Juhlat, vanha lukioystävä, 30-vuotta ja 30kg ja juhlalook!

Juhlat, vanha lukioystävä,  30-vuotta ja 30kg ja juhlalook!
Olimme eilen mieheni kanssa juhlissa pitkästä aikaa. Juhliin en meinannut löytää mitään puettavaa, kiitos leivän ja taas alati lisääntyvien röllöjeni. Myönnettäköön, mekkoni ei mennyt kaikista sivunapeista kiinni ja siksi yllä oli röllöjä peittävä jakku ja pitkä huivi. Tosin makkaroiden luulopeittäminen taitaa olla suurinta mahdollista itsepetosta, eiköhän ne muhkurat ole nähtävissä kaikelle kansalle. Myönnän toivoin, että juhlatila olisi pilkkopimeä, ettei kukaan näkisi väärissä paikoissa olevia ”kurvejani”. Muutoin kaikkeni tein, jotta näyttäisin mahdollisimman ”nuorekkaalta” ja sutjakalta eli kyllä tukikalsongitkin olivat jalassa. Tukikalsongien ikävä puoli on se, ettei oikein juhlaruoka mahdu mahaan, eikä mitään pysty syömään, koska suolet ovat niin solmussa. Kauneus ennen ruokaa, kunpa muistaisin tuon kaikkina muina vuoden päivinä.

Juhlissa odotti myös jännittävä jymy-yllätys, mutta ensin ajattelin hieman kertoa miten juhliin tällä kertaa valmistauduin. Eli eipä ole juhlia, jonne en olisi laittanut Joe Blascon 10-hour lift kasvonaamiota. Naamio liftaa varmaankin kyllä, mutta ennen kaikkea antaa iholle niin freesin lookin, kuin olisi kasvohoidossa käynyt. Yksi paketti maksaa 50e ja mukana on 5 naamiota. Nyt tuo hankkimani paketti loppui ja ehdottomasti ostettava uusi paketti tilalle. Kuuluu jo juhlien valmistautumisrituaaleihin, sellainen must juhlatuote.

Ilman Joe Blasco valonappeja,  Xtra Highlight ja Orange Highlight, en lähde ovesta suurinpiirtein minnekään, ehkäpä vain koiralenkille. Nappeja olen käyttänyt 30-vuotta ja vaikka olen mitä peitepuikkoja vuosien varrella kokeillut, niin ei ole Joe Blascon voittaneita yksikään. 

Joe Blasco peittää, valaisee ja mikä parasta pysyy koko päivän ajan. Eli ei  ole arkea ilman Joe Blascoa, eikä taatusti ole juhlia ilman Joeta. 🙂

Silmämeikin kruunasi syksyn Clarins luomiväripalettien trio. Ei varmasti ole tässä maailmassa vielä sellaista palettia syntynyt, jolla tekisin koko luomimeikin eli aina mixaan erilaisia sävyjä ja juhliin luonnollisesti mukaan hieman blingiä. 

Ylempänä olevasta kuvasta vasemmalta: Palette 03 Brown, keskellä suosikkini 02 Rosewood ja oikealla 01 Nude. Täydeläisen kermaiset koostumukset, eivät varise iholle ja pysyvät pitkän illan. Extrapeukut, että Clarins on palannut taas ylellisiin metallirasioihin, muutamien pahvisten luomivärikokoelmien jälkeen. Rasiahöperö nauttii. 

Clarins Intense Volume&Colour ripsivärillä sai luotua täydellisen mustat, erotellut ja myös täydemmät ripset, omien harvojen tynkien sijaan. 

Arvokkaampiin juhliin laitan mieluiten joko klassisen vaaleat kynnet tai punaiset ja eilen valikoitui klassisen vaaleat. Luottokynsilakkana ystävältä saatu essie mademoiselle kynsilakka. 

Huulet saavat juhlissa olla myöskin klassisen punaiset. Täydellinen huulipunakombo syntyi Mavalan sävyllä Carmin ja päälle ripaus Cliniquen huulilakkaa sävyssä Happy Pop.

Juhlalookin kruunaa aina tuoksu ja mikä olisi voinut olla juhlavampi ja hienostuneempi tuoksu, kuin syksyn uutuus Marc Jacobs Divinen Decadence. Raikkaampi, mutta yhtä voimallinen tuoksu, kuin isosiskonsa Marc Jacobs Decadence. Vain pienen pieni suihkaus riittää siivittäämään koko iltaa. 

Missä Decadence oli hieman tummempi ja syvempi ja Divine Decadence taasen puhtaampi, niin kummankin tuoksun miellän kuitenkin iltatuoksuksi tai talvipäiviin. Itse tuoksupullo, on kuten Decadence tuoksupullokin, ehdottomasti tuoksumaaiman kauneimpia tuoksupulloja. 

TARINA
Divine Decadence -tuoksussa on samaa ylellisyyttä ja glamouria kuin alkuperäisessä Decadence-tuoksussa. Se houkuttaa, viettelee ja vie mukanaan kevyemmillä tuoksuvivahteilla kuin ensimmäinen Decadence-tuoksu. 

TUOKSU
Divine Decadence on säkenöivä, ylellinen ja aistillinen kukkaistuoksu. Se paljastaa uuden puolen ylellisyydestä alkutuoksun kuplivan samppanjan, bergamotin ja pehmeän appelsiininkukan tuoksuvivahteilla. Gardenian, hortensian ja kuusaman täyteläiset tuoksuvivahteet antavat sydäntuoksulle ylellisen, naisellisen vivahteen. Jälkituoksun nestemäinen meripihka, sahrami ja vanilja tuovat mukanaan syvyyttä, kestävyyttä ja aistillisuutta.

Alkutuoksu:    Samppanja, appelsiininkukka, bergamotti

Sydäntuoksu: Gardenia, hortensia, kuusama

Jälkituoksu:     Sahrami, vanilja, meripihka

PULLO
Divine Decadence -tuoksun pullo on saanut inspiraationsa samasta Marc Jacobsin klassisesta käsilaukusta kuin Decadence-tuoksun pullokin. Tällä kertaa laukun vihreän eri sävyissä hohtava käärmeennahkakuvio on vaaleampi. Kultainen ketju ja siihen kiinnitetty musta tupsu täydentävät tässäkin tapauksessa kokonaisuuden.
Tuoksupullo on pakattu ylellisen näköiseen, kiiltävään merenvihreään koteloon, jonka etuosaan tuoksun nimi on painettu kultaisin kirjaimin.

Sitten siihen jättiyllätykseen. Tapasin juhlissa lukioaikaisen ystäväni 30-vuoden tauon jälkeen. Naureskelinkin ystävälleni, että 30-vuotta ja 30kg ja joka sana vielä totta ja puhun siis itsestäni. Ystäväni oli upea hoikkeliini ja tyylikäs, aivan kuten lukiossakin.

Puhuttavaa riitti, jutut jäivät kesken ja uudet treffit ovat jo sovittuina. Hassuinta on, että miehemme ovat tunteneet jo kohta parisen vuotta, käyneet yhdessä golfaamassa ym. ja vasta valkeni, että vaimotkin tuntevat toisensa monen vuoden takaa. 

Taas täytyy vain todeta, totuus on tarua ihmeellisempää ja kun on jokin tarkoitettu, se tapahtuu. Eilinen ilta oli kohtalo, saada elämään takaisin, sydämellinen ja ihana ystäväni. 

Vaikka tänään on väsyttänyt valvominen, niin olo on jotenkin kevyt ja onnellinen, sitä ne onnistuneet juhlat teettää.

Kiinnostiko erityisesti joku esitellyistä kosmetiikkatuotteista? Oletko tuoksutellut Marc Jacobsin Decadence tuoksuja tai oletko saanut elämääsi takaisin vanhan ystävän ja jos olet, niin miten se tapahtui. 
Tuoksuttelemalla Marc Jacobs Devine Decadence tuoksua, saan eilisen muistot ”pullon hengen” kautta palautumaan ja näin ei eilisen muistot haalistu. Mukavaa lauantai-iltaa kaikille. 

*Juhlalookin kosmetiikka, Joe Blasco kasvonaamiota ja essie kynsilakkoja lukuunottamatta pr-näytteitä




56 thoughts on “Juhlat, vanha lukioystävä, 30-vuotta ja 30kg ja juhlalook!”

  • Te olette kyllä niin upea pari, niin tyylikkäinä <3
    Löytyihän tuosta monta tuttua tuotetta ja monta ei niin tuttua.
    Essien lakat on niin mielettömän ihania, suosikkejani!

    Clarinsit on kyllä aivan upeat ja ollutkin kovassa käytössä myös minulla, varsinkin numero3.

    Voisiko ilta parempi ollakkaan kun tavata ystävä vuosien takaa ja vielä parempaa huomata, että miehenne ovat ystäviä myös! Toivottavasti ystävyys jatkuu ja kasvaa siitä mihin se edellisellä kerralla jäi <3

    Ihanaa viikonloppua Tiia <3

    • Muistankin, että sulla oli Clarinsit mukana siellä hieronnassa. Rakastan Clarinsia ja muutenkin esim. Marc Jacobsin tuoksut kuuluvat kolmen tuoksusuosikki tuoksujen joukkoon. Eli taisi tämä olla myös suosikkipostaus. 🙂

      Kiitos kauniista sanoista ja oli ihanaa nähdä viime viikolla.

      Mukavaa uutta viikkoa Souliina <3

  • Tyylikäs pari<3 Ja kaunis sinä. Älä huoli niistä makkaroista, eipä taida kuule tämän ikäistä olla, jolla yhtään makkaraa ei olisi. Niitä on meitä hoikemmillakin. Painovoima saavuttaa meidät kaikki. Ihania juhlameikkejä ja just suosikkivärinen kynsilakka, tosin mulla on käytössä Lumenen Teeruusu. Juuri mietin että onkohan tuo Marc Jacobsin Divine tuoksu millainen. Luit Tiia ajatukseni… Leppoisaa toipumusta kivoista juhlista<3

    • Juu kyllä se maanvetovoima vaan vie mennessään. Kannattaa tuoksutella molempia Divine tuoksuja, ovat kuitenkin erilaisia, vaikka paljon samaa onkin.

      Ihanaa viikkoa Sari <3

    • Kivaa jos tykkäsit ja en ihan kaikkia tuotteita ympännyt. Olisi tullut niin pitkä postaus. Mukana menossa oli myös Lorealin eye liner ja Maybellinen meikkivoide ja ripsari. 🙂

      Kiitos Outi kovasti <3

  • Kiva yllätys tuo ystävä vuosien takaa 🙂 Huulilakka on käytössä hyvin tummanpuhuvana versiona, siinä on hyvä koostumus ja helppo levittää. Leppoisaa viikonloppua <3

  • Ihanat meikit. Sama luomiväripaletti miellyttäisi minuakin värien puolesta, tosin mukaan tarvitsisin vielä jotain tummempaa. Joe Blascoa täytynee hankkia. Ei ole sitä mulla koskaan ollut.

    • Niin kauniit paletit ja mikä laatu <3 Joen voittanutta ei ole, 30v käytetty ja toivon monia käyttävuosia lisää.

      Kivaa viikkoa Satu <3

  • Olette upea pari! <3 Ihana yllätys illalle, että tapasit ystäväsi vuosien takaa! Kiva oli lukea tätä juhliin valmistautumispostausta muutenkin 🙂 Ihanaa viikonloppua, Tiiuska! <3

  • Ihanaa tavata ystävä vuosien takaa ja kun miehennekin ovat jo tuttuja, niin ehkäpä tapaatte pariskuntinakin silloin tällöin.

  • Näytät(ja myös miehesi) NIIIN hyvältä! Löysin kyllä eilen tuolta kätköistä kosteuttavan (taisi olla Jamela) kultanaamion ja voi että, sekin toimi! Kyllä oikeasti tuotteissa on taikaa! Tosi näpsä postausidea muuten, toimii vaikka pikkujouluihin valmistautumisvinkkipostauksena : )

    • Kyllä tuotteissa on niin paljon taikaa ja jos pitäisi mennä juhliin luomuna, niin huhhahhei.. Ne Jamelan silmäpussilaput on loistavia.

      Kiva, että aihe viihdytti. <3

      Kiitos kauniista sanoista ja upeaa viikkoa <3

  • Aivan ihanaa saada tavata vanha ystävä ja vielä yllättäin!
    Ootte kyllä niin ihana pari <3 Oikein mukavaa viikonloppua Teille 🙂

  • Pitäisköhän mun alkaa käyttään joka päivä tukikalsonkeja jos niitä pitäessä ei ruoka maistuisi. Olen aina ruoka-aikana.kotona ja sr todellakin näkyy ja tuntuu. Ei ole.kiva kun kaapissa on ihania vaatteita jotka mahtuvat korkeintaan naapurin langanlaihalle kaverilleni.
    Kesällä löysin ystäväni Itävallasta. Viime kerrasta oli 20vuotta. Viikon vieraimu heillä oli elämäni kohokohtia.

    • Heh se hyvä puoli tukikalsongeissa on, ettei ruoka maistu, mutta suolet on solmussa. 😉

      Sama täällä, mikään ei taas mahdu.. 🙁

      Niin mieletön tuo Itävalta juttu, elämä vaan on taruja ihmeellisempää. <3

  • Komea pari, ja onpas sulla komea mies 🙂
    Pitääpä vihdoin kokeilla tuota Joe Blascon kasvonaamiota, Blasco on mun suosikki meikkivoiteessa, vaikka nyt juuri en sitä käytäkään. En osaa käyttää valovoiteita ollenkaan, ..mihin ja miten paljon.. 🙂

    • No mutta kovasti kiitos miehenkin puolesta. <3 Noilla Blascon napeilla peitän tummat silmänaluset, nenän taipeet ja valaisen suun ympärillä valuvia piirteitä. Silmiin ns.laitan ihan joka puolelle, sillä omaan punaiset luomet ja siniset silmänaluset. Toimii ja pysyy, eikä mikään peitä ja valaise niin hyvin ja montaa olen testannut.

      Ihanaa viikkoa Marre <3

  • Voi miten upea pari te olette! Ja sinä säteilet!
    Minä häpeän kyllä tunnustaa, että ei vielä ole tullut sitä juhlaa, johon olisin ehtinyt kasvonaamion laittaa – hyvä kun ehdin jonkinlaiset meikit kasvoille sutaista;)
    Ja vaikka niitä makkararöllöjä on täälläkin ihan kotitarpeiksi, en enää suostu niitä makkarankuorihousuja käyttämään ja syy on se, että ne alkavat painaa palleasta ihan liian ikävästi – sappileikkauksessa laajennetut sappitiehyeet ei tykkää ollenkaan.
    Ystävät vuosien takaa ovat ihania elämän lahjoja, joista minäkin olen ihan viime vuosinakin saanut iloita. Voi ystävyys <3
    Hyvää viikonloppua sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Hih jos säteilyä on nähtävissä, johtuu se tuosta taianomaisesta Blasco naamiosta ja meikeistä. 😉

      Juu tukikalsongit ovat oikeasti epäterveellisiä ja tulisi kieltää lailla! Ehkä ne seistessä jotenkin kaventaakin, mutta entäs istuessa, apua!

      Ystävyys on ihmeellinen asia <3

      Ihanaa viikkoa Lady <3

  • Joe Blasco kasvonaamiota on pakko kokeilla – niin hyvin sitä kehuit!

    Upea pari ootte ja sinä kaunis!!

    • Se on vaan paras, sillä saa juhliin aidosti kasvohoidon veroisen hehkun. Suosittelen. <3

      Kiitos niim paljon kauniista sanoista <3

  • Siis mä just sanoin Tarulle id-päivässä eilen, että Joe Blascon meikkivoide on ihan paras, mutta niin kallis :O!! Mutta toisaalta se kestää, kun käyttää sitä vaan juhlissa…tai silloin, kun on tosi väsynyt ;). Eli joka päivä! Hahaha

    • Tiedätkö miksi en miellä esim.Blascon valonappeja hintaviksi, ne kestävät käytössä miltei 2-vuotta. Ostohetkellä kirpaisee, mutta sitten ei tarvitse pariin vuoteen ostaakaan. Satsasin jo parikymppisenä Blascoon, kun se vaan on ainoa mikä peittää ja pysyy eli paras. Monesti muuten Sokoksella ja Stockkalla -20%, silloin kannattaa iskeä.

      Hihi ja ihan sama juttu, joka pv tarvitsen, voihan väsymys sentään. 😉

  • Röllöt! Sulla mitään sellaisia ole! 😻 Mut joo. Mua kiinnostaa tosi paljon noi Joe Blascot. Vielä olen neitsyt siinä suhteessa, mutta noi valonapit ja hyvä meikkivoide tulis kyllä tarpeeseen. Ja mahtavalta kuulosti naamiokin! Clarins on yksi suosikkimerkeistä. Ja mä oon kans rasiahöperö, nättiä pitää olla! Pakko viel sanoo, et ootte sun miehen kanssa ihana pari! 💕

    • No on on, vyötärö on xxxxl… Ehdottomasti suosittelen Blascoa, on yritetty vaihtaa toisiin, mutta aina palaan Blascoon. Vielä ei ole tullut sen voittanutta.

      Clarins on super ja miten monta suosikkia onkaan Clarinsilta, mm.maailman paras huulivoide. :)Nättiä pitää olla, ihan saman allekirjoitan, tulee kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. <3

      Kiitos kauniista sanoista Kati <3

  • Ihana yllätys! ja tosi mukavaa myös tuo, että miehenne ovat kavereita keskenään. Ei tarvitse erikseen tutustuttaa :). Kaunis olet. Olen paininut saman ongelman kanssa nyt syksyllä…että lisäkiloja on vaan jostain tupsahtanut "huomaamatta"… Olisi niin kiva laittaa jouluna päälle punainen pikkumusta :). Ei auta kuin pitää mielessä ja unohtaa hetkeksi korvapuustit ym.

    • Kyllä maanvetovoima vetää, jos ei pidä puoliaan ja täällä valitettavasti käynyt niin. Taas pitäisi se iki-ihana leipä jättää…

      Toivon, että saat pukeutus pikkumustaan jouluna. <3

      Ihanaa viikkoa <3

  • Voi miten kauniilta näytit! Ja aivan ihanaa, että tapasit ystäväsi pitkästä aikaa. Voin uskoa, että oli ihana jälleen näkeminen. Näin se elämä meitä vie ja tuo =). Ihanaa alkavaa viikkoa!

  • Tyylikkäinä te molemmat ja sinä vielä niin hehkeän kauniina. Joe Blascot… mulla myös just nuo molemmat. Vaan ettäs kehtasit muistuttaa, että 30 vuotta käyttöä on lähempänä kuin 20 :D. Siis minäkin olen näitä käyttänyt 20-vuotiaasta. Mulla on selvästi vuosien laskenta pysähtynyt 40:een, vaikka kuinka jankutan olevani ihan just viiskyt.

    Muut tuotteet ei tuttuja olleetkaan.

    Ihanaa sunnuntaita, onkin upea ilma!

    • Hihi juu sina itsekin laskeskelen ja oikeasti voiko ollakin jo 30-vuotta! Jihuu ihanaa kuulla, että olet yhtä harras Blascojen kuluttaja. <3

      Upeaa uutta viikkoa <3

  • Vanhojen ystävien tapaaminen on niin parasta. On jännä, miten ihminen voi ulkoisesti muuttua, mutta siellä sisällä on silti se sama ihminen kuin vuosia sitten.

    Ja ha ha: tukikalsongit on just niin hyvät! Minulla oli kirjamessuilla yhtenä päivänä (jolloin tein haastattelun lavalla) oikea makkarankuorimekko, mutta tukialkkarit jalassa mekko tuntui ihan hyvältä. Kyllähän vatsa silti pömpötti, mutta mitä siitä. Olo oli niin oikea!

    Kaunista sunnuntaita sinne! ♥

    • Tärkeintä on olo ehdottomasti ja mistä itsevarmuutensa saa eli vaikka tukikalsongeista, niin silloin kannattaa käyttää. <3

      Tuhannesti vielä onnea suosituimman kirjabloggaajan tittelistä, upea juttu.

      Ystävyys on ihmeellistä, sillä se jos mikä on vapaaehtoista.<3

      Ihanaa viikkoa Katja <3

  • No niinpä oli samanlainen kattaus toisaan täällä! Tämä on hyvä, että voi näistä listoista tarkistaa, että onko mulla kaikki reilassa kun lähen juhliin!!!:D
    Ei näy kuule mitään röllöt, joten älä niistä huoli:) Kaunis pariskunta ootte!

    • Hih mutta hei juhliin valmistautimisessa on oma taikansa. <3

      On ne röllöt, mutta ankaralla työllä ansaitut. <3

      Kivaa viikkoa M <3

  • Voi, tuo vaateongelma kuullosti niin tutulta! Mä aina yritän peittää muhkuroita ja röllöjäni pitkillä ja väljillä kaavuilla, vaikka totuus taitaa juuri olla se, että ne vain suurentavat entisestään. Itsetunto ei vaan meinaa antaa myöden pukeutua pinnanmukaiseen. Tosin tein sen viikko sitten, mutta yhtään kuvaa ei kyllä tullut otettua itsestä juhlatamineissa. Ylläriii…. Ihanaa, että olet löytänyt vanhan ystävän uudestaan. Niin tärkeää ♥

    • Niin ymmärrän ja ei kyllä täälläkään pintaa siveleviin pukeuduta, vaan peittoja haetaan. Juu en minäkään kuvissa viihdy, mutta sen verran harvoin nykyän ukkelin kanssa juhlitaan, että pitihän se ikuistaa. <3 Leikkasin vatsaosion kuvasta pois, jostain kumman syystä. 😉

      Ihanaa viikkoa Krisse <3

  • Olette tyylikäs pari ja miten ihanaa, että löysit vanhan tutun. Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

  • Todella kaunis ja tyylikäs pari! Mitään röllöjä en huomaa, vaan kauniin hymyilevän, onnellisen näköisen naisen! 🙂
    Mukavia tuotteita olet valinnut, ja erityisesti laadukkaat luomivärit ovat mielestäni must-juttu juhliin lähtiessä – eivät varise tai haihdu illan mittaan.

    • Ihan samaa mieltä luomiväreistä. Jos varisee, siinä on silmämeikki hyvin pian suttuinen
      Clarinsien kanssa ei tuota ongelmaa tule, vaan koostumukset ovat täyteläisen kermaisia. <3

      Kiitos Taina kauniista sanoista ja ihanaa viikkoa <3

  • Olettepa todella upea pari.
    Ja juhlatkin onnistuivat. Mikä parasta, oli tuo yllätys, että tunnette kaikki 4 toisenne vanhan luokkatoverisi kanssa, tai no, te naiset ja miehet keskenään. Äkkiäkös siinä sitten ristiinkin tutustuu ja ystävystyy.

    • Kiitos kauniista sanoista Orvokki <3 Lämmittää. <3 Juu aika jännä juttu ja uskon, että varmasti tulemme tapaamaan nelisteen. On elo kyllä niin ihmeellistä. <3

      Mukavaa talviviikkoa sinulle <3

  • Tiia, minä en mahdu nyt just yhteenkään kotelomekkooni. Yksi niistä on upea ranskalainen pikumusta, jolle kohta olisi tarvetta. Pelastus on Nanson Yuyu -tunikamekko, joita omistan kaksi sekä myös Nanson Yuyu -leninki!

    Minusta ei nyt ole dieetille, sillä en vain. Just pyysin R:a hakemaan Pågeneita, jotka aiomme nauttia teen kera kun katsomme viimeisen jakson Syrjäistä maata. Siis katsomme sen nyt ILTAPÄIVÄLLÄ, sillä pakko saada ajatukset pois USAsta. Piti tänään blogata ihan muuta ja nyt on vain tätä samaa…kauhua. Illalla ehkä sitten kestän kahdet uutiset, kun on taas saanut pullaa:) Tee muuten on maailman ainoa juoma, joka sekä rauhoittaa että virkistää.

    Ihana tuo teidän yhteiskuva♥ Olet niin lady, niin lady armaasi vierellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud