Uskalla olla aito, uskalla sanoa ei, mutta muista nöyryys!

Uskalla olla aito, uskalla sanoa ei, mutta muista nöyryys!
Tänään piti kirjoittaa aivan muuta, mutta alitajuntaan jäi kummittelemaan eilinen Ilona Rauhalan oivallinen teksti Ylimielisyys on huono strategia ja tänään erään blogin sivulauseessa jopa huomaamatta mainittu syyllisyydentunne. Ilona kirjoittaa hienosti ”Erityisen hyvän itseluottamuksen ja ylimielisyyden välissä on seitin ohut verho. Niin on myös ylimielisyyden ja erittäin huonon itseluottamuksen”. Olen monesti miettinyt, jos olen tavannut menestyjän tai oman alansa osaajan, miten mukava ihminen onkaan ja jälkikäteen oivaltanut, että hänen suurin menestys lähteekin aitoudesta ja sopivasta annoksesta tervettä itsetuntoa ja nöyryyttä. Olen myös joskus ihmetellyt joidenkin ihmisten hyökkäävyyttä, aina terät teroitettuna, tähän anoppi on todennut joskus viisaasti ”huonolla itsetunnolla varustettu paskiainen”. Mikä viisaus tuohon lauseeseen kätkeytyykään, huono itsetunto voi väärinkäytettynä olla tuhovoimainen voima.

Missä menee sitten epämukavuuden raja, eiköhän siinä kohden, kun toimii itseään vastaan. Olen saanut blogiini monen moisia ehdotuksia, suurin osa asiallisia, toinen toistaan kunniottavia, sitten on ollut sellaisia hämärämpiä viritelmiä, joita lukiessaan ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa? En tiedä edes kertooko se kysyjästä jotain vai olettamuksista minua kohtaan? Huomaan kuitenkin, että minun on todella vaikeaa sanoa ”ei” ja kun sanon, ennen vapautusta iskee aina ensin syyllisyyden tunne. 

Helpointa on yrittää ainakin olla oma itsensä, olematta niin cool
tahi kulkematta laput silmillä.
Olen huomannut myös tietynlaista blogikategorisointia, en kaikkialla, mutta asiaan törmää ajoittain jossain. Silloin kun blogi on tälläinen rönsyävä, omista heikkouksistakin kirjoittava, finni ja aamukuviakin julkaiseva, tehdään blogistani olettamuksia, että blogini on tietynlainen, minä olen tietynlainen. Joidenkin mielestä en riittävän hieno, tyylikäs tai mitä tahansa. Näihin ilmiöihin on saanut törmäillä eräissä kohtaamisissa, saanut jopa kuulla kanssakollegan suusta, että mitä hänen paikallisessa Citymarketissakin ajateltaisiin, jos hän kertoisi omia asioitaan blogissa. Kyseisellä henkilöllä on täydellisen kaunis blogi, kauniita kuvia, kaikki täydellistä, paitsi yksi asia särähtää epätäydellisenä minun korviin, toisten tuomitseminen ja katteettomien olettamuksien vetäminen.

Seuraan tyttärieni edesottamuksia, monella tapaa samanlaisia, mutta yhdellä tapaa kovinkin erilaisia. Vanhempaa tytärtä eräs hänen ystävänsä aina mitätöi, nauroi toisen kustannuksella ja toimi lannistavasti. Yritin neuvoa tytärtäni, ettei ole huumoria silloin kun toista pilkataan, et ole huumorintajuton, jos pahoitat mielesi. Yritin opettaa kuin elokuvissa, kun tältä äidiltäkin keinot loppui kesken, että sano samalla mitalla takaisin. Tytär vastaa, ”en halua loukata toista, kuten hän minua”… 
Perheen pienin taas voi surutta antaa palaa kaverille takaisin, jos häntä epäoikeudenmukaisesti kohdellaan. Arvatkaa kumpi nukkuu yönsä paremmin? Kummallakin on ystäviä, mutta toinen kipuilee illalla nukkumaan mennessä ja toinen nukkuu lapsosen unta. 

Tiedän että toinen tyttäristä pärjää, toisesta olen hieman enemmän huolissaan, sillä negatiivisten tunteiden panttaaminen on raskas kivireki kantaa.  Siitä tunteesta minä tiedän paljon ja olen vasta viime aikoina uskaltanut sanoa ei ja välttää negatiivisia ihmissuhteita. Niin me kasvatamme lapsiamme, mutta lapsemme myös kasvattavat meitä, sillä vanhempi tytär on kuin minun kuvajainen miellyttämisen tarpeillaan ja pienin tytär vastakohta, oikeastaan sellainen jonkalainen minäkin haluaisin olla, sillä kyllä olisi varmasti vapauttavaa päästää negatiiviset tunteet ulos. Miten monta ihmissuhdetta sitten jäisi kokoon ja kestäisinkö minä kuulla vastavuoroisesti samat takaisin, mene ja tiedä, mutta ainakin asiat olisi tuolloin aidolla tolalla. 🙂
Laitan tähän mukaan Tädit tubettaa videon, ”Kehu nainen päivässä”, osuu mielestäni tähän kohtaan sopivasti. Maiju on ollut valtava voimavara ja sparraaja, Maijulla on upea terve itsetunto ja sydän kultaa. Kuten videosta näkee, minulla on vielä opettelemista kehujen vastaanottamisessa, Maiju taas osaa ottaa kehut terveellä tavalla ja kauniisti vastaan. Monella meistä olisi varmastikin opettelemista siinä, missä Maiju näyttää ihanalla tavalla mallia. 
Ilonaa vielä lainatakseni  ”Ihmisen kannattaa ennen kaikkea pysyä hereillä, herkkänä ja nyöyränä silloinkin, kun elämä on tuonut onnistumisia. Yksi onnistuminen tai onnistumisten sarja ei välttämättä kanna koko elämää. Jokaisen onnistumisen jälkeen on hyvä kysyä: miten varmistan, että onnistun jatkossakin?”
Tässä ovat ne viisaudet miten haluan kasvattaa lapsiani tuli heistä sitten mitä tahansa. 🙂 Mitä tunteita teksti herättää? Onko sinun vaikea sanoa ”ei”, uskallatko ilmaista negatiivisia tunteita, tehdäänkö sinusta vääriä olettamuksia ja minkälaisia? 
Upeaa päivää kaikille ja muistakaa ensi kerralla ottaa kehu ja onnistuminen ilolla vastaan!


30 thoughts on “Uskalla olla aito, uskalla sanoa ei, mutta muista nöyryys!”

  • Tämä itsetunto-asia on niin vaikea aihe. Välillä sitä on, välillä ei, mutta keskimäärin luulen pärjääväni ihan hyvin. Yritän muistaa kehua itseäni, ja tehdä asioita, joista nautin. Sekä myös tarttua niihin haasteellisiin tehtäviin, vaikkei aina onnistuisikaan. EI:n sanominen on ollut opeteltava juttu, sekä myöskin se, että antaa niiden negatiivisten tunteiden joskus ryöpytä. 🙂

    • Asiaa kirjoitat, omalla kohdalla riippuu aivan päivästä, joskus varmaan hormoneista tai kuun asennosta, en tiedä. Mutta harvemmin kuitenkaan on sellaisia, mielettömän hyvä itsetuntopäiviä, ne on harvassa ne. Mutta silti varmaan sellainen perushyvä itsetunto, tiedän ainakin suurinpiirtein omat heikkoudet ja vahvuudet. 😉

      Ei:n sanominen on niin vaikeaa, mikä siinä on niin vaikeaa ja muuten joillekin se on kovin helppoa, se on tervettä sellainen. 🙂

      Niin jos lakaisee, voi tulla iso ryöppy.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Mielenkiintoinen aihe todellakin. Ja liippaa tavallaan läheltä sitä, mitä parhaillaan olen omaan pilipalipäiväkirjaani (jota hienommin myös blogiksi kutsutaan :)) kirjoittamassa (joskin voi olla, että kohta lähtee koko tekeillään oleva postaus bittiavaruuteen, koska siitä meinaa tulla niin pitkä, että olen itsekin jo ihan väsynyt kirjoittamaan, enkä ole vielä päässyt edes asiaan. Huoh.)

    Mua niin harmittaa, kun mulla ei enää ole tallessa Aurinkomatkojen opaskurssiajoilta sellaista "Voittaja"-"Häviäjä"-tyyppi kaavaketta. Siinä oli niin älyttömän hyvin kiteytetty asiat, joita voittajat ja häviäjät tekee ja ei tee. ja kaikki se liittyi mun mielestä oikeastaan lopulta itsetuntoon. Ainakin sellainen on jäänyt mieleen, että Voittaja kuuntelee loppuun asti, mitä toisella on sanottavaa, kun taas Häviäjä-tyypillä on kiire puhua päälle, kertoa, kuinka HÄNELLE tapahtui vielä pahempia juttuja kuin kertojalle ja näin nollata kertoja kokonaan. Ja monta muuta ton tapaista juttua. Hitsinvitsi, kunpa olisin älynnyt sen laittaa visusti talteen. Vaikka voi olla, että se on ihan joku yleisesti käytetty juttu, joka vois löytyä vaikka kuukkeloimalla.

    Olen hyvä kehumaan muita, mutta huono ottamaan kehuja vastaan. Ainakaan mistään sellaisesta, mikä liittyy johonkin ulkoiseen. Jos nyt vaikka joku sanoo, että "onpas sulla nätti mekko", niin miksei sitä voi vaan sanoa, että "kiitos paljon", vaan aina täytyy mainita, että "no tää nyt oli tällainen cittarin ale-löytö" tai jotain. (Huono vertaus, jolla ei ollut vissiin itsetunnon kanssa mitään tekemistä, mutta eipä tällä mun järjenjuoksulla ole just nyt mitään tekemistä minkään kanssa :))

    • Voi Annukka, itseironian taitosi hakee vertaistaan, olet niin hauska! Mutta juuri siksi aivan super ihana <3 Ymmärrän tuon bittiavaruushomman, joskus omalla kohdalla kun postauksesta tulee kovin pitkä, unohdan mistä aloitin. Tulen pian vieraisille ja toivon, että postaus on julki. 🙂

      Eläköön Aurinkomatkat, aivan mahtava tuollainen opaskurssi, hillittömän hyvä ja harvinainen! Noilla eväillä tulisi kaikkia ihmisiä kouluttaa. 🙂

      Niin onhan se kohteliaisuuden antajalle kivempaa, että sanotaan kiitos, eikä intetä, mutta minkäs me luonteelle mahdetaan, etenkin kun on kasvatettu niin, että itseään ei saa kehua, ei ikinä.

      Juu niin on myös niitä, joilla on päällä se Cittarin alelöytö, mutta eivät kuule viimeiselläkään hetkellä sitä paljasta, kumpi sitten on parempi? 😉

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Ihana postaus! Moneen asiaan yhdyn ja monen asian tunnistan!!! Itse olen aina ollut epävarma itsestäni, vaikkei ehkä näy ulospäin. Nyt kuitenkin vanhemmiten ja terapian myötä olen saanut asteen verran paremman fiiliksen itsestäni ja sitä kautta oppinut olemaan itseni puolella…sanomaan ei, pyytämään apua, jos tarve ja muita hyödyllisiä omaa elämää helpottaiva asioita :)!

    Kiitos tästä! Nähdään lauantaina 🙂

    • Kauniisti kirjoitettu tuo "itseni puolella", niin vaikeaa, mutta jokaisen tulisi olla itselleen hyvä, itsensä kanssahan tässä joutuu kaiken ajan taaplaamaan. 🙂 Avun pyytäminen on muuten toinen juttu, sekin on todella vaikeaa.

      Nähdään huomenna <<<<<<<<<<<<<<3

  • Mun on myös hirveän vaikea sanoa ei, varsinkin sellaisissa asioissa jotka tiedän osaavani ja joissa tiedän olevani hyödyksi. Eli mulla on hyvä luotto omaan osaamiseen, mutta sitä tulee todisteltua muille iikaakin haalimalla paljon hommia.

    • Tuo on muuten monen ongelma, mutta jossain kohden voi uupua, ei jaksa enää venyä. On hyvä opetella omat rajat, mutta silloinkin tulee helposti selitettyä, ennemminkin kun uskaltaa sanoa heti "ei". Eli en nyt voi, koska minulla on ollut sitä ja tätä ja minun pitää vielä tätä ja tuota. Kunpa vaan osaisi sanoa ei, niin hirmuisesti vielä perustelematta.

      Zemppiä Elisa ja kivaa viikonloppua <3

  • Kirjoitatpa taas hyviä juttuja! Itsensä arvostaminen ja terveen tapainen nöyryys ovat tavoiteltavia piirteitä. Ja sitä minäkin uskon, että aitous kannattaa aina.
    Hyvä viesti tuossa vlogissannekin. Kehuja todella kannattaa jakaa muille ja itsekin niitä opetella vastaanottamaan :).

    • Kiitos kovasti, kyllä lämmittää vaikka on vaikeaa aina ottaakin kohteliaisuus vastaan, me naiset. ,) Samaa mieltä, miksi olla mitään muuta, kuin oma itsensä, se vaan on helpointa niin. 🙂

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Mä luulen, että mä olen oman itseluottamukseni kanssa aika hyvässä balanssissa. Ehkä siitä kertoo jotain, että mun ei ole koskaan tarvinnut miettiä sitä. Mä olen ikuisesti kiitollinen mummolle, joka osasi kasvattaa musta melko hyvän ihmisen, vaikka toisinaan vähän päässä viiraakin. 😉

  • Minä olen vasta muutaman vuoden sisällä oppinut sanomaan ei, mutta jotenkin se aina tuntuu hetken kurjalta.
    Itsetuntoni oli ennen korkealla, mutta samoihin aikoihin kun opin sanomaan ei, koki itsetuntoni niin kovan kolahduksen, että en tiedä saako sitä koskaan enää korjattua. Olenkin usein sanonut, että onneksi olen tuon miehen itselleni valinnut, hän on ainoa joka saa minut tuntemaan itseni tarpeeksi hyväksi ja kauniiksi.
    Nykyään nuorilla on vaikeaa, tuntuu että vaikeampaa kuin meillä nuorina oli. Ulkonäköpaineet ovat hurjat ja toisille kettuillaan ihan surutta.
    Täytyy vaan toivoa, että omat lapset omaavat vahvan itsetunnon. Tyttärestä on vähän huolta, mutta poika omaa vahvan itsetunnon.

    • Outi mitä on tapahtunut, kuulostaa todella surulliselta, kuka on lätännyt kukan joka on puhjennut täysillä kukkaan. Sinulla on upea rakastava mies, jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. <3

      Totta nuoret ovat niin tietoisia, pitää olla tietynlainen, omassa nuoruudessa, ei ollut niin tarkkaa.

      Hyvä että pojallasi on vahva itsetunto, sillä pojat ovat monesti kovilla, koska eivät välttämättä puhu suruistaan.

      Upeaa viikonloppua ihana Outi, tässä sulle vielä aivan erityinen halirutistus, olet ihqu, tiedäthän sen. <3

  • Kyllä sinä Tiia sitten kirjoitat hyvin! Itse olen aina paininut itsetunnon ongelmien kanssa, tuntenut olevani huonompi kuin muut, osaamattomampi kuin muut, vähemmän arvokas. Nämä kaikki tuntemukset varmaan nousevat läheisen vakavasta sairaudesta nimeltä alkoholismi… Vasta ehkä nyt olen hiljalleen oppinut arvostamaan itseäni ja luottamaan itseeni, surullista, että vasta lähes viisikymppisenä kokee edes jonkin asteista luottamusta omaan toimintaansa, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan!

    Ei-sana on myös minulle hankala ja aiheuttaa vähintäänkin syyllisyyden tunteita. Pikku hiljaa olen sitäkin opetellut, onnistuen välillä paremmin välillä huonommin.

    • Anu sydämelliset kiitokset tästä, olet kokenut todella kovia ja en tarkkaan tiedä mitä kaikkea alkoholistin taakse kätkeytyy, sukulaisuussuhde jne. Mutta alkoholisti voi sanoa vaikka mitä suustaan, lätistää toisen itsetunnon pienen pieneksi… Murtaa toisen. Alkoholistin rinnalla oli myös latistaa, haluaa hoitaa, toivoo, että toinen paranee. Raskas tie, toki en tiedä onko tästä kysymys.

      Hyvä että hiljakseen alat saada itsetuntoa, koskaan ei ole liian myöhäistä olla sinut omissa nahoissaan, olla onnellinen <3

      Sama juttu, joskus ei sujuu hyvin, joskus todella surkeasti.

      Voimahalaus ja auringon säteitä viikonloppuusi <3

  • Hyvä, ajatuksia herättävä postaus! Ja voi, täälläkin on eräs vähän liian kiltti, välillä se kyllä harmittaakin, mutta yritän siinäkin pitää sellaisen kultaisen keskitien, jos esim. joku sanoo minun moanneen enkä ole sitä tehnyt, niin kyllä mä pidän puoleni 😀 Joskus ajattelen, että olemalla muille kiltti asiat vaan sujuvat yksinkertaisesti paremmin ja nopeammin. Toisaalta, olen myös opetellut sanomaan ei. Välillä se ei vaan ole helppoa 😛

    • Tärkeää on muistaa olla myös itselleen kiltti, miksi se juuri on kaikkein vaikeinta <3

      Kai tuon ein sanominenkin on matka, joka on vaan kuljettava. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Salka ihanuus <3

  • Onpa melkoista itsekästä ja surullistakin kohtelua toiselta bloggaajalta. huh huh. Mutta tuohon törmää. Kun ajatellaan itsestä, että ollaan täydellisiä, jossain huipulla, valokeilassa. Kun tavalliset tallaajat ovat jotain"niin noloa". ei vaan tajuta, että se nolo onkin hän itse. Asennevamma. Itsekkyys ja itsensä naurunalaiseksi tekeminen sillä, että luulee olevansa parempi muita. Olemme kuitenkin kaikki samalla viivalla ja kun rahalla ei saa ystäviä, valokeila voi sokaista silmiä… Maan lähellä voi sittenkin olla enemmän SITÄ JOTAIN…hmm.. kenties.. kenties..

    • Viltsu sinä mieletön nero, kirjoitat vahvasti asiasta, juuri niin kuin itsekin ajattelen. Juuri näin! Voimahalaus viikonlopulle <3 Uskon siihen, että ihmiset jotka pitävät itseään muita parempina, missä tahansa, saavat tuta jossain kohti elämää. Elämää vaan on sellainen, että opettaa.

  • Ihana postaus! Lapset ovat niin erilaisia…aina sitä yrittää opettaa olemaan reilu ja rehti kavereille. Joskus säälittää, jos lapsi raukkaa jää ihan alakynteen. Ystävyyden pitäisi olla tasavertaista, molempien huomioon ottamista ♡ Ihanaa torstaita Tiia ♡

  • Kehu nainen päivässä on kyllä erinomainen haaste. Tartun siihen ilomielin!

    Minulla ei ole aikuisella iällä ollut itsetunto-ongelmia juurikaan. Kiitos siitä kuuluu upeille miehille elämässäni. Vahvan pohjan on rakentanut isäni, joka on valanut pienestä pitäen uskoa omiin kykyihini ja pärjäämiseeni. Aviomieheni on myös erittäin kannustava ja tukeva.

    Sen verran olen elämää nähnyt, että ymmärrän, että se hyvä mitä elämääni on tullut, on vain pieneksi osaksi omaa ansiotani ja suurimmaksi osaksi hyvää tuuria. Minusta yksi suurista typeryyksistä on tuntea ylemmyyden tunnetta hyvästä tuurista.

    • Rva Kepponen, kyllä kirjoitit kauniisti ja vaatimattomasti. Toki voi käydä niin, että vaikka kuinka lahjakas ihminen voi jäädä alakynteen ja kykyjensä varjoon, jos ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan, aivan totta. Mutta uskon kuitenkin, että sinun onnistumiset olet itse aikaan saanut ja juuri vankalla kivijalalla varustettuna. Isäsi ja miehesi rakkaudella. <3 Rakkaudesta jokainen meistä kukkii <3

      Ihanaa viikonloppua, olipa hyvä kommentti <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud