Lehtikuninkaan joulu ja arvonta!


Kaupallinen yhteistyö Lehtikuningas.fi ja sisältää mainoslinkkejä
Mitkä voisivat olla parempia joululahjoja kuin kirjat ja lehdet, no toki suklaa ja villasukat myös. Mutta nämä kaikki kuuluu myös samalla yhteen, sillä niin lehtiä kuin kirjoja on kaikkein mukavinta lukea suklaata syöden ja kotoisasti villasukat jaloissa.

Ihana anoppini tilasi muutamia vuosia sitten joululahjaksi Anna-lehden ja ajattelin heti silloin, voiko olla parempaa lahjaa, lehti joka ilahduttaa vuoden ajan ja joka viikko. Joka viikko, kun postilaatikkoon ilmestyi Anna-lehti, muistui anoppi mieleen. 

On kuppeja, on krääsää, on niitä villasukkiakin, mutta lehtiä on kaikkia ihan mahdotonta tilata, joten lehtilahja oli jotain aivan superia, sellaista iloa antavaa ja tavallaan lahja joka liittyy elämyksellisiin hetkiin. Lehteä lueskellessa ei samalla räpelletä kännykkää vaan nautitaan täysin siemauksin lehdestä.

Mikä mukavinta, monena jouluna anoppi ilmoitti, että saat tänäkin vuonna saman lahjan ja Anna-lehden tilaus jatkui vuosia, niin kauan kuin rakkaan anopin muisti säilyi. Anna-lehti tuli myös aina lapsuudenkotiin ja tulee tänä päivänäkin 98-vuotiaalle mummille, joten lehtiin ja lehtilahjaan ylipäänsä liittyy paljon tunnetta. 

On myös kiva miten näitä lehtiä on viety Sipoon mökille muutamia talteen, kuten anopin ja appiukon mökille myös ja joka kesä on hauskaa palata vanhoihin muistoihin vanhojen säilytettyjen lehtien kautta. Ihmetellä minkälaista muoti oli vaikka 20 vuotta sitten. 

Toinen oman mummini lempparilehti on Koti ja Keittiö lehti, joka on tullut mummille ensimmäisestä numerosta alkaen. Mummi myös jossain kohden, kun lehtikasa alkoi paisua, lahjoitti osan Koti ja keittiö lehdistä minulle ja on välillä ihanaa kurkkia sisustusinspiraatiota vanhoistakin lehdistä. 

Jos jonkun lehden valitsisin itselleni joululahjaksi, se olisi Koti ja Keittiö lehti. Saattaa tosin olla, että taidanpa tilata täräyttää Koti ja Keittiö lehden vallan ihan itse itselleni joululahjaksi, sillä Lehtikunigas.fi sivuilla on aivan huipputarjous kyseisestä sisustuslehdestä: 12 numeroa 55e ja kaupan päälle Nanson ihastuttava Mäntykallio meikkilaukkusetti, jonka arvo on 49,90e, tässähän ei tulisi itse lehdelle tavallaan hintaa juuri ollenkaan.
Lehtikuningas.fi sivustolla on kyllä maailman parhaat tarjoukset ja kylkiäiset ja myönnän olen heikkona lehtiin, että kylkiäisiin. Mikä myöskin on poikkeuksellisen hienoa Lehtikuninkaan suhteen, ei puhelinmyyntiä eikä sitoutumispakkoa. Tärkeitä arvoja, jotka vaikuttavat omaan fiilikseen suuresti.

Noh nyt olen vain ajatellut omia joululahjoja tässä, mitäs miehelle. Kyllä olen miehelle tilannut aiemminkin esim. kalastuslehden vuosikerran ja miehelle tulee golf aiheinen lehtikin. Mies tykkää istahtaa syömään tai kupilliselle teetä ja nauttia lehden lukuhetkestä. Joten miehelle mitä oivin joululahja tänä vuonna olisikin Auto Bild Suomi lehden tilaus.

Auto Bild lehdestä löytyy aivan jäätävän hyvä tarjous, 16 numeroa 55e ja juuri sellainen lompuuki, jota mieheni käyttää ja nahkaa vielä. Eli ihan huippu kylkiäinen tälläkin kertaa, wow. 

Meillä lehdet ja kirjat on niitä lahjoja joita annetaan puolisoiden kesken, sillä kaikkea muuta materiaa jo on. Joskus lehdet on myös sellaisia, ettei niitä raaski tilata itselleen, joten mikä ilahduttaisi enemmän kuin saada lehtitilaus lahjaksi. 

Ja palataan vielä niihin tilauslahjoihin, joita Lehtikuninkaan sivuilta löytyy monen monia. Tilauslahjalla voi hemmotella itseään tai antaa vaikka tilaajalahjan eteenpäin lahjaksi. Tiedän, että tuo Auto Bildin mukana tuleva lompakko ja Koti ja Keittiö lehden mukana tulevat meikkipussukat olisivat myös ihan huippulahjoja itsessään.

Lehtikuninkaalta tilaaminen on myös siinä mielessä vapauttavaa eli kirjaimellisesti ei ole sitä pakkomyyntiä ja puhelinmyyntiä, että soitellaan perään ja ahdistellaan, kun tilausjakso loppuu. Voi vaikka vaihtaa tilauksen Lehtikuningas.fi sivuilta ihan toiseen tilaukseen, jos siltä itsestä tuntuu.

Lehdissä kun on aina huimat jopa -50% alet ja osassa vieläkin isommat aleprosentit. Lehtivalikoima on myös laaja ja löytyy myös toista sisustuslehtilemppariani Sköna Hem lehteä. En tiedä muuta sivustoa, jossa olisi näin kattavasti kaikki mahdolliset lehdet tarjolla ja myös ulkomaalaiset lehdet eli luettavaa löytyy ihan jokaiselle!

Kaiken kukkuraksi saan tarjota teille lukijoille vielä lehtitilauksiin 20% alekoodin, hih jota aion käyttää myös itse. 🙂 Koodilla ”TIIA20”, saat Lehtikuningas.fi suoraan maksettaviin tuotteisiin vielä tuon 20% alen! Koodi on voimassa vuoden loppuun asti. 

Eikä tähän lopu joulun juhlajutut. Instagramin puolelta löytyy nyt arvonta, jossa yhdellä teistä @lehtikuningas ja @koivusalo seuraajalla ja @koivusalo instatiliin kommentoijalla on mahdollisuus voittaa itselleen 50e lahjakortti Lehtikuningas.fi sivustolla käytettävään lehtitilaukseen. Tarkemmat ohjeet @koivusalo Instagram tilillä. 

Miten siellä, lehti vai netti? Mikä on sinun lempparilehti, saa olla monia ja löytyykö lehtiin liittyviä muistoja? Oletko saanut tai antanut joululahjaksi lehtitilausta?

Sydämellistä sunnuntaita kaikille ja nautinnollisia lehden lukuhetkiä <3






Related Posts

Blogi 4-vuotta ja huikea arvonta!

Törmäilyni ikäviidakossa! Tässä olen minä keski-ikäinen, 163cm pitkä ja kiloja niin paljon, että kerron niistä enemmän jahka lukumäärä on pudonnut kymmenyksen. Eli mitä todennäköisimmin en koskaan. Päätin osallistua ylläolevalla kuvakollaasilla Vichy Dermablend kisaan, koska Dermablendin tulisi olla se kaikkien aikojen peittävin meikkisarja, joka taikoo ihoni […]

Oral-B Genius 9000 sähköhammasharja arvonta!

Nyt ollaan taas yhden lempiasiani äärellä, nimittäin hampaidenhoidon. Luultavasti hammasneurootikoksi olen hiljakseen syntynyt sukulaisten hammastenhoitopenkeissä jo lapsena. Hammashoitajatädit-ja hammaslääkärit ovat iskostaneet minuun jo lapsena, miten suuri merkitys hampaiden hoidolla on. Toki lapsena hampaiden hoitoa on voinut innoittaa, pelotteet hammaspeikoista ja hirmuisista porista, joilla niitä hampaita […]



34 thoughts on “Lehtikuninkaan joulu ja arvonta!”

  • Tuolta samaiselta kuninkaalta tilasin pari viikkoa sitten Kodin Kuvalehden jollekin lahjaksi. Itselleni tulee Anna-lehti, jota en vuosiin ole lukenut, mutta nyt olen sitä kirjastossa lueskellut ja yllättynyt miten paljon muutakin siinä on kuin muotia ja kauneutta, sillä niistä en juurikaan ole kiinnostunut. Nyt minulle tulee se ja tykkään kun se ilmestyy joka viikko.
    Mukavaa joulunalusaikaa sinulle Tiia<3

    • Kiva kuulla, että Lehtikuningas on tuttu. Nyt olisi vielä hyvä ale 20% pois hinnoista. 🙂 Anna on kyllä monipuolinen lehti ja Kodin Kuvalehden kanssa lemppari naistenlehtiä.

      Ja kyllä se mieltä lämmittää, kun lehti tupsahtaa joka viikko. <3

      Kivaa päivää Kristiina ja lukuhetkiä. <3

  • Lempilehteni on ollut Glorian ruoka ja viini, mutta jouduin lopettamaan tilauksen kun aloitettiin rakennusprojekti Romaniassa. Mihinkään ylimääräiseen ei rahaa nyt syydellä. Mutta onneksi näihin lehtiin voi palata aina uudelleen.

    Minulla on paljon rakkaita muistoja lehdistä. Mummini oli vanhan ajan lehtimyyjä, sellainen mitä nykyisin parjataan-puhelinmyyjä. Mutta mummille ei paiskottu luuria korvaan. Mummi sai ystäviäkin lehtimyynnin kautta. Yksi puhelu saattoi kestää tunninkin kun mummi jutteli kaikesta maan ja taivaan välillä asiakkaidensa kanssa. Hän möi lehtiä kotoa käsin. Hän voitti vuosittain matkapalkintoja ja kävi ilmaisilla rantalomilla ystävänsä kanssa joka myös oli lehtimyyjä. Mummille tuli varmasti kaikki lehdet; Seura, Anna, Eeva, Akut, Nalle Puhit, Tarzanit, Hopeanuolet, Tekniikan maailmat, you name it. Ja luettuaan lehdet, kiikutimme ne pyörän tarakalla äidille ja isälle luettavaksi. Sitten ne kiikutettiin takaisin ja tipsuttelimme villasukissamme siskon kanssa viemässä niitä pinoittain mummin rappunaapureille luettavaksi. Hekin kiikuttivat ne vielä takaisin, ja ne annettiin taas eteenpäin perhetuttaville. Seura-lehdestä leikkelimme melapset tosin aina paperinuket irti ennen kuin ne lähti matkaan 😀
    Oi niitä aikoja <3

    • Ymmärrän hyvin, ei aina pysty venymään kaikkeen ja on pakko nipistää. Gloria lehdet kaikki on todella hyviä!

      Ihana mummisi sun, voi että sellainen elämää isompi, suurella sydämen sivistyksellä varustetu persoona. Ihanaa kun jaoit tämän tarina, sillä mummisi on ollut henkilö, jonka kanssa haluaakin tehdä kauppaa. Minullekin soitteli aikoinaan vastaava puhelinmyyjä ja hänen kanssaan oli ihana jutella.

      Oi paperinuket, ennen kyllä telsuohjelmissa ja lehdissä oli ripaus enemmän taikaa, kun ei ollut muuta. Mutta samoihin fiiliksiin pääsee tänäkin päivänä, kun nauttii ja pysähtyy ja ottaa lehden käteen. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa Hanna. <3

  • Olemme mieheni kanssa tilailleet toisillemme suosikkilehtiämme lahjoiksi. Jotkut lehdet tuovat muistoja lapsuudesta saakka, kuten vaikka Anna, joka tuli meille kotiin. Sitä aloin selailemaan jo pienestä pitäen.

  • Anna lehti on tuttu nuoruudesta , tilasin sen myös tänne ruotsiin ensimmäisinä vuosina täälä asuessa. Nykyään näiden blogien lukeminen menee lehtien edelle. Blogeissa on kaikkea mitä lehdissä : muotia , sisustusta , ruoka-ohjeita ym
    Kivaa sunnuntaita 💚

    • Anna on kyllä huippu. Totta on, että etenkin ulkomaalla asuessa on ihan superia, kun voi lukea kaikki jutut Suomesta netissä. <3
      Ihanaa viikon jatkoa Ulrika.<3

  • Koti ja Keittiö-lehti on tullut meille 90-luvun alusta lähtien.Miksi?Koska on lajissaan paras suomalainen👍Olen säästänyt ison kirstullisen ko.lehtiä vuosien varrelta ja nyt olen kaivanut joulunumeroita esiin.🌲Antiikki ja vanhat tavarat-palsta on yksi suosikeistani.😊. Kivaa alkavaa viikkoa sinulle ❣️

    • Se on, on niin hyvä sisustuslehti, jossa esitellään erilaisia koteja. Sama juttu kuin mummilla ja ei kuule vanhene ne lehdet siellä jemmassakaan. 🙂

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle ja minunkin mielestä Antiikki ja vanhat tavarat palsta on ollut kiva. <3

  • Kyllä oikeaa lehteä on aina kivempi lukea kuin nettilehteä. Siinä on jotain rentouttavaa kun työviikon jälkeen käpertyy sohvannurkkaan ja avaa uuden lehden ja rentoutuu.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Tiia <3

    • Niin on, netti on netti ja läppäriä pidellessä ei vaan saa kiinni siitä tunteesta, joka on siivittänyt lehden lukuhetkiä vuosia.

      Ihanaa päivää Outi. <3

  • Kodin Kuvalehti ja Koti ja Keittiö on tullut monia vuosia
    Tosin nyt en ole tilannut mitään, vaan ostan sen mikä kiinnostaa sisällöltään.
    Useimmiten juuri nuo kaksi. 😄
    Lehdet menee sitten tytöille jakoon, jos haluavat.
    Lahjatilauksia olen myös saanut. 0
    Mukavaa alkavaa viikkoa.
    >Leenalii

  • Nyt en meinaa kestää, joko teillä on joulu, kun on niin ihanan näköistä ♫
    Suuri käsityölehti tuli monta vuotta siitä asti kun se alkoi ilmestyä. Tytöt oli silloin pieniä ja tein kaikki vaatteet heille. Lehti oli pullollaan ihania malleja ja kaavatkin olivat todella käyttökelpoisia.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ihanuus ♫ ♥ ♫

    • Olet ihana, kiitos niin paljon. <3

      Oi, että olet ollut ihana äiti ja mikä voittaisi, ei mikään, jos saa oman äidin kutomia. Minäkin olen säästänyt mummin kutomia ja omat lapset käytti mummin minulle kutoamia villaliivejä.

      Ihanaa viikkoa Marja-Terttu.<3

  • Meille on pisimpään tullut Aku Ankka, (sukupolvesta kolmanteen).
    Apuun ja Seuraan liittyy lämpimiä muistoja. Äitini ystävät Suomesta lähettivät niitä meille Australiaan.
    En tilaa lehtiä itselleni, koska meidän nuorille tulee monia, joita kierrätetään. Lahjoiksi olen tilannut joitakin vuosikertoja. Harmi, että tilaukset on jo tehty.
    Mukavaa uutta viikkoa Tiia <3

    • Oi mahtavuutta ja onhan teillä kaikki Akkarit tallessa. Niissä vanhoissa etenkin on tunnelmaa. <3

      Oikein sydämellistä viikonloppua ihana Kirsti Kaija. <3

  • Voi harmi, kun en ole instassa:(.
    Ehdottomasti lehti! Naistenlehdet ja perhelehdet.

    • Voi ei, toivottavasti saan Lehtikuninkaan kanssa järjestää joskus arvonnan myös täällä blogissa. <3 Naistenlehdet-ja perhelehdet ja on se Akkarikin aika kiva. <3

      Ihanaa viikkoa sinulle. <3

  • Vanhan ajan lehden lukija täältä ilmoittautuu! En vaan kerta kaikkiaan osaa lukea lehtiä nettiversioina. Anna tuli aina äidille ja kasvoin siihen kiinni, se onkin tullut itselle vuosikaudet ja tuo jotenkin ihanasti turvaa. Tykkään kyllä Me naiset- ja Koti ja keittiö -lehdistäkin. Ruokalehdet (Maku ja Glorian Ruoka ja Viini) tulivat kotiin vuosikausia, mutta nyt pidän taukoa kun ovat edellisetkin lukematta!

    • Sama juttu, ei lehdet vaan ole sama netissä, mutta tämä toki siis minun mielipide.

      Sama juttu ja Glorian Ruoka ja Viini on huippu.

      Ihanaa viikkoa Heli. <3

  • Parasta viikonlopuissa on, kun saa aamukahvin kanssa uppoutua hyvän lehden pariin. Mä tykkään Tiede-lehdestä ja sitten hieman kevyemmästä menosta eli Aku Ankasta. Muitakin lehtiä tulee lueskeltua 🙂

  • Kiitos Lehtikuninkaan linkistä ja alekoodista! Tilasin pitkästä aikaa Avotakan ja odotan jo ensimmäistä lehteä malttamattomana.

    • Ihan mahtavaa, että tuli tarpeeseen, sillä ale on varsin hyvä! Kiitos vielä kovasti, että kerroit, se ilahduttaa. <3

      Sydämellistä viikon jatkoa sinulle. <3

  • PAperilehteä helpoin ja mukavin lukea! 🙂 Kotipuutarha-lehti antaisi varmasti hyvin isnpiraatiota kesää varten ja sopisi myös lahjaksi äidilleni. hiltuha(at)gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud