Arla #aamiaiskutsu saapui meille Porvooseen!

#AAMIAISKUTSU

”Miksi odottaa viikonloppubrunssiin, kun aamiaisen äärellä vietetyt hetket tuovat ripauksen luksusta myös arkipäiviin? Aamiainen tarjoaa rennon kohtaamispaikan, kutsuitpa sille ystäväsi, perheesi, naapurisi tai salaisen ihastuksesi, ja vietitpä sen sitten kotona tai piknikillä, kukonlaulun aikaan tai pitkällä iltapäivällä.”

Herkulliset valmistelut käynnissä.

Pöydän kattausta. 
Arla järjesti nettisivuillaan aamiaiskutsukampanjan maakunnittain. Kilpailulomakkeeseen tuli perustella miksi Arla aamiaispakun tulisi tulla juuri meille järjestämään aamupalaa 5-15:lle hengelle, niin että seurueemme saisi nauttia täyden palvelun  herkullisesta aamiaisesta a la Arla. 
Kunpa joka aamu saisi hedelmälautasen.

Nättiä kuin mikä.
Ihania pillejä.

Aurinkoinen ja positiivinen kampanja viehätti ajatuksena ja oikein kutsui perustelemaan miksi juuri meille aamiaispaku olisi mitä tervetullein.
Juustot olivat pyörryttävän hyviä.
Meillä on ystäväpariskunnan kanssa ollut mitä mielettömin juttu heidän aloitteestaan jo peräti 10-vuoden ajan. Järjestämme kaksi tai kolme kertaa vuodessa vuorotellen syöminkihetken mahdollisesti aamupaloineen ja kolmen lajin ruokineen maateemoittain. Maa on toiselle parille aina yllätys ja tapahtumaan todella panostetaan, pukeutumalla, askarrellaan koristeita, lippunauhoja, musiikkia, yksi huone sisustetaan kyseisen maan väreillä. Ja luonnollisesti ruoka on aina kyseisen maan reseptien mukaan tehtyä. Viimeksi olimme Sveitsissä ja mm. Karibian makumaailmaan matkatessa joka ikinen ruoka oli kaikille uusi ja eksoottinen. 

Kaikki meidän porukasta haluaa samanlaiset pellavaiset lautasliinat. 
Olemme käyneet esim. Japanissa, joissa ystäväpariskunnan Japanissa vuosia asunut täti palveli meitä Geisha asussa, olemme itse järjestäneet esim.Strömsöteeman, jossa ensin nautittiin Strömsökirjasta poimitun reseptin mukaan tehtyä munakasta, käytiin kirpputorilla, askarreltiin jääkaappimagneetteja ja siirryimme mummin mökille Sipooseen jotta Strömsöidylli olisi mahdollisimman identtinen Strömsöohjelman ympäristön kanssa. Monissa maissa olemme teemailleet ja monia makumatkoja on vielä käymättä.


Olisipa aina tälläistä. Pöydät, tuolit ym. Irokeesin omaisuutta ja sopivat jetsulleen talomme väreihin.





 Perimmäisenä ajatuksena oli joka tapauksessa kosiskella Arlan aamiaispaku meille järjestämään Arla aamupala ja olisimme voineet jatkaa maateeman merkeissä ja syöksyä Ruotsiin. Unohdin koko jutun kunnes viikko sitten nauravainen ja ystävällinen nuorehko mieshenkilö soitti Markkinointiyritys Irokeesista minulle. Olin kirjoituksellani voittanut aamiaiskutsun juuri meille kaikista itä-uudellamaalla olevista ehdokkaista. Harmikseni ystäväpariskuntamme olikin juuri tuolloin  päättänyt lomailla ja teemailla Turkissa, joten maateemaa sellaisenaan ei kyetty toteuttamaan.

Vitsi miten nätisti katettu. 

Kyselin huolissani Irokeesilta asiaa, että miten menetellään kun maateemapariskunta teemailee nyt ihan muilla mailla vierahilla, mutta voitto oli kuulemma voitto ja se miten aamiaiskutsu teemoitetaan oli toki meidän asia. Heti välähti idea juuri 93-vuotta täyttäneen mummini ympärille. Mikä voisi olla hienompi aamiaiskutsuteema, kuin mummi 93-vuotta!
Ihana mummini mun, päivänsankari 93-vuotta!

Minusta tuli myslin ystävä. 
Kutsuimme sukulaisia ja ystäviä aamupalalle meille ja mummi sai istua pöydän päässä juhlakaluna. Mummi oli kutsusta ylpeänä käynyt ensin Marimekon kautta ostamassa uuden raidallisen jakun. Hetki oli erittäin harvinainen, se että neljä sukupolvea oli yhdessä ja ystäviä ja sukulaisia enemmänkin. Säät suosivat, ei ollut liian kuuma eikä kylmä, sään hengetär päätti antaa mummille syntymäpäivälahjaksi täydellisen nautinnollisen sään. 
Mansikoita ja ajattelevaisesti oli myös Arlan laktoositonta maitoa, margariinia ja jogurttia tarjolla. 
Itse aamiaiskutsu oli jotain aivan mieletöntä, kolme taitavaa, nauravaista, kohteliasta ja ahkeraa Irokeesin työntekijää taikoi meille hetkessä uskomattoman aamupalan, aivan käsittämättömän kauniine kattauksineen. He jaksoivat viihdyttää lapsia, olla kiinnostuneita ja kohteliaita. Täytyy sanoa, että ei omassa nuoruudessa nuoret olleet noin eteviä tai en siis minä ainakaan. Olimme kaikki todella vaikuttuneita aurinkoisesta aamupalakutsun järjestäneistä nuorista. Iso kiitos heille, jos he eivät olisi olleet juuri niin sydämellisiä kuin olivat, meidänkään päivä ei olisi ollut niin lämminhenkinen ja taianomainen.
Nämä kolme mahtavaa sydämellistä nuorta tekivät päivästämme täydellisen. Upeita ihmisiä, kiitos. <3 <3<3
Haluan noi pöydät ja eritoten kaikki nuo tuolit!

Arlan herkut olivat suussasulavia ja niitä riitti, suuret kiitokset Arlalle, meille jäi ikuinen muisto mummin 93-vuotissyntymäpäivistä harvinaislaatuisen ja herkullisen aamupalan muodossa. Kesän kohokohta ehdottomasti. 

Jokainen vieras sai vielä muistoksi  kankaisen aamiaiskutsukassin, joka jäi kivaksi muistoksi ihanasta hetkestä.

Kaikki saivat muistoksi ihanat kauppakassit. 
Kuva
Uudet herkkusuosikit!

Emäntäkin sai ylläreitä, raparperimehua, itse tehtyä raparperichutneyta, mustaa suolaa, merimiesaiheisia patalappuja ja ihanan lakrintsintuoksuisen englanninlakritsisaippuan. 
Lisää Arlan aamupalakutsusta voit lukea täältä, löydät täältä myös kuvia ja videoita aamupalahetkestä.

p.s. käväisipä Uusimaa lehtikin meillä aamupalahetkeä kuvailemassa ja haastattemassa. Maanantain Uusimaassa sitten pällistelee jossain muodossa meidän aamiaiskutsusakki. 🙂

 https://www.arla.fi/aamiaiskutsu/ Tänne taitaa jossain kohti pyörähtää pieni pätkä haastattelua meikäläisestä ja Krista oli myös haastattelussa mukana. 🙂
https://www.facebook.com/ArlaSuomi?ref=ts&fref=ts

Aamupalakutsu Instagramissa https://instagram.com/arlasuomi  Instagramista löytyy kivoja kuvia lisää. 
Lisää Irokeesista yrityksenä voit lukaista täältä https://www.irokeesi.fi/


10 thoughts on “Arla #aamiaiskutsu saapui meille Porvooseen!”

  • Voi että mikä upea voitto!! Onnea voitosta! Ihania tarjottavia ja kivasti keksitty teema, onnea myös 93-vuotiaalle mummullesi. 🙂

    • Ihana Mervi, kiitos kovasti mukavasta kommentista. Oli kyllä mieletön voitto ja eritoten siksi, että sai tuottaa iloa niin monelle. Mikä voisi olla mukavampaa ja eritoten mummi sai ansaitsemansa synttärit. 🙂

      Aurinkoa päivääsi!

      Lämpimin terkuin Tiia

  • Teilläpä oli mahtava teema eli ihana mummu!

    Me olemme niin tylsiä, että useimmiten käymme nykyään ystäviemme kanssa ulkona syömässä;) Tietysti on Daamit, joissa käymme vain tyttöjen kanssa vaihtelevasti syömässä eri ravintoloissa ja sitten tietty vertailemme niitä keskenään.

    Ah, nyt uimaan!

    • Hei Leena, mummi ihan paras oli juhlat ansainnut ♥ Hei daameista olisi kiva kuulla lisää, hienoa että teillä sellainen naisporukka. Ulkona syöminen on ihanaa ja arjen luxusta. Sitähän on tullut ruokaa keitettyä perheelle ihan riittämiin, välillä tarvitaan hemmottelua. Ihanaa pulikoimista, kesä on ihana!
      p.s kävin juuri korjaamassa kaikki aamiainen sanat postauksesta, olin ilmeisesti auringon sokeuttamana kirjoitellut miltei kaikki sanat näin aamianen. Eli i-kirjain uupui… Voi mahoton että sinäkin olit ennättänyt lukea kirjoitusvirheversion..

    • Oli erityisen kiva voitto, kun ilon pystyi jakamaan niin monen kanssa ja jäi mieliin ikuisesti todella lämmin ja positiivinen muisto.

      Mummin synttärit oli selvä valinta teemaksi, niin upeeta on että toinen täytti jo 93-vuotta ja on minut kasvattanut eli on minulle äiti. <3

      Kauniita unia toivottelee Tiia

    • Oli kyllä ihan huikeaa saada täysmääräinen porukka kokoon eli yhteensä 15 läheistä ja mummia juhlia, kun vielä jaksaa nauttiakin.

      Mummi kuitenkin on niin ihana. <3

      Halauksia Tiialta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud