Mitä mies saa luvan tuoda Roomasta!

Eilen kirjoittelin addiktioista, jotka ovat hieman sellaisia päähänpinttymiä myöskin, joten ajattelin vielä kertoa miten olen puoli vuotta himoinnut L’Orealin Liisa ihmemaassa huulipunia, joita saa vain Italiasta. Miksi ihmeessä niitä saa vain Italiasta, voi pyhät pyssyt sentään! Punia olen yrittänyt tilaillakin netistä, saanut punat jo ujutettua ostoskoriin, mutta ei toimitusta Suomeen, ihan järkyttävää! Näettekö meikäläisen repivän hiuksia tilanteen toivottomuudesta vallan täplät poskilla. 




Punien suhteen olen ollut tulisilla hiilillä, eritoten koska oma ukkeli rantautui eilen Rooman kamaralle ja hei Roomahan on Italiassa ja Italiassahan on nuo punat! Voi sitä iloa, kun sain kuulla, että mieheni työmatka ujuttautuu Roomaan ja voi sitä pelkoa, että punat ovat varmaan loppu, koska niitä on saanut kaupoista jo maaliskuusta asti. Erityisesti voi sitä voimattomuuden tunnetta, jos mies ei löydä kyseisiä punia, koska sittenhän aiheutan samalla miehellekin pettymyksen, kun ei ole voinut toteuttaa vaimon Italian tuliaistoivetta, parmankinkkujen, parmesanin ja nahkakenkien sijaan!





No miten sitten esitettiin miehelle tämä huulipunatuliaistoive. Luonnollisesti vasta vuorokautta ennen matkaa, koska muuten asia olisi jo unohtunut. Ei tietenkään yhtään aikaisemmin jankuttaen asiasta useamman kerran, jottei toiselle tule ostopaineita ja koko tuliaisten tuomisen ilosta negaatioita. Vähän niin, kuin muina miehinä pyysin. 






Mies myöskin varustettiin matkaan erilaisilla valokuvilla Whats Up:n kautta, jotta voi tehdä huulipunatunniste havaintoja, jahka törmää L’Orealin erilaisiin pötkylöihin. Vaikka punilla olisi minkälainen kuorrutus tahansa päällä, ukkelille ne on tasan tarkkaan kaikki ihan saman näköisiä puikkoja!





Kävimme myöskin seuraavanlaisen keskustelun asiasta: ”Rakas, minulla on vain yksi pikkiriikkinen tuliaistoive Italiasta, mitään muuta ei tarvitse tuoda”. ”No mikä se on” kyseli ukkeli. No toivoisin, että toisit sellaisia Liisa ihmemaassa huulipunia…” ”Mitä ihmettä tuumii ääneen mies, miten ihmeessä huulipunia, eihän niitä edes erota toisistaan”. ”Mihin edes niitä tarvitset, omistat jo niin monta punaa vai koristeeksiko haluat, aiotko laittaa jonnekin esille tai johonkin kulhoon?”. Seuraavaksi mies luonnollisesti vielä kysyy ”mitä maksaa”, johon vastasin ”9,90 kpl, 10e olisi tuntunut psykologisesti PALJON kalliimmalta ja kaikkiaan kuusi kappaletta olisi sitten toiveissa”. Tällä kertaa mies löi minut ällikällä, koska vastasi ”maksaako niin vähän?”






Jossain kohdin alkoi tällä naisella kuitenkin mennä ihmeellisten kysymysten sateluihin hermo, koska kyselyiden perimmäinen syyhän ei ollut suinkaan huulipunien haluni älyttömyys, vaan oman miehen huoli, ettei moisia tuliaistoiveita kuuna päivänä pystyisi toteuttamaan, puhumattakaan ”Mission imbossiblen etsinnästä”, varmaan hirvittää toista ajatuskin. 





Tiukensin siten hieman äänensävyä ja päästin vahvasti ja vankasti painotettuna ilmoille, ”haluan, kun haluan, koska nyt vaan himoitsen niitä ja ovat sellainen pakkomielle, etkö ole ennen kuullut sellaisesta, piste!” Tuossa kohden rakas totesi hymyssä suin, ”kai ne on sitten ihan pakko tuoda”. 😉


L’Orealin punat Lancomen kanssa on muutenkin ihan suosikkeja ja L’Orealilta on ilmestynyt joku himoittava Gold kokoelmakin, kaikki mikä on ylipäänsä ”limited edition”, me wants!






Nyt sitten jänskätään miten ukkeli suoriutuu miltei mahdottomaksi asetetusta visaisesta tehtävästä. 


Mitä te toivotte tuliaisiksi tai mikä on paras tuliainen mitä ikinä olette saaneet ja lopuksi, omistaako joku siellä Liisa ihmemaassa huulipunia?! Jos omistaa, niin kartoitan osoitteesi Google Earth:stä ja tulen ja pöllin ne kaikki!


*Kuvat lainattu googlesta






52 thoughts on “Mitä mies saa luvan tuoda Roomasta!”

  • Oi oi oi, pidän peukut pystyssä, että matkalaukusta paljastuvat reissun jälkeen oikeat aarteet! ;)<3

  • En omista tällaisia punia, en edes tiennyt, että tällaisia ihanuuksia on olemassa. En yleensä pyydä mitään…haluan vain omat rakkaat takaisin kotiin.
    Aurinkoista keskiviikkoa!

    • Juu rakkaat ensimmäisenä ehjinä kotiin ja normisti en muuten minäkään toivo, kuin summan mutikassa jotain suklaata, mutta nyt on katos pakkomielle päällä. Mutta olen totaalisesti asennoitunut siihen, ettei vaan onnista.

      Aurinkoa viikkoon <3

  • Omalle miehelleni en noin vaativaa toivetta ehkä tohtisi antaa… Voisi mennä aika lailla väärin.

    Laivalla hän oli kysellyt Hello-tuoksua kun piti olla Happy. Myyjä oli onneksi nokkela ja keksi mistä oli kyse.

    • Hih on annettu tarkat ohjeet, mene tavarataloon ja kysy tai etsi L'orealin osasto ja kysy Liisa ihmemaassa punia. Jos ei ole aikaa, tai halua tai mitä vaan, ei paineita. 😉 Olen täysin varustautunut siihen, ettei toive toteudu, vaikka olen ladannut puolen vuoden odotukset tähän reissuun. Eli pakkomielle on tavallaan vaan pullistunut ja pullistunut. Mutta katsellaan, mies on kyllä ostanut loistavia tuliaisia ihan ilman ohjeita, tietää mistä tykkään, joten voisi se tästäkin suoriutua, jos helpolla vaan punia on tarjolla.

      Ihana tuo Hello, no sehän on miltei "Happy". <3 Meidän rakkaat miehet. <3

      Ihanaa päivää Lumo <3

  • Nyt peukut pystyyn koska Ukkeli on kyllä aika vaativan tehtävän äärellä 😀

    Toisaalta jos hänellä vaikka tämä bloggaus auki älyluurissaan niin sitähän voi vilauttaa myyjäneitokaiselle ja yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joten ehkei tämä nyt ihan Mission Impossible ole….hän saattaa vielä yllättää sinut.

    Parhaat tuliaiset ovat varmaan sellaisia tunteella ja ajatuksella ostettuja. Niiden ei tarvitse välttämättä edes olla mitään kalliita. Esineitä, joihin voi liittää jonkun yhteisen tarinan.

    Aurinkoista päivää Tiia 🙂

    • Kyllä sieltä positiivista puhelua on rämpäytetty, sen verran ehkä voin paljastaa. 😉

      Ihan totta tuo ja tosiaan jos toinen on käyttänyt ajatusta tai sitten vaikka joku sukuaarre. <3 Ihanaa viikonloppua <3

  • Muistan, että keväällä jo hehkutit noita punia ja onhan ne tosi makean näköisiä! Toivottavasti saat haluamasi, mutta mä en ehkä halua sitä postausta nähdä koska nyt huomasin noiden ponien jo vaikuttavan meikäläiseen turhan paljon…

  • Mistä ihmeestä sinä kaivelit nämä punat? En tiennyt että sellaisia on edes olemassakaan =D. Toivon todella että miehesi onnistuu ja löytää sinulle tuliaisia. Täällä jännitetään myös, joten kerro ihmeessä miten kävi =D.

    • Googlelin ihmemaasta tuli kaivettua. 😉 Sen verran voin vihjata, vaikka mies vasta kohta tulee ovesta, että jotain on löytynyt ainakin. 😉

  • Kyllähän mä ainakin ymmärrän sua. Naisen pitää saada kun on saanut päähänsä ne saada. Onhan noi sitä paitsi niin mageita, että pakko on. Toivotaan, että ne löytyy 😀

  • Siis nuo punat on niin ihanat, olen himoinnut samoja siitä asti kun laitoit kuvan näistä ensimmäistä kertaa <3 Toivottavasti saat punasi nyt<3

  • Kortin sain nuorena ja kauniina, kun mies oli työmatkalla. Toisen kerran sain kaulakorun, ups. Eipä hän yksin, eikä yhdessäkään, ole paljoa matkusteltu. Koskaan en ole edes mitään pyytänyt tuliaiseksi enkä lahjaksikaan. Saa ihan itse keksiä kuinka mua ilahduttaa. Mähän en ole helppo ihminen, että valmiina saisi ehdotuksia. 😉

  • Olet kyllä superhyvin ajatellut, milloin ja mitä pyydät tuliaisiksi. Mutta jos jotain tosiaan haluaa, niin silloin kaikki asiat on otettava huomioon.

    Mahtava mies kun suostuu huulipunametsästykseen. Jännityksellä jään seuraamaan tilannetta…oma mies ei varmasti selviäisi tuosta tehtävästä, olen lähes varma asiasta 😉

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle <3

    • Hih kyllä tää kuvio on niin mietitty, niin mietitty. No en kyllä aikuisten oikeasti asettanut niin mitään paineita toiselle. <3

      Kyllä ne miehet saattaa yllättää ja täällä on saatu puhelimitse positiivisia uutisia. 😉

      Ihanaa viikonloppua Birgitta <3

  • Moikka Tiia:) Tuo strategia on niin loistava ja toimii satavarmasti! Eli ensin puudelikatse eli hyvällä ja jos menee väärille raiteille miehen puolelta, niin sitten järeämmät aseet eli asteittain aina äreämmän koiran katse vaan kehiin, murr:)

    Mun "vakkari" ei tuo koskaan mitään tuliaisia, koska matkustaa niin paljon työkseen. Mutta on se muutaman kerran yllättänyt meikäläisen: Kerran se toi mulle kiinalaisen postimerkkikokoelman (en siis todellakaan keräile postimerkkejä tai muutakaan..) ja toisella kerralla jotain hienosti päästään taiteltuja metallitikkuja, joitten käyttötarkoitusta meistä kumpikaan ei tiennyt tai arvannut. Koita siinä sitten näytellä ilahtunutta..

    • Juu täytyy sitä strategioida, ei muuten homma pelitä. 😉 Tuo kiinalainen postimerkkikokoelma on jotain niin superia, ihana. <3

  • Mun mies tekee hyvin sujuvasti tarvittaessa tuliaisostoksia, jopa vaatteita minulle ja lapsille. Yleensä emme kumpikaan osta reissusta juurikaan mitään tuliaisia kotiin, ehkä jotain syötävää. Poikkeuksen tekee sellainen kohde, jossa olisi jotain tarpeellista käyttötavaraa kotimaan hintoja selvästi halvemmalla tai paremmalla valikoimalla.

    Kun mies teki työmatkoja Amerikkaan, oli shoppauslista usein aikamoinen. Macy's nettikaupasta voi näppärästi lähettää miehelle ostoslistan 😀 Nyt kun kumpikaan meistä ei ole pariin vuoteen ollut outlet ostareiden lähettyvillä, perhe kärsii selvästi farkku- ja t-paitapulasta.

    Toivottavasti saat huulipunatuliaisia!

    • Ihan mahtavaa ja juu kyllä ne miehet osaa siinä missä naiset, halutessaan. 😉 Ai hitsi miten en tuota tiennyt, ensi kerralla Macy's lista on niin must. 🙂 Kiitos vinkistä.

      Juu jotain punia on tulossa, mies on soittanut puhelun. 😉

      Kiitos Rva Kepponen <3

  • Mäkin peukutan että saat punat!!!! Mä en toivo mitään kun sitten pettyisin jos en saisi tai menisi väärin… 🙂

  • Voihan huulipunat ja pakkomielteet, eihän siitä eroon pääse muuten kuin hankkimalla ne kaikki. 😀 😀 Toivottavasti löytyy tuliaiset. Aika mielenkiintoiselta kuulostaa nuo punat, pitäisikö itsekkin räväyttää ja hankkia uusi syyspuna. Mikä sävy on nyt in syksyn punissa? 🙂 Oon niin laiska meikkaamaan, että punaakin tulee laitettua vain hyvin harvoin. Kuullaan! <3

  • Toivotaan, että miehesi löytää oikeat huulipunat. En ole kuullutkaan liisa Ihmemaassa punista, mutta vaikuttavat juuri sellaisilta must have -tuotteilta!

  • Mä pidän peukut pystyssä, että punia löytyisi :)! Nuo on kyllä niin kauniit punat, että oksat pois!

  • Oih…kelpais mullekin ja likalle <3
    Nyt sitten peukut ja varpaatkin ristiin, että tuliaiset ovat kohdallaan!

  • AAAAAAH! Apua miten upeita. Perhana, yksi kaveri asuu italiassa mutta on mies ja nolottaisi hiukan kysyä häneltä voisiko näitä kenties roudata mullekin. Hitsi kun on kauniita! Noi voisi oikeasti laittaa vaan hyllylle esille 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Iiks kyllä sun on ihan pakko pyytää ja kohtahan ihanuudet loppuunmyynti. Juu käyttääkö vai pitääkö koristeena, siinä muuten probleemi. 😉

      Eilen nähtiin Lumenen tilaisuudessa <3

  • Aivan upeita on nuo punat, ei ihme, että mieskin saa osansa niistä, tai siis niiden hankinnasta. Mieleenpainuva tuliainen itselleni oli, kun mies toi eräältä reissulta mulle mekon: pitkä puhvihihainen, valkoisella pohjalla kukkia! Minulle, joka asuu farkuissa ja nahkarotsissa! "Koska ajattelin, että voisit joskus olla naisellinen" sanoi hän. Ja tytär, olisko ollut viiden vanha: "Oletkos sinä sitten miehellinen". Pidin mekkoa miehen mieliksi kotona pari kertaa ja sitten seuraavassa muutossa se "katosi", kierrätyskeskukseen… Terveisin toinen keski-ikäinen.

    • <3 Hih en kestä ihana ja mieheltä selvä vihje. <3 Ihana tytär, ihan täydellinen viisaus <3 Hih katoavan mekon salaisuus <3 Toiselle keski-ikäiselle ihanaa viikonloppua <3

  • Toivottavasti miehesi löytää punat!

    Itse en ole koskaan toivonut mitään tuliaisia, mutta monesti olen saanut hajuvesipulloja.. Mieheni kun myöskin työnsä puolesta matkustelee jonkin verran.

  • Toivottavasti löytyy, kun me katteltiin noita keväällä Italiassa eikä kyllä osunut silmiin vaikka käytiin kauppoja läpi aika laajasti.. :/ Ite en kyllä uskaltais antaa miehelle noin vaativaa tehtävää, kun viimeks pyykinpesuainettakin tuli kaupasta väärää merkkiä ja vielä pari purkkia. Mutta silti.. ajatus kai siinä oli tärkein 🙂

    • Eikö löytynyt, mitenköhän paljon noita ollut myynnissä? Hih miehesi vielä tuplasi vahingon, hih ihana. <3 Ajatus tärkein loppupeleissä kuitenkin <3

  • Ihanat huulipunat! Toivottavasti löytyy. Minua kiehtoo yleensä kaikki huulipunista alkaen, joissa on tarina takana. Ja voiko huulipunilla enää olla parempaa tarinaa. Täällä jännitän 🙂

    • Ihana Tuula <3 Kyllä tässä sadussa todella onnellisesti kävi monen mutkan kautta eli ihan uskomaton tarina. <3 Mutta punat on hallussa ja kaksi ylimääräistäkin ystäville annettavaksi. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud