Flashdance, Grease, Upseeri ja herrasmies, mikä on nuoruuden lempileffa, nyt nostalgisoidaan?

Flashdance, Grease, Upseeri ja herrasmies, mikä on nuoruuden lempileffa, nyt nostalgisoidaan?
Joku Facebook ystävistä oli jakanut faceen John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin uuden version Grease laulusta. Jäin sitä kuuntelemaan ja ihastelin, wau mitkä kemiat ja energiat Johnilla ja Olivialla vieläkin on, kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan välissä.


Joku kuva on aina pakko laittaa, että näkyy Bloggerin aikajanalla, mutta ei, tänään ei kuitenkaan puhuta Disney leffoista. 





Youtube alkoi ehdottomaan vaikka mitä nuoruuteni klassikkoja, Footloose, Top Gun ja Flashdance, jonka videoihin jäin niin jumiin, että kuulkaas kylmät väreet vain meni. Kuunnellessani Flashdancen romanttisempia kappaleita, mm. Lady, lady, lady kyyneleet jo valuivat pitkin poskia. Olihan se Dirty Dancinkin aika ihana. 



Yhtäkkiä iski myös hetkellinen ikäkriisi, oi ollapa nuori. Kait tuli ikävä sitä ihmistä, joka näitä leffoja aikanaan naivina katseli ja miten elämä oli silloin auki ja alussa ja miten ei tiennyt mistään mitään, ei myöskään vastoinkäymisistä. Kaikki oli niin monella tavalla helppoa silloin ja myös ah niin vaikeaa.

Koska täällä on iso vaatehärdelli menossa. Katselemme kuopukselle isosiskon pieneksi jääneitä vaatteita ja käymme läpi kuopuksen pieneksi jääneitä, niin vaatteita viikatessa aion nyt nostalgisoida Flashdance leffan parissa ja ties vaikka perään menisi Top Gun tai luultavasti Upseeri ja herrasmies. Kyllä kesä on ihana, vain silloin on aikaa touhuta jotain tälläistä.





Mikä oli nuoruutesi lempileffa, sattuiko se olemaan joku mainitsemistani tai aivan joku muu? Mikä oli nuoruutesi romanttisista leffoista lempparein, eipä sitä tiedä vaikka katsastaisin ensi viikolla meinaan senkin. 🙂

Sateista sunnuntai-iltaa teiniromantiikan keskeltä, ”What a feeling”. 


71 thoughts on “Flashdance, Grease, Upseeri ja herrasmies, mikä on nuoruuden lempileffa, nyt nostalgisoidaan?”

  • En muista mitään ihan ehdotonta suosikkia, mutta kyllä se top 10 tais olla tuo Upseeri ja herrasmies 🙂

  • Voi, Upseeri ja herrasmies oli Ihana! Ja Dirty Dancing! Tykkäsin hurjasti myös leffoista joissa Molly Ringwald, mieleen tulee ainakin Breakfast Club.

  • Oi, kyllä nuo on olleet niitä ihania nuoruuden leffoja kaikki �� Oli nuoruus ihanaa aikaa. Ihana, mitä on muistella. Ihana lukea näitä sinun muiteloita �� Kaunista kesäiltaa sinulle Tia ���� t. Riitta

  • Dirty Dancing! Pari viikkoa sitten se nousi jostain mieleen ja olisin halunnut katsoa sen taas kerran uudelleen. Yritin etsiä Netflixistä, mutta ei ollut siellä (mikä pettymys).

  • Grease on ihana!!! Oon katsonut sen monen monta kertaa! Mähän olen monesti sanonut, että olisin halunnut elää nuoruuteni 80-luvulla. Joo, silloin olen kyllä syntynyt, mutta en ollut lähelläkään täysi-ikäistä 😀

  • Oi mitä leffoja <3 Itsellä on kuules samat lempparileffat kuin sullakin 🙂 Olin muuten kokonaan unohtanut tuon Upseeri ja herrasmiehen. Pitääpäs se katsoa joku kerta 🙂

    • Nuo ovat kyllä sellaisia kasarilemppareita ja sitten aah kaikki vanhat klassikot, Aamiainen Tiffanyllä jne, 🙂 Kannattaa taas fiilistellä ja katsoa. <3

  • Grease on ihana, vieläkin, vaikka en silloin enää nuori ollutkaan kun se tehtiin. Nuoruudesta ei tule mieleen yhtäkään leffaa. En tainnut olla kiinnostunut elokuvista.

  • Muistan leffat Dirty dancing, Salsa ja Sininen laguuni, ne ovat jääneet mieleen! Televisiosta Taistelupari ja Robin Hood, oikeata vanhan ajan brittiromantiikkaa humoristisesti! Ihanaa leffailtaa, täällä jännätään myöhemmin tanskalaisia jännityssarjoja : )

    • Sininen laguuni oi miten jännä se oli ja Brooke niin kaunis. Taistelupari oli mahtava myös ja Robin Hood. <3

      Tanskalaiset jännityssarjat ovat loistavia. Katson nyt hyytävää sarjaa Netflixiltä, Marcella, pullollaan loistavia näyttelijöitä, suosittelen, tosin on aika kaamea. 😉

  • Olen 60-luvun nuori ja ehdoton suosikkini on Cherbourgin sateenvarjot. Olen nähnyt sen monta kertaa. Elokuvan juoni, musiikki ja jumalainen Catherine Deneuve! Lienen onnekas, kun Ranskan kiertomatkalla pääsin käymään Cherbourgissa.

  • Mun lemppareita oli Breakfast club, Pretty in pink ja Vaihda vapaalle Ferris. Romanttisista leffoista suosikkini oli tietenkin Dirty Dancing.
    Ihania leffoja nuo sinunkin suosikkisi, kaikki nekin olen nähnyt useampaan kertaan.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Tiiuli <3

    • Vaihda vapaalle Ferris oli megahyvä, ai ett tykkäsin. Juu siis nämä nousi pintaan, mutta voi hurja miten monta suosikkia onkaan, mm. Star Wars. 😉

      Ihanaa iltaa Outi <3

  • Molemmat Greaset, ykkösessä toki musa sata kertaa parempi, Dirty Dancing, Ghost ja ehdottomasti Youngblood ja Rob Lowe… Flashdancen kasetti mulla oli, mutta jostain syystä en muista koko leffaa ikinä nähneeni? Top Gun oli ihan jees, mutta Tom Cruise on vielä ihan liian poikamainen siinä. Upseeria ja herrasmiestä enemmän tykkäsin American Gigolosta, tietty Pretty Woman menee siihen samaan kastiin. Tv-sarjoista mieleen ovat jääneet jo edellä mainitut Taistelupari ja Robin Hood, Hollywood Beat (muistaakohan sitä kukaan muu? Jack Scalia oli I-HA-NA!!), North&South (en muista mikä oli suomeksi, mutta siinä oli Patrick Swayze ja Leslie-Ann Down). Näitä vahdittiin naapurintyttöjen kanssa, joista muuten tuli mieleen Charlien enkelit ja Pelastajat, pääsivät nimittäin mukaan leikkeihimmekin. Ai että noita lapsuusmuistoja….

    • Marikalle: hitsi Hollywood Beat mennyt ihan ohi… 🙁 googlaan sen.

      American Gigolo oli vähän ahdistava. Kun Tomppa oli Tom Cruisessa niin olisinko ollut 4v nuorempi, niin silloi Tom ihan ukkeli, hih.

      Charlien enkelit oli kyllä lapsena niin jännä.

      <3

  • Flashdancellä on ihan erityinen paikka sydämessäni. Se oli eka leffa jota olen mennyt katsomaan ystävän kanssa, bussilla naapurikaupungista ja ilman vanhempia. Olen nähnyt leffan ties kuinka monta kertaa ja meni pitkään että leffan jälkeen piti aina alkaa treenata 😉 Flashdancea ja Dirty Dancingiä etsin joku aika sitten jotta olisin voinut viedä tyttäret aikamatkalle. En harmikseni löytänyt – tytöt taisivat olla ihan onnellisia käänteestä ☺

  • Flashdancellä on ihan erityinen paikka sydämessäni. Se oli eka leffa jota olen mennyt katsomaan ystävän kanssa, bussilla naapurikaupungista ja ilman vanhempia. Olen nähnyt leffan ties kuinka monta kertaa ja meni pitkään että leffan jälkeen piti aina alkaa treenata 😉 Flashdancea ja Dirty Dancingiä etsin joku aika sitten jotta olisin voinut viedä tyttäret aikamatkalle. En harmikseni löytänyt – tytöt taisivat olla ihan onnellisia käänteestä ☺

    • Oi miten ihana muisto! Me lintsasimme kamun kanssa koulusta ja kävimme katsomassa Dirty Dancingin, joten kai se lintsauskin sulostuttaa muistoa. 😉

      Hih juu ei aina nuo nuoret enää oikein ymmärrä meidän aikakauden leffoja. Miksi kasarileffoja on niin kömpelöä katsoa, mutta ei tarinoita jotka sijoittuvat vanhaan aikaan ja jo kuuskutluvulle sijoittuvia katsoo eri silmin. Kait se on se kaamea kasari/ysärimuoti. 😉

  • Nuoruuteni lempileffa on ehdottomasti Tom Cruisen tähdittämä cocktail. Taisin olla seiskalla tai kasilla, kun ystäväni kanssa käytiin elokuvissa katsomassa. Uijui Tomppa oli niin ihana ja elokuva muutenkin nuoren maailmaan sopiva.

  • Dirty Dancing on kyllä ihana, siinä on jotenkin tosi kiva fiilis vaikkei mikään positiivisin leffa olekkaan mutta kokonaisuudeltaan kuitenkin hyvän tuulen ellu.

  • Grease oli eka kunnon elokuva, jota kävin aikanaan katsomassa. Muistan sen vielä niin elävästi, kun nykyään hyvin kyseenalaista kunniaa nauttiva "julkisuuden henkilö" oli luokkakaverini ja teki mulle oharit elokuviin. Mutta tykkäsin elokuvasta hirmuisesti ja tykkään edelleen. Nuorimmaisenkin kanssa on sitä katsottu.

    Sitten tulivat mm. Breakfast Club ja Rob Lowen elokuvat, Upseeri ja Herrasmies, Flashdance, Pretty Woman ja Top Gun. Näistä ehdoton suosikki on Pretty Woman, jonka olen nähnyt varmasti miljoonasti 🙂

    • Eikä voi ei apua ja hei kyseenalaista kunniaa, oli siis jo nähtävissä. 😉

      Pretty Woman oli kyllä kanssa niin ihana, voi että! Oikea aikuisten satu. <3

  • Ei mulla ole oikein mitään lempileffaa, Tom Cruise toki oli ihana. 🙂
    Mutta, hauska on välillä muistella nuoruutta, sitä vapautta ja "helppoutta". Vaikka toki edelleen olen nuori :), niin kyllä tuo vastuu (lapset) on tuonut ikää huimasti. Toisinaan ei voi puhua edes samasta ihmisestä, niin paljon on lastenmyötä muuttunut. Mutta, se nyt on aivan normaalia. Saa nähdä "palaako" se nuoruus, kun lapset muuttavat joskus pesästään. 😉

    • Ei ollut vastuita, ei huolta huomisesta, vastuu on ihanaa ja raskasta, mutta enpä haluaisi olla nuori. Mutta olisinpa silloin ymmärtänyt sen vapaudun tunteen paremmin, sitä piti ihan itsestäänselvänä, mutta ehkä se olikin se taika siinä. <3

      Hih ties vaikka kuinka mekin ukkelin kanssa sitten villaannutaan, kun lapset lentää pesästä, toki siitä alkaa uusi aikausi, Jäädään jännittämään. 🙂

      <3

  • Voih, ihanaa nostalgiaa. Grease oli se suurista suurin; huikea, unohtumaton. Myös Saturday night fever, Thank God it´s Friday, Fame ja Staying alive… pitäisiköhän kiduttaa perheen nuorisoa disko-teemaisella nostalgiaelokuvaillalla.

  • Ihana Olivia ja John! Samaa mieltä: Hyvin vetivät tämän tuoreemmankin version. Mä tykkäsin nuorena vanhoista Hollywood-klassikoista kovasti (Aamiainen Tiffanyllä, Piukat paikat, Katherine Hepburnin & Spencer Tracyn tähdittämät ym ym) ja niiden lisäksi suosikkeja olivat 1980-luvun leffoista mm. Working Girl ja Hotelli Firenzessä. Ah, ihanat!

    • Sama juttu, rakastin niitä ja rakastan vieläkin. Katsoin vaarin kainalossa pilvin pimein ja aina uudelleen vanhoja klassikoita. Hotelli Firenzessä, voi miten ihana elokuva se onkaan. <3

  • Vanhat Hollywood-klassikot myös omaan mieleeni. Yhtä suosikkia vaikea nimetä, kun on niin monta. Nykyajan leffat harvoin nousevat omalle top-listalle, mutta kyllä niitä hyviä uudempiakin löytyy 🙂

    • Sama täällä, ei samalla lailla nouse enää lemppareiksi. Onko sitä jo kaiken nähnyt vai eivätkö elokuvat ole kuten ennen. Vanhat klassikot suurta rakkautta täälläkin. <3

  • Dirty Dancing on aivan ihana! Itsehän en ollut vielä edes syntynyt kun se tehtiin, mutta teininä rakastuin siihen<3 Grease on myös aivan mahtava! Mun teinivuodet meni katsoessa Buffy, vampyyrintappajaa, se on ikisuosikkini<3

    • Ne on! Olen muuten välillä miettinyt pitäisikö katsoa Buffy, on jäänyt näkemättä. Ehkä otan sen asiakseni, täytyy tietää mistä on kyse. 🙂

      <3

  • Dirty Dancing oli yksi suosikki! Pidin myös Flashdancesta ja olihan toi Upseeri ja herrasmieskin hyvä. En vain ole ollut koskaan mikää Gere fani.
    Breakfast Club ja Pretty in Pink iski kovaan, koska olin teini juuri noiden leffojen ilmestymisen aikaan. Voi, sitä nuoruusaikaa!

  • Pretty Woman, Upseeri ja herrasmies, Flashdance kuuluivat ihan ehdottomasti suosikkeihini.

  • Mikä ihana aihe!
    Lempileffoissan tanssitaan (toki muitakin löytyy).
    Nuoruuteni ovat olleet nuo samat kuin sinullakin. Ja Saturday Night Fever vei minut jopa tanssikursseille. Tulipa mieleeni, että viimeksi olen tanssinut Saturday Night Feverin tahtiin keväällä Hgin Hakasalmen huvilassa. Siellä on ihana näyttely: "Musiikki. Kaupungin soivat muistot". Se on mielenkiintoisesti koottu. Ja siellä on discokin, siellä tuli verestettyä muistoja.
    Ihana nostalgiapläjäys! Kiitos Tiia!

    • Oi mahtava tarina ja mahtava leffa! Ihan mieletön juttu ja disco, voi niitä aikoja. 🙂

      Ole hyvä ja kiitos kun jaoit ihanan muiston <3

    • Niin vaikka vaan päiväksi. Toisaalta jos olet nähnyt Hot Tub Time Machine leffan, jonka ykkösosa on muuten aivan mieletön, niin ehken sittenkään haluaisi. 😉 Hih. <3

    • Niin itkettää, voih. Giant Jättiläinen on muuten lemppareita myös, Elizabeth Taylor, James Dean ja Rock Hudson, siinä on myös oikea iso spektaakkelileffa. <3

  • Grease oli ikimuistoinen, kävin kattoo sen leffateatterissa kuusi kertaa. Ja kaikki vanhat mv-klassikot, iki-ikania myös Suomifilmin Ansa ja Taunot plus muut. Oivoi :)!

    • OOh kuusi kertaa, taisin kaksi kertaa käydä, mutta sen jälkeen se on nähty ties kuinka monta kertaa. 😉

      Vaimoke!! Suomileffat oli niin ihania, voi sitä nostalgiaa. <3

  • Pretty Woman on ihana elokuva 🙂 itselläni on se myös dvd:nä ja kerran kesässä tulee aina katsottua. Breakfast Club, St.Elmo's Fire, Pretty in Pink upposivat. Kun Harry tapasi Sallyn myös ihana ja totta kai Grease 🙂 Nostalgisia fiiliksiä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud