Kodin sisustus uusiksi

Kodin sisustus uusiksi
*Kaupallinen yhteistyö Kodin 1/ Adtraction Suomi
Muutimme tähän meidän kotiin vuonna 2008  ja n. 5-kuukauden asumisen jälkeen selvisi, että kotimme on homekoti. Koti rakennettiin täysin uusiksi pohjalaattojen piikkausta, seiniä ja kattoa myöten ja kävimme talosta myös oikeutta, joka päättyi kyllä meidän voittoon, mutta lopputulos ei ollut toiveiden mukainen. Ikävät asiat haalistuu ajan myötä, mutta kaiken tämän keskelle rakensimme koko kotimme 10-vuotta sitten uusiksi, vaikka ajatuksena oli aina, ettemme ikinä rakentantaisi omaa taloa.

Valitsimme materiaalit käytännöllisyyden mukaan. Lattialaminaateiksi sen sävyiset, ettei niissä lika koira-ja lapsiperheessä näkyisi heti. Kylpyhuoneen laatat valittiin mattapintaisina, jottei niihin kukaan helposti liukastuisi. Alunperin halusin harmaat kylppärilaatat, mutta koska kylpyhuoneen seinän takaa  paljastui niin kaunis tiiliseinä, sävytettiin lattialaataat tiiliseinän mukaan.

Nyt kuitenkin on kulunut 10-vuotta kaiken uudistamisesta. Luonnollisesti hometalon vuoksi jouduimme uusimaan tuolloin sohvat ja matot ja kaikki. Mattoja on uusittu toki muutenkin tässä matkan varrella. Olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että moni juttu on alkanut näyttää kulahtaneelta. 

Olen hirmuisen tyytyväinen värimaailmaan, jonka 10-vuotta sitten valitsin, ne omat lempivärit ja miehen ehdoton toive, ei vaaleanpunaista eikä kukkakuosia minnekään. Näillä on menty ja oltu tyytyväisiä. Kuitenkin jossain kohden tulee palo ja tunne, että olisi ihana uusia kotona juttuja ja raikastaa ilmettä. Koska laminaattilattialla ei tässä ihan heti ole vaihdon tarvetta, olisi mukava uusia ruokapöytä ja no paljon muuta. 

Lähdin ”leikkimään” Kodin 1:n verkkokaupan kautta ”sisusta koti uusiksi leikkiä”. Minullahan oli päälle 20-vuotiaana ”haaveiden kirja”, jonne leikkasin sisustushaaveitani sisustuslehdistä. Kun ihminen haaveilee niinkin konkreettisesti, että kirjaa haaveensa ylös tai tässä tapauksessa liimaa,  niin haaveet muuttuvat todeksi. Moni asia, mikä on nuoruuden haaveitteni kirjassa, löytyy meidän kotoa. Kuten kelim matot ja aidot käsintehdyt Tiffany-lamput. 

Nyt on aika haaveilla uudelleen ja kun haaveet todeksi tänne blogiini puen, kenties ainakin osa haaveista vielä toteutuu. 

Meillä on monta Ikean sohvaa, koska ne ovat edullisia, mutta  pitkään olen haaveillut kunnon sohvasta, sellaisesta todella tyylikkäästä ja sellainen löytyi Kodin 1:n sivuilta. Tässä sohvassa on  jotenkin vanhanajan brittihenkeä, sipaus Downton Abbeyä nykyaikaisella twistillä. Miten luxuksen näköinen ja ylellisen värinen Sohva Webber onkaan. 

Myöskään ylimmän kuvan karvamatosta en pidä lainkaan. Se on ostettu ajatuksella, että lapset katsoivat tuossa telkkaria ja siinä oli heidän pehmeä maata. Jostain syystä tykkäsivät aina lattialla katsoa televisiota. Eli olisi aika päivittää uuusi mattokin sohvan eteen. Kelim mattoihin kun on suuri rakkaus, niin tämä Kelim matto Karlskrona olisi sohvan eteen aivan täydellinen. 
Tai sitten jotain toista lempiväriäni eli ylellistä punaista Konekudottu matto Samira sopisi ehkä vielä paremmin sohvan samettiseen vintage henkeen. 


Entäs tämä kulunut ja naarmuuntunut punainen lipasto. Sen tilalle enemmän, kuin huolisin tämän kaunottaren Lipasto Wilman, jonka vetimet sopisi vielä täydellisesti meidän keittiönkaappeihin, ovat aivan identtiset. 





Kirjat keräävät paljon pölyä ja koska olen pölyallergikko, kaipaisin kirjahyllyjä, joissa olisi lasiovet. Joitain mummilta saamiani vanhoja kirjoja en pysty enää lukemaan aivastelematta, joten samaa en toivo myöskään tapahtuvan omille kirjoille, että ne pölyyntyvät lukukelvottomiksi. 

Nämä upeat Hartford kirjahyllyt sopisivat meille just eikä melkein. Tarvisimme niitä monen monta, mutta ainahan sitä saa haaveilla pölyvapaasta kirjastohuoneesta, jossa kaiken kukkuraksi vielä nukumme. Eihän sitä koskaan tiedä, jos osan kirjoista lahjoittaisi eteenpäin. 

Sänky on sellainen johon ei tule helposti panostettua, vaikka vietämme sängyssä niin paljon aikaa. Hyvä sänky on terveyden ja nukkumisenkin kannalta tärkeä asia. Säätösängyt ovat olleet jo pitkään haaveena ja mielestäni tämä Kodin 1:n Säätösänky Romance, olisi hinnaltaan vielä erittäin passeli ja sängyn nimikin on aika suloinen.  

Tykkään kyllä meidän lankkupöydästä, ei siinä mitään. Mutta jotenkin vuosien kertyessä, se on omaan silmääni alkanut näyttämään yhdessä lattioiden kanssa tunkkaiselta. Haluaisin vaaleamman ruokapöydän ja erilaiset tuolit myöskin. Ruokapöytä Yorkshire Vintage on mielestäni aivan mieletön. On valkoista, mutta on myös rakastamaani puuta hieman vaaleammalla pinnalla. Tämä pöytä raikastaisi kummasti meidän ruokakulman. Hintakaan todellakaan ei ole kohtuuton.

Ruokapöytä tietenkin kaipaa ympärilleen uudet tuolit. Ihastuin näihin Roar tuoleihin, koska näitä saa useammalla värillä: vaaleanharmaalla, keltaisina, mintunvihreänä ja mustana. Ajatus siitä, että tuolit olisivat kaikki erivärisiä, olisi aika hauska. 

Eteiseen kaipaisin jouluksi punaista ja löysinkin ihan täydellisen Padova maton, joka jarruttaa varmasti pihalta tulleita pahimpia kiviä ym. Omat lempivärit tuntuu aina pysyvän samana, punainen, sininen ja valkoinen ja tietenkin vaaleansininen. 

Uusi nojatuolikin on hakusessa ja jokin tässä sametissa nyt vetää. Liekö myös lapsuudenkodin samettiset sohvat nousevat nostalgisina muistoina pintaan. Tämä Nojatuoli Oxford Petroolinsininen olisi sinisenä meille aivan täydellinen ja ah varmasti niin mukava istuttava. 

Kuten tästäkin kuvasta näkyy, meidän tunkkainen ruokakulma kaipaa uudistusta. Löysin toisenkin haaveitteni ruokapöydän Minerva ruokapöydän. Siihen sopivat taasen ruokatuolit Finca, joista taas tulee mieleen mummin kesäpaikan tuolit. Näin sitä vaan kummasti alkaa kaikki kotoa perityt jutut tulla tupsahdella sieltä muistin uumenista ja vaikuttaa omaan sisustusmakuun. 

Kirjasto/makuuhuone tarvitsisi ehdottomasti uuden sohvapöydän, koska vanha on jo niin naarmuuntunut ja kulunut. Sohvapöytä Rifallet vaikuttaa kivan rosoiselta, mutta silti raikkaan valkoiselta. 

Kyseinen räsymatto on jo aikansa nähnyt ja siinä on sellaisia tahroja, jotka eivät lähde pois. Mutta Kodin 1:stä löytyi tähänkin käytäväkohtaan täydellisen raikas sinivalkoinen matto Matto Thassos



Tyttären huone kaipaa kipeästi uutta mattoa ja tähän ihastui tytär Matto Sisal Belle. Mustaa se teineillä olla pitää. 

No mitäs olette mieltä, tarvitsisikohan meidän teinit uudet sängytkin? Sänky Tiljassa on kivaa kerrossänkymaista fiilistä, mutta ei tarvitse kuitenkaan lähteä sänkyyn kiipeilemään. Lisäksi yökyläkamu pääsee kätevästi viereen nukkumaan, eikä tarvitse heittää patjoja lattialle. Käteviä säilytyslokeroitakin löytyy, niitä aina tarvitaan. 

Entäs sitten mukikokoelmani. No näyttäisiväthän ne kauniimmilta ja edustavimmilta jossain kauniissa hyllyssä. Kirjahylly Halifax oijoi olisi täydellisen kaunis. 

Tämä epämääräinen tila, jossa eläimet viihtyy, sillä miesluola on tätä tilaa vastapäätä ja istun jostain kumman syystä aina miesluolassa, enkä omassa naisluolassa. No miesluolassa on sohva, kun omassa naisluolassa on taasen sänky. Tähän epämääräiseen tilaan kaivataan kipeästi uutta mattoa omien silmien iloksi ja eläinten mukavuutta ajatellen tietenkin. 

Olen pitkään kaivannut kotiimme jotain vihreää ja juuri tähän tilaan vihreää sävyä saisi kivasti ujutettua ilman, että se rikkoo muun kodin punasinistä sävymaailmaa. Matto Ganador Fuerte olisi myös ihanan pehmeä meidän karvaisille olennoille lepuutukseen ja meikäläisen stalkkaukseen. 

Meidän kaikki torkkupeitot ja shaalit ovat aikansa nähneitä ja eläinkarvojen kyllästämiä. Pari uutta shaalia piristäisi kotia kummasti ja uuteen raikkaaseen shaaliin tekisi itsekin Osku-kissan lailla mieli kääriytyä. Torkkupeitto Champray sininen on ylellisen upea. 
Torkkupeitto Sixten Beige olisi myös tyyliltään meille just eikä melkein. 

Juu ja vaikka mukeja on paljon, aina on uusi muki mielessä. Mutta tällä kertaa mietin, että käyttömukeille tälläinen Naulakko Halifax mukitelineeksi olisi ihana. 
Nykyaikaa on, ettei haaveitteni kirja ole enää fyysinen vihko, jonne olen leikannut ja liimannut inspiraatioksi kuvia sisustuslehdistä. Nyt voin palata aina tähän postaukseen ja katsoa myöhemmin, mitkä haaveet ovat mahdollisesti toteutuneet. 

Onko teillä tälläistä haavevihkoa tai onko se teidän sielun sopukoissa tai jopa netissä? Ihastuttiko jotkut haaveeni kohteet myös teitä, minkä näistä asioista huolisit omaan kotiisi? Oletko muuten löytänyt jotain ihanaa Kodin 1:stä, olisi ihanaa kuulla mitä?

Postauksen linkit ovat suoria linkkejä, eivät mainoslinkkejä eli en niiden klikkailusta hyödy, eikä niissä ole seurantaa. 🙂


59 thoughts on “Kodin sisustus uusiksi”

  • Mulla oli joskus muinoin haavevihko, johon leikkelin kivoja sisustuskuvia. Nykyään Pinterest toimii mun aarrevarastona. Pinnailen sinne kaikenlaista – reseptejä, hiusmalleja, vaatteita, sisustuksia…

    Tällä hetkellä haaveilen ennen kaikkea eteisen ja olkkarin uudesta matosta, sekä kuopuksen huoneen päivittämisestä. Ne vaan taitavat venyä ja vanua aina vaan…

    Kivoja tuotteita olit bongaillut ja ihan teidän näköisiä 🙂

    • Pinterest on kyllä tähän niin kätevä. <3 Niin nämä aina venyy ja ei ole kyllä helppoa löytää juuri sitä täydellistä mattoa, itsekin kun väreistä niin kovin pidän.

      Kiitos niin paljon ja kivaa keskiviikkoa Tuula. <3

  • Tässä taitaa käydä niin, että jos luen vielä yhdenkin sinun sisustuspostauksesi, niin meillä on edessä konkurssi, kun esittelet niin ihania ratkaisuja ties minne! 😀 Tuo hylly ja mukit sopisivat kyllä ihanasti yhteen ja taidanpa keksiä minne muuallekin hylly sopisi. Ja nuo sinun Disney-mukisi! <3 Ihanaa viikkoa! 🙂

    • Voi mahoton, joskus tosiaan iskee se oikea sisustuskärpänen ja se on sitten menoksi. <3 Kiitos niin paljon Maria ja ihanaa keskiviikkoa <3

  • Kyllähän niitä haaveita aina on, kun sisustuksesta tulee puhetta:) Miehen kanssa juuri puhuttiin, että pitäisi koko olkkari laittaa uusiksi, ehkä parin vuoden päästä tai sen laitoin miehelle vähän niinkuin ehdoksi! Telkkarista on kiva lähteä uudistamaan, sillä siitä se yleensä lähtee ja silloin mieskin innostuu:D hah oon mä ovela! Mutta kyllä täytyy katsella nyt noita kodin 1 tuotteita sillä silmällä, jos sieltä meillekin löytyisi. On ostettu aikoinaan lipasto, joka nytkin nököttää, kylläkin mun tuunaamana, eteisessä:) Kyllä sieltä on paljon tavaraa kotiin tullut hankittua. Hyvä laatu ja normi hinnat! Peukku sille:)

    • Hihi ihan parasta, juu telkkarista kannattaa lähteä. 😉 Siitä se meilläkin viimeksi lähti. Kiva kuulla, että Kodin 1 on tuttu, niin se on sitä meillekin.

      Ihanaa viikon jatkoa M <3

  • Voi ei! Jos olisit tehnyt tämän postauksen aiemmin, olisin halunnut tuon ihanan sohvan ja Kodin ykkösestä se näyttää löytyvän vielä lempparivärinäni eli tummanvihreänä. Nyt tuli paha mieli :D. Jos olisi varasto, niin voisin laittaa vaalean sohvani pois joulun ajaksi ja tilata tuon, mutta ei ole mihin tunkea, koti ei ole tarpeeksi iso :(.

    En olekaan tässä uusiessani sisustustani kotonani ajatellut, että Kodin ykkönenkin on tosiaan vielä olemassa. Taisin löytää selatessani sohvapöydäkin! Kiitos vinkistä tähän kauppaan!

    • Tiedätkö mielestäni sametti näyttää vielä paremmalta vihreänä ja hei miksei meille vihreäkin sopisi? Joten nyt sekoitit meikäläisenkin pakkaa, että kumpi sohva se olisikaan… Mielestäni tuo sohva on iiiiiihaaanaaa <3

      Oi ei löytyikö sohvapöytäkin, voi mahoton ja siitä se sisustuskärpänen taas lähtee.

      Ihanaa päivää Heli <3

  • Ihana sisustustyyli sinulle – aivan erilainen kuin omani mutta jostain syystä sykähdyttää ja monet valintasi Kodin1 valikoimasta olisivat näin ulkopuolisenkin mielestä ihan nappivalinnat! 🙂 itsellä ei ole ollut haavevihkoa ikinä mutta tykkään kovasti tehdä kollaaseja, niillä pystyn jotenkin jäsentämään paremmin mitä kaikkea oikeen haluaisin. Pinterestiin pinnailen myös muistiin kaikki kuvat joista tykkään, kaipa se on sellainen nykyajan haavevihko. Ihanaa viikkoa! 🙂

    • Kiitos niin paljon ja itsekin tykkään vaikka minkälaisista kodeista ja harmi kyllä omaan kotiin se jokin tyyli vaan pitää valita, vaikka olisi kuinka monia ihania. Tulin kurkkimaan sun blogiin ja aivan ihana koti teillä. <3

      Pinterest on todella hyvä paikka säilöä haaveeita, vaikka jotenkin on omalla tavalla ikävä sitä vihkoakin, joka nuorena oli.

      Ihanaa päivää Ida. <3

  • Nyt kun sinistä on alkanut näkyä taas enemmänkin sisustuksessa niin ottaisin itselleni heti tuon ihanan sinisen sohvan ja sen eteen kumman vaan noista valitsemistasi matoista.
    Tuon punaisen lipaston pitäisin ehdottomasti koska se hiukan kuluneena on tosi viehättävän näköinen!

    • Tuon sohvan kanssa tosiaan kävisi kumpi vaan matto, ihan kauhean vaikea valinta! Punainen lipasto ei ole ensimmäisenä lähdössä, vaikka ne kulumat häiritsee silmääni. Mutta tuo valkoinen rauhoittaisi meidän keittiötä ja on ihan samannäköinenkin, kuin meidän keittiön kaapit. Valintoja, valintoja.

      Ihanaa päivää Kristiina <3

  • Mä rakastan teidän kirjahyllyjä, yllätys. 😉 En oo katunut päivääkään et ostin tähän muuttaessa meille lasiovelliset kirjahyllyt, mikä helppous pölyn kanssa. 😀

  • Olipa sulla mukava ostosreissu. Montaki ideaa oli mullekin sopivia. Keittiön pöytä esimerkiksi. Lasiovelliset kirjakaapit, nojatuoli ym.
    Sain kerran yhdeltä tytöltäni lahjaksi sellaisen haaveiden vihkon. Se alkoi täyttyä aika nopsasti, erilaisista haaveista.
    Tämä päivä koostuu kuitenki kodin siivouksesta ja petivaatteiden vaihdosta. Tässä taukoa pitäessä oli mukava haaveilla, sun kanssa kodin päivitysideoista, eikä maksanutkaan mitään. Hih😀
    Mukavaa päivää
    >Leena

    • Ihana Leena. <3 Kiitos niin paljon ja muuten yksi ihana asia on pujahaa puhtaisiin lakanoihin. <3 Eli teillä on ollut illalla ihana hetki.

      Sydämellistä päivää ja kiva kuulla, että tykkäsit. <3

  • Minulla oli varmaan parikymmentä vuotta hyllyssä oikein iso mappi, jonka muovitaskuihin talletin lehdistä leikkaamiani sisustushaaveita. Se painoikin tosi paljon 😀
    Sitä tuli selailtua niin yksin kuin yhdessä ystävättärien, sekä myöhemmin omien tyttärienkin kanssa. Nykyään on netti ja pinterest 🙂
    Tosi kivoja löytöjä teit verkkokaupasta ♥ Lasiovellisesta (kirja)hyllystä olen minäkin haaveillut jo ties kuinka kauan, mutta jostain syystä se on vaan jäänyt tärkeämpien hankintojen takia toteuttamatta.
    Haaveilu on kivaa, ja varsinkin näin harmaina, sateisina aikoina tulee kodin sisustusasiat väkisinkin mieleen, kun täällä torpassa tulee tönötettyä enemmän kuin tarpeeksi 😉
    Ihania haaveilu- ja ehkäpä hankintahetkiäkin sinulle, sekä oikein mukavaa viikon jatkoa ♥

    • Ihana mappi Ansku. <3 Jotenkin kaipaan näitä vihko-ja mappiaikoja.

      Juu ensin ei haluttu lasiovellisia pienten lasten takia, mutta nyt olisi aikamoinen panostus rahallisesti, kun noita kirjoja on ihan hirmuisen paljon. Eli vielä odotellaan.
      Ihan juuri näin, täällä kotona kun tulee enemmän nökötettyä, sitä kaipaa ainakin edes pieniä muutoksia kotiin piristystä tuomaan.

      Sydämellistä viikkoa Ansku <3

  • Voi ihanuus miten kaunista ja kodikasta teillä on♥ Niin kivannäköisiä huonekaluja joista itsekkin huolisin kyllä vaikka kaikki:) Tuo mukikokoelma on upea♥ On kyllä niin mukava aina silloin tällöin jokin soppi tai huonekalu kodista uudistaa..tosin siitä usein syntyy sellainen lumipalloefektiä:) Mukavaa tiistai päivää♥

  • Odotan jo kuumeisesti, että pääsen taas muuttamaan, koska olen ajatellut sitten muuttaa sisustusta yhtenäisemmäksi. Nyt kaikki sohvasta, hyllyihin ja mattoihin on niin epämääräinen yhdistelmä, että jotain uutta kaipaisi jo.

  • Mun haave olis myös iso rosoinen lankkupöytä, jonka ympärille koko perhe mummeineen ja vaareineen mahtuisi istumaan mutta sellainen on vain haaveissa sillä sitä varten tarvittais isompi keittiö.Sulla on kyllä upea mukikokoelma ja teillä on ihanan viihtyisää ja kodikasta ♥

    • Meillä on tosiaan tuo rosoinen lankkupöytä, joka on teetetty aikoinaan Latviassa. Mutta nyt kaipaisin vähän raikkaampia sävyjä ja tämä voi hyvin johtua myös tästä kaikesta pimeydestä. Valoa huonekalujen kautta ja mattojen. <3

      Kiitos niin paljon Maiccu ja toivon, että haaveesi pöydän suhteen toteutuu <3

  • Ihastuin täysin tuohon Weber sohvaan. Siinä on tosiaankin jotakin vanhan ajan henkeä. Lempivärini on tummanpunainen. Joten ottaisin oitis tuon matto Samiran. Unelmasi pöydätkin ovat raikkaita. Mutta mieluusti pitäisin tuon lankkupöydän, joka teillä on. Teillä on jo nyt hyvin kaunis ja viihtyisä koti. Ymmärrän kyllä, että ajan myötä tulee uusia ideoita mieleen. Me tyttären kanssa maalattiin viime kesänä sisäseinät valkoisiksi. Olin halunnut ne jo pitkään valkoisiksi ja olimme tyttären kanssa tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka vähän huiskimmekin. Leppoisaa tiistai iltaa sinulle!

    • Täällä punainen on myös lempiväri ja toki sininen ja valkoinen ja vaaleansininen, mutta punaista rakastan koko ajan enemmän, siitä saa voimaa.

      Kiitos niin paljon ja kyllähän tuo meidän lankkupöytä on kiva ja sillä on suuri tunnearvokin, koska se on teetetty Latviassa ihan meidän oman suunnitelman mukaisesti. Mutta välillä sitä kaipaa enemmän valoa ja valkoisuutta, vaikeaa niin vaikeaa. Mitä hankkisin ensimmäisenä, jos saisin valita, kenties tuon punaisen senkin tilalle uuden ja sitten ne kirjahyllyt lasiovilla, käytännön syistä.

      Hyvä te, meidän pitäisi maalata tuo leffahuoneen 60neliön katto, apua mikä homma! Olette reippaita. <3

      Ihanaa keskiviikkoa Marja <3

  • Jostain syystä rupesin miettiin, että jos teijän ruokapöydän ja sohvapöydän hiois ja lakkais vaalealla/valkoisella lakalla ni jo sekin muuttais niitten ilmettä paljon. Kajehin aina ihmisiä, jotka saa semmosta aikaseksi. Minä en saa. 😀

    • Hirmu hyvä idea, sillä saisi varmasti hienon tuloksen. Mutta minäkin kadehdin ihmisiä, jotka saavat sellaisia aikaiseksi. 😉 Itse en kyllä saa.

      Ihanaa päivää <3

  • Haaveilu on ihanaa! Sun listalla oli montakin juttua, mitkä kelpuuttaisin omaankin kotiin, mutta sohva oli kyllä ihan täyttä rakkautta. Tai siis, se ei taitaisi meille sopia ellei vaihtaisi samalla vähän muutakin, mutta se on ihan mielettömän hieno. Ne jalatkin❤️

    • Niin on ja mietin olisiko se meille liian juhlallinen tai tosiaan se kaipaisi kylkeen vähän muutakin uutta, mutta ihana sohva tuo on, jotenkin tulee niin mieleen monet eri aikakerrokset.

      kivaa päivää Hanna. <3

  • Ihana sisustusmatka!Itsekin haaveilen kovasti sisustushankinnoista mutta se raha..se on ainoa este. Kodin 1 näyttää löytyvän kaikkea ihanaa. Hienoja valintoja teit..ja nuo teidän eläimet on niin söpöisiä!! Mukavaa viikkoa💕

  • Kiitos Tiia! Hyödyllinen muistutus tuon Kodin1 olemassaolosta.
    Ihanan näköisiä ja käytännöllisen oloisia tuotteita. Ei ihme, että "kyntesi syyhyävät".
    Tuota Isi on ihana-sänkyä ei voi hävittää. Tai, jos hävitätte ottakaa tuo teksti pala talteen.
    Minunkin "kynnet syyhyävät". Sivuilla seikkaillessa oma koti alkoi näyttää tosi nukkavierulta. Meillä on tarkoitus rempata makkari ja ostaa samalla uusi sänky.
    Mahtavaa iltaa teille!

    • Ei voi kyllä hävittää ja noita sänkyjä on purettu ja koottu moneen kertaan. Ostimme ne Latviasta aikoinaan ja on kyllä kauniit talonpoikaissängyt, mutta kun lapset eivät niissä vaan enää halua nukkua. Mutta tuo teksti, voi että miten se on liikuttava ja se kertoo niin paljon. <3

      Ihanaa uuden sängyn ostosta kannattaakin aloittaa, sillä sänky on niin monella tapaa tärkeä jo ihan terveydelle.

      Sydämellistä päivää Kirsti Kaija <3

  • Mattovalinnoista tykkäsin, sekä uudesta ruokapyödästä (eka valinta). Kaikki valintasi oli sellaisia, että näyttäisivät erityisen hyvältä juuri teidän kodissa.
    Ihanaa tiistaita Tiia <3

    • Kiitos niin paljon Outi ja eka ruokapöytä on kyllä eniten mieleeni, mitä enemmän ajattelen asiaa. Hulluinta kyllä on, että se on samanmallinen kuin tämä meidän oma lankkupöytä. 🙂

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Ihana postaus! Me ollaan kohta asuttu vuosi tässä ja vielä on hankintoja tekemättä; keittiö vaatii vielä yhden kunnon, ison kaapin sekä avohyllykön, makuuhuonekin kaipaa vielä freesausta sekä eteiskäytävä jotain näppärää säilytystilaratkaisua jo olemassa olevien lisäksi 😀 😀 Me sisustetaan sitä mukaan, kun saadaan rahaa säästöön, olisihan se helppoa joo vielä marssia pankkiin hakemaan lisää lainaa mutta ei olla haluttu lähteä sille linjalle 🙂

    • Ihan näin mekin ollaan tehty ja toki enemmän hankintoja, koska enemmän ikää. Oikein viisasta ettei lainalla mööbeleitä ostella, ei mekään, silloin ostetaan kun ylimääräistä on tai kun on tarve.

      Kiitos niin paljon Salka, oli aivan ihanaa haaveilla kyllä ja kun oikein tahtoo, niin taatusti joku näistä lähtee toteutukseen.

      Ihanaa päivää <3

  • Monta ihanaa ideaa sulla tässä listassa, jotka kävia meillekin ihan heittämällä. Me ollaan asuttu nyt reilu 10 vuotta tässä talossa ja päivittämistä kaivattais täälläkin, silloin valittiin kaikki ns. kestävyys ja helppous edellä nejän lapsen kanssa, nyt vois jo miettiä muitakin asioita, mutta ehkä joskus…

    • Sama juttu, kestävyys ja käytännöllisyys. Isojen lasten kanssa ja aikuisessa kodissa sitten joskus on asiat vähän erit, kuin taaperoiden kanssa.

      Kiitos niin paljon Anu ja ihanaa päivää sinulle. <3

  • Aivan ihana tuo muhkea sohva!

    Täällä haaveillaan uudesta sängystä, sohvasta, ruokailuryhmästä ja eteiseen pitäisi löytää jonkinmoinen säilytysjärjestelmä, lisää kaappitilaa. Sänky on tosin haave/ostoslistalla sijalla nro 1. Sen verran tyyris hankinta, että sitä pitää vielä hetki tässä funtsia.

    • Tuo sohva ja hei vihreänä vai sinisenä, siinäpä kysymys, vihreänä sametti näyttää jotenkin vielä upeammalta.

      Kaapitilaa ei koskaan voi olla liikaa ja kaipaisin petivaatteillekin oman kaapin.

      Samoja ongelmia, ei kaikkea voi kerralla.

      Ihanaa päivää Marie <3

    • Vaikeaa kun on niin valtavasti vaihtoehtoja!! 😀 Kävin kurkkaamassa vielä uudemman kerran tuota sohvaa ja minä valitsisin sinisen. Vihreä toki on myös kaunis, mutta minun silmään ainakin kuvan vihreä ei ole ihan sen sävyinen mikä minun mielestäni olisi juurikin se täydellinen vihreä. Tietysti mielei voisi muuttua kun näkisi sohvan livenä. 😉

  • Juurikin heitimme ihanan vain 6kk (EKOMATTO JOKA NIIN NYPPIINTY KAMALAKSI) vanhan maton pois ja sitä ennnen 3 kk vanhan maton pois. (Onni- koira ei oikeen sopinut matolle 😀 ) Taas olisi siis matto haussa. Matot, lapset ja koira asettaa haastetta. Tuo teidän pöytä on muuten ihana, mistä se on? Tässähän tuli ihan sisustusinto! Mukavaa viikkoa!

    • No tämpä se, meidän eläinten kanssa ei mattojen elinikä ole mikään erittäin pitkä, niin sama ongelma.

      Meidän ruokapöytä on teetetty Latviassa vuonna 2000.

      Kiitos niin paljon ja täälläkin tekee nyt mieli laittaa koti uusiksi.

      Ihanaa päivää Peggy <3

  • No onpas ihana lista! Ihastuin oitis tuohon muhkeaan ja samalla eleganttiin sohvaan <3

    Meillä vaihtoon ovat (toivottavasti pian) menossa sekä sohva että olohuoneen matto, jotka molemmat kertovat selkeästi, että perheessä on lemmikkejä ja teinejä 🙂 Olen ihastunut Home&Cottage:ssa mattoon, joka nyt löytyy joululahjatoivelistaltani…hahaa!

    Elämä patinoittaa kyllä huonekalut nopeasti, varsinkin, kun perheessä on lemmikkejä ja tiedän kyllä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät lemmikkejä tämän vuoksi ota. Minä valitsen kyllä mielummin naarmut ja kuluamat, kuin täydellisen kulumattoman sisustuksen.

    Sisustusunelmia ja hyvää marraskuuta <3

    • Tuo sohva <3

      Oi pitää googlata tuo Home&Cottage. Niin se vaan on, etenkin kun on eläimiä, niin voi mahoton sitä sotkun määrää.

      Juu sama juttu, ilman lemmikkejä ei vaan ole elämää.

      Ihanaa päivää Marianna <3

  • Näyttäpä tosi ihanalta ja kyllä mullaki on haaveeta joka viikko, sitte ku saan lottovoiton……
    Mukavaa loppuviikkoa Sinulle Tiia 🤓💞

  • Sisustusideoinnit on ristiriitaisin tuntein mun niin suosikkeja 🙂 Mutta vielä enemmän tässä postauksessa lämmitti se, että sinä oot yksi niistä majakoista, jotka näyttää valoa, että talokatastrofeista oikeasti pääsee pinnalle ja elämä jatkuu <3
    Ihania ideointeja ja inspiroivia sisustushetkiä <3

    • Kauniisti kirjoittettu ja kyllä se aika parantaa paljon, vaikka joskus heikkoina hetkinä sitä miettii, että mitä jos.

      Sydämellistä päivää Jantunen <3

  • Todella kivannäköisiä ideoita, uusvanha on selvästi sinun juttusi. Itse tykkään samannäköisistä huonekaluista, vastaavasta tyylistä, mutta mieluummin vanhoista, kuluneista ja itse kunnostetuista. Ikeaa meille ei sohvaa lukuunottamatta muuta tule, mutta pehmeään sohvaamme tykästyimme kierrettyämme muut liikkeet ja sohvat testattuamme. Mutta tuo Downton Abbey -sohva on niin kaunis, että jos se voittaa pehmeydessään Ikean Ektorpin, voisin harkita vaihtoa 🙂

    Ihanaa vanhaa räsymattoa olet panemassa vaihtoon.

    Mukavaa päivää <3

    • Meillä on niin paljon vanhoja ja kuluneita huonekaluja, siis pääosa eli tykkään, että mukana on myös uutta. Eli iloisessa sekamelskassa, uusi taas freesaa vähän sitä vanhaa. 🙂

      Meilläkin Ikean Ektorpeja neljä sohvaa ja pari nojatuolia ja kyllä voisi tuo sohva vähän piristää ilmettä tuossa olkkarin kohdassa.

      Räsymatto ei mene vaihtoon vaan muualle tai odottamaan, välillä on pakko vaihtaa, kun jotain on 10-vuotta katsellut. Tosin se ei edes ensimmäisenä ole tässä vaihtumassa tai vaihtuuko ollenkaan. 😉

      Ihanaa päivää Ei-Leen <3

  • Voi mitä kaikkia ihania juttuja linkittelit! Mä luulin, että Kodin ykköstä ei enää ole ja lopetti samaan aikaan kun Anttilat, mutta kiva, että olin väärässä! 😀 Tuoltahan löytyy vaikka mitä kivaa, jolla voisi piristää omaakin sisustusta. Toisaalta yritän välttää "turhia" hankintoja, usein vanhakin kelpaa ihan hyvin, vaikka tottakai sitä välillä tekisi mieli jotain uutta, vaikka sitten jotain yksittäistä sen vanhemman kalustuksen keskelle 🙂

    • Juu moni luuli kyllä ihan samaa ja taisin itsekin luulla jossain kohden. 🙂

      Ihan totta, on tuon tasapainottelua, että mitä aidosti tarvitsee.

      Ihanaa viikonloppua Mia <3

  • Olipa kivoja huonekaluja, voisin ottaa jokaisen niistä omaan kotiin. Onneksi hinkua hillitsee se että tämän eläinlauman kanssa on turha haaveilla muista kuin pestävistä… Siinä Ikea vaan on ihan paras. Mutta sohva ja tuoli ja pöydät ja kaikki oli ihan ihkuja. Meillä on kyllä aika kiva keittiönpöytä, Torista saatu, vaaleaksi petsattu. Joku ihan vaan oli kyllästynyt omaansa. Kodin Ykkösessä tuli ennen käytyä tosi paljon, oli ihan lähellä työpaikkaakin, lounaallakin joskus käytiin Vantaan Varistossa. Taisin hankkia aikoinaan jotain avajaistarjouksiakin sieltä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Kelim mattoja aina ihailen, kovin kauniita mutta karheita… Olen vähän neitimäinen siinä että pitää saada laskea jalat pehmeän maton päälle…:))

    • Siinä Ikea on vaan paras ja kyllä mietityttää, että miltä tuo sohva näyttäisi, jos Samu menisi siihen loikoilemaan, apua. Samu on aika kova poika änkemään sohville.
      Tuollainen kierrättäminen on ihan parasta, lahjoittaa pois, jos ei itse tarvitse.

      Juu Varistossa muuten ja siellä tuli käytyä ja nyt löytyy ainakin Espoosta Finnoonlaaksontieltä.

      On niitä ei niin karheitakin Kelim-mattoja, ne laadukkaammat tuntuvat jopa ihan pehmeiltä.

      Ihanaa päivää Sari ja viikonloppua. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud