Tädit haastoivat Soikkuu tubettajan, pian tädeillä 200 000 tilaajaa tubessa ;)

Tädit haastoivat Soikkuu tubettajan, pian tädeillä 200 000 tilaajaa tubessa ;)
Terveisiä sairastuvasta. Sofialla iski eilen kuume ja tänään kuume on vielä kovempi. Tarkoitus oli olla tänään matkamessuilla, kuten alla olevalla tubevideolla uhoamme Maijun kanssa, mutta taitaa mennä kotosalla koko viikonloppu. Sofialla on maailman mutkattomin hamsteri, joka nukahti tuohon Sofian päälle, kun Sofia vähän paijasi toista.

Mutta toiseen asiaan eli Tädit tubettaa näkivät eilen neljän viikon tauon jälkeen ja olivat tubetuksen osalta vallan kohmeessa, hymy ei irronnut, puhuimme tyhjää hölynpölyä ja kummallakin tädillä oli matemaattisia ongelmia. 

Homman nimihän on se, että tapasimme Microsoftin tilaisuudessa Suomen varmaankin yhden kuuluisimmista tubetähdistä Soikun ja silloin Soikulla oli yli 150 000 youtube tilaajaa!!! Ajatelkaa mikä määrä ja mikä tähti. Soikku oli mitä rennoin ja sydämellinen tyyppi, aito nuori ihminen ja mikä parasta, Soikku on tilannut tätien kanavan, nythän mekin välillisesti olemme hieman niin kuin staroja!

Maiju haastoi Soikun, että tänä vuonna meillä onkin 200 000 tilaajaa youtube kanavalla Tädit tubettaa, heh no arvatkaa meillä on 207!! Tarvisimme kyllä hieman noita nollia perään, ettei jäädä naurunalaisiksi ja menetetä kasvojamme. Meitä on kehotettu tekemään extreme temppuja, niin johan kuulemma tulee tilaajia. Mitä te haluaisitte nähdä Tädit tubettaa kanavalla ja käykäähän ihmeessä tilaamassa Tädit tubettaa kanava, punainen nappi oikealla ja tilaa kanava ja klik, helpompaa kuin blogiin lukijaksi liittyminen. 

Nyt sitten kohmeisille tädeille vauhtia antamaan tubevinkkejä, mitä haluaisitte meidän tekevän tänä vuonna, niin ehkä me toteutamme haasteen, hehe. 

Kivaa perjantaita kaikille ja mitä siellä tänään touhutaan?

Tädit tubettaa kanavalle pääset TÄSTÄ ja symppis Soikkuu löytyy TÄSTÄ


58 thoughts on “Tädit haastoivat Soikkuu tubettajan, pian tädeillä 200 000 tilaajaa tubessa ;)”

  • Voi rähmä, kamalaa kun lapsi sairastaa, sitä tuntee ittensä sairaammaksi kuin itse potilas . Pikaista parenemista Sofialle ♫~♫
    Tämä perjantaipäivähän on toistoa monelle viikon päivälle -takkatulen ääressä lämmittelyä☺
    No tulihan sitä käytyä vävyn synttäreillä syömäs kakkua ☺
    Hyvää perjantaiehtoopäivää ja hoitelehan potilas terveeksi ~♥~♥~♫~♫

  • Tilaus on tehty jo aikojen alussa. Mä ihailen teidän iloisuutta ja positiivisuutta noissa videoissanne. Mä toivoisin ehkä enemmän sellaisia "kotivideoita", mutta sitten te ette kyllä välttämättä ole siinä molemmat. Huono idea! Nooh, voisitteko esitellä meille joitain kivoja ja käymisenarvoisia paikkoja tms. Hitsi, miten vaikeita te kyselette! Pus!

    • Oijoi kiitos ja ihana sinä. Hei mielenkiintoista, olen niin huono kuvaamana yksin, jotenkin ujostuttaa, niin yhdessä saan Maijusta rohkeutta. Mutta ehkä ruvetaan jotain arkisempiakin juttuja laittamaan välillä, voisihan se olla hauskaa. 🙂

      Hih, no kun ollaan ideoiden kanssa hieman pulassa,

      Muiskis <3

  • Pikaista paranemista sinne – lapsen sairastaminen on aina äidille paha paikka <3
    Tädit on tilattu aikoja sitten ja minun neuvoni on, että olette vaan omia ihania itsejänne ja höpöttelette niin kuin ennenkin:) Kyllä niitä tilaajia tulee ajan kanssa, kunhan me aikuiset löydämme nuo vlogit ihan kunnolla!
    Hyvää viikonloppua sinulle ihaNainen Tiia <3

    • Ihana sinä ja kyllä se on parempi, ettei väkisin aleta ainakaan mitään näyttelemään ja kuuluusuuden heh toivossa hyppelemään Benjihyppyjä. 🙂

      Niin mitä nuoret edelleä, aikuiset perässä. 😉

      Ihanaa viikonloppua Lady ihanuus <3

  • Tädit tankotanssimaan, videolla olisi takuulla katsojia. 😀 Rock the Poleen vähän treenaamaan. 😉

    Ihanan värinen hamsteri. <3 Paranemista. Rentoa viikonloppua kaikesta huolimatta. <3

    • Uijui olen niin kömpelö ja epänotkea, siitä tulisi ihan vallan hassu video! Me tarvitaan manageri ja sponssori, heh. 🙂

      Kiitos Jonna ja samoin sinne, ihanaa viikonloppua <3

    • Hehe oltiin me vähän kohmeessa ja tarvitaan harjoitusta, toistemme seuraa siis. 🙂 Kiitos niin paljon Nadja ja aivan ihanaa viikonloppua <3

  • Pikaista paranemista Sofialle <3
    Mähän olin teidän ensimmäisiä seuraajia ja mun listat täyttyy tätien videoista 🙂
    Nyt vaan sanaa kiertämään, niin kohta se 200 000 jo rytisee rikki.
    Maijun lumienkelit oli kyllä aika extremeä (ne tosin näkyi vaan instassa ja facessa), niin extremeä, että siinähän ois voinu saada pissatulehduksen 😀
    Rentoa viikonloppua <3

    • Hih niinpä ja mulla on krooninen pissatulehdus, niin ehkä enkelit jää multa, menis liian extremeksi. heh. Mutta mitähän me keksitään. 🙂

      Kivaa viikonloppua <3

  • Ha haa… Siis mä hätäpäissäni muistin, että 20.000…. toi 200.000 on kyllä varmaan aika haastavaa ja ei ollenkaan mahdotonta 😉
    Outille tiedoksi, että luminenkeleistä eilen Tiian kanssa puhuttiin, että se olisi kyllä kiva tehdä yhdessä ja ihanana aurinkoisena päivänä 😉

    • Joo mutta mäkin sanoin 198 000, kun oikea vastaus olisi ollut 199 800, heh! Aika hurjasti meni meikäläiselläkin pieleen. 🙂

      Pitäisköhän ne lumienkelit jättää, kun mulla on se krooninen pissatulehdus, heh, mutta tankotanssi hei. 😉

  • Pikaista paranemista Sofialle,harmi että missasit matkamessut,mutta pääasia että Sofia paranee. Tsemppiä vaan teille tubettajat,mitäköhän extremeä te keksitte vielä;D

  • Öö, tädit, täällä on yks sun toinen näköjään jäässä. Mistä siis ne tubetukset tilataan ? Laittakaa ISO punainen nappi, josta painetaan niin toisetkin tädit pääsevät seuraamaan����.

    • Kiitos Tiia. Onhan teillä aikamoinen urakka, mutta eiköhän tuommoinen parisataatuhatta ole jo viimeistään Juhannuksena plakkarissa:). Tarkoitin ihan totta, että seniorimallinen iso punainen painike molempien saitille, niin jo lähtee tulausvirta rokkaamaan..
      Mukavaa viikonloppua!

    • Toivotaan, mutta eipä ole enää mitään menoja mitä perua, kuin tosiaan ne matkamessut oli, niin täällä ollaan toisen kanssa. Kivaa viikonloppua ja kiitos M <3

    • Hih meidän ikäiset ei oikein taida katsoa youtubea kuten nuoret, eli erittäin ison haasteen olemme haukanneet, hih. 🙂 Kiitos Maija ja kivaa viikonloppua <3

    • On niin mutkaton, nauttii kun Sofia paijaa ja silmät painuvat kiinni ja nukkuu siinä. Monta hamsteria ollut, mutta ei koskaan tälläistä tapausta. <3 Kiitos Marjo ja kivaa viikonloppua <3

  • Huhhuh, korkealla on teillä tavoitteet, mutta niin se pitääkin olla! 🙂 Jos haluaa tulla suureksi, niin täytyy ajatella suuresti vai miten se meni? 😉 Tankotanssi-idealla minäkin peukutan! Ja sitten olis kiva nähdä teitä ilmajoogailemassa. Ja voi vitsit, benji tai laskuvarjohyppy olis jo jotain tosi extremiä, mutta se on jo niin uhkarohkeaa, etten siihen uskalla innostaa, kun itseänikin pelottaa semmoset. 😛 Muita ideoita ei näin äkkiseltään tule mieleen… 😛 Paranemisia Sofialle! 🙂 Söpö hamsteri. Mukavaa viikonloppua, Tiia! <3

    • Hahaa juu jos tahtoo niin tapahtuu, tai jotain sellaista. 😉 On tämä tahtotila nyt suuruudenhullu ja täysin mahdotonta, mutta jos nyt pääsisi ööh edes tuhanteen… Olisikohan se mahdollinen.

      Ilmajooga, juu sehän voisi olla, me niin tarvisimme managerin ja sponssorin, Täti Duudsonit tulee. 🙂

      Kiitos ihana Vivi Vinna ja samoin sinne <3

  • Pikaista paranemista Sofialle ❤️ Mä luulen että teidän ei tarvitse olla kuin omia ihania persoonia ja tuo määrä tilaajia kasassa ❤️ Hyvää viikonloppua ❤️

  • Saatte kulkaa 300 000 täyteen. Mä oon teidän fani ja toivon myös extremeä. Tyyliin "tädit soittavat ovikelloa ja juoksevat karkuun".

    • Hahaa mutta heh miten. Heh juu tuo lapsuudesta tuttu extreme laji voisi olla hauska, Tädit Tenavina: 😉 Kiitos hyvästä ja toteutuskelpoisesta ideasta ja kivaa viikonloppua <3

  • Inana hantaro <3 Piaksita paranemista neidille! Vai extreme temppuja 😀 Hih! Yhtä pirteitä ootte videossa kuin ennenkin, mitä laskuvirheistä 😉 Ihanaa viikonloppua Tiia <3

  • Voi miten ihana hamsteri <3 Meilläkin oli kun Meri oli noin teidän Sofian ikäinen. Minä taisin olla sen kanssa eniten.

    Jos sen tubetuksen tilaa, niin täyttyykö siitä sitten sähköposti vai miten se menee. Mieluusti teitä kannustan ja seuraan, mutta pelkään sähköpostini tukkeutumista, kun olen laiska sitä thjentämään. Onneton aloitin Pinterestissä taulun Snoopysta ja nyt on joka aamu puolen Yhdysvalloista käynyt tykkäämässä mun Snoopy -kuvista, vaikka heillä itsellään on niitä kuinka. Aloitan siis aamut istumalla ja thjentämällä sähköpostiani. Voit vastata prviastikin, mutta ehkä tämä kiinnostaa muitakin. Ja minähän olen siis niin epätekninen.

    Haluaisin nähdä teidät aidosti kokkaamassa vaikka sulla ja siis tekemässä koko aterian ja sitten olisitte kutsuneet sinne ystäviänne syömään.

    <3

    • Leena no nyt vasta vastailen, ei ole täällä äiti oikein nukkunut, kun lapsosella on aivan katkeamaton yskä ja kuume.

      Eli jos sinulla on Gmail, niin se ei mene kyllä täyteen, jos sitä murehdi. Paljastan nyt, että minulla on Gmailissä saapuneissa yli 8000 viestiä, en ole jaksanut poistaa niitä. Mutta tosiaan Googleen sana Youtube, youtubeen sana Tädit tubettaa ja siinä suscribe ja sitä klikkaamalla, videot tulevat sitten gmailiin eli jos se juuri ärsyttää, että niitä tulee sinne, niin siinä tapauksessa ei kannata tilata. 🙂

      Voi vitsi, tuo kokkausvideo täytyy jossain kohti varmaan toteuttaa, kunhan saa energiat kohdilleen.

      Hih sinun Pinterestiä, minun kuvista ei juuri kukaan tykkää, paitsi ihana Outis Life Outi ja itse en ymmärrä koko Pinterestistä mitään, jaan vaan sinne blogin kuvan aina postatessani.

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Hih kiitos Krisse, mutta tuo Ystäväkirjahaaste on sellainen, jonka olen perustanut kesäkuussa ja tämä mikä pyörii on uudempi ja eri bloggaajaan toteuttama. 🙂 Silti nyt tuntuisi hassulta vastailla omaan haasteeseen, joita silloin ei googlettamalla muilla ollut.

      Ihanaa päivää <3

  • Haastan tädit hyväntekeväisyystempaukseen! Mitä se on – lipaskeräystä vai jotain ihan muuta, sen saatte itse päättää. Kuin myös kohteen. Mutta laittakaa videota tempauksesta eetteriin. 🙂 *haast haast* *yllyti yllyti*

  • Kovan haasteen eteen jouduitte 😀 heleppo nakki.
    Minun YouTube-kanavalla tilaukset kasvavat hitaasti, mutta varmasti 🙂
    Se on kyllä totta, että aika vähän keski-ikäiset pyörivät YouTubessa, mutta uskon, että tulevaisuudessa tulee olemaan toinen tilanne.

    Pikaista paranemista Sofialle ♥︎

    • Hehe Maiju heitti Soikulle aika pahan, hih. 🙂 Upeaa, että kasvaa ja sama kyllä meillä hitaasti, mutta kuitenkin kasvusuunnassa. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Kati <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud