Pimeydestä valoon

Pimeydestä valoon

”Rakastan valoa, koska se näyttää minulle tien. Siedän silti pimeää, koska se näyttää minulle tähdet.” -Tuntematon

En ole mikään viisauksien viljelijä, enkä ole lukenut elämänviisausoppaita sitten teini-iän. Mutta kyllä kyseisistä kirjoista ja lauseista monia oppeja ja väläyksiä syntyi, kuin se oma ajatus olisi ollut siellä pohjalla kytemässä sekamelskana, mutta joku toinen osaa vaan sanoa asian paljon paremmin.

Näissä hormonisekamelskan aiheuttamissa alhoissa metsästin paljon tietoa netistä. Tein masennustestin ja kuuntelin psykologin ohjeita. En koe omakseni pysäytys-sanaa, jolla pystyisin pysäyttämään yön pikkutunneilla murehtimisen. Tai huolihetkeä, jolloin murehtisin päivällä jonkun tietyn hetken verran, enkä tämän jälkeen yöllä enää laisinkaan. En koe murhevihkoa myöskään omakseni, jonne kirjaisin murheeni ja laittaisin kannen kiinni ja sulkisin näin mieleni murheilta.

Koin haastavaksi ymmärtää, että etsi jokaisesta päivästä jotain hyvää, laske toivosi siihen, jos kaikissa päivissä ei vaan tuntunut olevan merkille pantavan hyvää.

Tiedostin koko ajan, että vasta kun hyvän menettää, sen kaiken hyppysissä olleen hyvän ymmärtää. Silti tämäkään lause ei auttanut pahimpaan murehtimiseen.

Mutta kun näin lauseen, ”siedän silti pimeää, koska se näyttää minulle tähdet,” tämä lause alleviivasi sen, mitä jokaisen päivän hyvän etsimisellä tarkoitetaan. Tuskastakin on mahdollisuus löytää jotain hyvää, miltei kaikkina synkeimpinä aikoina saattaa löytyä joku kirkas tähti, joka valaisee tien.

Omalla kohdalla ihmettelin viimeisten vuosien aikana, miksi masennuin, koska olen kestänyt ja jaksanut niin paljon, miksi juuri nyt?

Uskoin olevani masentunut, kunnes sain estrogeenisuihkeen. Kuitenkin masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden tunne oli konkreettinen. Kaiku on vieläkin minussa ja uskon, että estrogeenitasapainon saavuttamisessa menee aikansa, mutta uskon myös siihen, että kun aikansa tuntuu pahalta, aloitekyvyttömältä, väsyneeltä, kaiken toistolta, uni ei tule, on pelkoja läheisten menettämisestä, niin näistä kaikista tunteista vie aikaa toipua vaikkakin hormonit olisivat nyt balanssissa. Mieleen jää muistijälki ajasta, joka runteli mieltä.

Tunnen myös oloni hölmöksi. Etsin apua univaikeuksiin lääkäriltä, murehtimiseen psykologilta, kun kaiken takana on tainnut olla estrogeenivarastojen tyhjeneminen. Toisaalta koen, että jokaisen olisi välillä hyvä jutella psykologille, joten tämä juttelu ei harmita ja koskaan ei tule valmista. Oma psykologini on sitä paitsi ihana.

Silti mielessä on vahvana musta ajanjakso, jolloin en nähnyt pimeydessä tähtiä vaan olin pullollaan tulevaisuuden pelkoja, enkä elänyt hetkessä. Valmistauduin ihan kaikkiin mahdollisiin erilaisiin tulevaisuuden kauhukuviin jo nyt, elin niitä hetkiä jo tässä hetkessä.

Olemme mieheni kanssa tehneet tänä kesänä valtavasti kivoja asioita, on voinut tavata ystäviä pitkän talven jälkeen enemmän, olen nukkunut hieman paremmin ja huomannut saaneeni elämänsyrjästä kiinni. Tuntenut jopa kuplivaa iloa pitkästä aikaa.

Olen jaksanut siivota naisluolan, vaatekaapit eli kaikki vaatteet ja laittaa turhat, pienet, ym. vaatteet kiertoon. Energiaa on enemmän. On jännittävää, pelottavaa ja helpottavaa huomata, hei alan olla taas oma itseni. Pelottavaa siksi, että onhan tämä olotila vaan pysyvä, mitä jos kaikki kamala alkaa taas uudelleen.

En koskaan olisi voinut ymmärtää, ellei eräs aivan ihana bloggaaja olisi laittanut minulle vinkiksi Kuumat aallot podcastia, että mikä on. Luulin olevani masentunut ja olinkin, syynä vaan oli estrogeenivaje.

Olen miettinyt paljon ihmisiä, joilla on aito masennus ja miten he siitä kaikesta selviävät. Mitä tapahtuu, jos apua ei vaan saa mistään. Miten jaksaa päivästä toiseen, kun mikään ei maistu, on mahdotonta elää hetkessä, tulevaisuus pelottaa ja jopa menneitä alkaa katumaan yön pikkutunneilla ja itseään syyllistämään. Miten huono ihminen sitä on. Itseinho on kamala asia.

Törmäsin eilen erääseen vanhaan ystävään, joka kertoili univaikeuksistaan ja sanoin hänelle, mene ihmeessä mittauttamaan estrogeeniarvot. Mitenkään toisen ihmisen univaikeuksia vähättelemättä, mutta tässä iässä kannattaa lähteä siitä, että tutkii estrogeeniarvot. Itse luulin, että on monta vikaa, enkä ymmärtänyt, että apu voi olla hyvin lähellä ja helposti saatavilla.

Monet saman ikäiset ystäväni kamppailevat samojen asioiden parissa. Eivät nuku, ahdistaa ja elämä ei maistu.

Vaikka ihan vieläkään en ole siinä balanssissa, että tähdet loistaisi yhtä kirkkaana kuin nuorena. Ikä voi myös tehdä sen, että nauru ei tule vapaasti enää vatsanpohjasta vaan vähän pakotetummin tai näin ainakin itselleni selitän. Ei voi olla niin, että tietyssä iässä ilo ja nauru katoaa ja tunteiden ja asioiden värikirjo on enemmän harmaa.

Jossain kohden univaikeuksissa olin niin väsynyt, että ruokakauppaan meno tuntui jo raskaalta, perusaskareet ja jos jonkun asian pystyin vaan siirtämään, siirsin sen. Nyt tuntuu, että tarmoa riittää enemmän, normiaskareet eivät enää tunnu pakahduttavan väsyttäviltä.

Syyllistin myös itseäni, miten kehtaan tuntea näin, koska kaikki asiat ovat hyvin. Jollain toisella on asiat paljon huonommin, ei minulla ole oikeus näihin tunteisiin. Tunsin itseni typeräksi ja mitättömäksi.

Jos teillä on samanlaisia tuntemuksia, kannattaa hankkia itselleen apua. Näin jälkiviisaana tulee ajateltua, miksi kärsin niin pitkään. Miksi ajattelin, että kaikki eri oireet, niille oli eri syyt. Kun olikin vain yksi syy.

Toki elämässä on kuormittavia asioita ollut, joita työstän edelleen takaraivossa. Valmista ei taida tulla koskaan. En luonnollisesti nuku enää muutenkaan kuin nuorena. Tunteet ei kiihdy nollasta sataan sekunnissa, mikä tuntuu vain hyvältä.

Ennen elin päivä kerrallaan ja olen taas saanut tätä asennetta. Osaan puhua itselleni, kun mieli murehtii pahinta, että mitä jos tapahtuukin se kaikkein paras ja ihanin vaihtoehto ja miten en voi millään valmistella itseäni etukäteen kaikkiin tulevaisuudessa tuleviin murheisiin ja tuleeko niitä kaikkia edes.

Olen saanut pitkän ajan jälkeen tuoksuvasta pyykistä kuplivia onnen tunteita.

Ehkä en ole enää sama, ehkä olen kulkenut jostain syystä taas jonkinlaisen matkan, jonka opit hiljakseen valkenee ja avautuu, mutta löydän itsestäni taas jo samaa huumoria ja hulluutta, hetken huumaa, iloitsemista siitä hetkestä, jossa kullakin hetkellä olen.

Kaikille masennuksesta kärsiville, oli syy vaihdevuodet tai itse masennus. Jos et näe pimeydessä enää tähtiä, puhu läheisille, hanki apua vaikka tiedän, että siihen on valtavan suuri kynnys ja kun energiat ovat matalalla, sitä yrittää vain selviytyä päivästä, eikä jaksa hakea edes apua.

Lupaan ja vannon, aina on toivoa, jopa synkimpinä hetkinä. <3

Herääkö teillä samanlaisia mietteitä?

Mitä mukavinta tulevaa uutta viikkoa kaikille. <3



25 thoughts on “Pimeydestä valoon”

  • Hyvä ja tärkeä postaus <3 Masennuksesta ei ole kokemusta, mutta nukkumisvaikeus on niin tuttua. Syitä siihen minulla on monia. Nyt on takana (viime yötä lukuunottamatta) hyvin nukuttuja öitä. Illalla nukahdan tosi hyvin, mutta aamuyöstä herään, enkä saa nukahdettua uudelleen. Sen olen huomannut, että ihminen on tyhmimmillään aamuyöllä – sitä tasoa ovat välillä päässä pyörivät ajatukset välillä 😀 Terveyteen liittyvien kontrolleja edeltävät yöt ovat raskaimpia. Yöttömän yön valoisuuden takia meillä on sälekaihtimien lisäksi pimennysverhot ja minulla vielä silmälaput. Hyvää alkavaa viikkoa!

    • Ihanaa, jos nukkumisvaikeudet ovat hieman hellittäneet. Omalla kohdalla usein huomaan, että on hyviä vaiheita välillä ja hyvin herkästi, uni niin herkkä asia, että menee taas huonojen unien puolille. Paljon pohtiva ihminen valvoo yön pikkutunneilla ja stressi purkautuu unettomuutena, voisin kuvitella osaltasi olevan kaikkea tällaista.

      Se on juuri näin, seuraavana päivänä ei voi millään ymmärtää edes, minkälaisia juttuja on tullut yöllä mietittyä. Suuret on murheet mm. silloin.

      Niin totta, että pimeä ja hiljainen ja viileä huone auttaa paljon. Kai meidän ihmisten on tarkoitettu nukkuvan ”luolassa”, kuin kivikautiset konsanaan.

      Ihanaa viikon jatkoa Tarja. <3

  • Valaiseva, valoa tulviva postaus. Minulla ei ole nukahtamisvaikeuksia, mutta vaikka nukun hyvin vähintään yhdeksän tuntia, herään monesti väsyneenä. Sinun postauksestasi esivaihdevuosista oli minulle paljon apua,:sain aikaiseksi mennä gynekologille, joka sanoi, että minulla on ollut vaihdevuodet jo puoli vuotta, jolloin kuukautiset loppuivat. Minulle asetettiin oitis hormonikierukka ja sain estrogeenigeelin. Mutta se ei sopinut minulle lainkaan, koska käytön viidentenä päivänä sen alkaessa vaikuttaa, tuli kammottavan paha ja tuskainen olo. Se oli toissapäivänä. Sinulle paljon onnea siitä, että heti ensimmäinen estrogeenituote sopi! Minä yritän saada huomenna gynekologille puhelinajan.

    • Lämmin kiitos Marja ja kun olet vielä käyt suurinta murhetta läpi, niin suuret kiitokset tästä.

      Hienoa, että olet käynyt gynekologilla ja hyvä on kilauttaa lääkärille, jos on tullut kumma olo. Vissiin pari kk menee, että homma tasoittuu, että pitäisikö odottaa hieman? Tai katsot mitä lääkäri sanoo.

      Täällä on suihke toiminut, ei nyt täydellisesti, mutta jos vertaan aiempaa olotilaa, niin nyt on vaikea edes ymmärtää, miten estrogeeni vaikuttaa niin moneen ja miten aiheuttaa masennuksen kaltaisen olon.

      Sydämellistä viikon jatkoa sinulle. <3

  • Minulla on kokemusta masennuksesta ja voi apua sitä voimatonta oloa minkä se masennus toi mukanaan. Olet aivan oikeassa siinä, että puhua pitää tunteitaan ulos ja kyllä itse ainakin koin, että vaikka juttelin kavereilleni tuntemuksistani, niin lääkärille juttelu sysäsi parhaiten parantumisen suuntaa. Minullahan tuon masennuksen toi työasiat ja se, että sanottiin päin näköä, että en osaa mitään tehdä oikein. Kyllä tällainen alentaminen vetää kenen vaan mielen matalaksi. Olikin ihanaa löytää ihminen, joka kuunteli ja uskoi mitä kerroin. Minulla masennuksen ja väsymyksen tunnetta lisäsi huonot veriarvot, anemia siis.
    Onneksi sain apua ja taas näkyy kirkasta valoa tunnelin päässä <3
    Ihanaa alkavaa viikkoa sulle Tiia <3

    • Oon niin onnellinen, että pääsit vaihtamaan työpaikkaa, sillä en tiedä miten lopulta sun olisi käynyt. Oli kyllä ainoa vaihtoehto. Siihen vielä tuo anemia, niin en tiedä miten olet jaksanut ja jaksat aina olla niin kultainen.

      Onneksi sait apua ja sielläkin mennään kohti valoa.

      Ihanaa loppuviikkoa Outi. <3

  • Upeat tekstiin sopivat kuvat. Toivon mahdollisimman monen murehtijan tai masentuneen lukevan tämän ja rohkaistuvan esimerkkisi innoittamana hakemaan apua itselleen. Oikein ihanaa uutta viikkoa Tiia <3

    • Lämmin kiitos kultainen Kirsti Kaija ja sydämellistä loppuviikkoa sinulle. <3

  • Avun hakeminen on usein vaikeaa, mutta se kannattaa aina. Yleensä sitä tulee pitkitettyä aivan liian pitkään, että tilanne ehtii pahentua entisestään.

    Tällä hetkellä itsellä monen vuoden tauon jälkeen aika haasteellinen tilanne ja juuri tasapainottelen sen kanssa, mitä seuraavaksi tekisin. Tiedän, mistä kaikki johtuu ja niihin tuskin muutosta on tulossa, vaikka tekisin mitä, joten tilanne on siltä osin haasteellinen. Päätin nyt, et katselin kesäloman jälkeen mikä on tilanne ja toimin sitten sen mukaan.

    • Se on todella vaikeaa ja kun on syvässä alhossa, ei ole energiaa hakea apua.

      Toivon niin, että tasapainottelu kääntyy vielä sun voitoksi. Oli niin ihanaa miten kaikki alussa sujui ja nyt on tullut haasteita.

      Pidän peukkuja ja olet ajatuksissa. Ihanaa loppuviikkoa Jonna. <3

  • Oma kulkuni vaihdevuosiin on mennyt tähän asti hämmästyttävän helposti. Olen tosin joskus ajatellut, että teinivuosien kuukautiskipujen oltua niin kamalat ”ansaitsen” helpot vaihdevuodet. Univaikeuksia on välillä, mutta niitäonollut parikymmentä vuotta, liittyy enemmänkin stressaaviin ja hektisiin ajanjaksoihin. On silti hyvä tietää, että apua on tarvittaessa saatavilla.

    • Aivan ihanaa, että on mennyt hyvin ja en ymmärrä miksi joillain vaihdevuodet pitää ollakin niin vaikeita. Ei mitään järkeä. Ja ei ole niissä hirveissä kuukautiskivuissakaan.

      Univaikeudet on inha juttu, toki jokin kivikautinen tapa reagoida pelottaviin tilanteisiin, olla varuillaan, mutta kun ei meidän henkeä uhata, niin olisi se mukava nukkua yönsä hyvin.

      Ihanaa loppuviikkoa Tuuli <3

  • Viisaita ajatuksia kirjoitat ♥
    Masennukseen voi olla montakin syytä. Itse en ole masennusta kokenut, jos ei nyt iän tuomaa pientä alakuloisuut ja surullisuutta lasketa ja siihenkin löytyy syynsä…….
    Sinulle Tiia ihanan aurinkoista maanantaipäivää ♥

    • Hei piti vielä sanoman, jotta ihan mielettömän komiat kuvat♥ Kaariportti ♥♥

      • Lämmin kiitos kultainen Marja-Terttu.

        Masennus asiat eivät ole helppoja ja vaikka joskus tietää syyn, asiaa pitää pyöritellä ja käsitellä. <3 Kuuntele sydäntäsi Marja-Terttu, uskon että sieltä löytyy vastaus.

        Ihanaa loppuviikkoa. <3

  • Niin viisas teksti ja ehdottomasti komppaan sua: apua kannattaa hakea, vaikka se ei aina ole helppoa. Esim terapeutin löytäminen on hemmetin vaikeaa näinä aikoina.

    Ihanaa kuulla, että sun kohdalla syy alakuloon löytyi ja voit paremmin.
    Kesäiloa Tiia <3

    • Ei ole helppoa, tehty välillä liiankin vaikeaksi ja kun alho on, eihän sitä jaksaisi hakea apua, sitä räytyy vaan menemään.

      Ihanaa päivää Tarusein. <3

  • Minulta poistettiin kohtu ja munasarjat parisen vuotta sitten, ja koska tietysti munasarjojen poiston myötä oma hormonitoiminta loppui heti, aloitin estrogeenigeelin käytön heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Olin kärsinyt hirveistä PMS-oireista aivan kuukautisteni alusta saakka, eli 11-vuotiaasta asti. Kipujen lisäksi vieläkin kamalampia olivat mielialan vaihtelut; olen kauhulla jälkeenpäin katsonut elämääni ja miettinyt, miten olen joissain tilanteissa ollut aivan kuin ”hormonipsykoosissa” ja sanonut tai tehnyt asioita, joita en ”terveinä päivinä” olisi tehnyt! Minulla todettiinkin sittemmin PMS:n vaikeampi muoto eli PMDD.

    Ennen leikkausta, 50-vuotiaana, olin nähtävästi jo myös oireillut ”esivaihdevuosien” aalloissa: univaikeudet, mielialojen entistä järkyttävämmät heittelyt -ne ns. terveet päivät olivat vain noin 3-5 päivän ajanjaksoja per kuukausi- ja myös orastavat kuumat aallot. Nämä oireet jäivät onnekseni leikkauspöydälle, ja kuluneet kaksi vuotta olen ollut vapaa mielialan heittelyistä kai ensimmäistä kertaa elämässäni! Elämässäni on toki haasteita, ja kulunut vuosi on ollut muista syistä vaikea – mutta en uskalla edes ajatella, missä olisin ellei hormonitoimintani kuitenkin nyt oisi estrogeenin avulla tasainen.

    Kiitos että tuot tätä asiaa esille!

  • Kiitos tästä postauksesta Tiia! <3 Niin hyvä tuo ”Rakastan valoa, koska se näyttää minulle tien. Siedän silti pimeää, koska se näyttää minulle tähdet.” -lause, täytyy oikein kirjoittaa se ylös ja palata siihen usein.
    Minun on pitänyt jo aiemminkin kommentoida ja kiittää, kun olet tuonut näitä asioita esiin.
    Itselle on niin tuttua tuo unettomuus, pelkotilat ja saamattomuus. Jotenkin olen omalla kohdallani ajatellut, että ei voi olla kyse vaihdevuosien tuomista ongelmista, kun olen aina ollut huono nukkuja ja kärsinyt enemmän tai vähemmän noista ahdistuksista. Mutta toki ne on lisääntyneet iän myötä. Kuitenkin eniten ajattelen, että olen vähän vaikea ihminen ja teen kaikista asioista ongelmia suotta.
    Ehkä kuitenkin minunkin kannattaisi nuo arvot mittauttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud