Otin itselaukaisevalla yllä olevan kuvan. Kännykässä on aina hymytoiminto päällä eli napsii kuvia, silloin kun kännykkä tulkitsee, että ihminen hymyilee. Voin kertoa, ettei tämä toiminto ole ihan hymyvarma vaan hymytoiminto räpsii kuvia tauotta ja on kovin päättäväinen napsimaan kuvia.
Meinasin kupsahtaa naurusta, kun näin alla olevan dorkan otoksen. Kun olen pessyt hiukset, usein ravistelen päätä ylösalaisin, jotta saan hiuksista ravistettua vettä pois ja hiukset kuivuu nopeammin.
Noh kamera on tulkinnut alla olevan kuvan hymykuvaksi. 🙂
Heh ja miten tällaiset hiuspehkokuvat ovat toisilla onnistuneita ja kepeän kauniita ja itsellä vaan ihan hitsin koomisia. Tämä oli kyllä viikon varsinainen otos.
Tässä kuvassa vaan on kaikki, mikä elämässä on elämänmakuista. <3 Niitä elämän kohokohtia, parhaita arjen hetkiä ja rakkaus.
Tähän törmäsin tänään Instassa ja kolahti. Kolahti osittain, sillä pääsääntöisesti ihmiset ovat aitoja ja hirmu kivoja. Muistui mieleen Latviaan muutto ja kun tapasimme paljon erilaisia ihmisiä, koska lapset kävivät kansainvälistä koulua ja kansainvälisen koulun lapset olivat toki eri maista ja oli erilaisia kulttuurillisia kohtaamisia.
Suomalaisena koin hirveän vaikeaksi ”säästä” puhumisen ja jännitti ihan joka kerta, kun piti lähteä small talkingia harrastamaan. En tykännyt, ei ole oma leipälaji ja en pidä tänä päivänäkään. ”How are you” on kammokysymys, sillä miten siihen pitäisi oikein vastata. Olen aina yhtä hölmistynyt. Jos joku kysyy, kai haluaa kuulla totuuden?
Joskus törmää ihmiseen, jonka kanssa kaikki räväytetään tiskiin heti ja tällainen kohtaaminen oli vastikään ja se oli silkkaa sielujen ilotulitusta. Joskus kohtaa ihmisiä, jotka puhuvat vain itsestään ja kertovat erinomaisista saavutuksistaan. Pintapuolinen lätinä, teennäinen taiteellisuus, erikoisuuden tavoittelu, koen sivustakatsojana katsovani näytelmää, ihmisten kuorta, kuorta jonka kyseiset ihmiset ovat rakentaneet itselleen monista eri syistä.
Joskus ei vaan kemiat kohtaa ja ei osaa toisen kanssa keskustella vaikka miten hyvä tyyppi toinen olisi. Toisten kanssa itse kukkii, toisten kanssa sitä on toiselle tylsimys, seinäkukkanen, harmaamato. Sitä ei itsekään voi olla kaikkea kaikille.
Olen itse hieman sellainen luonnonlapsi, jos joku kysyy mitä kuuluu, vastaan huonoa, jos siltä tuntuu ja toki selitän miksi tuntuu huonolta, saatan pölöttää vieraalle ihmiselle tai vasta tapaamalleni ihmiselle mitä sattuu kulloinkin olemaan mielen päällä. Jos saan olla aidoin minä, on kuin tulisi kotiin. Jos pitää pinnistellä, yrittää osallistua keskusteluun, joka kulkee eri sfääreissä tai on kovin kultturelli ja sivistyssanoja viljelevä, kuin teennäinen näytelmä, koen ahdistuneisuutta.
Näissä tilanteissa etenkin nuorena iski Kafkan mainitsema häpeän tunne. Olen epäkelpo, epäsosiaalinen ja on jokin valuvika.
Ymmärrän kuitenkin, että ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja näiden kokemuksien vuoksi on ollut välttämätöntä vetää ylle haarniska. Ihmiset voivat myös hölmistyä ja pitää tavattomana, että joku lyö kaikki tiskiin heti ja voivat ahdistua tästä. Olemme erilaisia. Oli ujo tai ekstrovertti, oli minkälainen tahansa, rakastan ihmisiä, jotka ovat juuri sellaisia kuin ovat, joilla ei ole naamiaisasuja.
Ja sitten se suklaa. K-Supermarketista löytyi kuvan After Eight -puput, nam!
Ihanaa viikkoa kaikille ja minkälaisia ajatuksia kuvat tai teksti herättää?
Nyt ku mää oon aina vaan enemmän oma itteni. niin mietin, että miten oon jaksanu ja kyenny elämään sen naamiaisasun kanssa? Tiedän, että oli pakko, koska se oli selviytymiskeino, mutta silti. Onneksi enää ei tarvi! <3
Ihana aito sä. 💙 On kyllä täysin ymmärrettävää, että kun on vaikka kokenut kovia, tullut torjutuksi, lapsuuden traumoja, niin ihminen väkisinkin pukee haarniskan ylleen suojatakseen itseään.
Haarniskoja on hyvin erilaisia ja jos joku nyt vaikka on ”täynnä” itseään, niin se kielii epävarmuudesta. Eli armollisuutta ja rakkautta kaikille.
Sitten on toki myös ihan pissapäitä, jotka ovat ajat sitten kadottaneet itsensä ja haarniskasta on tullut uusi minä.
Haarniskoja tarvitaan erilaisiin tilanteisiin, mutta on se vaan vapauttavaa olla seurassa, jossa voi olla vaan oma itsensä.
Sydämellistä uutta viikkoa Laurakatarooma. 💙
Olen vähän kade noista tulppaaneista, meillä ei kissojen kanssa voi kukkakimppuja tai viherkasveja harrastaa. Kissat joko syövät kasveja tai kaatavat maljakon pitkin parkettia. Tämä siis siitä huolimatta, että omaa kissanruohojakin on tarjolla.
No voi ei. Meillä kisut antavat tulppaanien olla rauhassa, mutta auta armias, jos on ruusuja, niin sitten Rommi rouskii ne menemään.
Ihanaa uutta viikkoa Sanna <3
Osa arkipäivistä menee sellaista näyttelijän työtä suorittaessa, että oksat pois. Onkin aina ihanaa, kun pääsee olemaan omanlaistensa ihmisten kanssa, jossa tietää, että kukaan ei arvostele sinua siitä millainen olet. Se jatkuva näytteleminen on henkisesti raskasta touhua.
Ihana kuva vaavelista <3
Kivaa viikkoa sinulle Tiia <3
Höh, nuo kepeitä ja söpöjä otoksia on aikamoisen työn tulos. Olen joskus lukenut, että Rihannalla meni yhteen onnistuen ja sitten julkaistun otokseen 5h. Että sillä lailla.
Ihmiset ovatkin erilaisia. On myös kivaa, jos saa olla juuri sellainen kuin on. Erilaisuuden sietämisessä on vielä opittavaa paljon.