Lyonin kanaa ja miehen ensimmäinen isänpäivä ukkina!

Lyonin kanaa ja miehen ensimmäinen isänpäivä ukkina!

Pöytäliina kaupallinen Instagram yhteistyö Elloksen kanssa ja Anna’s herkut saatu.

Sopusointuja blogin ihana Maarit on kertonut miten herkullinen ruoka Lyonin kana on. Päätin, että isänpäivänä tätä ranskalaista bistroruokaa tehdään ja halunnut jo tovin tietää mistä tässä ruoassa on kyse, koska tätä niin moni suitsuttaa. Eilen miehen kanssa kokkailtiin ja siis voi hyvät hyssykät sentään, tämä ruoka on helppo valmistaa ja aivan mielettömän herkullista. Juuri tällaista makuelämystä emme ole ennen maistaneet, mutta tästä tuli yksi meidän ehdottomista suosikeista. Etikkakanaksi tätä ruokaa myös kutsutaan ja kenties monille tuttu herkku?

Ruoan twistinä on balsamicon maku, tosin Lyonin kanassa se yhdistyy kaikkeen herkulliseen, Creme Fraicheen, rakuunaan ja uunissa kypsyneeseen kanaan, oijoi.

Maaritin blogista kannattaa kurkkia resepti ja mitä Lyonin kanan kylkeen kannattaa laittaa. Maaritin blogista löytyy mm. aivan ihanan appelsiinisalaatin resepti ja chili-ja valkosipuliperunoitten myös.

Me teimme riisin ja fetasalaatin kanssa ja fetasalaattiin tein valkoviinietikka-ja oliiviiöljykastikkeen ja paahdoin cashew pähkinöitä pannulla.

Salen viikkokimput hintaan 4,90€ on parhautta. Tässä isänpäivän kunniaksi niputettuna kaksi erilaista kimppua, normisti ostan aina välillä yhden kimpun.

Kirpparilta olen löytänyt parilla eurolla kukko pannunalusen.

Elloksen 100% pellavasta tehty Pembroke pöytäliina on ihana. Näitä löytyy monessa värissä, jos jotain kiinnostaa tai on tarvetta pöytäliinalle. Tämä meidän koko oli 55€ hintainen ja koodilla ”TIIANOV22” saatte 33% alen Elloksen normihintaisista tuotteista ja 5% alen alehintaisista.

Arabian salaattilautanen tuli rikottua viime kesänä mökillä ja teki aikamoisen ventin ystävän sormeen. Meinattiin viskata pois, mutta mies liimasi ja kyllä tässä jotain kylmiä salaatteja voi just pitää ja kunhan ei pese kovin kuumalla vedellä, niin vielä tämä appivanhempien aarre jotenkin sitkuttaa menemään.

Kirpparilta löytynyt myös 2,50€ kukkokannu.

AINEKSET  

  • 800 g broilerinkoipia
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria myllystä
  • 2 rkl + 2 rkl voita
  • 1½ dl punaviinietikkaa
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 1 laakerinlehti
  • 1½ dl kanalientä
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 200 g Creme Fraiche 200 g täysrasvaista
  • ½ ruukkua rakuunaa tai 1/2 rkl kuivattua rakuunaa

VALMISTUSOHJE 

  • Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Mausta broilerinkoivet suolalla ja pippurilla ja paista molemmin puolin padassa 2 rkl:ssa voita. Lisää loppu voi ja viinietikka, anna sihahtaa.
  • Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet karkeasti ja lisää ne laakerinlehden kanssa pataan. Laita pata uuniin ilman kantta 20 minuutiksi.
  • Ota pata uunista. Nosta koivet hetkeksi syrjään lautaselle ja lisää pataan kanaliemi ja tomaattipyree.
  • Keitä liedellä, kunnes jäljellä on puolet nesteestä. Lisää creme fraiche ja hienonnettu rakuuna sekä koivet pataan.
  • Nosta takaisin uuniin noin 35 minuutiksi. Älä peitä kannella, jotta broilerit saavat rapean pinnan.
  • Hienonna lopuksi rakuunaa pinnalle. Tarjoa esimerkiksi paistettujen perunoiden ja kasvisten kera.

Viimeistelyyn

  • ½ ruukkua rakuunaa

Pitkästä aikaa latvialaisia pannukakkuja ja niiden resepti tulee tässä:

Puoli litraa piimää

Puoli teelusikkaa suolaa, käytin merisuolaa

Kaksi teelusikkaa soodaa

Kaksi teelusikkaa vaniljasokeria

Ja apua vehnäjauhoja sen verran, että taikina ei ole juoksevaa vaan sellaista mukavan paksua, notkeaa mutta ei tymäkkää.

Voita ja öljyä pannulle ja ruokalusikalla annostelen pikkulättyjä, jotka paistuvat sellaisella vauhdilla, että hyvä kun ehdit käännellä ja sooda tekee pannukakuista pulleita ja kuohkeita.

Pannareiden kanssa tarjottiin Anna’s piparkakkujädeä, aah nam ja limited edition piparkakkuja, joissa tänä vuonna omenan makua ja Anna’s piparkakkusuklaata.

Tästä päivästä kaksi viikkoa sitten meidän aikuisesta tyttärestä ja hänen miehestä tuli pienen pojan vanhemmat. Eilen meidän ruokapöydän ääressä oli tuoreet vanhemmat, alle kahden viikon ikäinen perheemme silmäterä vauveli, isä ja isän vaimo ja meidän tyttäret ja tuore ukki!

Ihanasti isän vaimo totesi ruokapöydässä puheensorinan lomassa, ”kuin sydämellinen italialaisen perheen meininki.” Eilen oli aivan ihana perhepäivä. Harmi ettei meidän poika päässyt, mutta päivä oli silti super.

Onko Lyonin kana tuttu ruoka ja miten siellä vietettiin eilistä päivää?

Sydämellistä uutta viikkoa kaikille. <3



18 thoughts on “Lyonin kanaa ja miehen ensimmäinen isänpäivä ukkina!”

  • Eilinen meni meillä kotosalla. Mariam kävi Noomin ja Joonaksen kanssa meillä. Syötiin hyvin ja minä leivoin meille banaanikakun ja talven ensimmäiset tortut omena-kanelimarmeladilla. Ihana päivä oli meilläkin, tällaisia lisää kiitos <3

    • Kuulostaa niin ihanalta ja miehesi oli taatusti mielissään. Ihanaa loppuviikkoa Outi. <3

  • Upeita herkkuja teillä! Minä tein miehelleni bataattisosekeittoa ja kalapihvejä. Etenkin kalapihvit olivat melko suuritöisiä, mutta mies arvosti. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    • Kuulostaa upealta ja sellaiselta rakkaudelliselta isänpäivältä teillä. Oikein ihanaa loppuviikkoa Marja. <3

  • Oltiin Helsingin keskustassa syömässä ja ruoka oli hyvää, mutta olipa hurjan kallista! Kyllä huomaa hintojen nousun.
    Lyonin kana on yksi lemppareistani, jonka löysin muutama vuosi sitten. Miten joku noin yksinkertainen ruoka voikin olla niin hyvää.
    Lapsenlapset ovat parhautta, toivottavasti joskus saan itsekin sellaisia.

    • Ihan kaikki hinnat on kyllä nousseet ja ruokakaupoissakin pitää tarkkailla ja vertailla, niin voi säästää kuitenkin vielä paljon.

      Samaa mietin, että miten jostain näin yksinkertaisesta voi tulla niin jumalainen maku!

      Toivon, että saat lapsenlapsia ja toivotaan, että saadaan niitä vielä lisää.

      Ihania marraskuisia päiviä Sanna. <3

  • Voi miten ihana isänpäivä teillä on ollut! Paljon porukkaa ja vielä uunituore isoisä ja nuori isä >3 Oikein hykerryttää miten paljon perhekuviot muuttuvat, kun tulee lapsenlapsia. Juhlat saavat uudenlaista merkitystä ja tulee ihan erilainen meininki koko elämään.

    Kiitos Tiia superisti, kun laitoit tämän Lyonin kana-reseptin linkin vielä tänne <3 Se on kuule yksi kaikkien aikojen luetuimpia ja etsitympiä ohjeita koko blogihistoriani aikana. Sen kastike on niin ihanaa, olen jopa tehnyt joskus tuplasatsin sitä suhteessa kanaan että saa holvata oikein kunnolla ja syödä patonginkin kanssa, kuten eräs lukijani kirjoitti.

    Nyt on selvästi tullut tarve tehdä lämpimiä pataruokia ja uuniruokia, kummasti kroppa reagoi tähän pimeyteen ja kylmyyteen! Klassikot kukkoa viinissä on yksi suosikeistani ja myös osso buco saa veden kielelle…

    Ihania syyspäiviä Tiia <3

    • Tiedät jo paljon isovanhemmuudesta ja kyllähän se aivan uutta valoa ja pilkettä on tuonut meidän elämään. <3

      Tämä sun resepti jumputti takaraivossa ja voi vitsi, että me tykättiin kaikki todella paljon. Sun reseptit on aina niin ihania Maarit. Ihan totta, että tuplasatsi loistava idea, koska kastike on jumalaista.

      Ihan niin totta, että pataruoat kuuluu syyshyggeilyyn ja pitääpa kurkkia sun blogista niitä lisää.

      Ihanaa päivää sinne. <3

  • No enpä olisi paremmin osannut kuvata kuvista välittynyttä tunnelmaa kuin isäsi vaimo sen teki tällä ”kuin sydämellinen italialaisen perheen meininki” lauseellaan. Just siltä se näyttää ja tekstin perusteella kuulostaa.

    Hiljattain vaihdoin olkkariin Elloksen pellavaiset Pembroke-verhot ja tykkään ihan superpaljon. Kangas on niin kaunista.

    Osaan ja samalla en osaa ihan täysin kuvitella, kuinka ihanaa on, jos jonain päivänä perheessä on lapsenlapsi(a). Koitan myös olla antamatta ajatukselle liikaa valtaa, koska se ei ole omissa käsissäni.
    Ihana onni kuitenkin teidän perheessä ja uutta vilpittömän puhdasta elämää on kaunista päästä seuraamaan <3

    • Hih just sellaista hieman kaaottista, mutta lämmintä menoa. ❤️

      Ihanaa, että siellä myös tuttu tämä Pembroke. Casa Mimin Sarin mökillä oli pari aivan ihanaa pellavaliina ja siitä jäi muhimaan mieleen.

      Just sama muiden lasten osalta, ihanaa jo että on heidät.

      Sydämellistä marraskuuta Annukka. 🥰

  • Hei Tiia! Kerran olen kokannut Lyonin kanaa ja juuri Maarit/ Sopusointuja-ohjeella.
    Herkullista oli eli pitääkin ottaa uusinta.
    Vielä utelen, mistä olet löytänyt nuo teidän kauniit ruokalautaset? Kattaus kaunis kaikinpuolin!

    • Lämmin kiitos Leena. 💚 Nämä lautaset löytyi muutama vuosi sitten Cellbesiltä. Kannattaa kurkata, jos heillä vielä on näitä.

      Ja voi vitsi Lyonin kana on hyvää ja ihanaa kuulla, että tuttu myös siellä.

      Ihania marraskuun päiviä Leena. 🥰

  • Lyonin kana ei ole ennestään tuttu, mutta vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselta. No sitten tuo jälkkärinne – vesi tulvahti suuhuni ensimmäisten lukemieni sanojen jälkeen 😀 Kokeiltavahan noita on – taidan kirjoittaa nuo ohjeet oikein muistivihkooni!

    • Niin hyvää ja helppoa, ehdottomasti kannattaa testata ja molempia reseptejä.❤️ Ihanaa päivää Marke. 🥰

  • Voi mikä ihana uutinen! Onnittelut lapsenlapsesta! <3
    (Olin pitkään pois, mutta tupsahdin takaisin uudessa blogissa.)

    • Kiitos niin paljon Marianne ja ihanaa, että olet täällä. Tulenpa heti kurkkaamaan uuteen blogiisi. <3

  • Taitaa olla niin, etten ole ikinä maistanut Lyonin kanaa. Vähän vierastan ohjeita, joissa käytetään runsaasti mitä tahansa etikkaa, mutta kyllähän tuota Lyonin kanaa voisi kokeilla. Näyttää kuvissa tosi herkulliselta!

    • Suosittelen kovasti. Etikka on vaan sivutwisti kaikessa makujen runsaudessa. Tää toimii kuin häkä.

      Kivaa viikonloppua. ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud