Saako ystävän ulkonäöstä huomauttaa?

Saako ystävän ulkonäöstä huomauttaa?

Olen saanut erinäisiä kommentteja siitä, että hiusteni sävyä tulisi pehmentää mm. siksi, että silmäni tulisivat paremmin esille tai en edes oikeastaan tiedä miksi. Mielestäni se on aivan sama asia, kuin Paula Koivuniemi nyt yhtäkkiä muuttuisi blondiksi eli perin merkillisen outo juttu, kuin lähtisi muokkaamaan omaa blondiksi identifioitua persoonaa uudelleen tyhjästä. Napsin sitten näitä selfiekuvia ihan siksi, että oivaltaisin itsekin mikä tuossa meikäläisen blondiudessa mättää? Kampaajatkin muuten aina kysyy ”oletko ajatellut pehmentää?”

Sivulauseessa toteaisin vielä, että mielestäni on jännää, miten toiset ihmiset ovat niin rohkeita, että esittävät erilaisia mielipiteitä miltä toisen tulisi näyttää, en kuuna päivänä uskaltaisi, ajattelisin toisen tyylistä sitten ihan mitä tahansa. 

Kokeilin sitten sitä muiden toivomaa pehmeämpää tyyliä kuvassa alla ja sitten toiseen äärilaitaan hieman tuollaista kovempaa lilaa, jos se vaikka sopisi tuomaan ne silmät paremmin esille, kun ei tuo pinkkikään sävy oikein autuaaksi tehnyt.  Jos nyt jostain viisaammaksi tulin, niin meikäläiselle ei yksinkertaisesti sovi otsatukka, ei vaikka se olisi kuinka oiva otsaryppyjen pois taikoja. 

Kysynkin nyt teiltä, että mitä olette mieltä, jos kaverin tyyli on hassu tai kaverin tyyli ei miellytä silmää ja te kokisitte, että ystävä olisi toisen tyylisenä huomattavasti kauniimpi, niin huomauttaisitteko asiasta tai oletteko huomauttaneet ja jos olette, niin miksi? Perustuuko kaikki puhtaaseen lähimmäisen rakkauteen vai onko kyseessä joskus jopa pienehkö vähättelytoiminto? Nyt ei sitten puhuta siitä salaatista hampaiden välissä, hyvä ystävä kyllä kertoo siitä. Heh naurettiinkin Maijun kanssa, kun meikäläisen hampaiden välissä oli viime lauantaina tubevideoita kuvatessa Maijun tekemää leväsmoothieta oikein klassisesti huutomerkkinä, että sellaisesta huomauttaisimme aina kyllä tahi tuulessa lepattavasta 5cm partakarvasta. 😉

Mukavaa maanantaita ulkonäkö-ja selfiemietteissä terkuttaa Tiia



105 thoughts on “Saako ystävän ulkonäöstä huomauttaa?”

  • Riippuu niin paljon kuinka läheiset välit on. Parille tyypille voin sanoa suoraan ja olen sanonutkin ja haluan puolestaan heiltä samanlaista palautetta jos siltä tuntuu. Nytkin kun olen hiusia vaalentanut niin mielelläni kuulisin kummat on paremmat, tummat vai vaaleat. Itse koen olevani tumma kun taas monet, että vaalea 😀

    • Juu silloin kun kysytään, niin mielestäni rehellinen vastaus on paikallaan, mutta jos ei kysytä, että niitä neuvoja annetaan muuten vaan esim.tilanteessa kun lataan facen kuvan. Ja vastaan nyt sulle, että tumma, koska miellän sut tummaksi, joten olen jo ihan sokea kumpi parempi. Tuliko tolkkua?

    • Dioriina, sun uusi hiusvärisi on ihana <3!! Teit rohkean päätöksen seurata kampaajasi kehotusta, ja minusta se ehdottomasti kannatti. Oot kaunotar!

  • Ehkä huomauttaisin jotenkin sillä tavalla ettei sitä ainakaan negatiivisesti voisi kokea. Jos toinen tykkää omasta lookistaan ja viihtyy siinä niin mikä minä tai muukaan on sanomaan, että tyyliä pitäisi vaihtaa?

    • Niinpä samaa mieltä tuossa, jos toinen on tyytyväinen eikä mitään kysy, niin kai se toinen on tosiaan sinut itsensä kanssa eikä välttämättä kaipaa neuvoja? 🙂

  • Mielipide on helppo sanoa, jos kysytään: "Kumpi on parempi, tämä vai tuo?"
    Mutta jos ystävä on iloinen esim. uudesta kampauksesta/väristä ja itse en niin siitä pitäisi, niin en kyllä toisen iloa pilaisi 😀
    Jokainen tallaa tyylillään ja mullahan nuo "tyylit" hehheh…tai tyylittömyydet vaihtuvat useasti 😀

    • Ihan samaa mieltä, jos kysytään niin silloin täytyy itsekin olla valmis siihen, että nyt pukkaa sitten rehti mielipide. Mutta jos on tyytyväinen omaan tyyliin ja siltikin saa neuvoja, niin sitten se ei mielestäni ole niin sopivaa.

      Hihi ja minä olen ollut tyytyväisenä peroksidiblondi jo pitkät pätkät ja vailla huolen häivää. 🙂

  • Minä sanon vain, jos toinen kysyy. Ja silloin kyllä ihan rehellisen mielipiteeni, en mitään hymistelyjä.

    • Samaa mieltä, silloin kun kysytään ei kysymys tarkoita "kehu minua" vaan silloin täytyy myös olla valmis rehelliseen mielipiteeseen tai sitten on parempi olla kysymättä. 🙂

  • Kyllähän sitä tosi läheisten kanssa voi mielipiteitään ja ehdotuksiaan jakaa. Toki kaikella rakkaudella ja arvostelematta.
    Olen itse huomannut, että jos on jotenkin ulospäinsuuntautunut persoonaltaan, saa paljon herkemmin arvostelua ja kommentteja, ihan tuntemattomiltakin. Minulla oli yhteen aikaan ihan kirkkaan punainen tukka, siis sellainen paloauton punainen. Töissä vapun tienoilla eräs puolituttu sanoin minulle, etten tarvitse vappuperuukkia, kun se on minulla jo valmiina. No, minähän vastasin naiselle, ettei hänkään tarvitsisi naamaria! Hyi, minua! ='D

    • Ei yhtään hyi sinua vaan hyi työkaveria, hän aloitti ja sai samalla mitalla takaisin. Mielestäni ei ole mitään pahaa siinä, että antaa takaisin, se kenties ehkä opettaakin toista, että jättää tölväisyt ensi kerralla vähemmällä. Mitäs jos arvostelun kohde olisi vielä ollut joku sellainen, joka olisi ottanut todella siipeensä ja kyllähän se arvostelu tuntuu pahalta kenestä vaan.

      <3

  • Fantastiset fledat, aijaijai! 😀 En huomauttaisi jos toinen on itse tyytyväinen. Arvaaas mitä, mä innostuin sun Oriflame-postauksesta niin, että mulla on rehvit perjantaina yhden mimmin kanssa Myyrmannissa… Mä vihaan mun ihoa (ja tukkaa, saa huomauttaa) ja kaikkea mikä niihin liittyy, ajattelin että jos löytäisin jotain uutta sieltä… (ei mainos!)

    • Hei upeeta ja omia Oriflame suosikkeja Giordani Gold Essenza tuoksu, huulipunat ja mm.meikinalusprimer ja se primer tuoksuu ihan samalle, kuin Novage ihonhoitosarja eli ihanalle!

      Juu en minäkään huomauttaisi, jos toinen on kerran tyytyväinen elämäänsä vaikkapa kutreineen, niin miksi huomautella?

      Hyviä treffejä Myyrmanniin <3

  • No minä en kyllä osaa mielipidettäni suoraan sanoa…ainakaan jo en jostakin hiustyylistä pidä..:) Mutta sanottakoon, että juu, tuo vaaleanpunainen tuo upeasti silmäsi esiin..:D

  • En ole liiemmälti arvostellut tai antanut ohjeita kavereille heidän pukeutumisestaan tai ulkonäöstä. Jos vaikkapa vaateostoksilla mielipidettäni kysytään värin tai mallin suhteen, saatan sanoa, että toinen väri tai malli sopisi paremmin tms. Muuten kaverit saavat olla ihan oman makunsa ja tyylinsä mukaisia. En myöskään blogeissa anna negatiivista palautetta, en myöskään ohjeista edes positiivisessa hengessä. Hiusten väri ja pituus on muuten juttu, joka herättää hyvin vaihtelevia kommetteja. Minä olen vaihdellut väriä ja pituutta välillä tiuhaankin tahtiin. Huomasin jo muutama vuosi sitten, että palautteen antajan oma hiusten väri ja pituus vaikuttaa siihen, mitä he pitävät mulle sopivimpina. Tummien mielestä mulle sopii paremmin tummaksi värjätyt hiukset, vaaleat henkilöt puolestaan pitävät mulla vaaleita hiuksia parempia. Ota siitä nyt sitten selvää.

    • Samoilla linjoilla siis mennään. Hyvä huomio tuo, muuten totta, tummemmat haluavat, että tummennan, mutta blondit eivät sano mitään, hihi eli nämä ovat makuasioita, mutta ajatteles jos kaikki näytettäisiin sitten samalta. 😉

  • Aika hyvä veto kokeilla uutta lookia peruukin kanssa – haha! Nyt voit näyttää kommentoijille nuo kuvat 😀 :D. Minä tykkään sinun blondistasi. Ehkä nykyisin kaikenlaiset raidat ovat niin muodissa, että niitä ehdotetaan myös siksi, I don't know..? Mutta tuovathan raidat ihan kivaa säväystä ja vaihtelua. Kampaajan ehdotuksen ymmärrän paremmin kuin muiden.

    Minä olen myös arka kommentoimaan toisten tyyliä. Paitsi silloin, jos joku asia on aidosti sopinut jollekulle, kerron, että sopiipa sinulle hienosti! (kuten minusta blondi sinulle, heh).

    • Hih tulee hieman halvemmaksi kuin nuoruusvuosien värikokeilut. 😉 Niin toki olisi kiva, että voisi olla vaikka pehmeämpi väri ja siinä raidat, mutta se tarkoittaisi joka kuukausittaista kampaajalla käyntiä ja myös aikamoista rahallista panostusta eli mielellään käytän tuon rahan omalla kohdalla muuhun. 🙂

      Hih kehua on kyllä helppoa, mutta tiedän ihmisiä, jotka eivät kehu koskaan, joten ei kait sitten sekään ole niin helppoa, hihi. Kiitos sanoit juuri sen mitä halusinkin kuulla, heh. 🙂

      <3

  • Riippuu tilanteesta! Mut aina positiivisen kautta "sulle sopis", en voisi kuvitella sanovani jollekin että "sulle ei yhtään sovi"..
    Ja mä rrrrakastan sun blondia tukkaa, älä vaan värjää! 🙂 Kivaa viikkoa <3

    • Aina positiivisen kautta, ehdottomasti! "Sulle ei sovi yhtään on paha" tai mitä jos tai oletko miettinyt yhtään, no en kuule ole, koska olen tälläinen blondi, hih eikös se jo kerro jotain. Olen muuten kokeillut kaikkia sävyjä ja mitä olen juuri omia kuvia selaillut, niin blondi on paras eli ihanaa, että sanoit sen minkä halusinkin kuulla, jee.

      Upeaa viikkoa Saara <3

  • Kyllä nuo sinun blondisi sopii parhaiten!
    Kysyttäessä voi kommentoida, mutta muuten olen samaa mieltä kuin Pilvi, kivempi kehua ja kiinnittää huomioya positiivisiin asioihin 😉

    P.s. Olen monesti yrittäny liittyä lukijaksesi, aina jotain häikkää linjoilla. Yritän taas!

    • Ihan samaa mieltä, toki jos henkilö on sellainen rehellinen tyyppi joka osaa sanoa kauniitakin asioita, niin silloin saa kenties sanoa niitä eriäviäkin mielipiteitä helpommin. Tai mene ja tiedä, riippuu niin tilanteesta, sanoista, äänenpainosta, kokonaisuudesta. Mutta sanonpa nyt kuitenkin, jos joku oikein neuvoa kysyisi, että mieluiten kuitenkaan ei kannata sanoa, heh. Tuliko niin mitään tolkkua.

      Näin jo uuden viestinkin, ihanaa että onnistui ja lämpimästi tervetuloa, ilahdutit päivää. <3

  • Vetysuperoksidiblondina kuulin viimeksi eilen, miten tämänikäisen pitäisi sävyttää vähän tummemmaksi, koska platinablondi polkkatukka kuulemma vie värin kasvoilta ja korostaa kaksoisleukaa… Vaikka kommentti kenties olikin ihan asiaa, niin nieleskelin kyllä muutamankin sapekkaan vasta-argumentin. Itse en koskaan kysymättä kommentoisi kenenkään ulkonäköä, koska ulkonäkö usein ilmentää kantajansa omaa minäkuvaa, joten minusta olisi loukkaavaa kyseenalaistaa toisen minää ja varsinkaan jos kyseessä on ystäväni! Huulipunat hampaissa tai lokinkakka olkapäällä on ihan eri juttu ja silloin taas kokisin olevani aika douchebag, kuten teinini sanoisivat, jos en sanoisi siitä. Mukavaa alkanutta viikkoa toivotellen Minna

    • Hahaa onkohan meillä samat ystävät. 😉 Hih ja anteeksi, mutta ihan samaa olen saanut kuulla. En muuten tiennyt, että korostaa myös kaksoileukaa, siitäkö nämä kaikki ziljuuna kaksaria kuvassa johtuukin. Miksei nuorilla muuten korosta? ööh…

      Värin kasvoilta vie se väri, joka ei ihmiselle sovi eli ihmisillehän sopii eri sävyt, eri vaatteet jne. Miten sitä sanotaan, syksy, kevät, kesä tai talvi-ihmistyyppiä, joten tuo on ihan pötyä. Höh.

      Olen niin samaa mieltä ja koen olevani noh tämä kuulostaa hassulta, jonkinlainen hahmo ja tähän hahmoon kuuluu blondit hiukset kuten Supermanille punainen viitta tai Darh Vaderille naamari, eli minun/meidän juttu, tavaramerkki.

      Hihi ja juurikin niin hyvä ystävä sanoo punista hampaissa, levistä hampaankoloissa ja tuulessa lepattavasta parrasta!

      Kiitos Minna taas kerran niin hersyvästä kommentista. 🙂

      Iloista viikkoa <3

  • Jos kysytään niin sitten sanon rehellisen mielipiteeni, muuten en ikinä kommentoi toisten hius- tai mitään muutakaan tyyliä tai tyylittömyyttä. Enkä yleensäkään kiinnitä niin hirveästi huomiota ihmisten ulkonäköön =D

    • Sama juttu, jos kysytään niin siinä tapauksessa ja silloinkin hellästi, muutoin ei tulisi mieleenikään. Niinpä ja jokaisen kannattaa keskittyä omaan ulkonäköön vaikka olisi kuinka täydellinenkin, sillä antaa muiden loistaa ja kukkia juuri sen värisinä kuin mieli halajaa. <3

  • Juu riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Parhaalle kaverille voi sanoa vaikka mistä oman mielipiteen ! Mutt vieraammalle sitten ei. Mutt esim. huomautan vaikka vieraalle ihmiselle jos jonkun mekon helmä on wc-käynin jälkeen jäänyt korkealle tai wc-paperit roikkuu perästä.

    • Juu tuosta helmasta ja vessapapereista pitää ehdottomasti huomauttaa, se on lähimmäisen rakkautta. Tosin nuorena huomautin työkaverille, että hänellä roikkuu sukkahousut lahkeesta, niin hän meni mykäksi ja työnsi sukkahousuja vaan enemmän sisälle lahkeisiin. Silloin jäin tuumimaan, että olisiko ollut parempi olla hiljaa, että nolasinko hänet… Mutta kyllä mielestäni on lähimmäisen rakkautta juurikin estää ihmisiä nolaamasta itseään ja sanoa. Ulkonäkö asiat ovatkin sitten kinkkisimpiä juttuja ja paljon on kiinni mitä, miten ja kenelle sanoo.

      Aurinkoa päivään <3

  • En sano mielipidettäni, jos sitä ei kysytä. Mun mielestä toisen ulkonäköön puuttuminen on ikävä piirre ihmisessä.
    Sä oot kuule nätti jopa tolla pinkillä peruukilla. Haleja Tiiuli!

    • Juu ehkei sitä mennä vaan tölvilmaan, ehkä esim.ammattilainen voi kysellen neuvoa oletko miettinyt vaikka pehmeämpää tai jotain muutosta, mutta ei sitä muina miehinä kyllä sanota.

      No höpsis ja kiitos ihana. <3

  • Hmmm. Riippuu ihmisestä, siitä kuinka läheinen hän on. Mutta silloinkin sanoisin nätisti ja jos ulkonäöstä ja sen muuttamisesta tulee yleensä puhetta. En oikeastaan muutoin.

    Sinulla on muuten tosi kauniit silmät, olipa hiustyylisi mikä tahansa.

  • minä pidin mustaa,siis tosi mustaa tukkaa 10vuotta..kun annoin sen tulla omaväriseksi ja pikkasen kevensin vaaleilla raidoilla..uskalsi ihmiset vasta sanoa:on paljon parempi..hiuksesi olikin niin kovan näköinen ja kuin karvalakki päässä..olen aina mennyt ääripäihin..aikani blondasin liian vaaleaksi ja sitten liian mustaksi..nyt olen vasta löytänyt luonnollisen pehmeyden hiuksiini ja kuulemma olen nuortunut ja kaunistunut…lähes aina saan kuulla kun kohtaan ystävät,miten sinulle sopii tuo luonnolisuus..mutta tämäkin tapahtui vasta kun muutos oli jo tapahtunut!!t:anjamerja

    • Onpa kiva kuulla ja tuo karvalakki-ilmiö väkisinkin tästä meikäläisenkin turkista tulee mieleen. Pehmennys voi hyvinkin pehmentää kasvoja. Olenkin miettinyt josko vähän vähemmän raitoja, on vaan hiukset tummuneet ikää myöten,joten pelkään, että tulee tiikeri.

      Ja tosiaan kiva kun kehutaan, mutta ehkä olisin ystävinä jättänyt kuitenkin karvalakkikommentit väliin ja unohtanut menneet ja kehunut uutta. .)

      Ihanaa päivää Anjamerja <3

  • Hyvin diplomaattisesti sanoisin ja silloinkin vain jos kysytään. Minusta jokainen ihminen on kaunis <3 Oon kuullut samaa omasta blondiudesta mutta koska monien kokeilujen jälkeen palaan aina tähän takaisin, taidan olla tyytyväinen 😀 Sitäpaitsi sulle tuo väri sopii loistavasti, kuten pinkki myös 🙂

  • En ole itse kenellekään sanonut suoraan. Joskus kuitenkin on hyvä kuunnella asiantuntijaa. Joskus on hyvä istua kampaajan tuolille ja antaa vapaat kädet. Hehän ovat oikeasti niitä asiantuntijoita, josmus sitä vain jumittuu itse vanhaan tyyliinsä. Itse tein kerran niin ja en katunut. Olenpa jopa toiminut samoin myöhemminkin. Suosittelen kaikille!

    • Niin totta, tosin omalla kohdalla vaan on niin vahva näkemys, että minulle vapaiden käsien antaminen olisi rankka juttu. Uskon kyllä jos on kampaaja joka tuntee sinut ja olet käynyt hänen luonaan pidempään, mutta ihan uudella kampaajalle en uskaltaisi vaan moista. Mutta niinhän Anna lehden muuttujaleikissäkin muuttujat näyttävät kyllä todella hyviltä, että totta turiset.

      Ihanaa päivää <3

  • Kyllä, positiivisella tavalla 🙂 Hyvälle ystävälle voi sanoa, että " ootko ajatellut koskaan värjätä vaikka ruskeaksi? Sulle vois sopia rusketa hiukset" Tätä en sanoisi kellekkään ihmiselle, jota en tunne kunnolla…Pitää aina tosiaan ottaa huomioon mitä ja miten sanoo. Minusta sulle sopii niin hyvin tuo väri! Vaalea väri myös nuorentaa, harmi, kun itse en voi muuttaa hiusten väriä, kun oon niin tummakutrinen… Ihanaa iltaa Tiia <3

    • Sullehan sopii aivan ihanasti tumma ja sillä todella on merkitystä miten sanoo ja jotkut ystävät voivat olla neuvoakin vailla. Omalla kohdalla tämä blondius on kyllä selkeä valinta, sopi sitten toisten mielestä heh tai ei.

      Ihanaa päivää <3

  • Mulla on ystävien kanssa muutakin juteltavaa kuin alkaa arvostella toisen ulkonäköä. Mun ystäväksi ei tullakaan pelkästään kauniilla ulkonäöllä vaan sielujen sympatialla.
    Sulle Tiia sopii kaikki; aina vaan paljastuu sun kauniit kasvot.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    • Jetsulleen ja täytyy kyllä myöntää, että en itsekään juttele ulkonäöstä ystävien kanssa.

      En kestä, olet niin ihana, kiitos niin paljon Marketta ja aurinkoa päivään <3

  • Aika varovainen pitää ehdottamisien kanssa olla. Jokainen on varmasti valinnut itselleen tyylin, josta pitää ja jossa kokee itsensä kauniiksi, joten en ehdottelisi, ellei ihminen itse vinkkejä kyselisi.

    Siitä, että hame on wc-käynnin jälkeen jäänyt takaa sukkahousujen alle voi huomauttaa, samoin salaatista hampaissa tms. 🙂

    Sinä olet kyllä kaunis kaikissa lookeissa!

    • Samoilla linjoilla kaikesta. Haaveilen kyllä ajoittain juuri sinun värisiä hiuksia, mutta vaatisivat värin ja raidat, koska olen muuttunut ihan tummatukkaiseksi vanehmmiten.

      Aurinkoisia päiviä Norjaan <3

  • Tiia, monet kommenteista hyviä, mutta AnjaMerjan kanssa täysin samaa mieltä. Tiedän, monta, jotka ovat värjänneet hiuksenssa ihan mustiksi ja sitten aika tms. on opettanut että raidat pehmentävät tyyliä ja iästä, ja just kasvoilla, katoaa noin 10 vuotta!

    Se on aika sama täällä blondipuolella eli vetysuperokdisidiblondius saa hiuket nöyttämään vähän kuin peruukilta ja vie eloa kasvoista, jotain kivaa luonnollista. Vaikka olen itse luomublondi, niin en ole näin enää aidosti yhtä vaalea kuin vielä alta kolmekymppisenä. Aloin ottaa raitoja 6 viikon välein paitsi suvella 8 viikon. Nyt on jo jonkin aikaa laitettu jokkoon pari tummaa raitaa että saadaan just sitä luonnollisuutta:)

    En jaksa uskoa, että kukaan veetuillakseen sanoo. Koska olet esillä ulkonäölläsi, persoonallasi kaikellasi, se on silloin vain keskustelua, jos se on nätisti sanottu.

    Outoa muuten miksi se pinkki peruukkia sopii sinulle niin hyvin…

    Periaatteessa, se mitä toiselle voi ulkonäöstä sanoa, riippuu just siitä, kuinka läheisiä ollaan. Hyvin vieras ei voi yhätkkiä töräyttää tuosta vain mitä vain toisen ulkonöstä. Usein se meneekin fikusti sitä kautta, että kun jonkun mielestä on tullut parannut, sitä sitten kiitellään.

    Kokeiles laittaa muutaman kerran vain raitoja ja älä ikinä värjää itse. Vaaleita raitojakin on eri sävyjä, sielät löytyy kultaa ja hopeaa vaikka mitä.

    Minä olen ainakin päättänyt, että olen loppuun asti sitä mitä olin alussakin eli 4-ever blondi! Mutta siinäin on sävyjä ja vailinnanmahdollsiuuksia.

    Mukavaa alkanutta viikkoa Tiia!<3

    • Kiitos Leena ja sinun kanssa eilen viestiteltiinkin lisää ihan private. 🙂 Vähän on tuuminnassa, jos laitan harvemmalta noita raitoja, ainoa vaan, että oma tukka on niin tumma, että tuleeko tiikeri.

      Totta blondina on erilaisia sävyjä, punainen ei muuten sovi ollenkaan minulle, tulen kalpeaksi.

      Ihanaa tiistaita ja halauksia <3

  • Itseksen voi ajatella ihan mitä vain, mutta missään nimessä en kerro ainakaan negatiivistä, ellei kysytä ja sillonkin kyllä valkoiseen valheeseen verhoiltuna, kauniisti kiertäen, ettei toista loukkaa ja pahoita turhaan. Tosin parin työkaverin kanssa tulee tölvästyä, mutta se onkin meidän 'juttu' 🙂 Ja jos joku erehtyy minun ulkonäköäni arvostelemaan ilman että kysyn mielipidettä, niin paluupostia saa samantien, sen verran kiukkunen olen 😉
    Kun värjäsin hiukseni tummaksi (punakastanja), niin naapurin mies kysyi minulta: Tuntuuko yhtään viisaammalta? Totesin takas, että 'sano sä, vai etkö tiedä vaikka olet dippa-insinööri?' naapurin rouva oli pissiä housuun nauraessaan henkisesti loukkaantuneelle miehelleen….
    Toisen kerran kun taas värjäsin hiukset tummaksi – en siis oppinut kerrasta- olin miestäni vastassa lentokentällä. Odotin missä sovittiin, mies käveli kohti ja tuijotti minua, kaivoi kännykkänsä esiin ja KÄVELI OHI tunnistamatta. Jäin hölmistyneenä seisomaan ja katsomaan sen perään. Kohta soi kännyni ja mies kysyy,'missä olet ja täällä on muuten joku brunette, joka flirtailee mulle'…Sanoin hyvin maltillisesti, että SE brunetti on VAIMOSI! Seuraavan päivänä väri lähti ja olen pysynyt Blondina 😉
    Tuo Pinkki on super hyvä sinulle ( sopii yös Maijulle), kirkastaa oikeesti kasvosi <3 Lila..heivaa heti, se vanhentaa! Joten en tiedä miten sen ruskehtavan värin kanssa kävisi, epäilen….
    Pysy siis Blondina…tai ehkä pinkkinä 😉
    Sinä olet kaunis juuri noin <3

    • Kiitos aamun nauruista, voi että sinä ja Marketta Maan antimia blogista, hyvä te rohkeat naiset. Uskaltaisinpa minäkin töräyttää takaisin, yleensä ole niin pöllämystyneenä, että jollain on pokaa, että menen lukkoon. Jälkikäteen sitten makustelen mitä olisi pitänyt sanoa, mutta ei ikinä leikkaa sillä aseista riisuvalla hetkellä, jos jollain on juurikin pokkaa tölväistä suoraan päin näköä. heh.

      Juu ja muutoin samoilla linjoilla.

      Ihanaa päivää Satu <3

    • Juu tumma ei sovi se vanhentaa meikäläistä ja punainen tekee kalpeaksi. Olen siis kokeillut kaikkea maan ja taivaan väliltä ja jonkin merkillisen oman näkemyksen mukaan nassu näyttää parhaimmalta blondeilla hiuksilla. Tosin ei niiden niin peroksidit tarttisi ehkä olla. .)

  • Voih ja eih – juurikin näin. Miksihän toisilla on niin kiire kertoa mistä he pitäisivät sinussa 🙂 joten juurikin ajatelen,että ei tulisi mieleenkään sanoa ellei toinen kysy ja sittenkin kyllä tarkasti mietin miten.. sitä voi aika näppärästi pahoittaa toisen mielen. Kaunis olet – oli sitten blondi tai pinkki 😉

    • Juu toisella on varmaan oma näkemys ja monestihan se näkemys kuvastaa juurikin toisen omaa tyyliä ja sitten sitä omaa tyyliä yrittää tuputtaa muille, vaikka olisi se aika hurjaa jos kaikilla olisi nyt sitten vaikka samantyyliset hiukest. 😉 Hih no jos jotain otsatukka ei ainakaan sovi meikäläiselle. 😉

      Aurinkoa päivään <3

  • Muutama tuttu pukeutuu hyvin erikoisesti hiukset mukaanlukien, mutta olen sitä mieltä että antaa kaikkien kukkien kukkia 🙂 Ja eipä tuo omakaan kuontalo ole aina niin edustava, nimim.ylihuomenna parturiin

    • Niinpä ja jokainen ilmaiskoon itseään kuten haluaa. 🙂 Juu ja täällä olisi ollut tyven raidoituksen aika jo viikkoja sitten. Muuten siitäkin olen saanut blogin fb sivuille kommenttia, "mikä tyvikasvu" ja naurumerkki. Hehe voi tätä maailman menoa. 🙂

      Ihanaa päivää <3

  • En menisi itse mainitsemaan toisen tyylistä.

    Harrastusporukassani on 50+ nainen, jonka hiustyyli on jämähtänyt kasarille. Hän varmasti tietää sen itsekin ja uskon, että kyse ei ole siitä, etteikö hän haluaisi vaihtaa tyyliään. Luulen, että hän ei osaa laittaa hiuksiaan muulla tavoin ja kokee olonsa epävarmaksi kokeillessaan itse laittaa hiuksiaan eri tavalla kuin mihin on tottunut. Kerran hän saapui harrastukseen ilmeisesti kampaajan kautta, koska hiukset olivat todella kauniisti laitetut ja hän sai niistä paljon kehuja. Seuraavalla harkkakerralla vanha tyyli oli kuitenkin palannut takaisin hänen kuontalolleen. Oli tyyli sitten mikä tahansa, mielestäni se missä ihminen itse viihtyy ja kokee olonsa itsevarmaksi on paras tyyli. Toiset ovat rohkeampia kokeilemaan uusia juttuja ja toiset eivät koe oloaan ollenkaan kotoisaksi toisenlaisessa tyylissä.

    • Ai niin, piti sanomani vielä, että olet oikein kaunis vaaleissa hiuksissasi ♡
      Vaikka kyllä tuo pinkkikin pukee sinua 🙂 Ihanan pirtsakkaan hiustyylit teillä 😀

    • Niinpä toiset on rohkeampia ja Maijukin osaa vaihtaa lyhyidenkin hiusten tyyliä vaikka kuinka ja värejä ja wau ne sopii Maijulle. Oma tyyli on taas hyvin perus ja ihan varmasti jämähtänytkin jonnekin aikaan kauas, mutta toisaalta jos itse viihtyy niin mikäs siinä. Ystävällesi ehkä voisi olla kiva päästä hemmotteluhetkeen jossa häntä kuunneltaisiin ja hänen näkemystään ja pehmäesti ohjattaisiin ja voisi löytyä uusi look. Herkästi sitä kyllä palaa vanhaan, niin täällä on tapahtunut kaiken maailman kokeilujen jälkeen.

      Ihanaa päivää Kati ja kiitos ja hih en taida kuitenkaan pinkiksi värjäillä ja jos jokin ei sovi, niin se on otsis. 🙂

  • Riippu kyllä kuinka hyvin tuntee kaverin ja jos suoraan kysytään, niin sitten voi jotain ehdottaa. Mutta me suomalaiset ollaan niin jäyhiä, että saatetaan loukkaantua liian helposti. Sitten kun joku räväkämpi kampaaja ehdottaa uutta lookkia, niin ei nekään aina välttämättä osaa katsoa sitä persoonaa lyhyen käynnin aikana. Itsellä oli välillä ruskea väritys päässä ja en kyllä tuntenut omaksi kuvakseni peilistä katsojaa, vaan tunsin olevani peruukki päässä. Saattoi olla juuri liian tumma sävy ja luonnoton. Teki myös naaman ihan valkoiseksi. Hankalia nämä värijutut, mutta vaikka sulle sopii tuo vaalea, niin ei voi tietää, jollei kokeile. Mutta haa, sä jo kokeilit, joten älä laita lilaa tai pinkkiä kuiteskaan:) Kaunis olet kuiteski! <3

    • Hihi ja juu olen kyllä kokeillut tummaa ja punaista ja raitoja kaikilla maailman vaaleilla ja ruskeilla. Neonvärit eivät ole minun juttu, mutta taas Maijulle sopivat hyvin. Sinulla en voisi kuvitellakaan muuta kuin punaista, se vaan sopii niin hyvin ja kasvoille ja kasvojen väriin. Varmasti olet löytnyt juuri oman tyylin. 🙂 Jos on luottokampaaja, niin silloin voisi vaikka kokeiluja tehdä. Kyllä kampaajatkin ovat sanoneet, että olen selvä blondi, mutta ovat tehneet hieman liukuvärjäystä tyveen ja kirkastaneet hiuksia. Nythän pehkoni on peroksdi, tumma, pissanvärin sekamelska eli aivan kaamea, olisihan se eri jos kampaaja tämän laittaisi kuitenkin, olisi laatublondi eikä tälläinen kotivärjätty. 🙂

      Ihanaa päivää M <3

  • Se on aika kummallista, että tämä netti saa kommentoimaan ihmisiä sellaisia asioita, joita eivät kasvotusteen koskaan tekisi. Härskeintä tässä on se, että tekevät niin ihmisille, joita eivät henkilökohtaisesti tunne. Koen sen itse melko röyhkeänä tyylinä.

    Itse en koskaan huomauttaisi edes ystävilleni heidän ulkonäöstään/tyylistään mitään (saatika bloggaajille, joita en itse edes tunne), jos minulta kysytään mielipidettä, niin sitten toki sen annan, mutta ilman, että ystävä ensin minulta kysyy, en minä koe tehtäväkseni huomauttaa hänen hiustenväristään tai mistään muustakaan. Jos hän kysyy, niin sitten voimme miettiä yhdessä ideoita, koska halu mahdolliseen ongelmaan/muutokseen on tullut häneltä, se asia on häirinnyt häntä itseään aluksi.

    Mutta tunnen itse myös ihmisiä, jotka töksäyttelevät suoraan, onpas sulla kamala paita tai noi hiukset ei sovi sulle yhtään, mutta koska tiedän heidät henkilökohtaisesti osaan ottaa asian huumorilla, koska se on vain heidän luonteensa. Tuntemattomilta ihmisiltä tollainen arvostelu ei taas tuntuisi yhtään noin kotoisalta.

    • Niin totta tuo nettihomma ja todellista tyylikkyyttä on sydämen sivistys ja ystävällisyys. <3

      Näin juuri jos toinen kysyy ja muutoshalu tulee häneltä itseltä ja kaipaa apua ja on epävarmalla pohjalla.

      Juu näitä töksäyttelijöitä on, eikä ole koskaan auennut mikä heidän motiivi on.

      Ihanaa päivää Jonna <3

  • Riippuu millaiset välit ovat! Mä itse pyrin olemaan aina rehellinen varsinkin läheisilleni, mutta riippuu mistä asiasta on kyse…kyllä mielestäni ystävät kysyvät myös aika hyvin mielipidettä…ja jos ei kysy niin en kyllä sitten lähde arvostelemaankaan!!

  • Jos kysytään selvästi mielipidettä, voin sen kertoa mutta mitenkään oma-aloiteisesti en kyllä ala neuvomaan tyylijutuissa 😀

  • Moikka Tiia:) Mun täytyy myöntää, että annan hiustyyliin ehdotuksia tutuille ja melkein tuntemattomillekin.Kampaajana ja nyt hius/kauneus bloggaajana multa kysytään hiustyyli vinkkejä niin paljon, etten ole aikoihin tullut edes ajatelleeksi, ettei kaikki niitä halua:D Yleensä asia kuitenkin tulee puheeksi silloin, kun joku neuvoa kysyy. Joskus kuitenkin ehdotan jotain vain siksi että ajattelisin sen sopivan hyvin. Ja ihan ehdottoman vilpittömästi ja vain positiivisessa mielessä. Esitän myös aina ehdotukset kohteliaasti:) Hyvä postaus!

    • Moi Lila ja heti alkuun sinulla on täydelliset hiukset! <3

      Hih juu ehkei kaikki niitä halua, jos kovin viihtyy omissa nahoissaan ja voi tulla olo, että onko tyylini tyhmä muiden mielestä. Mutta hyvä itsetunto kestää ja kaiken A ja O on se miten sanotaan. Ammattilaiselta on ehdottoman paljon helpompaa ottaakin vinkkejä vastaan ja etenkin kun asia esitetään nätisti ja positiivisesti, niin en näe, että siitä voisi loukkaantua. Näkemyksesi voi jopa muuttaa jonkun elämän. Mutta tosiaan en itse lähde neuvomaan, ei ole edes näkemystä ja jos olisikin, niin ei olisi tuota ammattilaisen kaikupohjaa, joten silloin näkemykseni kumpuaisi joistain omista kauneusihanteista, jotka kohteella voivat olla aivan toiset.

      Kivaa kun kävit täällä ja aurinkoa päivään Lila <3

  • Minä en kyllä hyvällekään kaverille ehdottele, ellei sitten kysy mielipidettä. Kehun kyllä helpostikin, jos on vaikka hiukset nätisti tai on jotain kivaa vaatetta päällä. Blondiuttakin on niin monenlaista ja jäin oikein miettimään mitä se pehmeämpi väri mahtaisi tarkoittaa…kenties erivärisiä vaaleita raitoja vai…? Mielestäni olet kaunis ihan tuollaisena.
    Meikäläinen menee huomenna parturiin ja saan hiuksiini vain ns. kevytsävytteen, sillä operaationi "se viimeinen väri" (=harmaantuminen) jatkuu enkä oikein jaksa taistella enää sitä vastaankaan. Tumman ihmisen kestovärjäys alkaa jossain vaiheessa näyttämään vähän luonnottomalta, kun taas vaaleissa ei tuo harmaantuminen edes kunnolla näy…aika epäreilua minusta..;)
    Mukavaa viikkoa!

    • Juu varmaan se pehmennys olisi tummennusta, etten olisi näin peroksidi ja voisin kyllä pehmentääkin, mutta se vaatisi värin ja raidat ja joka toinen kuukausi ramppauksen kampaajalla ja se vaan ei ole minun juttu.. Oma väri kun on niin tumma nykyisin, ettei sitä voisi jättää pehmentymään. Lisäksi hiuksistani tulee helposti pissanväriset, kun on tuota punapigmenttiä niin paljon.

      Totta tuo, että vaaleissa ei harmaantuminen niin näy, mutta juuri viime viikolla kuulin kampaajalta, että tummahiuksiset harmaantuvat kauniimmin eli tulee kaunis hopeanharmaa. Jonain päivänä sitten siirryn harmaaseen, koska olenhan nykyään ihan sysitumma.

      Upeaa viikkoa Satu <3

  • Tiia – Pinkki (leikkaus) on paras pitkällä otsiksella! Itse otan mielellään vastaan parannusehdotuksia. Kerran työkaverini sanoi minulle, että sun pitäis varmaan tilata kampaaja. No mitä minä siihen – TOTTAKAI, koska sitä itse vaan tottuu omaan ulkonäköönsä eikä huomaa esim. sitä, että hiuksethan on ihan ylipitkät ja harmaantuneet. Muut näkevät sinut koko päivän ja itse ehkä vaan kaksi kertaa päivässä: aamulla meikatessa ja illalla kasvopesulla. Parille työkaverille etsin ja tulostin netistä kuvat hiusmalleista, jonka kanssa sitten menivät kampaajalle. Tämä toimi, mutta en olisi voinut tehdä sitä kuitenkaan kaikkien osalta. Itse annan kommenttia silloin, kun MINUN mielestä, jollain on joku hyvin. En vain pysty olemaan hiljaa. Mielestäni pienet ehdotukset ovat OK.

    • Hihi kiitti, pinkiksi siis. 🙂

      Juu ja tärkeintä on juurikin se tapa millä sanoo ja jotkut ihmisethän kaipaavatkin apua. Siksi tämä onkin niin hämmentävä viidakko ja lähdin tästä postaamaan, hyviä juttuja opin taas teiltä ja juuri siitä, että me ihmiset olemme niin erilaisia.. <3

      Ihanaa päivää Tuija <3

  • En kyllä arvostelisi ystävänkään hiustyyliä, ellei hän sitten kysy tyyliin, että sopiiko pitkä vai lyhyt paremmin tms. Silloin tietysti sanon mielipiteeni.
    Tuo vaalea sopii niin hienosti sinulle ja mielestäni silmäsi tulevat esille paremmin nimenomaan tuon vaalean kanssa!

    • Tiia, taisin poistaa itseni vahingossa lukijoistasi, kun en enää näe kuvaani tuossa ruudussa, mutta oman blogini sivupalkkiin tulee kyllä vielä ilmoitus kun kirjoitat uuden postauksen. Eli olen uskollinen lukijasi edelleen.

    • Kiitos niin paljon Kristiina ja samoilla linjoilla, jos kysytään aitoa mielipidettä, niin ehkä sitten ja silloinkin varoen ja taiten miten sanat asettelisin.

      Poistuit kenties lukijoista, mutta blogini on lukulistalla, hämäriä nämä jutut, enkä oikein ymmärrä miten blogger toimii. Tuo lukijahomma varmaan selviää sillä, että menet tuohon liity sivustopalkkiin liittymään ja jos pääset liittymään uudelleen lukijaksi, niin sitten tosiaan et ollut lukija. Juu joku lähti lukijoita juuri muutama päivä sitten, mutta en tiennyt kuka, kun aina näitä tulee ja menee. Kristiina ei paineita, mutta toki olisi kivaa, jos olisit lukija, mutta vain jos tahdot. <3

      Aurinkoista viikkoa <3

  • Aika harvoin minulla on tarvetta kenellekkään alkaa kommentoimaan, että joku ihan muu juttu sopisi sulle tosi paljon paremmin. Oma tyylisilmäni ei ole niin erehtymätön, että sillä kehtaisi alkaa pyytämättä jakelemaan neuvoja 😉

    Tosi läheisten kanssa joskus saatan jotain kommentoida pyytämättä, mutta ne ovat enemmänkin sellaista, että suosittelen käyttämään enemmän jotain mikä korostaa hyvää puolta. Heti ensimmäiseksi tulee mieleen ystäväni joka pitää kauniita hiuksiaan aina sotkunutturalla. Hänelle olen pyytämättä sanonut useastikin, että jätä ne upeat hiuksesi useammin auki.

    Itse en paljoa ilahtuisi tuttujen spontaaneista ulkonäkövinkeistä. Paitsi siinä tapauksessa, jos kommentoija olisi joku "tavallisen näköisestä vähäisellä laittamisella upeaksi" oman elämänsä guru. Silloin kelpaisi kaikki vinkit 😀 😀 Läheisten vinkkeihin varmaan suhtautuisin kiinnostuksella. Oma kaveripiirini on suurimmaksi osaksi sellainen, että ulkonäköasiat eivät ole keskusteluaiheiden kärkipäässä lainkaan.

    • Ihan sama juttu ja en ole edes ajatellut asioita siltä kantilta eli en muokkaa mielessäni muiden ulkonäköä. Ymmärrän, että ammattilaiset taasen katsovat meitä ihmisiä sillä silmällä. Ystäviä kun tapaa niin näen heidät hymyilevänä naamana, en ulkonäkönä.

      Sama juttu täällä, ystävien kanssa ei jutella ulkonäköasioista, ei edes ajatella niitä, joskus voidaan lisäkiloja voivotella tai juuri kaiken ajan iän tuomia juttuja, mutta ei niinkään ulkonäkökeskeisesti vaan huumorilla. 🙂

      Juu gurujen vinkkejä ottaisin minäkin mielelläni vastaan, fakta on se, etten osaa, en meikata enkä laittaa hiuksia, kuten monet osaa.

      Aurinkoista viikkoa Rva Kepponen <3

  • No en varmasti huomauttausi sen paremmin tukasta kuin meikistä tai vaatteista tai mistään, minkä ystävä on itse valinnut. Olin niistä sitten mitä mieltä tahansa. Mutta se on varmaa, että jos ystävä mielestäni näyttää jonain päivänä erityisen nätiltä tai vaatteiden väri piristävältä tai jotain, niin sitä kyllä kommentoin.

    Enkä kyllä toivoisi itsekään saavani negatiivista kommenttia ulkonäöstäni. Tiedän itsekin, milloin näytän kivalta ja milloin joltain ihan muulta. Ainoastaan miehen "Kampasitko porsaankyljyksellä"- kysymys rasvatukkaiselle vaimolleen (elikkäs meikäläiselle) sallitaan ja se naurattaa joka kerta 😀

    • Hyvin samoilla linjoilla ja jos esim.negatiivisen asian sanominen on helpompaa kuin posiitiivisen, niin silloin kannattaisi hieman miettiä. En kestä sua ja miehesi ihan parasta tilannekomiikkaa, hih niin hauska, tuota saatan haluta lainata vai porsaankyljys, hihii. 🙂

      Ihanaa päivää Annukka <3

  • En kyllä huomauttaisi minäkään. Eikös se niin ole, että todelliset ystävät tukevat päätöksissä, vaikka olisivatkin hiljaa mielessään eri mieltä. Kyllä mä sanoisin, että kuten mainitsit, ennemminkin kyse on juuri siitä vähättelystä. Toiset kokevat olevansa oikeutettuja arvostelemaan muita, se on ikävää.
    Itse muuten menin koko ikäni kanssa blondina ollessani, viime viikolla vähän pehmentämään väriäni ja punainenhan siitä tuli. Oikein tosi punainen! Enkä tykkää yhtään…

    • Etkö tykkää, sama on käynyt täällä monesti ja en ole minäkään viihtynyt, kait sitten ollaan luontaisesti blondeja. 😉

      Juu juuri se, jos osaa sanoa vain negatiivisia asioita, ei positiivisia, niin silloin jokin mättää.

      Aurinkoisia päiviä Thaikkuihin <3

  • Ulkonäköasiat selvästi puhuttavat, kun tänne on kertynyt niin paljon kommentteja aiheesta <3.

    On ystävyyttä ja on tuttavuutta: kyllä minusta ystävyyteen kuuluu, että toiselle voi sanoa mielipiteensä toisen ulkonäöstäkin. Kyse on pikemminkin siitä, miten sen sanoo. Sepä onkin ihan taitolaji.

    Olen saanut viimeisen puolen vuoden aikana usean kommentin siitä (ystäviltäni juu), että miksi en leikkaa takaisin otsatukkaa: olenhan ollut noin 40 vuotta elämästäni otsatukallinen. En ole mitenkään kokenut, että se olisi huono palaute tai negatiivinen kommentti nykyisestä hiustyylistäni vaan lausujan, joka tuntee historiani, oma mielipide. Itse kuitenkin päätän mitä tukallani teen (enkä muuten ihan heti leikkaa otsatukkaa).

    Sama koskee myös vaikka reikäisiä farkkujani. Olen saanut yhdeltä jos toiselta palautetta, että ihanko oikeasti kuljen ihmisten ilmoilla niillä. Eipä ole tullut silti mieleenikään, että vetäisin hernettä nenääni ystävien kommenttien vuoksi. Reikäfarkut ovat rakkaimmat – vaikka totuuden nimessä, ihan kaikkialla en niillä liiku. Paljon käytän kuitenkin, sanoi kuka tahansa niistä mitä tahansa.

    Se ulkonäköpalautteista. Ugh.

    • Taitolaji kyllä vaan ja kirjoitetussa sanassa niitä sanan painoja ja ilmeitä ei saa tietää ja sitä ottaa herkemmin nokkiinsa.

      Luulenpa, että tuo sinun otsatukka personoituu sinun persoonaan jota ystävät jollain tasolla kaipaavat, eikä ole edes ulkonäöllinen seikka. Otetaan nyt tosiaan esille vaikka tuo Paula Koivuniemi, häneen profiloituu tummahiuksisuus. Muistan kauan sitten, että Paula oli Annan muuttumisleikissä ja hänestä tehtiin vaalea ja se oli kuule hyvä, taas se sana tulee, mutta pehmensi jotenkin. Mutta Paula vaihtoi pian takaisin tummaksi, koska kokee sen omaksi ja viihtyy siinä. Eli sama täällä tämän blondin kanssa, jota en edes ajattele. Sitten kun aletaan neuvomaan, menen hämilleni, koska itse olen sinut itseni ja hiusteni kanssa, enkä ole edes neuvoja pyytänyt. Jos pyydän, nin silloin rehellisyys kunniaan. Mutta kaikki riippuu ystävyyden laadusta ja eipä taideta ikinä kamujen kanssa edes jutella koko kuontalosta, hehee.

      Sun reikäiset farkut on ihanat, mulle olet joku Tenavista, ikinuori ihana nauravainen Rouva Sana <3

  • Pahimpia kokemuksiani ovat ne, kun arvostellaan jossain facebookissa tyyliin kuinka haudankalpealta näytän tai olenko leikkauttanut koko naamani, kun nyt näytänkin paremmalta kuin edellisessä kuvassa sairaana. Siis Mitä he***Tiä?!
    Jos halutaan esittää ulkonäköön muutoksia, tulisi se tehdä niin, ettei vahingossakaan tulkita sitä negatiivisenä. En koskaan menisi arvostelemaan toisen "liian suuria silmäpusseja" tai "näytätpä kuolleelta". Ja jos mä sulle hiusvinkkejä keksisin, niin kyllä ne esittäisin niin, ettei suoraan "teeppä kuule näin, jotta näytät paremmalta". ehei! Sanamuodot ovat tärkeitä, eikä jokaista mieleen tulevaa ajatusta tartte laukoa ilmoille!

    • Hei Kalkkilaivan kapteeni, arvaa kuinka monta kertaa olen saanut kuulla siitä. 🙂 Ymmärrän tuskan ja yskän! Leikkauttanut naaman, no justiinsa joo oikeasti, kenellä on varaa sellaisia edes tehdä, ei ihan matti meikäläisillä, eikö ne maksa tuhansia euroja. Ihan pönttöjä kommentteja voi hyvät hyssykät sentään,

      Sanamuodot ratkaisee ja on kaiken A ja O ja niin samaa mieltä, jos on jotain mieltä, niin onko se pakko sanoa, vaikka olisi toisen parhaaksikin teemalla jos alustava tieto on kuitenkin siitä, että loukkaantumisen mahdollisuus on olemassa. Hyvä Viltsu painavaa asiaa, kiitos tästä <3

  • En tiedä kuinka rumasti asia on esitetty mutta jos sanoo asian vaikka ihan kivana vinkkinä esim "hei sulle saattais sopia hieman pehmeämpiväri" niin sehän ei minusta ole lainkaan paha asia. Miksi ei voisi sanoa jos sen esittää kivasti eikä arvostelevasti.
    Itse olen ehdottomasti samaa mieltä että sinulle saattaisi sopia hieman erilainenkin vaalea enkä sano sitä mitenkään pahalla ♡

    • Niin sanoisin ehkä niin tai en kyllä sanoisi sittenkään, että sinulle sopii tosi hyvin tuo blondi ja voisi sopia myös hieman pehmeämpi sävy, oletko ikinä ajatellut kokeilla. Juu en sanoisi edes noin, koska tuo vaikuttaa naisen korkkiruuvikieleltä jossa ainoa vaikutin on kuitenkin ilmaista, ettei tuo blondi ole sanojan mielestä kohteen paras hiusvaihtoehto ja että sanojan mielestä jokin muu sävy olisi kuitenkin parempi. Näin minä tämän ymmärrän.

      Sinut tuntien, niin et ikinä sanoisi pahalla, olet niin I H A N A, toki tuosta viimeisestä lauseesta jää kuitenkin kaiku, että olisiko sinun mielestä pehmeämpi väri parempi. Tälläinen mielikuva näistä vaan syntyy.

      Jännää kun täällä Belladonna kirjoittikin niin fiksusti " Huomasin jo muutama vuosi sitten, että palautteen antajan oma hiusten väri ja pituus vaikuttaa siihen, mitä he pitävät mulle sopivimpina. Tummien mielestä mulle sopii paremmin tummaksi värjätyt hiukset, vaaleat henkilöt puolestaan pitävät mulla vaaleita hiuksia parempia"

      Eli hih sinun kauneusihanne saattaa olla tuo pehmeä vaalea ja saatat ajatella, että se sopisi minullekin. <3

      Ihanaa päivää ihanuuspakkaus <3

  • Tiia Ystäväiseni Sinä oot niin kaunis ja herttainen ihan sellaisena kuin oot ~♥~
    Tuo viimeinen kuva Sinusta ja Maijusta aikasen kiva ♫~♥~♫

    • Iiks sinä ihanuus, näet kaikessa kaunista ja se kertoo vain kuinka kaunis ja hyvä sydäminen ihminen sinä olet. Kiitos taas ma-te sydämessä aina läikähtää sinun kommentit. Aurinkoa päivään <3

  • Mun mielestä ulkonäöstä voi sanoa silloin, kun esimerkiksi kyse on yleisestä hygieniasta. Kuljetaan esimerkiksi likaisissa vaatteissa, jotka haisevat tai muuta vastaavaa, mutta en mä menis arvostelemaan toisen tyyliä (ellei oikeasti se oikeasti olisi jotenkin epäsovinnainen, esim. en mä menisi missään minibile-mekossa, joka ei jätä mitään mielikuvituksen varaan työtapaamiseen), sillä eihän se minun tyyli ole kaikkien mielestä se paras. Aina on joku joka ei tykkää, eikä kaikkia voi miellyttää, mutta jotkin asiat on vaan parempi pitää omana tietona.

    • Hygienia on muuten erittäin vaikea asia. Muistan lukiossa, kun eräs luokkamme pojista haisi ja kaikki välttelivät toista pahan hajun takia. Sattuipa niin, että pojan äiti soitti ystävälleni ja kysyi miksi ei pojalla kavereita ja ystäväni sanoi suoraan, että likaiset vaatteet ja kun toinen ei käy suihkussa. Siltä istumalta muuttui pojan elämä ja tuli putipuhtaana jatkossa kouluun ja komistuikin siinä samalla ja itsetunto nousi kohisten. Eli hygieniasta on hyvä sanoa, vaikka se saattaa olla kaikista vaikein sanottava. Kukaan ei ole halua olla Haisuli.

      Eli kyllä suoraan sanomisesta voi olla apua ja se voi jopa muuttaa elämän. Hirmuisen tärkeää on miten ja missä tilanteessa asian sanoo. <3

      Kiitos tästä Annukka, tuli taas erilaista näkökulmaa pulinaboxiin ja aurinkoista päivää. 🙂

  • Minä en ikikuunapäivänä menisi arvostelemaan toisten ulkonäköä tai ehdottelemaan muutoksia. Se on mun mielestä epähienotunteista. Jos toisella roikkuu salaattia hampaassa, niin koen, että on mun velvollisuus siitä sanoa, mutta that's it. Vaikka olisinkin sitä mieltä, että kaverille sopisi paremmin jokin erilainen tyyli, niin pitäisin sen visusti omana tietonani.

    Se on kyllä pakko sanoa sulle, että olet kyllä todella viehättävän ja kauniin näköinen! 🙂 ♥

    • Ihan samoilla fiiliksillä jetsulleen, en anna neuvoja ellei niitä pyydetä. 🙂 <3 Voi että kiitos niin paljon, senkin hassu. Ylhäältä kun kuvaa alas, niin näyttää laihemmalta, hehe. 🙂

      Kivaa iltaa <3

  • Itse jätän kyllä sanomatta – vaikka joidenkin ihmisten kohdalla mieli olisi tehnyt;) Mutta omasta kokemuksesta tiedän, että muiden hyvää tarkoittaviin neuvoihin ei parane luottaa – joka kerta, kun olen jonkun muun mielestä minulle paremmin sopivan hiustenmallin tai värin laitattanut, on alkanut julma muutos takaisin omiin mieltymyksiin. Ja minun kohdallani niitä pysyviä juttuja lienevät polkkamalli – pituus voi tosin vaihdella – ja se totuus, että blondi on aina blondi. Se blondiusastekin tosin voi vaihdella;)
    Hiukset on juttu, jossa pitää itse viihtyä – sanoivat muut mitä sanoivat. Parempi tietysti, jos eivät sano:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud