluruoka tai joulujälkiruoka? Tuotteko te puolisolle tuliaisia, jos olette reissussa ja mitä yleensä tuotte, jos tuotte tai olette saaneet tuliaisina? Onko Hermes tuoksut tuttuja?

Sydämellistä sunnuntaita kaikille. <3


37 thoughts on “Viikon kohokohdat!”

  • Ihana viikko sinulla on ollut. Näitä on vain niin kiva lukea ja ihastella.

    Itsellänikin on ollut kiireinen viikko. Kolme teatteri-iltaa peräkkäin. Piti olla vain yksi, mutta sitten tuli pari enskarikutsua, joihin halusin vastata kyllä. En siis ole saanut taaskaan mitään aikaiseksi kotona ja syömisetkin ovat olleet tyyliin jotaan nopeaa lounasta kaupan eineshyllyltä ja yäk siihen päälle. Tosin perjantaina käytiin herkuttelemassa ennen teatteria Järvenpään Ravintola Sauhussa. Uusi hampurilaisravintola ja olipas hyvää.

    Ihanaa sunnuntain jatkoa sinulle <3

    • Kiitos kovasti. 🤗Oijoi kolme kertaa teatterissa, kyllähän siinä jo menee aikaa ja pitää palautua myös. Oi tuo uusi hamppariravintola kuulostaa hyvältä. 😋

      Kivaa uutta viikkoa Mannilainen💛🤗💛

  • Ensin pitää muistaa kehua tuota ihanaa mekkoa!! Se on kyllä kuin tehty sulle ja kiva, kun oletkin nykyisin aika usein esiintynyt mekoissa. On kiva nähdä mikä mekko sulla on seuraavalla kerralla, kun nähään 🙂 Täällä siis mekkohulluna intoilen:)
    Tuo joululounas oli kyllä hieno alku joulun odotukselle ja lahjat ja kaikki! Me ollaan varmaan oltu kiltteinä! Tyyny oli kyllä ihanan pehmoinen ja olenkin nukkunut kaksi yötä huvin, siitäkös se johtuu:)
    Body shopin vierailulle en ennättänyt, työt riesana, mutta täältä sun blogistahan nyt näki, mikä on in tänä jouluna.
    Meillä tuntuu kanssa, että hitsaudutaan yhteen miehen kanssa, kun tytär asuu jo omillaan ja toinen liitää myös omissa menoissa, joten me kaksi sitten olemme sitten yhtä. Meillä myös viestitellään ja välillä mun puhelin soittelee itsekseeen miehelle, vaikka minä en ole edes huomannutkaan:D Luuri jo tietää ja toimii omin nokkinensa:)

    • Sulla onkin maailman ihanimmat mekot. Juu mekoissa on niin mukava olla ja ovat monet kropalle armollisia.

      Hihi ihana luuri. Mullakin kesken puhelun miehen kanssa puhelin soitti miehelle vahingossa ja varattuahan se tuuttas🤣🤣

      Ihanaa päivää Minna💛💛💛

  • Jouluruoista parasta on porkkanalaatikko ja jouluruokajälkkärinä pitää saada riisipuuroa tai taatelikakkua 🙂
    Aina tuodaan toisillemme tuliaisia. Tuon usein jotain jopa Karkkilan reissuilta miehelle. Minun pitää kuulla miehestä ainakin joka toinen päivä jotain, kun reissaa. Muuten iskee mahdoton ikävä. Ikävässä illat on pahimpia, kun haluaisi köllähtää toisen kainaloon ja nuuskuttaa kaulakuoppaa.
    Ihanaa sunnuntaita Tiia ja muuten, tuo sun mekko on aivan ihana <3

    • Taatelikakku on niin hyvää. 💛💛💛

      Juu sitä on niin kasvanut yhteen, vaikka osataan olla erillään ja on paljon omia juttuja, niin kun toinen on poissa kotoa, niin kumma ikävä siinä iskee💛💛💛

      Kiitos kovasti ja ihanaa päivää💛

  • Lempijouluruokani on luumuvaahto ja lanttulaatikko. Varmasti on herkkua tuo itsejauhettu kahvi. Minäkin tykkään tummapaahtoisesta. Tuon aina- Suomenkin reissulta – tuliaisia. Paola Suhonen on varsinainen monitaituri.

  • Kyllä on tuo mekko tosi ihana,sopii sulle niin hyvin🤗 On totta, että kun elää rakkaansa kanssa tarpeeksi kauan yhdessä,niin ikäänkuin kasvaa kiinni toisiinsa.Tasan vuosi sitten rakas"vappuheilani"joutui olemaan sairaalassa puolitoista viikkoa ja ikävä tuntui ihan ylitsepääsemättömältä.Olen niin kiitollinen että saan elää elämääni hänen kanssaan💚💚💚 Parasta joulu ruokapöydässä ovat mielestäni kaikki ihanat kalaherkut,nnnam.🍽️Ja ihan parasta on piparit ja sinihomejuusto hedelmien ja hyvän
    juoman kanssa🍇🍐. Iloa ja hyvää mieltä alkavaan viikkoon sinulle,ihana rakettinainen🌷❣️

    • Kiitos niin paljon💛🤗💛

      Tuo juuri, että sitä on kiitollinen siitä omasta rakkaasta, eikä toinen ole itsestäänselvyys. 💛💛💛Toista on aina ikävä. Tuo sairaalassaoloaika on taatusti ollut vielä huolta täynnä, niin ikävä ollut hirmuinen.

      Piparkakut ja homejuusto on ihan paras kombo ja appelsiinituorejuusto ja piparkakut myös makeana versiona. 😋

      Ihanaa päivää Pipsamuori💛💛💛

  • Olipa vauhtiperjantai! Tuo Loisteen omenadrinksu oli niin raikas, tykkäsin! Lanttuloota, rosolli kermalla ja kalat + mäti ovat omia jouluruokasuosikkeja, nykyään hommataan myös valmiiksi savustettu kalkkuna, on kevyempää kuin normikinkku. Joulujäkiruoista mieluisin on luumurahkamousse suklaahipuilla!

    Tony Chocolonelyn suklaat ovat omiakin suosikkeja, tykkään eniten niistä, missä on pähkinää ja sattumia ja mm. merisuolaa! Tuo uusi vegaaninen tumma kookossuklaa oli aika tujua, yksi pala riittää sammuttamaan suklaan himon!

    Hermès Voyage oli about 10 vuotta sitten yksi suosikkejani, sen hankin Nizzasta, ei tainnut silloin vielä saada Hermesin tuoksuja Suomesta.

    Ihanaa uutta viikkoa, perjantaina sitten iLoveme-messuilemaan : )

    • Olipa hyvinkin ja tosiaan, jos ei ystävien tapaamisia lasketa, niin kaikki menothan tässä osui yhteen päivään, mikä olikin loistava juttu.

      Hei mekin Maijun kanssa perjantaina. 😍

      Hermesin tuoksut, aah💛

      Ihanaa päivää Heli💛

  • Hei, miten sujuu kotitreenit. Itse vasta aloittelija joten olisi muka kuulla sinun vinkkejä. Sinullakin tuota kiirettä on.

    • Alku meni loistavasti ja tykkään formaatista, kun tuli ryhmän tuella kuria tekemiseen. Sitten iski 2,5 viikon flunssa ja 2 matkaa. Sen jälkeen olen yrittänyt taas saada itseäni niskasta kiinni, että samoilla opeilla pääsen liikunnan iloon taas mukaan.

      Että pitikin tulla se kamala flunssa koko perheelle. 😰😰

      Tsemppiä sinulle treeneihin, se aloittaminen on se vaikein juttu.

      💛💛💛

  • Oi, mikä viikko ❤️ Ei ollut vielä Body Shopissa joulukalenteria kun 6.10. kävin kysymässä… Joudun vielä odottamaan… Tytöt sitten käyttää, jos on liian tuoksuvia mulle ❤️

    Kaunista viikkoa sinulle, Tiia ❤️

    • Eikö ollu😱😰😱Nyt ainakin on, näin omin silmin. Voi ei anteeksi, sillä verkkokaupassa ne oli jo oliko se syyskuun lopusta lähtien. No mutta nyt pitäisi löytyä.

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle💛💛💛

  • Välillä meinaa hengästyttää kun seuraa sinun aktiivista elämääsi – itse kun nautin siitä nykyään niin paljon, että on välillä päiviä, jolloin ei tavitse lähteä yhtään minnekään. Mutta onpa tuota touhua riittänyt mullakin viime aikoina…
    Ravintola Loiste oli loistava paikka – ihanan nostalginen sisustus vanhaa kunnioittaen. Upeat maisemat ja näköalat Helsingin keskeisimmällä paikalla ovat ainutlaatuisia, siellä on juhlava olo! Ja jouluruoat suussasulavia.

    Susta on tullut mun luottokuvaaja – kiitos taas kivoista kuvista ja huippuseurasta <3

    • Katso tässäkin kaikki menot osui yhdelle päivälle eli perjantaille ellei ystävän kanssa aamukahvittelua tai sushilounaita lasketa eli viime viikolla olin vain yhtenä päivänä stadissa ja tiistaina puolipäivää ystävän kanssa. Siinä jää 5,5 päivää sitten ihan vauhdittomuuteen.😅

      Kiitos niin paljon sinä ihana. Sua on niin helppo kuvata. Osaat olla kuvissa, olet kaunis ja kuvauksellinen. 💛💛💛

      Ihanaa päivää Maarit💛

  • Satumainen viikko sinulla. Taidan vaihtaa sanan satumainen tiiamaiseksi, ihan vai siksi, että tuntemani Sadut elävät huomattavasti tylsemmin kuin sinä 🙂
    Ihania kuvia taas.
    Me myös jauhamme itse kahvin.
    Tuliaseni ovat usein sellaisia, joita sen saaja muutenkin käyttää. Mielikuvituksetonta 🙁
    Jouluna maistuvat erilaiset kalat ja lakkäjäädyke.
    Ihanaa viikkoa Tiia <3

    • Hihi noh tässäkin kaikki menot osui yhdelle päivälle, jollei ystävän kanssa kahvittelua ja tädin koiran ulkoilutusta lasketa. Eli oli 5vrk arkea ja kinkkukiusausta. Joskus nämä kohokohdat näyttää siltä, että sitä olisi koko ajan lennossa, vaikka en ole, en ikinä jaksaisi erakkona.

      Mutta rakastan arkea, enkä pidä niitä tylsinä vaan silloin tehdään hommia ja ladataan akkuja.

      Ihanaa uutta viikkoa Kirsti Kaija🧡🤗🧡

  • Huh melkoinen action-viikko. 😀 Itse pyhitin vikat lomapäivät levolle ja sitten loppuviikko menikin työpaikalla suurimmaksi osin.

    Kyllä sä mun lemppari jouluruoan tiedät, se on tietenkin lanttulaatikko. 😉

    Kyllä mä tuon, esim. laivalta usein ostan jotain todella hyvää viskiä, jota sieltä saa vähän halvemmalla. Ja sitten kirjanmerkin, se on meidän juttu, ollaan yhdessä tai erikseen liikenteessä yksi kirjanmerkki etsitään vaikka kivien alta tuomiseksi. Muistan, että esim. Egyptin reissulla toi osottautui todella haastavaksi ja löydettiin niitä vasta lentokentältä pois lähtiessä. 😀

    Ihanaa viikkoa Tiia. <3

    • Menot tosiaan osui onnekkaasti kaikki yhdelle päivälle ja viikosta 5,5 päivää sai keskittyä hommiin ja myös rauhoittumiseen. Eli oli jopa harvinaisen hiljainen viikko, joskus ihan pahimmillaan on 3 menoa stadiin viikossa, kun max 1-2 on just passeli.

      Ihana toi kirjanmerkki juttu, siitä ois kiva lukea sun blogissa😍

      Ihanaa päivää Jonna 💛💛💛

  • Huh! Sulla sama ihana vauhdikas meno jatkuu edelleen. Tulin kurkkaamaan, oletko laittanut mitään Fitfarm-juttuja… Miten jumpat sujuu? Itsellä on mennyt vaihtelevasti. Treenit on tosi kivoja silloin kun saan itseni siihen treenin ääreen… Eli laiskuus vaivaa, plääh. Enkä tykkää tuosta sekavastaf facepohjasta, mistä niitä saa aina etsiä. Mites siellä?

    • Hih no ei kyllä jatku, ihan olin viime viikollakin 5,5 päivää kotona tehden hommia ym. Kaikki menot kun osui yhteen päivään. Yleensä käyn stadissa 1-2 viikossa. Introverttinä on pKko hommata ja palautua. Kun monta kivaa juttua osuu samalle päivälle, näyttää vauhdikkaammilta kuin onkaan. 😉Näin se some hämää.

      Vaihtelevasti. Tykkään ryhmän tuesta ja formaatista tosi paljon, mutta kun iski 2,5 viikon flunssa ja 2 matkaa päälle, niin täytyy tavallaan taas aloittaa alusta. Niin harmi se pitkittynyt flunssa, oli niin hyvä alkuvauhti päällä.

      Ihanaa päivää Matkatar💛💛💛

  • Sulla on kyllä ihan mielettömän kivoja mekkoja! Ja usko tai älä, sun mekkojen inspiroimana huomaan itsekin nykyään katselevani itselleni epätyypillisen värikkäitä ja kuosikkaita vaatteita sillä silmällä, että josko vaikka pikkuhiljaa minäkin olisin valmis vaihtamaan ikuiset yksiväriset välillä johonkin muuhun. Mutta ensin pitäisi räjäyttää nykyinen vaatekaappi sisältöineen taivaan tuuliin, että mahtuisi uutta kivaa tilalle.

    Ilahdun aina, jos löydän matkoiltani jotain pientä kivaa tuliaisiksi kotiin. Sellaista, joka tulee pyytämättä vastaan. Väkisin etsimällä ei mitään löydy, se on niin nähty. Vähän sama kuin niiden vaatteiden kanssa. Jos on liian tarkat speksit ennakkoon mielessä, on ihan satavarma, että sellaista vaatetta ei ole olemassakaan. Tai mun tapauksessa sellaisia ehkä oli joskus muutama vuosi sitten. Lämpenen niin hitaasti kaikelle, että siinä vaiheessa, kun innostun, muoti ja sitä mukaa valmistus on muuttunut jo moneen kertaan.

    Iloista mieltä Tiia <3

    • Ihana Annukka💛

      Mekot on niin mukavia. Vihaan kreppisukkiksia, mutta talviset sukkikset on kivempia ja mukavempia.

      Juu tein muuten saman, räjäytin vaatekaapin, lahjoitin miltei kaiken eteenpäin, etenkin kaikki joihin en mahdu. Päätin etten säästä "sitku" vaatteita. Jos laihtuisin, haluaisin kuitenkin jotain uutta, enkä 10v vanhoja vaatteita.

      Sen jälkeen olen tai siinä tiimellyksessä olen innostunut mekosta ja ne on armollisia monet vartalollekin.

      En tiedä ovatko nämä mekot muodikkaita, en taida olla kovin muodikas, mutta tunnistan tuon itsessänikin. Silmä tottuu vasta, kun monet jutut on muilla out. 😅

      Ihanaa päivää Annukka. 💛💛💛

  • Kerrankin saan aikaiseksi kommentoida! Minulla luuri kirjautuu nykyään eri tiliin kuin missä aikanani pidin bloggeria, joten siksi en nykyään ikinä kommentoi bloggerissa olevia blogeja. Nyt erikseen kirjauduin koneella toiselle spostille ja kierrän hetken blogeja! Tässä viikossasi oli kyllä niin ihania juttuja, erityisesti jouluateriaa ja Body Shopin juttuja seurasin Instasta ihan kadena. <3 Olen niin jouluhöperö, voi mihin pääsisi joulua jo fiilistelemään!

    Kivaa tiistaita sinne!

    • Toi on muuten hankalaa, ihanaa kun viitsit kommentoida Katja❤️

      Voi sua ihanaa, Hei sulla on koko ajan ihania reissuja ja vaikka mitä. ❤️🤗❤️

      Ihanaa reissua Katja😘

  • Minua innosti ehdottomasti tuo Pauligin peltipurkki. Tuollainen on ehdottomasti saatava myös itselle ♥ Minultakin kun muutama kahvipurkki löytyy ennestäänkin ja tunnetusti olen myös suuri peltirasioiden keräilijä.

    Noita sinun kangasmerkkejä olen ihastellut jo pidemmän aikaa, kun niitä itselläkin oli rotsissa silloin nuorena. Kivahan niitä olisi saada nytkin farkkutakkiin, kun en tunne itseäni yhtään vanhemmaksi kuin silloinkaan 🙂

    • Ihanaa, että tykkäät purkista😍Täälläkin kerätty kaikki nämä Pauligin keräilypurkit tätä sarjaa ja myös vanhempia löytyy.

      Hih no sepä se ja ehdottomasti tuunaamaan oma retrotakki Eltonin tyyliin. 😍

      Ihanaa päivää Krisse🤗

Comments are closed.