Minun kesäni

Minun kesäni

Ihanalta Nooralta bongasin kivan kesähaasteen ja näin syksyn keskellä oli kiva lähteä muistelemaan viime kesää. Tässä Nooran kanssa vuosi sitten kesällä, huikealla Saarenmaa reissulla. Kerrankin Nooran kanssa oli aikaa viettää aikaa yhdessä.

Monella tapaa viime kesä oli sellainen pelastusrengas kaiken keskellä. Kesä&aurinko ja mieli sai hetken paeta todellisuutta kesän taian sävyihin. Toisaalta kesään liittyi paljon luopumisen tuskaa, joten viime kesänä ja ehkä vieläkin, tunteet on aika herkillä.

Kesä 2020 kahdella sanalla

Surullinen ja pelastusrengas.

Kesän huumaavin auringonlasku?

Kesämökkilaiturilla, tuli ihasteltua, mutta ei kuvattua.

Kesän itkettävin hetki?

Mummin hautajaiset ja uurnanlasku, mummin kodin tyhjyys, se ikävä.

Kesän hurmaavin herkkuhetki?

Niitä oli monia, kuten ystävien luona juhannus, Casa Mimin puutarhassa, maateema, Latvian reissut, paella, kakkukahvit Porvoossa, pikkuserkun synskät Lahdessa jne. Ohessa muutama herkkuhetki, joita on herkullista muistella.

Kesän kikatuttavin automatka?

Perheen matka kohti laivasatamaa. Perheen kanssa saa aina nauraa. Olemme ankaria piikittelijöitä ja aina nauretaan jonkun kustannuksella, huom. siis meidän aikuisten. Lasten kustannuksella ei naureta.

Kesän ikimuistoisin järvipulahdus?

Onko pakko olla järvi, en ole vuosiin pulikoinut järvessä. Meressä ja lammessa kylläkin. Mutta nyt tajusin, tänä kesänä en pulahtanut kertaakaan. Voi mahoton vielä on inha talviturkki päällä.

Kesän lempparilook?

Mekot. Omat lempivärit on aika hyvin bongattavissa näistä kuvista.

Kesän tunnelmallisin tuokio?

Näitä oli monta, juhannus ystävien kanssa, tai mökkilaituri meininki tai laivan kannella, nokka kohti Latviaa ja auringonlaskua ihastellen ja merimaisemia. Mutta taisi kuitenkin tunnelmallisinta olla oman rakkaan kanssa veneretkellä.

Miten siellä, miten vastaisitte näihin kysymyksiin? Mikä oli kesässä parasta ja pahinta?

Ja muut bloggaajat, ottakaa ihmeessä Noora Näppilän blogihaaste vastaan, oli kiva muistella viime kesää, kesä oli monella tapaa super. ❤️



16 thoughts on “Minun kesäni”

  • Parasta kesässä oli Karkkilan reissut ja pitkät kävelylenkit oman kullan kanssa. Ikävintä oli liian vähän uimista ja hyttysen puremat 🙂 Ei siis nuo pahatkaan olleet kamalan pahoja.
    Ihanan kesäinen postaus! Minulla on jo nyt kesää ikävä <3
    Kaunista viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Sun Karkkilan reissut on niin parhaita, herkut, kirppistelyt, teemabileet ja kaikki. Ystävyys on parhautta. <3

      Kesä ja valoisuus, kaiholla mietin. <3

      Ihanaa päivää Outi. <3

  • Surustasi huolimatta sinun kesäsi vaikuttaa ihanalta. Mitkä herkut, mitkä ihanat hetket miehesi kanssa ja tietysti mitkä ihanat, kauniit mekkosi. Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    • Ehkä suru toi kaikelle kauniimman hunnun, pysähtymisen katsoa ympärille. <3 Kiitos ihanaa viikkoa myös Marja. <3

  • Voi että mikä kesä sinulla on ollut ja kaikki nuo ihanat mekot <3 Tuo meidän päivä oli minun yksi parhaista kesäisistä päivistä <3 Tämä haaste pitää ottaa työn alle ehdottomasti. Kesä on ollut jollain tavalla niin unohtumaton, joten yhteenveto siitä on kyllä ihana tehdä <3

    • Se oli niin mieletön päivä ja mieti se oli eka kerta, kun näki pitkään aikaan ystäviä sitten eristyksen. Kiitos kun kutsuit Sari.

      Oikein ihanaa tätä viikkoa ja hei mehän nähdään ylihuomenna, jei. <3

  • Olipa lämmin kesätuulahdus tämä postaus varsinkin nyt kun syksy on täällä ja kelit viilenneet. Kiitos päivän piristyksestä!

    Mulla oli kurjin kesä moneen vuoteen, en oikein kunnolla jaksanut siitä nauttia. Onneksi syksyn myötä voimat ovat pikku hiljaa palaamassa.

    Valoisaa viikkistä Tiia <3

    • Kiitos Taru kauniista sanoista, Nooran haastis oli kiva tapa päästä muistelemaan mennyttä kesää. <3

      Olen niin pahoillani sun puolesta, toivottavasti nyt uuteen nousuun. <3

      Haliruttaus ihana Taru. <3

  • Sinun kaikki ihanat muistot , mekot, juhannus , mökki ja teidän tunnelmallinen veneretki ♥♥ saa hymyn huulille ☺

    Kaikki ikävät asiat on mielestäni kesällä helpompi kestää, mutta rakkaiden poismeno on aina yhtä surullista, niinkuin sinunkin rakkaasta mummistasi luopuminen ♥

    Pitkän kevään jälkehen, kun ei voinut tavata rakkaita, eikä ystäviä, kesä olikin sitte yhtä juhulaa ☺

    Ihanaa lauantaipäivää Sinulle Tiia ♥♥

    • Siiinääää kultainen, kiitos. <3

      Ihan juuri näin, kesä oli juurikin katkeransuloinen. <3

      Oikein sydämellistä viikon jatkoa Marja-Terttu. <3

  • Kiva postausidea! Kesässä 2020 oli varmasti pahinta tai ikävintä koronan roikkuminen kaiken yllä. Vaikka asiat menivät alkukesästä jo parempaan suuntaan niin silti pandemia rajoitti monia asioita. Toisaalta parasta oli myös se miten paljon juuri em. takia on tullut liikuttua ulkona ja käytyä luontopoluilla sekä metsissä, jotka tätä ennen olivat ”must to see” -listalla. Totta kai se ensi puraisu mansikasta tai uusi peruna voinokareen sekä sillin kera ensimmäistä kertaa kesällä jää mieleen. Makumuistoja on monia ja tuovat vieläkin veden kielelle. Vaikka ystäviä ei ole voinut tavata livenä niin pitkiä maratonpuheluita ja Teams-istuntoja on kyllä harrastettu.

    Kivaa viikonloppua Tiia <3

    • Ihan totta ja usko on, että ihminen ikuisena positiivisena luonteena muistaa näistä ajoista kuitenkin myöse sen hyvän. <3

      Ensipuraisu uudesta perunasta ja mansikasta on kyllä jotain mieletöntä. <3 Siihen tiiviistyy koko elämä muistot, jotka kertautuu sydämessä moninkertaisina. <3

      Whatspp puhelut sun muut olleet mahtavia, <3

      Sydämellistä viikon jatkoa Marjo. <3

  • Ihana haaste, kesää on aina ihana muistella, se on aina mielessä ja tällä hetkellä juuri haikeana muistona kun mittarissa vana putoaa alemmaksi.

    Oikeastaan en tiedä, mikä oli parasta kesässäni. Mitään ikimuistoista ei tapahtunut, se oli vain kotoilua, niin kotona kuin mökillä. Tai ehkä lasten kanssa päiväretki Tammisaareen. Humaavat sireenit kukassa, vanhat talot, eka kahvilakäynti kuukausiin ja vieläpä terassilla sekä aurinkoinen – tosin viileä – päivä mutta kesä vasta alkamassa 😊

    Kauniita nuo kukkamekkosi!

    Mukavaa lauantaita <3

    • Teidän tammisaariretki kuulostaa niin ihanalta. Näissä pienissä iloissa on kesän parhaus, kuten Marjo tuolla kuvailee, vaikka sen uudenperunan ensipuraisu. <3

      Ihanaa viikon jatkoa Ei-Leen. <3

  • Kaunis ja heleä on ollut kesäsi. Minulle tuli mieleen laulu: ”Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei noin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois.” Näin se elämä menee.
    Ja sinä olet kyllä todellinen mekkotyttö! Anteeksi tytöttely, mutta mekot todella pukevat sinua. Ihania mekkoja! Ja nuo kesän syömiset, aikamoista herkuttelua! 😋🥰
    Ihanaa syksyä, Tiia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud