Muutto ja Marimekko mansikkavuoret
Ai hitsi olen kaivannut blogin pariin, mutta mieli on ollut liian levoton viime kuukaudet, enkä ole osannut pysähtyä blogin äärelle. Kun käydään kierroksilla, sitä käydään urakalla kierroksilla.
Aika on soljunut sen verran vikkelään, että en enää muista milloin muuttopäätös Porvoosta Helsingin keskustaan tehtiin. Viisi vuotta asiaa kuitenkin miehen kanssa työstettiin eli päätös oli tavallaan meidän mielissä taputeltu valmiiksi. Toisaalta kun mies alkoi asiasta toden teolla puhumaan, en tuntenut oloani valmiiksi ja asia herätti mielessäni kauhua ja pelkoa.
Kun huomasin, että mies, sekä perheen kuopus oli innoissaan ja kotona vielä tuolloin asuva lapsi nro 3 oli myös innoissaan muuttamassa omaan kotiin, aloin sopeutua ajatukseen. Muilla mieli hyvin, perheen äidillä mieli hyvin.
Lopulta meille tuli samana päivänä kaksi muuttoa, tyttären ja meidän oma muutto. Mikä oli ehkä parhain ratkaisu, sillä muuten olisin itkenyt silmät päästäni ja jäänyt tuijottamaan tyttären tyhjää huonetta. Nyt oli muuta ajateltavaa napanuoran katkaisun tilalla.
Itse muuttoprosessi oli pitkä, sillä muuttaminen 206 neliön omakotitalosta 90,5 neliöiseen kerrostaloon on tavaroiden suhteen aika paukku. Olen luonteeltani keräilijä, joten moni luuli etten pystyisi luopumaan mistään, mutta päinvastoin. Olin työstänyt ajatusta tavaroista luopumisesta viisi vuotta ja olin enemmän kuin valmis. Kaikki mistä luovuin tai no miltei kaikki, oli jo valmiiksi mietitty. Talonpoikaissohva ja Latviasta ostettu kulmakaappi, niistä luopuminen kirveli hieman.
Koko muutto karsimisineen vei noin 8 viikkoa. Pyysin kaikkia läheisiä käymään ja hakemaan kirjoja, joita oli hurja määrä. Tavaroita jakelin niin ystäville kuin sukulaisille ja tuli hyvä mieli, miten paljon tavaraa pääsi tuomaan iloa muille ihmisille. Annoin paljon ja muutamia arvokkaampia, niitä myytiin edullisesti.
Tytär auttoi myymisessä ja sai siitä taskurahaa omaan kotiin. Lisäksi pari ystävää auttoi aivan hurjan paljon tavaroiden hakemisessa ja myymisessä. Täti kävi pari päivää pakkaamisapuna ja olisi varmasti käynyt vaikka kuinka monena päivänä, mutta sitä ei halunnut rasittaa ihmisiä. Aikaa onneksi oli ja sai tehdä karsimista pieteetillä.
Mieli on nyt hurjan paljon selkeämpi. En ole minimalisti, mutta meillä ei ole mitään ns. turhaa ja just ne ihamimmat ja rakkaimmat esineet matkasivat mukana. Pääsivät jostain syystä myös paremmin esille tässä kokonaisuudessa.
Onnellinen olen myös, että stadin keskustassa saan ostettua lempileipää ym. lähikaupoista. En tarvitse autoa vaikka autoni vielä tyttären käytössä on tämän kesän. Tykkään kulkea julkisilla tai kävellen, enkä ikinä ole mitenkään erityisesti tykännyt autoilusta.
Marimekon mansikkavuoret pääsi myös valtaamaan kotia ja oli kiva saada uudet lakanat uuteen kotiin.
Smeg on vihdoin arvoisellaan paikalla, eikä nurkassa kyhjöttämässä. Isän isän äidin lapsuudenkodin mansikkalamppu, jota rakastanut pikkutytöstä asti, on vihdoin katossa.
Meillä on muutto myös sujunut hyvin ja on paljon ihmeteltävää. Ollaan kyllä tultu läheisemmiksi, koska tukeuduttiin muuton alussa toinen toisiimme ihan eri tavalla. Ensimmäinen vuorokausi oli aika pelottava.
Terkuin Haru ja Rommi
Vaarin ja suvun kastemekko.
Muutto on aikamoinen elämänmuutos ja olihan tässä hommaa, mutta noin viidessä päivässä koti oli asuttava ja kamat paikoillaan. Jarrua elämiseen toi kodinkoneiden joukkoitsemurha ja kun netti ei toiminut. Kaikki pikkujutut jotka vaan voi mennä pieleen, meni pieleen, mutta laitetaan muuttohäslingin piikkiin.
Tykkään siitä, ettei tarvitse lähtemällä lähteä kävelylenkille, tykkään myös siitä, että maisemat ovat vaihtuneet vaikka tutut ja rakkaat maisemat onkin.
Ilta-Sanomat teki jutun tavaroiden karsimisesta ja jutussa on yksi lapsus, en ole koskaan omistanut satoja koriste-esineitä, mutta satoja mukeja kylläkin. 🙂
Miten siellä, minkälaisia tunteita muutto herättää teissä ja onko muita Marimekko mansikkavuoret-faneja?
