Miten täältä pääsee pois?

Miten täältä pääsee pois?

*Kirja putkahtanut postiluukkuun ylläripyllärinä eli saatu

”Miten täältä pääsee pois?” Kirjan nimi voisi hyvin kuvata tämän hetken koronasyksyn tunnelmia. Keväällä jaksoi tulevan kesän turvin. Kesällä näytti jo valoisammalta vaikka sisuksissa kumisi, että sieltä se tulee, koronasyksy.

Kaikkia meitä huolettaa varmasti samat asiat, maailman tulevaisuus ei tällä hetkellä näytä valoisalta ja sen arvaamattomuus kenties kaikkein huolestuttavimmalta. Toisaalta elämä muutenkin on arvaamatonta, et koskaan voi tietää milloin se viimeinen eräpäivä on omassa pakkauksessa ja toisaalta hyvä niin.

Maailman tilanne kuitenkin auheuttaa lievää ahdistusta ja elämän tuskaa. Elämä ja äiti maa on näyttänyt voimansa ja tietynlainen turvallisuuden itse kehittämä keinotekoinen pohja on viety pois. Kaikkihan me kuitenkin olemme tienneet, ettei maailman meno voi näin maapallolla jatkua, jotain tapahtuu varmasti ja korona saattaa olla vasta varoituksen ensikuiskaus.

Mistä ammentaa voimia sitten, syksy ja pimeys on monille muutenkin masentavaa aikaa vaikka toki syksyssä puolensa on. Lämpimät villashaalit, kirjat, mässyttämisen lisääntyminen eli hakea turvaa herkuista, kynttilänvalo, takkatuli, lämpöiset tohvelit, villasukat, ulkoilu, kuuma juoma.

Eilen tuntui juuri tältä, kirja kouraan, kuumaa Pumpkin spice eli kurpitsalattea ja Diana kisun viereen käpertyminen aamupalan kera.

Päätin tarttua yllättäen postilaatikkoon kolahtaneeseen Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen kirjaan, joka sopii niin sinkuille kuin entisille sinkuille ja paljastaa ne kaikkein koomisimmat ja hirveimmät treffit. Luin kirjan siltä istumalta ja en tiedä minkälainen fiilis nousi päällimmäiseksi.

Huvittunut? Surullinen, tyyliin onpa maailmassa paljon outoja ihmisiä tai sitten sitä on itse ihan outo ja toki toisesta ihmisestä jokin itselle normaali voi olla outoa ja päinvastoin.

Tai miten jokin kommellus treffitilanteessa voi olla se kuolemanisku kenties muutoin aivan erinomaisesti alkaneelle orastavalle ihmissuhteelle. Se kirjasta valkenee, että maailmaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Kirja on paikka paikoin hauska niissä kohdin, kun nauretaan etenkin itselle tai jos on tullut törmättyä hyvin omituiseen hiihtäjään.

Kirja on kaikkinensa kepeä ja äkkiä luettu, mutta hyvä muistuttaja arvostamaan omaa kumppaniaan ja tilannetta missä on. Mutta jos jokin on varmaa, niin epävarma, joten eihän sitä kukaan koskaan tiedä, milloin elämä tuokin uuden eteen ja joutuu lähteä deittailemaan uusia ihmisiä.

Kirja kertoo aika pitkälle epäonnistuneista deiteistä, hieman vähemmän on niitä, jotka ovat johtaneet elämää suurempaan rakkaustarinaan. No toki suojamuuri pitää olla ja ensimmäinen kohtaaminen on aina kriittinen tilanne, jolloin suojaukset ovat mahdollisimman korkealla ja pieninkin moka, lipsahdus, lausahdus, röntyily, kaatuilu, voi olla se mikä päättää tärskyt tai sitä haluaa itse kiitolaukkaa paeta paikalta, kun on jotkut jättiskalsogit putkahtaneet vaikka lahkeesta kesken toisen silmiin katsomisen.

Aloin tietenkin muistelemaan omaa treffielämää, mutta en muista siitä juuri mitään, oliko edes deittielämää? Muistan miten mieheni kanssa kohtasimme ja miten kaikki siitä jatkui. Jotain sälää muistan menneisyydestä, kenties jotkut leffatärskyt tai jotkut kaveriporukassa hillutut vapputreffit. Juttuja joista ei ikinä tullut mitään tai jos tulikin, ne jutut päättyi hyvin kauan sitten.

Toki ennen miestäni oli muutama pitempi suhde, mutta en vaan millään muista mitään deittailua enää. Ehkä mieli on vaan kiinteiden yhteisten vuosien vuoksi luopunut jo vanhojen juttujen ajattelusta. Mutta varmasti silloin, kun kävimme baareissa, juttua riitti ja naurua myös, mitä oli itse tullut törttöiltyä ja mitä deittikumppani oli sanonut tai tehnyt.

Saletti ainakin on, että olin sen verran ujo, etten varmasti ollut maailman helpoiten lähestyttävä treffikumppani. Lisäksi pidin suojaukset erittäin korkealla siihen asti, kunnes olin valmis vakavampaan suhteeseen. Tyyliin ota tai jätä juuri tälläisenä kuin olen.

Ei liian kaunisteltua totuutta ja miksipä niin, sillä totuushan selviäisi ennemmin tai myöhemmin kuitenkin. Se se vasta noloa olisi ollut, jos toiselle huonot puolet olisi selvinnyt paljon myöhemmin, parempi oli vaan läväyttää ne tiskiin heti.

Moni aiemmin blogia lukenut toki tietää miten mieheni olen kohdannut, mutta kerrottakoon tuo tarina vielä kerran, sillä onhan se sellainen, että ihme, että treffit syntyi ja ollaan tässä nyt.

Tosiaan ei ollut montaa kuukautta, kun olin eronnut edellisestä suhteesta ja en todellakaan ollut uutta kumppania hakemassa. Olin heittänyt hanskat tiskiin, luovuttanut ja tuuminut, että näin se sitten on, meikäläisestä tulee vanhapiika. Ajatus tuolloin tuntui jopa jotenkin lohdulliselta ja turvalliselta.

Lähdin torstai-iltana baariin työkamun kanssa, jota en silloin oikeastaan edes tuntenut vaan baariin lähtö oli hetken mielijohde. Tästä työkamusta tuli kuitenkin hyvä ystävä.

En juonut tuolloin vielä kahvia, mutta niin siinä vaan kävi, että illan kuluessa kehitin jonkun kahvidrinkin, jota ryystin pitkin iltaa tyytyväisenä, pyytäen samaan lasiin täyttöä. Drinkit ja väkevä alkoholi ei ole meikäläisen juttu, joka olin tottunut hieman kepeämpiin juomiin.

Siinä se kahvilusikka sitten törötti ylösalaisin kahvimukissa ja valkoinen paita oli märkänä kahvista. Älä tule lähelle nuttura taisi olla jo aika vinossa ja kenties älä tule lähelle silmälasitkin. Muistan, että pyrin mahdollisimman ”tätimäiseen” ulkoiseen ilmaisuun, ettei kukaan vaan tule edes mitään ehdottelemaan, koska olin tyytynyt kohtaloon, ei enää miehiä.

Ravintolan portaissa kompastuin suoraan mieheni syliin ja takaisin katsoivat tuikkivan iloiset silmät. Silmiin katsellessa tuumasin, että wow, miten joku voi katsoa noin hyväksyvän lämpimästi näin sekopäisen törttöilevää tapausta.

Mies saattoi taksilla kotiin ja tuli vielä luokseni yhdelle drinkille, ei siis muulle. Nalle hahmoilla varustettu jumpsuit päälle ja Nalle Puh tohvelit, joissa oli isot Nalle Puh pehmot päässä, oli Nalle Puh vaihe silloin. Tarjoilin olutta, joka oli vahingossa ykkösolutta, väärää oli tullut kiireessä kaupasta kahmittua. Ykkösolut jotenkin nauratti meitä siinä tilanteessa, ei siihen aikaan ainakaan kukaan juonut ykkösolutta.

Keskustelu meni kuitenkin heti syvällisille vesille ja hörhöily jäi ravintolaan. Joten ykkösolkkosen jälkeen ja miehen lähtiessä omaan kotiin, sovimme treffit jos toisetkin ja eipä aikaakaan, kun kotini oli pakattu muuttoautoon ja muutimme Latviaan neljäksi vuodeksi.

Pitäisi kysyä mieheltä mitä meikäläisessä näki. Miehellä ei todellakaan mitään Nalle Puh fetissiä sun muuta ole, mutta taisi meikäläisen vermeet olla yksinkertaisesti sivuseikka ja sielujen sympatia se juttu. Pikemminkin miestä ihmetytti asunnossa parveilevat kolme kissaa. Mitäs kissanaisista sanotaan, outoja huuhkajia kaikki. No kissanaisena on pysytty ja pysytään.

Monet kerrat olemme kyllä tälle kohtaamiselle naurettu, siinä oli kuitenkin jotain sellaista kummaa, kumpikaan ei ollut etsimässä uutta kumppania, se vaan tapahtui. Tuntui, että tunsimme toisemme heti ja kaiken valossa tänä päivänä tuntuu samalta, vaikka vuodet ja elämän ulkopuoliset paineet toki ovat virittäneet parisuhdetta välillä niin, että tuo tuttuuden tunne ei aina ole ollut niin tiiviisti läsnä, mutta aina siellä jossain horisontissa kuitenkin.

Yritin mielensopukoista oikein kaivaa, että mikä olisi ollut menneisyydessä sellainen kokemus, joka olisi ollut hyvin outo. Mutta kyllä muistaakseni elämän aikana olen tavannut ihan normaaleja ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät vaan ole kohdanneet ja treffit ovat lopahtaneet siihen. Tai sitten olen itse outo ja muiden outous on ollut aivan normaalia, näinkin asianlaita voi hyvin olla.

Jos nyt olen pahemmin edes deittaillut? Jos ollenkaan. Tälläinen deittailukulttuuri ei oikein ollut oman aikakauden juttu.

Millä ihmeellä ihmissuhteet sitten syntyi? Omissa piireissä hyvin usein baareissa ja varmasti monilla työpaikan tai harrastusten kautta. Baari-illan päätteeksi mentiin joko porukalla jatkoille tai vaihdettiin puhelinnumeroita ja sitten jännitettiin, jättikö tämä tapaus puhelinvastaajaan viestin. Voi sitä jännitystä, kun puhelinvastaajassa vilkkui valo.

Heti kun mietin miten mieheni kanssa olemme tavanneet, tuli paljon parempi mieli. Kun arki raksuttaa, joskus on hyvä palata siihen ensihetkeen, kun kaikki oli uutta ja jännää ja nähdä oma rakas siinä valossa. Vaikka toisaalta en kyllä haluaisi palata siihen alkuaikaan, on se vaan rankkaa tutustua uuteen ihmiseen ja oppia olemaan vapautunut toisen seurassa.

Aikamoinen matka ollaan kuljettu ja kaapin paikan etsiminen ei ole aina ollut helppoa kuin heinänteko. Nykyinen seesteisyys ja syvempi rakkaus, yhteenkasvaminen, vaikeuksista voittoon fiilis, ymmärrys ettei ole täydellisyyttä, ei jotain mielikuvan satuprinssiä ja satuprinsessaa, mutta jotain hyvin lähelle. Ymmärtää oma ja toisen inhimillisyys ja rakastaa kaikesta huolimatta. <3

Nyt olisi kuitenkin enemmän kuin mahtavaa kuulla, miten te olette tavanneet nykyisen, entisen, nuoruuden rakkauden kenen tahansa kanssa. Hulluja treffikokemuksia olisi toki hauskaa myös kuulla ja hyviä treffikokemuksia. Mitä vaan jutustelua rakkaudesta, sen syntymisestä tai ei syntymisestä.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille. <3



21 thoughts on “Miten täältä pääsee pois?”

  • Ensitapaamiset ja ihmisten kohtaamiset ovat kyllä aina mielenkiintoisia. Itse olin hitaasti lämpenevää sorttia, joten muistankin, kun tapasin baarissa nykyisen mieheni, niin kaverini ei kestänyt hidasteluani, vaan pamautti minun ja tulevan mieheni seurassa ennen baarista lähtöä, että: ”Jos et sinä ota sen numeroa, niin minä otan!”. Niin siinä piti sitten puhelinnumerot vaihtaa pienen painostuksen seurauksena.

    • Niin on, haluan aina kuulla miten kukin pari on tavannut. <3

      Ihana tarina tämä, kiitos kun jaoit sen täällä. Kivaa uutta viikkoa. <3

  • Tuo kissa on kyllä niin ihana,linssiludeilee kaikissa kuvissa niin coolina ja kuitenkin ihanan symppiksena. Mutta siis asiaan. Oman mieheni olen tavannut paikassa,jossa yleensä ei ehkä loppuelämän deittejä tavata,enempi sellaisia yhden yön tuttavuuksia,eli laivalla 23 tunnin risteilyllä. Alkoholilla oli osuutta asiaan,kröhöm kröhöm. Heti ei ”alettu olee”,mutta kavereina treffailtiin pari kuukautta,kunnes päätettiin ,että mitä tässä enää leikkimään,kun toisistamme tykätään. 22 vuotta,3 lasta,3 ulkomaan vuotta,lukuisa riitoja ja sopimisia,kissoja ja koiria myöhemmin niin tässä vielä porskutetaan.

    • Ihanat te ja laiva tai baari, netti tai harrastus, kaikki ihan yhtä hyviä paikkoja tavata elämänsä kumppani ja näin teille totisesti kävi. <3 Niin se juuri menee, pitkään suhteeseen mahtuu paljon.

      Mitä ihaninta uutta viikkoa teille ja rakkautta. <3

  • Musta on ihana lukea, miten ihmiset on tavanneet. En tiedä mitä ajattelen ”treffimöhlä”-kirjoista tai sisällöstä, jos kellekään osallistujalle ei ole jäänyt paha mieli niin mikäs siinä…? Mutta itse olisin pahastunut tai tullut surulliseksi varmaan, olen aika herkkä ja jäykkä ja kömpelö ekoilla tapaamisilla (ellei ole kaikki small talk suojamuurit päällä). Olen kerran kaksi ollut hyvinkin surullinen, kun orastava ihmissuhde ei mennyt minnekään, kiitos sen että jännitin, enkä ollut oma itseni.

    Yhden pitkän parisuhteen loputtua oli yksi vuosi, jolloin deittilin ihan kiinnostuksesta tavata uusia ihmisiä, olin myös elämyksen/kokeilunhaluinen. Sitten väsähdin, ja moni pitkään sinkkuna ollut kaveri onkin sanonut, että deittailu on tosi väsyttävää. Tapasin kumppanini deittisovelluksen kautta (olikohan mun tokat treffit elämässä ikinä), ja toisen ollessani kaverin avecina tupaantulijaisissa. Treffeillä taisin olla tosi varautunut ja sanoa, että jännitän. Se ei ihastumista ja rakkautta hidastellut!

    terkuin, Laura http://www.lauraloukola.net

    • Sama täällä, ihanaa lukea ihmisten rakkaustarinoita. <3

      Sitä mietin, että onko ns. treffikumppaneilta kysytty, toisaalta ei kirjassa paljasteta ketään, mutta eihän kirjaan ole kivaa "huonona" treffikumppanina päätyä ja se oli osa mikä teki surulliseksi. Koska kaikki me olemme jollekin outoja ja jollekin taas täydellisiä.

      Kyllä se niin on, että silloin kun oikean kohtaa, niin sitä painetaan läpi ujouden ja kaiken muun. Terkuin ujo minäkin.

      Ihanaaa uutta viikkoa Laura. <3

  • No mehän törmättiin siinä samassa ravintolassa, jossa sinäkin tapasit miehesi❤️ Alku tosin oli karikkoinen vaikkei treffeissä sinänsä mitään vikaa ollutkaan – en vain ollut valmis, mutta vuoden päästä polut kohtasivat ja siitä lähtien kaikki oli ihan selvää. Ehkä tarvitsin sen vuoden oman elämäni setvimiseen.

    • Niin ihanaa ja niin törmäsitte. <3 Teillä ei heti lähtenyt tai lähti varmasti, siellä se kyti pinnan alla ja varmasti pohdinta vaan vahvisti tunnetta. <3

      Ihanaa uutta viikkoa Tuuli. <3

  • Toi teidän tapaamistarina on niin romanttinen <3 Olen muuten aika varma, että 30% 80-90 luvun sinkuista Helsingissä tapasi toisensaeKallessa, the kutumesta tuolloin. Itse olen tavannut elämäni miehet lukiossa, Kallessa, netissä ja työpaikalla. Iloa Tiia!!

    • Kiitos Taru. <3 Niin totta töriset ja kiva kuulla missä olet rakkaasi tavannut. Ihanaa uutta viikkoa Taru. <3

  • Minäkin olen meidän tapaamisesta kertonut monia kertoja, mutta kerronpa vielä kerran. Olin siis 16v tyttönen ja asuin Espoossa, kun päätin ystäväni Marjon houkuttelemana lähteä Helsinkiin. Menimme Cafe Forumiin (kahvilaan, jota ei enää ole). Siellä minua lähestyi komea vilkkusilmä, joka halusi nähdä olassani olevan tatuoinnin kunnolla, koska minulla oli muodikkaasti body ja farkkuhaalarit päällä ja vain osa tatuoinnista oli näkyvissä. Vähän siinä sitten vilautin tatuointiani ja olin muutenkin, että mikäs tyyppi tuo on. Menimme myöhemmin Marjon kanssa Las vegas nimiseen paikkaan, jossa sai pelata biljardia ja siellä tämä sama tyyppi oli pelaamassa. Hän sitten lähetti ystävänsä kysymään, että lähtisinkö hänen kanssaan treffeille. Vähän jännitti, kun olin kovasti vannonut, että en ulkomaalaisen kanssa ala mitään säätämään. Päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen sääntööni ja menimme parin päivän päästä treffeille ja tässä sitä nyt ollaan, melkein 29 vuotta myöhemmin 😀 Kannatti ottaa riski, koska tuo oma ukkeli on kyllä ihan maailman ihanin mies minulle ja muuten, edelleen ne silmät vilkkuu minulle <3

    • Tää on niin ihana tarina ja mikä pari olettekaan. <3 Mieletön määrä vuosia, niistä voisi moni ottaa mallia. Sulla on maailman ihanin mies ja sä oot maailman ihanin.

      Kivaa uutta viikkoa Outi. <3

  • Oman mieheni löysin töistä. Se oli aika helppoa, kun on töissä Ict-alalla ja suurin osa työkavereista on miehiä. En voisi kuvitella meneväni treffeille ihmisen kanssa, jota en koskaan ole tavannut. Olen aika hitaasti lämpiävää sorttia, joten Tinder-treffit ventovieraan kanssa kuulostaa horrorilta. Toivottavasti ei enää tarvitse siihen lähteä, nykyisen miehen kanssa olemme olleet noin 20 vuotta.

    • Tinder treffit kuulostaa kyllä jännältä, mutta ehkä se on ihan turvallinen tapa sekin. Oi ihanaa eli teillä saman verran kuin meillä.

      Romanttisia syyspäiviä teille. <3

  • Ihana teidän tarina ♥
    Olen oman tarinani, joskus kertonutkin ja joka on myös sattumien summa, Siitä on vain tosi pitkä aika.

    Ihanaa viikonloppua Tiia ♥♥

  • Teidän tapaaminenhan on kuin suoraan elokuvista! Ihana tarina. Niin kai se sitten kolahtaa, kun oikea osuu kohdalle.

    Mun täytyy sanoa, että omat treffailut ovat 1990-luvulla ja kaikki pari hassua olivat vakavia. Ei ollut sovelluksia tms. Piti nähdä ihmisiä oikeassa elämässä ensin ja sitten treffeille. Olen kyllä oikeastaan onnellinen, että ei tarvitse elää tätä aikaa, kun ulkonäkö on niin tärkeä jo sen suhteen, että pääsisi edes treffeille. Sai olla naturelli.

    • Hehe voi kuulostaa kuin leffasta, jos olin joku oman elämän Bridget Jones. 🙂 Kyllä se niin on, että sen tietää, kun kolahtaa. <3

      Sepä se, hirmu raskasta ja koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta toivottavasti ei tarvitsisi treffimarkkinoille enää lähteä.

      Ihanaa päivää Johanna. <3

  • Harvoin tulee luettua kaikkia aikaisempia kommentteja, mutta nyt luin. On hauska lukea/kuulla miten toiset ovat tavanneet puolisonsa, kenellä roihahti ihastus/rakkaus heti ja kenellä meni pidempään. Niin, ja millaisissa yhteyksissä kukin on tavannut.
    Itse olen tuntenut/tiennyt puolisoni lähes koko ikäni. Olemme asuneet lähekkäin, käyneet samaa kouluja ja vanhempamme ovat olleet samassa työpaikassa. Ja, baarista sitten lähdimme samaa matkaa kotiin, kun ensin vanhempamme olivat vaihtaneet ”meidän” terveisiä (Appiukko oli sanonut töissä äidilleni että M lähettää K terveisiä. Minä innoissani lähetin terveisiä takaisin. M otti terveiset vastaan tyytyväisenä, tietämättömänä siitä että on alunperin terveisien lähettäjä. 🙂 ). Mutta, tässä sitä ollaan edelleen yhdessä, nyt jo yli puolet elämistämme. <3
    Aurinkoista syksyistä viikonloppua! <3

    • Eikö, ihan samaa mieltä, haluan aina kuulla miten kukin pari on tavannut. Sellaiset tarinat täyttää sydämen. <3

      Ihanat terveisiä lähettäjät ja teillä on todella samanlaiset taustat, mikä tuo varmasti helppoutta suhteeseen siinä mielessä, että alussa jo heti oli turvallinen olo. Kiitos Kaisa kun jaoit teidän tarinan ja ihanaa torstaita sinne. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud