Ihastuttavissa kirjajulkkareissa, Kukkia lautasella ja Book of Friends-My Soul Family

Ihastuttavissa kirjajulkkareissa, Kukkia lautasella ja Book of Friends-My Soul Family

Olipahan eilen aikamoinen päivä. Kuvassa kuitenkin vielä seesteisemmissä merkeissä Casa Mimin Sarin kanssa.

Aamusella ihastuttavissa kirjajulkkareissa ja muu päivä pölypalleroiden kuorruttamana appivanhempien kodin tyhjennyksessä.

Jos haluatte aivan ihanan ystävänpäiväkirjan, jossa raapaistaan pintaa syvemmälle, niin Tia Höylän upea ”Book of Friends-My Soul Family” kirja on juuri oikea valinta itselle tai lahjaksi.

Tia Höylän Ystäväkirja on upea lahja vaikka morsiamelle annettavaksi täytettynä. Kyynel voi siinä vierähtää, kun ystävät ovat antaneet valmiiksi täytetyn kirjan, joka pitää sisällään tarinoita yhteisestä ystävyydestä.

Kirjasta kerrotaan näin: ”Maailman muuttuessa ja digitalisoituessa, tarvitsemme myös sellaista, joka yhdistää pintaa syvemmältä ja muistuttaa niistä upeista, viisaista ihmisistä, joita meillä omassa elämässämme jo on. Kysymykset johdattavat kirjaa täytettäessä ja lukiessa ihanasti syvällisempään suhteeseen ja ymmärrykseen. Kirja haastaa ystävän mietiskelemään omaa elämää ja samalla unelmoimaan tulevasta. Täytetty Ystäväkirja on kiehtova tapa jakaa upeita tarinoita kaikille, joille kirja osuu kohdalle.”

Jos haluatte kukkiainspiraatiota syötävistä kukista – mitä ja miten eri kukkia voi käyttää Ina Niinikedon kirja on teille.

Saimme nauttia Kukkia lautasella kirjan Ina Niinikedon loihtimia herkkuja. Itse kirja Kukkia lautasella tarjoaa tietoa ja inspiraatiota syötävistä kukista – mitä ja miten eri kukkia voi käyttää ruoanlaitossa. Reseptit aamupalasta päivälliseen, jälkiruokia unohtamatta ja Ina kertoi, että reseptit ovat yksinkertaisia ja sopivat hyvin kotikokille.

Tia vasemmalla ja Ina oikealla. Meikäläisen vyö repsottamassa jo irti ja sehän hävisi jonnekin päivän aikana.

Rouheaa ja kaunista suunnittelee THFin Ceramics.

Katsokaa nyt näitä Inan loihtimia leivoksia ja keksejä. Keksit on tehty ihan murotaikinasta ja värjätty kukilla.

Vitsi vieköön ja Tian kanssa tiedettiin toisemme entuudestaan. Tia meikkasi joskus muutama vuosi sitten Anna-lehden juttuun. Olipa ihana tavata Tia ja toivon, että kirjasarjaan tulee lisää osia.

Nämä suolaiset räjäytti tajunnan herkullisuudellaan.

Onko teillä ollut ystäväkirja nuoruudessa ja kaipaisitteko tällaista syvällisempää versiota hyppysiinne tai tykkäättekö leipoa ja käyttää kukkia kokkailussa?

Upeaa perjantaita kaikille. 🧡



11 thoughts on “Ihastuttavissa kirjajulkkareissa, Kukkia lautasella ja Book of Friends-My Soul Family”

  • Ihana kirja 💮 Käytän paljon kukkia, olen kasvattanut niitä parvekkeella ihan ruokatarkoituksiin

  • Ihanat kirjat! Jotenkin tuli heti mieleen, että olisi kiva täyttää Mialle tuollainen ystäväkirja, meillä kun noita yhteisiä muistoja riittää 🙂
    Olen oikeastaan käyttänyt vain orvokkeja leivonnaisissa ja salaateissa. Sokeroidut orvokit ovat kuin karkkeja.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Aivan ihanat kirjat ja tuo ystiskirjakin on kiva lahja.

      Ne on kuin karkkeja, ah.

      Kivaa maanantaita Outi. <3

  • Onpas upeita leipomuksia kukkasin koristeltuina. Näyttävät todella herkullisilta ja kauniilta.
    Minulla oli nuorena ystäväni -kirja, sellainen taisi silloin olla todella monella nuorella. Se oli täynnä kavereiden kirjoituksia, ammattitoiveita ja valokuvia. Tuo uusi kirja vaikuttaa hienolta lahjaidealta. Tiedän heti yhden ystävän, jolle voisin sellainen antaa ja täydentää 🙂

    Iloa viikonloppuusi!

    • Ystiskirjat olivat kyllä meidän lapsuuden juttu ja taitaa omani olla vielä tallessa. Tämä uusi on syvällisempi versio ja mitä ihanin.

      Kivaa maanantaita Birgitta. <3

  • Ihanat kirjat. Tuo ystäväkirja on aivan huikea. Kukkia lautasella on myös kiinnostava, tosin itse olen käyttänyt kesäaikaan paljon syötäviä kukkia, kurkkuyrtistä paihasaunioon.

    • Ihanaa kuulla, että molemmat kirjat ihastuttaa ja olet käyttänyt kukkia ruoassa. <3

  • Oi miten ihana tilaisuus tuo olisi ollutkaan! Mitkä uutuuskirjat ja miten kauniit tarjoilut, nam. Minulla on pihassa villiorvokkipenkki, josta napsin kukkasia kuvauksiin ja aina toki kakkujen/leivosten päälle. Täytettiin ahkerasti ystäväkirjoja…hmmm…80-luvulla ja sellainen yksi on tallessakin vielä lapsuuden aarteissa. Hauska lukea aina silloin tällöin : )

    • Silmiä hivelevän kaunista oli kaikki. Oi niitä aikoja, tulee elävästi mieleen ja kun eräs kirjoitti lempiaine: Fairy. 🙂 Hih.

      Ihanaa uutta viikkoa Heli. <3

  • Oi miten ihana tilaisuus tuo olisi ollutkaan! Mitkä uutuuskirjat ja miten kauniit tarjoilut, nam. Minulla on pihassa villiorvokkipenkki, josta napsin kukkasia kuvauksiin ja aina toki kakkujen/leivosten päälle. Täytettiin ahkerasti ystäväkirjoja…hmmm…80-luvulla ja sellainen yksi on tallessakin vielä lapsuuden aarteissa. Hauska lukea aina silloin tällöin : )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud