Veneretki mummin mökille Sipooseen ja Livbox ihanuus

Jälleen kerran täytyy todeta, että aurinko tekee pimeydessä asuvalle suomalaiselle ihmeitä. Vähemmän tulee valitettua ruikutettua. Kaikkea hassua taatusti sattuu ja tapahtuu koko ajan, mutta sattumuksia ei edes huomaa kun aurinko niin lempeästi hellii meitä.

Tiistaina teimme perinteisen veneretken mummini ja vaarini mökille Sipooseen. Porvoosta on sopivan lyhyt matka veneretkeilyyn ja muksutkin veneilystä nykyään tykkäävät. Kun mieheni hankki aikoinaan veneen, ajatukset olivat hieman toisenlaisia. 🙂

Saavumme mummin ja vaarin mökin rantaan.

Rannalla löhöillessä voi rauhoittaa mielensä katsomalla tätä maisema.
Muksut lämmittelemässä kalliolla kuin itsekin lapsena. Kaikki kesät täällä vietin. 
Mummin Kaj Franckin lasit joista lapsena nautin mm.raparperisoppaa. 
Mummin vanhat Teema astiat. 
Mummilla on viherpeukalo, minulla ei…

Mummilta peritty astiahöperyys.

Oi Suomen kaunis suvi. 
Samu diggaa merestä. 
Purkkirakkaus kulkee suvussa. 

Että rakastan näitä kuppeja.

Saimme myös keskiviikkona ihanan vapaapäivän, kun tyttäremme kummitäti vei tytöt Robinin konserttiin, mistä molemmat typymme meinasivat suorastaan seota. Jäivät myös yökylään ja se on vanhemmille luxusta välillä. Kävimme säistä huolimatta nauttimassa pizzat Rossossa, koska pizzaa teki niin himskatisti mieli ja aina vaan Rosson pizza on maailman parasta.

Vaikka eilenkin oli kaunista ja aurinkoista päädyimme Porvoon Bio Rexiin katsomaan Uusia alkuja elokuvan. Elokuva oli aivan mielettömän ihana, hyväntuulinen ja nokkela. Musiikki ihan mahtavaa, heti piti soundtrack Spotifyihin ladata. Vaikka elokuvan päätähtinä olivat juuri minua suurin piirtein eniten hermoon käyvät näyttelijät Keira Knightley joka näyttelee huulillaan ja suullaan ja Mark Ruffalo jonka väsynyt katse ja lerpattava alahuuli ovat aiemmin ärsyttäneet ihan älyttömästi, kaikki ärsytykset katosivat erinomaisen leffan myötä taivaan tuuliin.

Mark ja Keira loistivat roolissaan ja oli mielestäni nimenomaan Markin loistokkain roolityö vaikkakin hieman ylinäyttelemistä oli ilmassa. Jos haluat mennä elokuviin katsomaan sympaattista elokuvaa, joka ei ahdista, jossa on hyvyyttä ja ystävyyttä kasakaupalla valitse Uusia alkuja. 🙂

Livbox tuo kerran kuussa ilahduttamaan saapuva kosmetiikkaboxi, jota tilatessa saa tutustua muutamaan täysikokoiseen ja muutamiin kosmetiikkanäytteisiin hurmasi eilen yllätyslahjalla pitkäaikaisille tilaajille, terre d’Ocin kauneista kaunein pieni peltipurkki kolahti ja kovaa. Peltipurkkihöperö olen kuten tiedätte eli purkin ulkonäkö jo sai innostumaan, mutta voide on mielettömän riittoisaa ja rauhoitti ajellut bikinirajat joihin olen tunkenut kaikkia maailman voiteita taivaan ja maan väliltä: Pantysonia, sinkkivoidetta hydrokortisonia ja niin edelleen. Sitten plumpsahtaa Livboxista terre d’Ocin karitevoi ja oriental fig butter ja meikäläisen biksurajaongelmat ovat tiessään. Jihuu, kiitos Livbox ja kiitos terre d’Oc.
(Minulle tuli tällä kertaa kaksi boxia, siksi kaksi eri terre d’Ocia. 🙂

Voiko kosmetiikkapurkit tästä enää kauniimmiksi tulla!?
Sateenkaari näyttäytyi eilisellä iltalenkillä ja juuri ehdimme kotiin pelastamaan kuivat pyykit pihalta. Se on onnea se. <3

Livboxista voit lukea lisää täältä: https://www.livbox.fi/  Olen Livboxiin koukussa… Myönnettävä se on. 🙂


6 thoughts on “Veneretki mummin mökille Sipooseen ja Livbox ihanuus”

  • Voi noita mummin kippoja ja kuppeja,nättejä ovat. 🙂 ja saarikin näyttää aika rauhaisalta paikalta.
    Itse en ole Livboxiin tutustunut,kiinnostusta oli jossain vaiheessa mutta penteleet eivät sitä Viron puolelle toimita ja ehkä parempi niin..varastot on jo ennestään täynnä kaikenlaista kosmetiikkaa. 😀
    Aurinkoista loppuviikkoa sinne suunnalle. 🙂

    • Hih mummin "vika" varmaan, että olen niin kauhea keräilemään kuppeja ja kippoja. Kesäpaikka on itse asiassa mantereella, mikä kätevää kun pääsee autolla. 🙂 Nyt oli vaan niin täydellisen tyyni tuuli ja aurinkoinen reissu, että tuli tehtyä tuo veneretki. Pääasiassa mies käy fisussa veneellä. 🙂

      No voi hitsi, eivät toimita Viron puolelle, voi harmitus sentään. Kenties sekin muuttuu vielä. 🙂 Ihanaa että asut Virossa, hurahdin kyllä kaikkiin Baltian maihin Latviassa asuessa. 🙂 Muuttaisin todella mielelläni Viroon. <3

      Mitenköhän meille naisille kertyy niin paljon kosmetiikkaputeleita? Juu ja tuota lähdin suitsuttelemaan kun on ollut allergiaa/ihottumaa ja vihdoin löytyi voide joka rauhoittaa. Ah. 🙂

      Kaunista aurinkoista viikkoa sinulle Tanja. <3

      Lämpimin terkuin Tiia

  • On suurta rikkautta, että voi viedä lapset paikkaan, jossa itsekin on lapsena aikaansa viettänyt. Mummojen mökit ovat aarteita – ja tuolla teidän mummolassa on ihania astioita, voih ja huokaus;)

    • Lady of the Mess niin on, nostalgisia tunteita nosee pintaan ja omia jo unohtuneitakin lapsuudenmuistoja. 🙂 Silloin oli tylsää koko kesä nokka kirjassa mökillä aikaa viettää, nyt näen koko homman toisin. 🙂 Toivottavasti paikka säilyy… On vaikeaa ajatella, että vieraiden varpaat koskettaisivat mummin ja vaarin maata.

      Mummeilta löytyy kaikkea ihanaa vanhaa ja noista astioista moni on lemppari. Vaikka meiltäkin löytyy mm.Teemaa, ei se oli sama, kun ei ole noita mummin vanhoja. Ja ne Kaj Franckin lasit eri värisinä… Pakko oli ottaa kuva. Olen aiemminkin niitä kuvaillut omaksi ilokseni, mutta tuolla älyluurilla saa himppasen parempia kuvia. 🙂

      Aurinkoa sinne. <3

  • Tytöt Robinin konsertissa, siellä oli myös cheerleaderit Gorillaz eilen esiintymässä 🙂 t. Anki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud