Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Tämän aamuiset kahvimukikuvat ja aiempi blogipostaus jäivät alitajuntaan pyörimään, miksi toimin kuten toimin?

Kahvimukikuvia selatessa huomasin, että muutamissa kuvissa on hyvin antelias kaula-aukko, juu eihän tälläisiä kuvia tälläisenään voi julkaista. Vaikka voin olla yleisessä saunassa, uimarannalla eli enemmän ihmisten ilmoilla kyllä tissivakoineni kaikkineni. Tosin pyrin käyttämään aina asuja, joissa tämä vako ei näy.

Muiden tissivakokuvat ei niinkään häiritse vaan tämä on asia, jota en itse itselleni salli.

Toinen on varvaskuvat. Jokin merkillinen suhtautuminen on omiin varpaisiin ollut tiedostavasta murkkuiästä lähtien. Aloin piilottamaan varpaitani jo teininä, kesäisissä kotibileissä oli sukat laukussa mukana, joilla saatoin piilottaa varpaani, kenkien jäädessä eteiseen, muiden bilettäessä rohkeasti paljain jaloin. Huomaa tuo tunne ”rohkeasti”, pidin ja pidän muita rohkeampana kuin itseäni.

Näistä varpaiden piilotteluista lähtien olen pohtinut syytä tähän, vieläkään saamatta selvyyttä asiaan, miksi häpeän varpaitani ja en halua, että kukaan huomaa niitä.

Voin toki kesällä kulkea sandaaleilla ja ikä on tuonut armoa tähänkin asiaan, mutta edelleen en halua, että kukaan kiinnittää millään tavalla huomiota näihin ulokkeisiin.

Eli en koskaan laittaisi lähikuvaa varpaistani Instaan tai blogiin vaikka muiden varpaiden tuijottelu Instassa ei niinkään ällötä, etenkään jos varpaat ovat siistit ja puhtaat. Toki aika äkkiä varvaskuvat sielläkin skippaan, mutta muiden varvaskuvat eivät ole lainkaan niin paha asia kuin omani.

Mistä himputista tälläinen tissivako-ja varvasfobia juontaa? Ja onneksi olen sellaisessa pisteessä, että ymmärrän sieluni sopukoissa, että ongelma on vain ja ainoastaan oman pääni sisällä. Sallin kaikkien muiden kukkien kukkia varpaineen ja kaikkine muine ulokkeineen. Ongelma on vain ja ainoastaan minun omani. Kuten pääsääntöisesti ihmisten harmitukset muissa ihmisissä aina onkin.

Bongasin tänä aamuna ihastuttavan Elisa Liiallisuuksia kirjoituksen valokuvaamisesta, että mitäs jos kaikille sallittaisiin vaan valokuvaamisen ilo, eikä arvosteltaisi niitä, jotka kuvaavat ilman suurempia ja älyttömämpiä täydellisyyden tavoitteluita. Kannattaa katsoa Elisan storiesit myös.

Miksi ihmisten pitää päteä, käydä aina arvostelemassa muita, nostattaa omaa häntää, minä en tee ainakaan noin ja meillä on aina tehty näin ja sinun tapasi toimia on huonompi tapa toimia, olet huonompi ihminen kuin minä. Minä olen hyvä ja rakastettu, hyvä muiden silmissä, hyvä itseni silmissä vai olenko?

Ensinnäkin täydellistä ihmistä ei olekaan ja jos jotkin seikat toisessa ihmisessä ärsyttää, tulee katsoa peiliin ja pysähtyä. Miksi tuo ihminen ärsyttää minua, miksi haluan arvostella toista ihmistä, sanoa jopa toiselle ihmiselle pahasti, yrittää opettaa toista ihmistä? Kun tulisi miettiä mitä omassa itsessäni on parannettavaa ja mitä en omassa epätäydellisyydessä itselleni salli, kun olen niin kovin ankara toisille ihmisille.

Toki on silkkaa ilkeyttäkin olemasta, mutta ei siitä sen enempää, puhutaan nyt kuitenkin kehittyneemmästä ihmispersoonasta, kuin silkkaa pahuutta olevasta. Sillä toki voitaisiin miettiä pahuuden syntyprosessia, lapsuus, elämän kokema, voiko lapsi syntyä pahana, mutta tämä onkin sitten jo ihan uuden postauksen aihe tämä.

Kun toinen ihminen herättää vilunväreitä, pääsääntöisesti ongelma on ihmisessä itsessään. Joku voi olla ihailtavan rohkea, pukeutua värikkäästi tai ikäänsä nähden nuorekkaasti, näyttää varpaitaan tai anteliasta kaula-aukkoaan ja kun niitä vilunväreitä herää, silloin on aina hyvä miettiä, miksi nämä asiat toisessa ihmisessä ärsyttää ja eikö nämä asiat ole juuri niitä, joita en itse itselleni salli.

Viisas vaikenee pitää erittäin hyvin paikkaansa, sillä viisas on sinut oman rosoisuutensa kanssa ja oivaltaa jo sen, ettei ole täydellinen ja siksi ei ole koskaan varaa arvostella muita.

Arvostelijat, netissä huutelijat, kiusaajat ja pätijät, he eivät ymmärrä yhtä yksinkertaisinta ja syvintä seikkaa, että huuteluillaan he juuri paljastavat huonon itsetuntonsa, joskus jopa silkan kateutensa, toisella ihmiselle on jotain sellaista mitä itselleen halajaa tai luulee halajavansa. Kateelliselta puuttuu myötelämisen taito, nähdä toisen ihmisen tuska ja haavoittuvaisuus, ilot, koska kateellinen keskittyy vain huomaamattaan siihen, mitä itse on vailla.

Se ymmärrys, että täydellisyys on saavuttamaton olotila ja voi viipyä vain hetkissä ja että juuri epätäydellisyys voi olla täydellisyyttä, etenkin epätäydellisyyden hyväksyminen ja mahdollisuus nauttia omasta epätäydellisestä elämästä. Muiden arvostelu on vain itsepetoksen kupla, suojakeino, laastari pyyhkimään elämän tuottamia omia haavoja pois.

Eli kun tätä vajavaista ihmisraakiletta kauhistuttaa vaikka toisten ”rohkeat” varvaskuvat somessa niin on hyvä muistaa Eino Leinon Hymyilevä Apollo:

Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk’ ei aina esille loista.

Kas, hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,

siellä lähell’ on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,

mulle armosi kultaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon,

ett’ yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää.

Mut laulukin syömiä selittää

ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää

niitä voimia hyviä voisi!

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,

niin ette niin kovat oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.

Eli täällä jatketaan itseopiskelua rintavako-ja varvasfobian suhteen, mutta jos jollain on antaa tähän jokin selitys tai jos jotain vaivaa samat fobiat, olisi mielenkiintoista kuulla? Sillä en muista, että koskaan olisi sanottu tai kiusattu näistä asioista, jotta olisin tästä syystä rakentanut itselleni armottomuuden suojakeinon vanhojen haavojen peittämiseksi.

Muutenkin näistä suojamuureista on hyvä irrottautua, pyrkiä kokemaan olonsa vapaaksi ja olla antamatta menneiden määrittää nykyisyyttä ja tulevaisuuden polkua, olla jäämättä jumiin vanhoihin kipupisteisiin. Mutta vaikka kunka näitä asioita itselleni selitän, valmista ei tule koskaan ja varvasfobia on vaan ja pysyy.

Mietteitä mitä vaan tähän asiaan liittyvää? Minkälaisia fobioita sinulla on? Minkälaisista asioista sinua on arvosteltu tai oltu ilkeitä, miten olet päässyt näistä asioista yli ja miten koet sallivuuden muita ihmisiä kohtaan?


Related Posts

Pahimmat fobiat, lukeminen omalla vastuulla!

Tämän viikon aikana on verkkokalvoille ikuisesti leimattuina pari mielipuolisen järkyttävää kuvaa, jotka osuivat suoraan pahimpiin pelkoihini. Aivan pahimmat pelkoni on joutua käärmeen syömäksi, joten tulen välttämään lymyisiä viidakon soita hamaan hautaan asti. Käärmepelkoihin liittyy myös toinenkin pelko, joka juontaa lapsuudessa näkemästäni televisio-ohjelmasta joka jätti ikuiset […]

Fobiani somessa ja elämässä!

Fobiani somessa ja elämässä!

Miten moneen kertaan olen hokenut, että antaa kaikkien kukkien vaan kukkia ja miten suvaitsevainen pitää olla, yrittää ymmärtää ja vaikka sulkea silmänsä. Silti tämä on välillä hurskastelua, sillä asuu minussakin pimeä puoli ja jotkut asiat joskut ottavat pattiin enemmän, kuin toiset, ns. ärsyttävät. Tiedostan myös […]



32 thoughts on “Annetaan kaikkien kukkien kukkia”

  • Mukavaa luettavaa ja kauniit kuvat.
    En sanois, että mulla olis varvasfobia, mutta mun mielestä ne vaan on rumat. 😂
    Joskus tuijotan varpaita ja kauhistelen, kuinka kummallisen näköiset vekottimet ne on. En kuitenkaan piilottele niitä ja kuljen varvasandaaleissa.
    Toinen on korvanlehdet. Eipä ne juurikaan ole kauniit, mutta sellaset nyt on vaan kaikilla😂
    Tissivako menee myös paidan sisälle näkymättömyyteen.
    Mukavaa päivää täältä sateen keskeltä.

    • Noh sinä sen sanoit ja vähän samanlaisilla aatoksilla. Kyllä on merkilliset ulokkeet meille annettu, kun kissantassut esim. on niin söpöt!

      Sama en minäkään enää piilottele vaikka oli aika, kun tein niin. Ikä tuo armollisuutta, että ihan sama.

      Juu ja kun oikein ajatellaan, niin onhan korvatkin vähän hassut, hihi.

      Juu täällä menee tissivako myös piiloon ja jos ei mene, tulee pelästys itselle.

      Ihanaa viikon jatkoa Leena. <3

  • En kyllä minäkään erityisemmin tykkää varpaista ja kyllähän se kirkkaanvärinen lakka varpaankynsissä nimenomaan kiinnittää niihin huomion. Jotkut vaan laittavat instaan ronskisti kuvia vaikka kuinka klohmuisista varpaistaan, mutta niitä kuvia en kovin kauaa tarkastele.
    Ja toiseksi: en haluaisi omille lattioilleni bilettävää paljasjalkaista porukkaa. Sukat jalassa on fiksua.

    • Juu varpaat on aika mielenkiintoiset ulokkeet kyllä. Totta tuo, että kirkas lakka saattaa viedä katseen enemmän varpaisiin vaikka toisaalta kaikkihan lakkaa, joten ei siinä sen kummempaa katseenvangitsijaa ole. Tykkään, että varpaat on huolitellut eli kynnet lakatut, omaan pirtaan tuo siistimmän olon, mutta tämä on vain oma fiilikseni.

      Sama juttu, kyllä varvaskuvat tulee hyvin äkkiä ohitettua, ei vaan pysty, enkä halua nähdä varpaita lähietäisyydeltä. Eihän niitä omiakaan näe. 😉

      Totta, ei tule varvassieniä sun muita sukat jalassa.

      Kivaa iltaa sinne. <3

  • Taas oli Tiia hyvää pohdintaa. Ikä ja ymmärrys elämästä onneksi tuo mukanaan myös empatiakykyä myös muita kohtaan…ainakin useimmille meistä. Itsensä hyväksyminen varpaineen kaikkineen on sitten kyllä kovan työn takana, ainakin minulla. Teoriassa kyllä pidän itseäni hyvänä ihmisenä tällaisena kuin olen…kauniinakin, mutta käytöntö onkin sitten ihan eri juttu.
    Nämä asiat kun tulevat tuolta niin takaraivosta, ettei sitä edes huomaakaan kun on jo tuominnut itsensä tai paheksunut toista.
    Itselläni tuo paheksunta ei niinkään liity ulkoisiin asioihin, vaan esim. laiskuuteen, hitauteen tai saamattomuuteen. Koko elämäni olen kärsinyt suorittamisesta ja liiasta tekemisestä, mutten edelleenkään pysty sallimaan toimettomuutta itselleni ja huomaan ärsyyntyväni työelämässä välillä paljonkin muiden hitaudesta. Ja niinkuin sanoit, ongelma on vain ja ainoastaan omien korvien välissä. Itselleäni ruoskin liikaa, joten haluaisin myös muiden tekevän niin. Hullua! Niin on vaikeita nämä mielen asiat.

    • Totta ainakin useimmille meistä kasvaa ymmärrys ja anteeksiannon syvempi taito. Ymmärrys omasta epätäydellisyydestä ja armollisuus tätä kautta muita kohtaan erityisesti kasvaa vaikka itselleen sitä osaa olla välillä varsin armoton.

      Järki ja tunteet ovat välillä kyllä kaksi ihan eri asiaa vaikka järjellä kuinka itselle selittelee, niin tunteet-pelot vievät mennessään.

      Ymmärrän tuon hyvin, eri ”tahtisiin” ihmisiin välillä voi mennä hermo vaikka sen tietää, että me kaikki olemme erilaisia ja samalla tavalla jollain voi mennä hermot siihen minun tahtiin touhuta asioita.

      Se menee juuri noin, kun on itselleen niin ankara, niin sitä hämmästelee jos joku toinen ei ole vaikka tulisi ymmärtää, että joku toinen on ankara itselleen vaikka jossain toisessa asiassa.

      Mielestäni tämän asian tiedostaminen on jo todella hyvä juttu, se isoin askel ymmärrykseen on siellä. Eli hyvä me.

      Ihanaa viikon jatkoa Susanna. <3

  • Tiia, nyt kolahti, muukin kuin tuo järkyttävän ihana viimeinen suvikuva! Minun omat varpaani ovat toistaiseksi ok ja lakkaan niitä etc. , mutta koko blogiaikana eli 11 vuoden aikana muistan kuvanneeni varpaani vain kahdesti ja siinä oli paljon muutakin näkyvissä eli toisessa kirjoja, kukkia, minä kokonaan etc, ja toisessa Yyteri ja taustalla lapsia leikkimässä. En melkein kestä katsoa, kun niin monet alkavat jo keväästä julkaisemaan varpaitaan ja jätän nyt sanomatta, mitä mieltä isosti olen asiasta ja niiden varpaiden esteettisyydestä…Tissivakokuvat ovat minulle ok, jos vaikka helleasu esittely tms. , mutta en kestä, että vaikka joku asiallinen haastattelija esittelee tissivakoaan oikein kumartelemalla, kun pitäisi puhua asiaa. Eikä sitä tissivakoakaan joka suvikuvaan. Pieni piilottaminen on usein sensitiivisempää kuin kaiken näyttäminen! Hienot, ilahduttavat kuvat jälleen kerran. Halit♥

    • Ihanaa, että kuva kolahti ja aihe. <3

      Juuri sama, eihän sille mitään voi, että varpaat saattavat jossain kuvassa pilkottaa, kunhan eivät ole keskiössä ja suurena, en vaan pysty katsomaan kenenkään paitsi vauvojen varpaita ja pikkulasten läheltä Toki omien lasten varpaat koen suloisina aina, mutta noin muuten, niin tälläinen fobia nyt vaan on.

      Juu tissivako voi vaan olla tai sitten tissivako on se juttu ja onhan naisellisuus ja rinnat kaunista, mutta ehkä sellainen tissien tyrkyttely ei ole ominta itseäni ja siksi on vaikeaa sallia sitä muille.

      Juuri samaa mieltä, pieni pilkottaminen on sensitiivisempää kuin kaiken näyttäminen, näin itsekin koen vaikka toki moni voi olla eri mieltä ja se heille suotakoon.

      Kiitos niin paljon ihana Leena ja paljon halauksia ja kesän jatkoa sinulle. <3

  • PS. Piti vielä sanomani, että mikä sattuma, kun jokin aika sitten kirjoitin, että minä lausuin aina Hymyilevää apolloa ja ystäväni P.Mustapään Lindbladia. Kerran oli tosin aika juhlallista, sillä esiinnyin yksin ja suuri yleisö, pianosäestys by Aulikki Eerola (os. Antola), mutta kyllä jännitti. Lausuminen ei ollut omahaluista, kirjoittaminen oli, mutta äikän openi laittoi minua minne halusi. Muistan häntä silti suurella kiintymyksellä, sillä hän on osa vahvuuttani♥

    • Eikä ja Hymyilevä apollo on vaan niin hieno, siihen on kiteytetty sydämen sivistys ja suvaitsevaisuus, ymmärrys kanssaihmisiä kohtaan. <3

      Voi että symppaan niin sua, esiintyminen on kauheaa ja hikeä pukkaa, mutta äikänope taatusti näki sussa karisman ja potentiaalin mikä sussa on ja siksipä näin. <3

  • No, harvalla on kovin kauniit varpaat. Itselläni sysirumat. Varvasfobiaa minulla ei ole. Kaikki muut varmaan sitten onkin. Olen ikuisesti mielestäni lihava, vaikken edes olisi. Siinä ehkä pahin heikko kohtani. Lähinnä kielteiset ajatukset koskevat itseäni, sillä minulla on äärimmäisen heikko itsetunto. En tiedä, mistä se johtaa. Ehkä siitä, että olen todella herkkä ja jokainen kommentti ulkonäöstäni on syöpynyt päähäni. Aika kahelia…

    • Harvalla todella on hyvin kauniit varpaat ja tässäkin voi olla niin monia erilaisia kauneusihanteita, jotkut ei tykkää vaikka lyhyistä ja jotkut ei pitkistä tai voi olla liian iso pottuvarvas omaan makuun tai vaikka mitä.

      Voi sua, en vaan u sko, että on sysirumat varpaat, ei kenenkään naisen varpaat ole sysirumat, varpaat eivät vaan ole se kaunein ominaisuus ja kannattaa katsella ympärille, saatat huomata, että maailmaan mahtuu kaikenlaisia varpaita ja omasi eivät ole rumat ollenkaan. <3

      Tuo on kyllä sellainen asia, että en vaan itsekään tiedä millä heikon itsetunnon saa vahvemmaksi, ikä ja elämänkokemus auttaa, mutta jos lapsuudessa on jäänyt jotain tyhjiä koloja, en viittaa siis sinuun tai ylipäänsä, en tiedä minkälaista terapiaa niihin tarvitaan, jotta ne aukot tulee ymmärretyiksi ja täysiksi. Ehkä kohdallasi on jotain tälläistä kokemaa, joka vaatisi vaalimista.

      Minun silmään olet kaunis, hoikka, taitava ja rohkea. <3

      Monet sanat kirjoitetaan kiveen, mutta kannattaa ajatella, että jos joku sanoo rumasti sinusta, niin hänen sanomansa on hänen ongelma, ei sinun. <3 Muista tämä ihana Satu. <3

  • Ymmärrän kyllä nuo sinun fobiat. Mietin, että mitäköhän vastaavia fobioita minulla olisi? Ei kai mitään tällä hetkellä, näitä aina tulee ja menee. Meidän tytär ei muuten voi sietää jalkoja, joten on hyvää osviittaa saatu tuosta fobiasta 🙂
    Pahimmat haukut olen saanut lihavuudestani ja siitä, että ei ole sopivaa lihavan pukeutua niin kuin pukeudun. Minähän en pukeudu edes mitenkään erityisesti. Ainoa asia minkä tulen aina muistamaan oli kun minulle sanottiin ennen meidän naimisiin menoa, että en ole ansainnut Rachidia, että en ole hänelle tarpeeksi hyvä. No tähän voin vain todeta, että eipä ole ollut tämän henkilön suhteet niin kestäviä kuin meidän kahden, joten karma is a bitch 😀
    Oot kuule ihana, mietin näin aina kun luen sun juttuja <3

    • On kyllä niin omituista sanomista tuo, ensinnäkään sinun pukeutuminen miten tahansa ei ole kenenkään asia ja jos jollain on asiasta ongelma, se on hänen ongelmansa se. Koomisinta tässä on, että pukeudut hyvin kauniisti ja ihan normisti, ei niin, että kellään olisi siihen mitään sanomista, niin kuin nyt muutenkaan olisi. On niin jänniä nämä ihmiset, jotka kuvittelevat että heillä on jotenkin varaa ilmaista paheksuntansa. Kiusallisen noloa, sillä kertoo heidän heikosta itsetunnosta.

      Juurikin näin, varmaan häntä nyt harmittaa, että teidän suhde on kestänyt, sillä näinhän se tälläisin ajattelijoilla menee, että toisen onni on itseltä pois. Kun menisikin tavoittelemaan sitä omaa onnea ja tekisi elämälleen jotain, mutta jotkut ihmiset jäävät tuleen makaamaan ja etsivät katkeruuttaan syitä omaan huonoon oloonsa muista. Tämä toki on äärimmäisen surullista ja sellaista toimintaa, että ihmiselämä menee siinä vähän hukkaan.

      Säpä oot ihana, pus Outi. <3

  • Jaa, varvasfobia olnminulle ihan uutta, mutta sen sanon, että olen aina silti ihmetellyt noita varvaslähikuvia instassa. Mietin aina, että eikö ole kliseisempää kuvakulmaa nyt sitten keksitty ja sivuutan aika nopeasti varvaskuvat tykkäämättä. Jos itse postaisin varpaani, minkä kyllä voisin tehdä ilman fobiaa tai häpeää ja ihan ylpeänäkin, tekisin sen ainoastaan läpällä, koska varvaskuvat ovat vaan niin typeriä :).

    Mutta, ihmettelen, miksi sinulla sellainen fobia on, koska varpaasi näyttävät oikein kauniilta lakattuna tai ilman. Nyt rohkeasti vaan – mutta hei, ei sitten kliseisiä pelkästään varpaat hiekassa -kuvia! 😀

    Kyllä meillä varmastin on jokaisella joitain kohtia omassa kropassa joita ei halua näyttää kuvissa. Blogisi ja instasi perusteella on tuntunut siltä, että olet varsin rohkea, koska en ole ainakaan huomannut, että peittelisit tai häpeilisit mitään oudolla tavalla. Kaikki on aina niin luonnollista, joten nauti siitä, että sulla on se taito! Kuten nytkin nuo varvaskuvat. En edes olisi katsonut varsinaisesti varpaita vaan muita osia kuvissa, jos et olisi puhunut niistä!

    • Aah en ole ihmetellyt varvaskuvia Instassa niinkään kliseen kautta, sillä Insta on pullollaan kliseitä, kuten monet omat kuvatkin. Kaikki ideat tulee varmaan alitajunnasta aika pitkälle maailmasta ja muilta.

      Mutta tulee siis jännä tunne, että jotkut ihmiset ovat niin sinut varpaitten kanssa, joita itse pidän hieman kyseenalaisina ulkonäön suhteen ja tästä syystä en koskaan julkaisisi lähikuvaa varpaistani ja muutenkin tiedostaen sen, että aika moni pitää varpaita ällöttävänä eli olisi kamala ajatus, että joku meinaisi oksentaa, kun lävähtää meikäläisen varpaat isona Instassa ruutuun. Toki näin ei pitäisi ajatella, sillä sehän on sitten näiden ihmisten ongelma, eikä varpaitten esittelijän.

      En tykkää omista varpaista lainkaan ja siksi näissä kuvissa ne näkyvät hyvin hyvin pieninä noissa sandaaleissa mekkokuvissa. Eli en nyt lähde siitä, ettei ne lainkaan saisi olla esillä, mutta kuten sanottu, ettei isona lävähdä kenenkään verkkokalvoille ja tule siinä aamukahvit suusta .;)

      Kiitos kauniista sanoista, mutta et koskaan tosiaan ole nähnyt möhömahaani tai niitä varpaitakaan, koska en näitä ns. omia epävarmuuksia mielelläni esittele. 🙂 Eli en nyt mitenkään suoraan piilottele, mutta en bikineissä ikinä esiintyisi ja kuten sanottu varpaitakaan juuri esittelisi.

      Tuossa yhdessä kuvassa minulla on hopeiset ballerinat ja siinä on ystävän varpaat eli omat varpaat näkyy tässä postauksessa vaan hyvin pienellä tai sumutettuna, sen vielä hehe kestän. 😉

      Kiitos Pilvi taas viisaista sanoista ja täytyy myöntää, että kyllä sitä osaa ihminen olla välillä hassu: viittaan itseeni ja näihin hölmöyksiini <3

  • Erittäin hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta <3
    Se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, lisää onnellisuutta huomattavasti. Se ei aina ole helppoa, mutta helpottuu koko ajan, kun asiaan kiinnittää huomiota.

    Muiden arvostelu on itsepetoksen kupla, kirjoitit. Juurikin näin! Sen sijaan, että lähtee edes omissa ajatuksissaan arvostelemaan muita, kannattaa kääntää katse omaan itseensä. Mikä oma pelko, epävarmuus tms. herää, jonkun toisen tekemisen tai sanomisen seurauksena? Kun toimii näin, kehittyy ja kasvaa ihmisenä. Muiden arvostelusta ei seuraa kenellekään mitään hyvää.

    Iloa keskiviikkoosi, ihana <3

    • Niin totta vaikka koen tuon itsensä hyväksymisen olevan matka, joka ei ikinä pääty. 😉 Mutta tämä on taas siis oma tunne, joku muu voi kokea onnea ja itsensä totaalista hyväksymistä ja kunpa minäkin .<3

      Juuri näin, mutta toki kaikki ihmiset eivät siihen pysty: miksi huutelen netissä, miksi toinen ihminen herättää ärsytystä, miksi aina tiuskin tai en osaa vastata nätisti. On ihmiset jotka eivät näe itsessään mitään vikaa ja syy on aina muissa.

      Niin viisaita sanoja, muiden arvostelu ja syyttely ei vie niin mihinkään, mutta itsensä tutkiminen vie ja minkälaisia tunteita mikin herättää.

      Ihanaa viikon jatkoa ihana Suvi. <3

  • Tyrkkykuvista en tykkää, mutta varpaissa ei ole mitään vikaa. Fobioita oman ulkomuotoni suhteen en oikeastaan koe, mutta olen armottoman tarkka, mitä itsestäni julkaisen tai julkaistaan. No, onhan minullakin tuo mahaongelma. Olen saanut lapsesta asti kuulla olevani pömppömaha, joten sen suhteen olen herkillä. Onneksi rakkaat lähimpäni hyväksyvät minut juuri tällaisena kuin olen ja heidän seurassaan voin olla oma itseni. Tiia, ihailen sinun avointa, räiskyvää ilmaisuasi. Olet varmaan luonnossakin yhtä kukoistava kuin kuvissa. Sinussa on valovoimaa! Heinäkuisin terveisin Tuija

    • Sama juttu ja kun nyt sanot, niin nuorena mahalleni nauramiset ja kerran teininä eräs poika totesi bussipysäkillä ”oletko raskaava vai muuten vaan lihava.” Olin tuolloin 47kg eli mahanikin ollut pieni herneenkokoinen pömppö. Mutta tälläiset sanat varmasti jäävät, etenkin herkkänä nuorena alitajuntaan pörräämään ja vaikuttavat häpeän tunteisiin.

      Sama juttu ja lapset nauravat omille makkaroille, mutta se naurattaa itseäänkin, siinä ei ole mitään pahantahtoista vaan sellaista raakaa rehellisyyttä. Kyllä omat kipupisteeni tiedostan, eikä hävetä niitä tunnustaa. tai niille turvallisessa ympäristössä nauraa. 🙂

      Oi mitä kauniita sanoja, sanaton, joten sanon sydämelliset kiitokset ja tekisi mieli inttää, kuten meillä naisilla on tapana, että ei kuule, tunnen itseni nuupahtaneeksi väsyneeksi vanhukseksi.

      Kiitos kovasti Tuija ja ihanaa viikon jatkoa. <3

  • Enpä usko, että kenenkään varpaat ovat aivan täydelliset. Fobia on sairaalloinen pelko, tuskin sinussa sellaista on. Et vaan tykkää varpaistasi ja rintavaosta. Minä en esimerkiksi tykkää lainkaan polvistani ja pyrin peittelemään niitä. Minua on arvosteltu joissakin kehittämisryhmissä liiallisesta nopeudesta ja kärsimättömyydestä. Pirteää keskiviikkoa sinulle!

    • Aika harvalla on täydelliset varpaat, jos ei lapsia lasketa mukaan.

      Totta turiset, fobia on kärjistetty ilmaisu tässä tapauksessa, joskus on mukavaa alleviivata asioita, etenkin tälläisessä vapaammassa kirjoituksessa. 🙂

      Uskon, että olet nopea ja kärsimätön, sillä mielessäsi liikkuu paljon ja on yhtä paljon tilanteita joissa nämä ominaisuudet on hyve. <3

      Kivaa torstaita Marja ja polville myös. <3

  • Ihania kesäisiä kuvia. Jokaisella meillä on Akilleen kantapäämme.
    Hymyilevä Apollo kolahtaa aina.
    Kun tykkään jostain ihmisestä, en huomaa hänessä enkä hänen tekemisissään mitään arvosteltavaa. Jos joku henkilö ärsyttää minua, on peiliin katsomisen paikka. Yleensä syy löytyy jostain muualta kuin tästä henkilöstä.
    On ollut aika, kun olen häiriintynyt muiden tissivakokuvista. Kyseessä oli aikoinaan huostaani uskotut nuoret neitoset, jotka laittoivat kyseisiä kuvia Irc-galleriaan. Tuli tunne, etten ehkä kykene suojelemaan heitä. Monet kerrat sain puhua ja kuulla olevani kalkkis ennen kuin tytöt vaihtoivat kuvat toisiin.
    Äitini oli mieleltään sairas ja hän nimitteli minua mennen tullen. Isäpuoleni oli olevinaan samaa mieltä perhesovun vuoksi. Vaikka olen antanut anteeksi perheelleni – he tekivät parhaansa omista lähtökohdistaan käsin – en ole unohtanut. Vielä nytkin saatan seurassa tuntea selittämätöntä alemmuudentunnetta.
    Mukavaa viikon jatkoa Tiia!

    • Juuri samoin ajattelen ja kun ärsyttää, vika on itsessä ja silloin on itsetutkiskelun paikka.

      Ymmärrän täysin ja kun tietää mitä saalistajia netti on pullollaan ja äitinä luonnollisesti haluaa lapsiaan suojella näiltä pedoilta.

      Kyllä se niin on, että lapsuudenkokemat jättävät elinikäiset arvet ja tuovat tietyn tyhjiön itsetuntoon, jonka rakentamien on suuri työ. Mutta ajattele sinua kultaista, olet äitien äiti, ansaitsisit mitalin äitiydestä, olet triljoona kertaa parempi kuin vanhempasi ja ponnistanut vielä sieltä, jossa äitiyden mallia ei ole annettu kuin lusikalla, mutta olet kauhalla ammentanut. <3

      Olet ihmeellinen Kirsti Kaija. <3 Valtavasti halauksia. <3

  • Kukapa sellaisesta kärkkäästä arvostelusta ilahtuisi tai tykkäisi, mutta minusta on kritiikille on tarve. Yleensä helpoin tapa tulla jossakin paremmaksi ja oppia lisää on saada palautetta: positiivista sekä negatiivista.

    Live-elämässä tuntuu, että nykyään moni ei kehtaa sanoa mielipidettään, ettei vaan loukkaisi toista. Minä toivon kavereiltani siinä kohtaa, jos kysyn, että sano suoraan mielipiteesi, että toinen sen sanoisi. Minulla oli töissä pomo, joka oli hyvä antamaan tosi suoraa palautetta kivasti ja kiltisti. Se oli ihan älyttömän opettavaista. Löysin useammankin toimintamallin, jossa helposti tekee huonoja päätöksiä.

    Netissä tietenkin tilanne on erilainen, kun ei tunneta toista tarpeeksi hyvin ja sitten on ne anonyymit puskista huutelijat, joiden tarkoituksena on vain ärsyttää tai loukata. Sellaiset asiallisesti esitetyt kritiikit olisivat minulle blogissa tervetullutta vaihtelua.

    Ulkonäköön kohdistuva kritisointi on yleensä turhaa. Ihmiset näyttävät siltä kuin näyttävät. Tokihan sen arvostelun voisi tehdä niin, että kun toinen näyttää parhaimmalta itseltään, niin sen muistaa mainita.

    Minä en koe niin, että on viisasta vaieta. Tai no usein olisi viisasta vaieta, mutta se suurin viisaus olisi antaa kritiikkiä oikeassa kohdin ja sillä tavalla, että siitä on saajalle jotain hyötyä.

    Kivaa viikkoa!

    • Ah niin hyvä kommentti. 🙂

      Tämä postaus keskittyi tällä kertaa aika ulkonäkökeskeisiin ahdistusta aiheuttaviin tekijöihin, mutta noin yleismaailmallisesti viisas aina vaikenee ei olekaan se juttu. On niin monia tapoja ilmaista asioita. Kuten kuvailet fiksua pomoasi. Viisaalla tavalla annettu rakentava palaute vie eteenpäin. Mutta on aika jännää miten harvassa tälläinen palautteen antaminen on. Kenties ihmisillä on niin vaikeaa antaa negatiivista palautetta, että se tulee ulos töksähtäen ja ei niin nätissä paketissa.

      Olen samaa mieltä, ulkonäköön ja persoonaan liittyvä kommentointi on turhaa, sillä se ei vie pääsääntöisesti eteenpäin. Tästä syystä päätyy varsin usein ilkeilyksi, koska ei ihminen perustavoilleen tai ulkonäölleen juuri mitään voi. Mutta jos joku on käynyt kampaajallaan tai onnellinen uudesta laukusta sun muusta, niin kivahan siitä on kohteliaasti sanoa ja jos laukku on omasta mielestä susiruma, niin tässä kohden se viisas vaikenee.

      Juurikin näin, kritiikistä voi olla paljon hyöytyä ja se laajentaa omaa ajattelutapaa. On jo virkistävää olla vaikka eri mieltä ja päätyä siihen, että asiasta ajatellaan eri tavalla ja ymmärtää kuitenkin mistä toinen tulee. Parhaat sparraajat sanovat kivalla tavalla missä on parannettavaa. Sillä me suomalaiset herkästi uskomme kyllä, kun palautetta annetaan vaikka se annettaisiin mitä kohteliaimmalla tavalla.

      Parhaat ihmissuhteet kasvattavat ja vievät eteenpäin, ystävät ja sukulaiset jotka osaavat olla raadollisen rehtejä tarvittaessa. Yes yes meininkiä en kaipaa, sillä sekään ei vie eteenpäin vaan on paljon tärkempää kuulla se aito kehittävä mielipide.Kun kysyn ystävältä tai tietyiltä läheisiltä mielipidettä, he tietävät, etten kaipaa lässyttelyä vaan apua eli sen rehdeimmän mielipiteen. Läheisten ihmisten kanssa on myös se kiva juttu, että tietää mistä tulevat eli jos tulee ”negatiivista” palautetta, sitä ei anneta ketunhäntä kainalossa vaan aidosti hyvällä.

      Mutta kuten sanottu, turha ilkeys pois ja turha huutelu ja toisten ulkonäköön sun muihin keskittyminen.

      Kivaa viikkoa Rva Kepponen. 🙂 Ja on hytinä, ettet tykkää siirappisista sydämistä hehe, niin hymynassu tähän. 🙂

      • Minä en ole ikinä oikein oppinut itse viljelemään sydämiä viesteissä, että sinänsä aavistelet oikeaan suuntaan. Sydämet ovat erittäin ok, mutta jätän niiden käyttämisen pääasiallisesti muille, joilta se tuntuu käyvän niin paljon minua luontevammin 🙂 Minä olen tälläinen hymynaamaan kangistunut.

        Nyt mullakin on varvasfobia! Ei tarvitse kuin varovaisesti vilkaista varvasta, niin ällöttää.

  • Olipas taas hyvää ja asiallista pohdintaa, kiitos Tiia. Luulen, että meistä jokaisella on omassa kropassaan joku kohta josta ei tykkää ja jota ei ”halua esitellä”. Tarkoittaen että itse kokee sen esittelynä vaikka muu maailma ei välittäisi tuon taivaallista. Itseääni tämä on käsivarret. Vuosikausia ja edelleen piilotin käsivarteni hihoihin, aivan sama vaikka kädet olisi miten hyvässä kunnossa tahansa. En vaan halua esitellä niitä, ihan kun se olisi jotain esittelyn tapaistakaan keskellä hellepäiviä.

    Kukin tavallaan, kukin omien ongelmiensa kanssa toisiamme tukien eteenpäin.
    Aurinkoisia päiviä Tiia !

    • Näin se varmaa juuri on ja on mielenkiintoista mistä nämä kipupisteet kumpuaa. Onko joku lapsuudessa tai nuoruudessa vielä kipuilevalle sanonut ja tästä seurannut alitajuntainen inho tiettyjä piirteitä kohtaan itsessä?

      Täällä on hieman sama käsivarsien kanssa. Vielä nelikymppisenä ne oli puikot ja yhtäkkiä n. 42 vuotiaana tuli allit ja kädet muuttuivat noh sellaisen ”pehmoisen” eli vanhemman ihmisen käsiksi. Eli juhliin sun muihin en ikinä laittaisi hihatonta mekkoa, mutta ihan kovimmalla helteellä käytäntö tulee edelle ja on pakko vapauttaa allit heilumaan.

      Juuri näin, kukin tavallaan ja tuetaan toisiamme. <3

      Ihanaa päivää Satu sinne. <3

  • Mun täytyy tunnustaa, että inhoan varpaita ja jalkoja yleensäkin. En siis omiani, mutta muiden. 😀 Omia on pakko sietää, kun ne kulkevat mukana joka tapauksessa (onneksi!), mutta en voi katsella muiden varvaskuvia ilman ällötyksen tunteita – vaikka varpaat olisi kuinka nätit ja laitetut. Aikoinaan lähihoitajaharjoittelussa kaikkein kauheinta oli se, jos jouduin leikkaamaan jonkun varpaankynnet. Hyi yök! Oksennukset ja paskat menivät, mutta ne varpaat… 😀 Kaikkea sitä.

    • Satu symppaan sua ja ymmärrän, koska noh sama juttu. Omia varpaita pakko sietää, mutta ihan kauhistus jos verkkokalvoille tulee isona varpaat, jokin kammo niissä on, jokin selittämätön ja tiedän etten ole yksin. Monen kanssa on tästäkin aiheesta juteltu ja monen mielestä varpaat on ällöt, toki yhtä monen mielestä niissä ei ole niin mitään kummempaa.

      Ymmärrän ja kun sen tietää, että ihminen kun vanhenee, niin yleensä ne varpaatkin ikääntyy siinä samassa.

      Voi meitä, mutta myötäelän näissä sun fiiliksissä.

      Ihanaa viikon jatkoa Satu. <3

  • Varvasfobiaa en tunne, vaikka poikaystävä ”nimittelööki” mun varpahia joriininjuuriksi ☺☺
    No on mun käsiä joku arvostellu. Ei tunnu kivalta, kun nivelrikko runteloo sormet ja sitte joku huomautta niistä ilkeästi. Yritän käyttää lakkaa kynsis, jos se veis edes vähä huomiota sormien muhkuroosta ☺
    Juurikin niin, annetaan kaikkien kukkien kukkia ♥♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud